HUOMIO T Ä N Ä Ä N TV 1 klo 21.00

Älä osta pentua hämäristä oloista.
Aiheesta tänään Yle tv1 klo 21.00
"Ihmiset ajattelevat, että en tarvitse näyttelykoiraa, voin ottaa sekarotuisenkin pennun ja usein ajatellaankin, että ne ovat terveempiäkin. Mutta nämähän ovat hyvin sairaita usein. Saat 400 eurolla pennun, mutta se sairastuuu viikon sisällä parvoon ja se viedään klinikalle. Sitten saat tonnin laskun ja kuolleen pennun kaupan päälle."
10119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Niin mutta voi käydä toisinkin :( tässä kopioitua keskustelua ylen sivuilta aiheesta :

Myöskään rekisteröityjen koirien kasvattajat eivät ole mitään "puhtaita pulmusia". Tiedän tapauksen jossa ostettiin iso koira Eestin "hyvämaineiselta" kasvattajalta: oli näyttelytuloksia sun muuta. Ko.kasvattaja ei ole kiinnostunut pennun hyvinvoinnista,vain siitä että pentu saadaan myytyä. Koira tuotiin Helsingin satamaan likaisena ja haisevana,keltaisena pissasta ja ulosteista. Koira oli äärimmäisen stressantunut pitkään uudessa kodissa. Pennun polkuanturat olivat saaneet paleltumisvaurioita (talvipentu,pidetty ulkona kovilla pakkasilla). Jos myöhemmin yritti kysyä ongelmista pennun kasvattajalta, hänen ainoa kommentti oli että uudessa kodissa ei osata kasvattaa koiraa ja että ostaja itse on pilannut koiran. Myös muita syytöksiä sateli, ja uhkaus että koira haetaan takaisin ja myydään edelleen. Olkaa siis varovaisia Viron kasvattajien kanssa, kaikki ei ole sitä miltä nettisivujen kuvissa ja näyttelytuloksissa näytetään!

Äänestä
  • Eivätkä edes suomalaiset "kasvattajat" ole pulmusia.

    Terveystulosten, välipentueiden ja outojen jalostusvalintojen viidakossa ei voi kuin ihmetellä, miten ensimmäistä koiraansa ostavat saavat itselleen terveitä koiria. Muuten kuin lottoamalla.

    Äänestä

  • rytuuuuuuuuuuuu kirjoitti:

    Eivätkä edes suomalaiset "kasvattajat" ole pulmusia.

    Terveystulosten, välipentueiden ja outojen jalostusvalintojen viidakossa ei voi kuin ihmetellä, miten ensimmäistä koiraansa ostavat saavat itselleen terveitä koiria. Muuten kuin lottoamalla.

    Onneksi ainakin kennelliiton sivuilla on pentuvälitystä. Tuskin sinne pääsee välipentueitten tekijät .

    Äänestä

  • yms. kirjoitti:

    Onneksi ainakin kennelliiton sivuilla on pentuvälitystä. Tuskin sinne pääsee välipentueitten tekijät .

    Eivätpä ne kennelliiton säädökset turhan tiukkoja ole (vaikka välipentueita ei siellä pääsekään mainostamaan). Jotenkin esimerkiksi D-lonkkaisten shelttien pennut ovat ne paperinsa saaneet, eikä PEVISAan kuulumattomia rotuja valvota edes sen vertaa. Surkuhupaisaa lukea esimerkiksi chow chow -pentueiden vanhempien tietoja tai irlanninsusikoirien kuolintilastoja.

    Äänestä

Mitä järkee on yli päätään hankkia koiria muualta kun suomesta?????
Ite en kyllä yhtään saastasta haisevaa rakkia ulkomailta tois hyi perkele.

Äänestä
  • Suomen sairaan, koiran ulkomuotoon keskittyneen organisaation, Kennelliiton takia
    ulkomailta tuonti on jopa suotavaa. Tietenkin vain ja ainoastaan laadukkailta kasvattajilta.

    Esimerkiksi aitoa dobermannia ei Suomesta saa, tämä on mielipiteeni.
    Meidän pööpe on sukulaiselta Saksasta, jolla on kymmenien vuosien kokemus Koirista,
    ei näyttely-missikisa dobsuista. Pentuja tulee erittäin harvoin, mutta sitäkin laadukkaampia,
    ulkonäköön ei ole kiinnitetty huomiota lainkaan, vaan hän vaalii ominaisuuksia ja ns. "entisajan"
    dobsua.
    Perheemme amerikanbulldoggi on "tuontikamaa" jenkeistä, Baton Rougesta, syvän etelän aito ja alkuperäinen AB, tarkoin valitusta sukulinjasta. Miss Missisippi All`Gator. :)

    Äänestä

  • old_profile_65269 kirjoitti:

    Suomen sairaan, koiran ulkomuotoon keskittyneen organisaation, Kennelliiton takia

    kyllä se ulkonäkökin on muun lisäksi otettava huomioon jalostuksessa.
    hah hah laadukkaita doppereita jotka näyttää vaikka rotikoilta

    Äänestä

  • puhupukille kirjoitti:

    kyllä se ulkonäkökin on muun lisäksi otettava huomioon jalostuksessa.
    hah hah laadukkaita doppereita jotka näyttää vaikka rotikoilta

    Äääh...miltään rotikoilta näytä, eikä sen enempää taskandogeiltakaan kuin nämä sairaaksi jalostetut "näyttelyversiot".

    Äänestä

  • old_profile_65269 kirjoitti:

    Suomen sairaan, koiran ulkomuotoon keskittyneen organisaation, Kennelliiton takia
    ulkomailta tuonti on jopa suotavaa. Tietenkin vain ja ainoastaan laadukkailta kasvattajilta.

    Esimerkiksi aitoa dobermannia ei Suomesta saa, tämä on mielipiteeni.
    Meidän pööpe on sukulaiselta Saksasta, jolla on kymmenien vuosien kokemus Koirista,
    ei näyttely-missikisa dobsuista. Pentuja tulee erittäin harvoin, mutta sitäkin laadukkaampia,
    ulkonäköön ei ole kiinnitetty huomiota lainkaan, vaan hän vaalii ominaisuuksia ja ns. "entisajan"
    dobsua.
    Perheemme amerikanbulldoggi on "tuontikamaa" jenkeistä, Baton Rougesta, syvän etelän aito ja alkuperäinen AB, tarkoin valitusta sukulinjasta. Miss Missisippi All`Gator. :)

    onkos nuo typerien punaniska jenkkien vihjailut alligaattoreista koirien
    nimissä jotain sairasta pilailua tappelukoiran puruvoimista tai
    jotain muuta yhtä tyhmää?

    Äänestä

  • tietylle roduille ei kirjoitti:

    onkos nuo typerien punaniska jenkkien vihjailut alligaattoreista koirien
    nimissä jotain sairasta pilailua tappelukoiran puruvoimista tai
    jotain muuta yhtä tyhmää?

    En tiedä, ehkä siinä saattaa ollakkin jotain "menneen ajan" machoiluakin taustalla, mutta
    esim Lousianassa on oikesti alligaattoreita ja ne on jonkin sortin kansalliseläimiä.. :)

    Sekä onhan AB:n läheisen ja kantaisän, astetta pienemmän rodun, Pitbullin ehkä kuuluisin "gamedog"-linja nimeltään Chinaman, eikä siinä ole mitään "vihjailuita".

    Jokatapauksessa, ei se nimi koiraa pahenna. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

asiaa10 kirjoitti:

Älä osta pentua hämäristä oloista.
Aiheesta tänään Yle tv1 klo 21.00
"Ihmiset ajattelevat, että en tarvitse näyttelykoiraa, voin ottaa sekarotuisenkin pennun ja usein ajatellaankin, että ne ovat terveempiäkin. Mutta nämähän ovat hyvin sairaita usein. Saat 400 eurolla pennun, mutta se sairastuuu viikon sisällä parvoon ja se viedään klinikalle. Sitten saat tonnin laskun ja kuolleen pennun kaupan päälle."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu