En tiedä yhtään mitä tekisin ollaan oltu n.2 vuotta yhdessä ja ollaan vasta 16 ikäsiä molemmat. Minun tunteet tyttöystävääni kohtaan on hiipunut mutta silti minä rakastan häntä. Välillä tulee pahojakin riitoja josta aina otetaan menneet esille. ( kun olen itse tehny n. Vuosi sitten pahan virheen ja ihastuin toiseen ihmiseen ja ja puhuin hänen kansaan noin puoli vuotta ja myös tyttöystäväni on pettänyt minua sillain että on toisen miehen kanssa keskustellut suihin otoista ja muista asiaan liittyvistä asioista minun selkäni takana ja täsätkin on n. Vuosi tiedän että tein väärin mutta siitä on jo melkein vuosi ja tyttöystäväni ottaa jokaisen riidan pohajksi aina menneisyyden esille. Ja ei tyttöystävänikään enää tiedä mitä tekisi koska hän on nykyään kauhean masentunut ja kiukkunen, eikä me enää ymmärretä toisiamme että kaikki asiat ymmärretään väärin. Ja kumminkin molemmat rakastavat toisia ja erodtakin ollaa puhuttu mutta ei kumminkaan olla pystytty erota koska rakkaus on ollu niin suuri. Ja minä nykyään kauheasti ns kiusaan omaa tyttöystävääni mutta en tee sitä tahallisesti. Sen takiakin tyttöystäväni on välillä kiukkuinen ja uhkaa erolla. Ja myös tyttöystäväni masennukseen vaikuttaa myös se että vanhemmat ovat melkein eroamassa. Olemme koittaneet ehostaa parisuhdettamme monilla eri tavoin ja kyllä se hetkellisesti auttaa mutta kun tyttöystäväni tulee taas pahalle tuulelle niin siinä ei enää lepyttely auta ja en sitten itsekkään enää jaksa katsoa sitä liikuttelua ja sitten minullekkin tulee huono mieli ja siitä riita saadaan taas aikaiseksi. Mutta emme silti halua erota vaikka se olisi tässä kohtaa hyvä vaihtoehto. onko tämä vain joku ohi menevä aika kun kerran ollaan loppuen lopuksi oltu melko kauan yhdessä
Toivoisin asiallisia kommentteja ja apua tähän hankalaan tilanteeseen. Ja jos apuun vaikuttaa niin voin kyllä kertoa enemmän jostai asioista jos se auttaisi avun määrään ja laajuuteen.
parisuhde ongelmia
Naksu-impeep
2
<50
Vastaukset
- Naksu-impeep
Kiitos etukäteen vastaajille ja apuotetaaan ilo mielin vastaan ja pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä
- Naksu-impeep
Kiitos etukäteen vastaajille ja apuotetaaan ilo mielin vastaan ja pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1505883Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella364338Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan03530Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv502798- 312644
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv332591- 162538
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452530- 432105
Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h262025