Minusta mummo

Meillä on mieheni kanssa kaksi tytärtä, vanhempi 18 ja nuorempi on neljä. Tyttäreni on seurustellut lukioaikansa saman pojan kanssa ja nyt odottaa lasta. Hän päätti pitää lapsen ja minä tukea häntä hänen ratkaisussaan, mikä se sitten olikin. En tiedä kumpi olisi parempi vaihtoehto, se että tyttö asuu vauvan kanssa meillä kotona, vai se että he muuttaisivat poikaystävänsä kanssa vuokralle yhteen. Olen kovasti pohtinut asiaa, ja nyt minulla olisi mahdollisuus jäädä töistä vuosilomalleja jäädä hoitamaan omaa neljävuotiasta sekä tyttären vauvaa, jotta tyttäreni voisi jatkaa opiskeluja. Olen miettinyt sitä, että jos hoitaisin tulevaa lasta, niin kauan kunnes tyttäreni valmistuu ja on valmis saamaan ammatin.Sillä haluan taata tyttäreni sekä vauvan tulevaisuuden. Itsekin saimme juuri tämän esikoisemme 20-vuotiaina, ja äitini auttoi meitä lapsen hoidossa, kun opiskelin kampaajaksi. Olen siitä erittäin kiitollinen äidilleni. Onko vastaavanlaisia kokemuksia? Eiköhän me yhdessä tästä selvitä, mietityttää vaan..
9749
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Eikö tyttäresi kannalta kuitenkin olisi parempi että hän ja hänen perheensä muuttaisivat omaan asuntoon, omaan kotiin? Hän on kuitenkin aikuinen jo, ja haluaa perheen perustaa. Mun serkku aikanaan päätyi juuri sun perusteistasi ratkaisuun, jossa asui äitinsä luona. Tää serkku ei itsenäistynyt koskaan, ja hänen tyttärensä pitää mummulaa enemmän kotinaan kuin omaa kotiaan. Tästä on siis reilu 11 vuotta nyt.
Eli parempi että tyttäresi muuttaa omaan kotiin, vaikka näkisittekin päivittäin, ja vaikka ottaisitkin hänen lapsensa hoitoosi päivittäin. Mutta silloin tavallaan tyttärelläsi olisi selkeät kuviot siitä mukä on hänen kotinsa, vastuunsa ja velvollisuutensa, samoin tälle lapselle muodostuu käsitys siitä kuka on hänen äitinsä, kuka mummonsa ja mikä on hänen kotinsa.

Äänestä
  • Olen aika lailla samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Oletko keskustellut asiasta tyttäresi kanssa, olisiko hän kuitenkin innokas jäämään kotiin sinun luoksesi asumaan? Luulen kyllä, että hän haluaisi perustaa oman perheen ja aloittaa oman elämän omassa asunnossa, ei vanhempien siipien suojassa. Se ei silti tarkoita, etteikö hän olisi kiitollinen kaikesta avusta (mm. lapsenhoidossa) jota sinä pystyt tarjoamaan.

    Minua myös mietityttää, että eihän asetelma käänny sitten niin, että sinä alat olla tulevalle vauvalle (lapselle) enemmän äiti ja tyttäresi (lapsen äiti) lähes kuin isosisko? Luulen että tyttäresi pitää saada hoitaa pääasiallisesti vauvansa yksin /yhdessä miehensä kanssa, niin että saa tuntumaa äitiyteen ja äitinä olemiseen. Voi olla vaikeaa todella "ryhtyä äidiksi" jos tottuu siihen, että oma äiti hoitaa vauvan lähes kokonaan.

    Siis ainakin teillä pitäisi olla selvä työnjako: Tyttäresi on lapsen äiti, sinä mummo. Sinä hoidat lasta vain päivisin kun tyttäresi opiskelee, ja pääsääntöisesti tyttäresi hoitaa poikakaverinsa kanssa lapsensa muulloin.

    Ja eikös olisi lapsenkin etu, että äiti (eli tyttäresi) on äitiysloman ja vanhempainrahakauden kotona vauvansa kanssa? Saavat rauhassa tutustua toisiinsa, ja imetyskin onnistuu. Miten tyttäresi hoitaisi imetyksen, mikäli hän jatkaisi opiskelua heti vauvan syntymän jälkeen? En myöskään kannata liian lyhyttä äitiyslomaa (esim. 3kk), sillä siinä usein imetys loppuu liian aikaisin. Ja mielestäni äidin ja vauvan välisen suhteen kehittymiselle on ensiarvoisen tärkeää, että äiti hoitaa vauvaansa mahdollisimman pitkään ennen töihin /kouluun lähtöä.

    Mutta luulenpa kyllä, että kun keskustelet tyttäresi kanssa, tulet huomaamaan että hän haluaa perustaa oman perheen poikaystävänsä kanssa, eikä jäädä kotiin vanhempien luokse asumaan. ;)

    Äänestä

Olen 20.vuotias ja odotan esikoistani viikolla 30 asun avomieheni kanssa, en voisi edes kuvitella että asuisin äitini kanssa saman katon alla jos saisin lapsen meinaan vaan että tälläisessä tilanteessa on pakko alkaa itsenäistyä tosin olen asunut jo "omillani" 5.vuotta. neuvoisin se verran että tyttäresi ja sen poikaystävä voisi muuttaa lähelle sinua. samoin kun minun äitin asuu meistä n.100m päässä, niin hän on aina lähellä.. ja muutn äitini on myös 38... ja hänellä on jo ennestään yksi lapsenlapsi (pikkuveljeni 18.v kerkesi minua ennen)
mutta hyvää kesän jatkoa ja voikaa hyvin!!

Äänestä

Kautta maailman sivu on perheet asuneet saman katon alla. Kuinka moni suurista ikäluokista muka pitää mummuaan äitinään,höpö höpö.Nämä vastaukset voit mielestäni jättää omaan arvoonsa.Anna tyttösi asua kotona,jos siltä tuntuu ja itse vain jaksat.
Minä näen Lassia vain viikonloppuisin ja hyvä niin,mutta jos tila riittäisi niin luokseni pyytäisin.Lapsella ei koskaan ole liian montaa rakastavaa syliä ja omasta puolestani auttaisin enemmänkin kuin la/su lapsenhoidolla =)

Äänestä

Kyllä isän rooli jää ehdottamassasi mallissa kovin ohueksi. Älä sitten jälkeenpäin tivaa isän vastuuta ja aikaa lapselle, jos ensimmäiset vuodet lasta ja isää on tehokkaasti vieroitettu toisistaan.

Äänestä
  • 38 vuotiaita mummoja!

    Äänestä

  • Huhhuh kirjoitti:

    38 vuotiaita mummoja!

    ...ihan totta.On ihana lulluttaa pikkiriikkistä ihmistä ja sumeilematta tuhlata häneen aikaa,rakkautta ja hellyyttä.Minusta on onnekas sattuma,että olen tämän ikäinen.Nyt säästyn iltatähden tekemisen pohdiskelulta :) ja jaksan lapsen kanssa aivan eri tavalla kuin 68-vuotias virkasiskoni.
    Nyt Lassilla on isoisomummuja 2(81 ja 84v),1 isoisovaari,isomummuja 2(58 ja 62v),mummuja 3 (55,43 ja 38v),1pappa ja 1 faffa :)Kaikki siis hyvin,sylejä riittää ja sitä perinteisempää mummun mallia :)

    Äänestä

ja itsenäistyä, eikö olisi sen aika. Kyllä minun mielestäni perhesuhde vauvaperheellä ei voi kehittyä ihan normaaliksi arjeksi jos sinä otat vauvan hoiviisi. Kyllä jo ihan metysten kannalta ja lapsen ja äidin suhteen muodostumisen kannalta on tärkeää että alussa äiti hoitaa lastaan. Ellei tarkoitus ole se että vauvasta tulee sinun vauva. Lapsen ollessa vuoden ikäinen voi sitä opiskelujen jatkamista ajatella. Ei mikään krvaa äidin ja lapsen menetettyä suhdetta. Olen itse nuori äiti ja sijaislapsi että kyllä tiedän mistä puhun (lisäksi olen kasvatusalalla töissä). Autat muuten, mutta annat nuoren erheen olla nuori perhe, autat muuten.

Äänestä

Sä mainitsit vaan tyttäres kokoajan tekstissäs. Miten vauvan isä? Onko töissä / koulussa? Eikö hän(kin) voi kantaa vastuun, ja hoitaa lasta sillä aikaa ku tyttäresi on koulussa?
Hassua sinänsä että kysyt tätä asiaa täältä. On kumminki aika henk.koht. asia.. Tyttäresikin on jo täysi-ikäinen ja päättää sitten poikaystävänsä kanssa kahdestaan mitä tekevät!
Apua voi aina tarjota, mutta älä painosta mihinkään!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äiskä38v. kirjoitti:

Meillä on mieheni kanssa kaksi tytärtä, vanhempi 18 ja nuorempi on neljä. Tyttäreni on seurustellut lukioaikansa saman pojan kanssa ja nyt odottaa lasta. Hän päätti pitää lapsen ja minä tukea häntä hänen ratkaisussaan, mikä se sitten olikin. En tiedä kumpi olisi parempi vaihtoehto, se että tyttö asuu vauvan kanssa meillä kotona, vai se että he muuttaisivat poikaystävänsä kanssa vuokralle yhteen. Olen kovasti pohtinut asiaa, ja nyt minulla olisi mahdollisuus jäädä töistä vuosilomalleja jäädä hoitamaan omaa neljävuotiasta sekä tyttären vauvaa, jotta tyttäreni voisi jatkaa opiskeluja. Olen miettinyt sitä, että jos hoitaisin tulevaa lasta, niin kauan kunnes tyttäreni valmistuu ja on valmis saamaan ammatin.Sillä haluan taata tyttäreni sekä vauvan tulevaisuuden. Itsekin saimme juuri tämän esikoisemme 20-vuotiaina, ja äitini auttoi meitä lapsen hoidossa, kun opiskelin kampaajaksi. Olen siitä erittäin kiitollinen äidilleni. Onko vastaavanlaisia kokemuksia? Eiköhän me yhdessä tästä selvitä, mietityttää vaan..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu