Olipa kerran tyttö. Ihan tavallinen tyttö, joka oli ehkä hiukan ujo. Sillä tytöllä oli hieman omituiset pussit silmien alla. Muuten hän oli ulkonäöltäänkin aivan normaali. Maantienväriset hiukset ja silmissä vihreää, ruskeaa ja sinistä. Kun tyttö täytti viisi vuotta, hän aloitti esikoulun. Tyttö oli innoissaan, hän saisi uusia ystäviä, leikkitovereita. Samana vuonna hän sai myös ensimmäisen kännykkänsä.
Mutta jo ensimmäisenä päivänä tyttö jäi ihan yksin. Muut lapset nauroivat hänelle. Tai siltä hänestä ainakin tuntui. Leikkeihin häntä ei otettu mukaan, hän ei kelvannut muiden lapsien ystäväksi. Välitunnit hän vietti yksin. Samoin leikkitunnit. Kukaan ei halunnut olla hänen parinsa erilaisissa leikeissä tai peleissä.
Sama jatkui ala-asteella. Nyt tyttöä sanottiin liian laihaksi ja ujoksi. Sekä tyhmäksi, kun ei saanut katsoa samoja lastenohjelmia kuin muut tytöt. Pokemon, Winx, Harry Potter.. Mistään noista ei tyttö ollut kuullutkaan. Tyttö päätti syödä enemmän, ettei olisi laiha. Tyttö haki huomiota valehtelemalla, esittämällä muuta kuin oli.
Viidennellä luokalla tytölle oli kertynyt jo liikaa painoa. Luokkatoverit tekivät sen tytölle liiankin selväksi. Tyttö alkoi pinnata tunneilta. Häntä ahdisti pelkkä ajatus koulusta, opettajille puhuminenkaan ei auttanut asiaa. Pahensi vain. Joskus kiusaajat uhkasivat hakata hänet. Koulumatkoilla tyttö sai väistellä kiusaajien heittämiä lumipalloja talvella, syksyllä taas mätiä omenoita. Tyttö tunsi itsensä arvottomaksi, hän ei ollut mitään, eikä osannut mitään. Hänellä ei ollut oikeutta elää!
Kuudennella luokalla alkoi viiltely sekä oman kehon raapiminen ihottumille. Valehtelu vain lisääntyi. Tyttö sai muutaman ”ystävän” valehtelemalla ”omasta hevosesta”. Nämä niin sanotut ystävät kuitenkin puhuivat tytöstä ilkeästi muiden lapsien kanssa. Tyttö jäi taas yksin. Päivät kuluivat kotona tietokoneella, piirtäessä tai lukiessa. Kotoa liikuttiin vain hevostalleille.
Yläaste. Painoa kasaantuu lisää lohtusyömisen takia. Juoruja kuulee joka suunnasta. Välitunnit sujuvat yksin tai haamuna luokkalaisten mukana. Tyttö on enää pelkkä tyhjä kuori. Sielu elää omassa maailmassaan. Turvapaikkaan ei muut pääse. Se on yksin tytön. Käynnit Nuoriso polilla alkavat. Kahdeksannella luokalla, tytön luokkaan tulee uusia oppilaita. Yksi heistä ei näytä välittävän vaikka tyttö onkin pelkkä ruma paska. Tyttö alkaa liikkua hänen perässään. Ihailee, katsoo ylöspäin. Kahden viikon kuluttua tyttö kuitenkin vaihtaa koulua.
Uusi koulu on suoraan sanottuna helvetistä. Heti ensimmäisenä päivänä hän saa kuulla olevansa lihapulla, myöhemmin kuvaan astuvat typerät lempinimet, kuten ”kauna” ja ”emokarhu”. Pääsiäisen aikoihin tyttö saa pahan ahdistuskohtauksen. Tie vie Kuusankosken suljetulle osastolle.
Yhdeksäs luokka alkaa JOPE-ryhmässä. Yksitoista oppilasta. Ei kiusaamista. Asiat sujuvat liian hyvin, tyttö on hämmentynyt. Onnellisuus on tunne, jota hän ei ollut pitkiin aikoihin tuntenut. Se pelotti häntä. Kaikki sujui kuitenkin hyvin. Tyttö uskalsi lähteä kouluun, opettaja ja luokkatoverit ovat ihan mukavia.
Eräänä päivänä kun tyttö on juuri lähtenyt tallilta, bussiin astuu sisälle nuoria, suunnilleen samaa ikäluokkaa kuin tyttökin. He nauravat tytölle. Miten muka mikään hevonen voisi kantaa noin lihavaa tyttöä? Ei mitenkään. Rumakin tyttö oli. Katsokaa nyt, tuollainen ruma angstinen paska. ”Emokin” vielä, hah! Tyttö tulee kotiin itkien. Viiltely, joka oli loppunut sairaalajakson jälkeen, alkaa taas.
~
Tää tyttö oon mä.
Mutta jo ensimmäisenä päivänä tyttö jäi ihan yksin. Muut lapset nauroivat hänelle. Tai siltä hänestä ainakin tuntui. Leikkeihin häntä ei otettu mukaan, hän ei kelvannut muiden lapsien ystäväksi. Välitunnit hän vietti yksin. Samoin leikkitunnit. Kukaan ei halunnut olla hänen parinsa erilaisissa leikeissä tai peleissä.
Sama jatkui ala-asteella. Nyt tyttöä sanottiin liian laihaksi ja ujoksi. Sekä tyhmäksi, kun ei saanut katsoa samoja lastenohjelmia kuin muut tytöt. Pokemon, Winx, Harry Potter.. Mistään noista ei tyttö ollut kuullutkaan. Tyttö päätti syödä enemmän, ettei olisi laiha. Tyttö haki huomiota valehtelemalla, esittämällä muuta kuin oli.
Viidennellä luokalla tytölle oli kertynyt jo liikaa painoa. Luokkatoverit tekivät sen tytölle liiankin selväksi. Tyttö alkoi pinnata tunneilta. Häntä ahdisti pelkkä ajatus koulusta, opettajille puhuminenkaan ei auttanut asiaa. Pahensi vain. Joskus kiusaajat uhkasivat hakata hänet. Koulumatkoilla tyttö sai väistellä kiusaajien heittämiä lumipalloja talvella, syksyllä taas mätiä omenoita. Tyttö tunsi itsensä arvottomaksi, hän ei ollut mitään, eikä osannut mitään. Hänellä ei ollut oikeutta elää!
Kuudennella luokalla alkoi viiltely sekä oman kehon raapiminen ihottumille. Valehtelu vain lisääntyi. Tyttö sai muutaman ”ystävän” valehtelemalla ”omasta hevosesta”. Nämä niin sanotut ystävät kuitenkin puhuivat tytöstä ilkeästi muiden lapsien kanssa. Tyttö jäi taas yksin. Päivät kuluivat kotona tietokoneella, piirtäessä tai lukiessa. Kotoa liikuttiin vain hevostalleille.
Yläaste. Painoa kasaantuu lisää lohtusyömisen takia. Juoruja kuulee joka suunnasta. Välitunnit sujuvat yksin tai haamuna luokkalaisten mukana. Tyttö on enää pelkkä tyhjä kuori. Sielu elää omassa maailmassaan. Turvapaikkaan ei muut pääse. Se on yksin tytön. Käynnit Nuoriso polilla alkavat. Kahdeksannella luokalla, tytön luokkaan tulee uusia oppilaita. Yksi heistä ei näytä välittävän vaikka tyttö onkin pelkkä ruma paska. Tyttö alkaa liikkua hänen perässään. Ihailee, katsoo ylöspäin. Kahden viikon kuluttua tyttö kuitenkin vaihtaa koulua.
Uusi koulu on suoraan sanottuna helvetistä. Heti ensimmäisenä päivänä hän saa kuulla olevansa lihapulla, myöhemmin kuvaan astuvat typerät lempinimet, kuten ”kauna” ja ”emokarhu”. Pääsiäisen aikoihin tyttö saa pahan ahdistuskohtauksen. Tie vie Kuusankosken suljetulle osastolle.
Yhdeksäs luokka alkaa JOPE-ryhmässä. Yksitoista oppilasta. Ei kiusaamista. Asiat sujuvat liian hyvin, tyttö on hämmentynyt. Onnellisuus on tunne, jota hän ei ollut pitkiin aikoihin tuntenut. Se pelotti häntä. Kaikki sujui kuitenkin hyvin. Tyttö uskalsi lähteä kouluun, opettaja ja luokkatoverit ovat ihan mukavia.
Eräänä päivänä kun tyttö on juuri lähtenyt tallilta, bussiin astuu sisälle nuoria, suunnilleen samaa ikäluokkaa kuin tyttökin. He nauravat tytölle. Miten muka mikään hevonen voisi kantaa noin lihavaa tyttöä? Ei mitenkään. Rumakin tyttö oli. Katsokaa nyt, tuollainen ruma angstinen paska. ”Emokin” vielä, hah! Tyttö tulee kotiin itkien. Viiltely, joka oli loppunut sairaalajakson jälkeen, alkaa taas.
~
Tää tyttö oon mä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
onx tää samaa 'olipa kerran' -sarjaa ,kuin se, jonka joskus sattumalta vuosia sitten kuulin, tyyliin 'olipa kerran' tyttö joka meni koiravahdiksi...jne rakastui suipäin ja menivät naimisiin... sitä ennen vaan oli jotain ihme raiskauksia ja insestiä... tää loppuosa ei liittynyt siihen koiravahtina oloon vaan pikkulapsena oloon.....Tästä on n. 15v, ellei jo enemmänkin kun tuon sattumalta korviini sain.Onko kertoja sama, tyyli on puhtaasti sama.
Eipä ole sama kertoja. Oon 15-vuotias tyttö kotkasta. Kitjotin tän blogiini. Pelkkää faktaa mun elämästä.
siinä tapauksessa sulle isohali ja anteeksi.... on vain niin samankaltainenjuttu sattumalta sitten ... se tosin oli tunnetulta valehtelijalta se josta pätkän kerroin ja vertasin sun juttuusi...
Mitenkä minä en yhtään epäile kertomustasi? Tässä kaupungissa on paljon samantyyppisiä tarinoita ja kohtaloita. Surullisia kaikki tyynni. Tietysti ne kuulostaa samanlaisilta kun kaava on sama: peruskoulun oppilasta kiusataan koulussa ja koulumatkoilla ja koulu ei tee yhtikäs mitään asian auttamiseksi. Korkeintaan suojelee kiusaajia. Ja vähättelee koko ongelmaa.
Sinulle Nancy sanoisin,että onneksi et tapaa noita ääliöitä joka päivä eikä sinun tarvitse olla tekemisissä heidän kanssaan.
Iloitse siitä,että nyt koulusi sujuu paremmin. Jatka ratsastusharrastustasi,älä luovu siitä. Toivon myös,että saat apua ahdistukseesi ja pystyt lopettamaan viiltelyn.
Isohali minultakin.
Sinulle käy vielä elämässä hyvin, usko pois. Kiusaajistasi en ole niinkään varma..............
Vaikuttava kertomus.
Kauan sitten, suurinpiirtein saman kokeneena voin kertoa että ikä todennäköisesti muuttaa tilanteesi helpommaksi. Tärkeintä olisi että sinulla olisi edes yksi hyvä kaveri jonka kanssa voisit keskustella asiasta. Minulla ei silloin kaveria kuitenkaan ollut ja olin tosi tiukoilla. Minun kiusaaaminen loppui kun sain koulut käydyksi ja ikä alkoi mennä yli kahdenkymmenen. Nyt 55-vuotiaana huomaan pärjänneeni elämässä varsin hyvin ja nuo sen aikaiset kiusaajat ovat lähes poikkeuksetta syrjäytyneet elämässään, alkoholisoituneet, kärsineet ja jopa kuolleet ryyppäämiseen tms. Kuitenkin muistan nuo vaikeat ajat ja tilanteet varsin hyvin ja varmasti ne vaikuttivat myös aikuisiän itsetuntooni. Erikoista on se että eräs silloisen kiusaajani lapsi alkoi kiusata minun lastani kun sattumalta olivat samalla luokalla. Kuitenkin lapseni selvisi koulustaan kohtalaisesti ja on myös menestynyt elämässään paremmin kuin kiusaajansa. Tuolloin 70-luvulla ei ollut minkäänlaista tukea kiusatuille ja opettajatkin olivat pääasiassa aina vahvemman, siis kiusaajan puolella. Pidän opettajien syynä edelleen sitä että he olivat välinpitämättömiä suhteessa koulukiusaamiseen ja olen sen myös kertonut kasvotusten eläkkeellä olevalle entiselle opettajalleni. Opettajahan oli ainoa vastuussa oleva aikuinen joka oli läsnä työnsä puolesta koulussa sinnoin kun kiusaamista tapahtui.
Tsemppiä sinulle ja olen aivan varma että jonain päivänä kiusaaminen on pelkkä ikävä muisto ja elämä alkaa näyttämään myös parempia puoliaan!
Surullista, tuli ihan itku, kun luin tarinaasi, lapset ovat niin julmia. Harmi ettei koulussasi puututtu kiusaamiseen, ja vanhemmat mikseivät he puuttuneet? Minä olen kohta 50v ja puutun aina kiusaamiseen kun sitä näen. Minulla kolme lasta ja pienimmäistä on kiusattu pihalla ja koulussa, mutta onneksi koulussa on heti puututtu asiaan. Pihalla kiusaajien vanhemmille olen soittanut ja mennyt oven taakse selvittämään asiat, ja on toiminnu. Varsinkin tytöt kiusaavat nykyään teksti ja ääniviestein,olen säilyttänyt viestit, ja mikäli toisen kerran tulee kiusaamisviestejä niin menen poliisille niiden kanssa.
Kiusaamiseen ei edes tarvitse mitään ulkoista syytä esim. lihavuus, rumuus jne. ihan kauniitakin kiusataan.
Tsemppiä sulle!
Tsemppiä elämään aloittajalle. Elämä helpottuu, kun pääset pakkokoulukiusauksesta eroon.
Vanhempien pitäisi rohkeammin ottaa yhteyttä suoraan virkavaltaan, ja tehdä tutkimuspyyntöjä, kiusaukseen vakavasti suhtautumisen edistämiseksi kouluissa.
Kerran viikossa kun poliisit kävisivät koulussa suorittamassa rikostutkintaa, varmaan ainakin poliittisten pyrkyrien elämä kouluissa hankaloituisi.
Nämä huuhaa hankkeet, meidänkoulussa ei kiusata yms, virheellinen viestintä, näyttää vain olla oikeutus ummistaa silmät tosiasioilta.
Jokainen opettaja joka väittää ettei heidän kolussaan kiusata ei tiedä mitä koulussa tapahtuu.
Pitää muistaa, että jokaisen aikuisen vastuu on puuttua lasten kiusaamisiin heti. Oli sitten kyseessä tutut tai tuntemattomat lapset. On ikävää että monet vastuuttomat vanhemmat vaan eivät välitä edes mitä oma jälkikasvu puuhastelee.
Rikollinen kun on rikollinen iästä huolimatta.
Niin tuo tuntuu olevan kotkan kouluissa että pitää kuuluua johonkin ryhmään että tulee hyväksytyksi :( , ... itsellämme on neljä lasta ja kaksi on ala-asteella mutta jääköön sanomatta millä niin pitää vaan toivoa että heitä ei aleta kiusaamaan etenkin tuota poikaa kun on vähän arempi ja sellainen että tutustuu uusiin lapsiin melko hitaasti :/ .... nyky nuoret on kyllä ilkeitä kun mitä!!
Hei, onko tilanteesi nyt parempi? Haluatko tukea,apua tai mitä tahansa?Tiedätkö mistä saat ja jaksatko hakea? Puhutko asiasta kenenkään kanssa, tukeeko perheesi sinua?Tytöt ovat kyllä joskus käsittämättömän ilkeitä!!!!! Onneksi sinä et!
:( Ihan kuin minun suustani tuo tarina. Ihan saman olen kokenut. Nyt olen kyllä jo yli 30-vuotias ja elämässä menee hyvin, mutta ala- ja yläaste koulukiusaamisen uhrina on tehnyt tehtävänsä ja tuntuu kuin se aika olisi ollut paha uni vain. Se viha ja paha olo ei katoa ikinä. Toisaalta olen osannut sen kääntää itselle hyödyksi, henkisesti vahvempaa ihmistä saa hakea ja ymmärrän elämää ja sen epäoikeudenmukaisuutta paremmin kuin moni. Nyt teen työtä, jossa yritän parhaani mukaan auttaa muita.
Jos tarvitset juttuseuraa tms. niin mä jaksan kuunnella ja jutella, laita tänne vaikka s-postisi tms.
Takeawaymylastdyingbreath.blogspot.fi
Oot tän blogin kirjoittaja?
Jep.
Moi Nancy, olet tosi rohkea ja vahva! Kiitos kun toit julki tarinasi vaikka se alkoikin surullisesti. Surullinen alku olikin kokemaasi, ei kirjoittamaasi. Nyt sinulla on kynä. Nyt sinä olet kirjoittaja. Voit tehdä onnellisen lopun.
kATEUS ON SUURIN SYY KIUSAAMISEEN! KIUSATTU ON USEIN KAUNIS, LAHJAKAS JA HÄNELLÄ ON ARVOT PAIKALLAA.
vitun itkupillit