Olen nuoresta pitäen kärsinyt näistä ajatuksista ja kun nyt uskoon tulon myötä keskustellut näistä muiden kanssa niin olen huomannut, että lähes kaikilla on näitä. Otetaan esimerkkejä. Keskustelin pappani kanssa ja kesken keskustelun pulpahtaa tyhjästä ajatus päähän että lyö siltä nenä sisään. Mietin mielessä, että en mä haluu todellakaan lyödä?!? Mietin että mistä näitä ajatuksia tulee?? Tämä oli vain lievä esimerkki niistä pulpahtavista ajatuksista jotka käy sekunnin murto-osan mielessä. Pahimmat on niin sairaita, että niitä ei kehtaa edes ääneen sanoa. Ne pitää sisällään tätä kaikkea sairasta ja pahaa mitä täällä maailmassa tapahtuu.
Kiitos Jeesukselle sain varmuuden, että ne ajatus pulpahdukset on paholaisen syöttämiä ja ne ajatukset kyllä ajaisivat juurikin paholaisen asiaa. Oltiin ystäväni kanssa seurakunta kokouksessa kuuntelemassa saarnaa ja yks kaks tälläinen ajatus pulpahti mieleen. Kerroin ystävälle, että tulipa sairas ajatus. Kerroin mitä se asia koski, se koski sitä, että miltäköhän kyseinen saarnaaja näyttää alasti. Ystäväni alkoi nauraa ja sanoi että hänelle tuli juuri äsken täysin sama ajatus. Nämä ajatukset ovat todella häiritseviä ja se siinä onkin tarkoitus, että keskittyminen herpaantuisi.
Päätin vain kirjoittaa tästä asiasta mistä on todella todella vaikea puhua, että jos sinä kärsit näistä samoista asioista niin muista, että se on perkeleen kiusaa! Anna mennä toisesta korvasta sisään toisesta ulos.
Olen myös miettinyt, että onko tämä se asia miksi jotkut ihmiset ajautuvat johonkin hirmu tekoihin, että he uskovat olevansa itse sen ajatuksen takana. Alkavatko he pyörittelemään niitä päässään ja lopulta sekoavat ja menettävät järkensä.
Saattaa kuulostaa hullulta tämä kirjoitus, mutta hullu ei tajua olevansa :D
Googlettamalla pakkoajatukset, löytyy paljon ketjuja missä ihmiset keskustelee näistä. Huomasin, että moni ei-uskova on näiden tähden ajautunut itsemurhan partaalle tai luullut sekoavansa ja hakeutunut hoitoon. Koska ei uskota pahoihin Henkiin, niin en yhtään ihmettele, että luulee sekoavansa.
Lisää pakkoajatuksista. Mietippä tätä...
9
292
Vastaukset
- Rfdd
Moni myös päivitteli että tuntuu kun joku syöttäisi ajatuksen....
"mutta eihän se ole mahdollista!? Tuo on järjen vastaista"
No mutta järjen vastaista on nuo ajatuksetkin! Paholainen on ihan yhtä todellinen kuin Jumalakin, vaikka se meistä järjen vastaiselta kuulostaisi.
Jeesuksessa Kristuksessa on pelastus! Hän on tie= Hänen kauttaan pääsee taivaaseen, uskomalla Häneen. Hän on elämä= Hän tarjoaa iankaikkista elämää taivaassa kun uskoo Häneen. Hän on totuus= Hän on totuus : )
6. Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. Joh14 - Rdhd
*hullu ei tajua olevansa hullu
- Loreli
hei itsekin olen uskovainen mutta en todellakaan sanoisi että uskonnolla on tässä sanottavaa, toki rukoilu auttaa sitä en sano, mutta kyllä näitä vaivoja on minulla ollut jo lapsesta asti vaikka olen aina ollut uskovainen.
Tässä ocd:ssä ihmiset tajuavat kyllä että nämä ajatukset ovat älyttömiä ja siksi ne meitä ahdistavatkin. Olen ymmärtänyt että perus pakkoajatuksista kärsivät eivät ihmisiä satuta, koska ovat kokoajan niin tietoisia tekemisistään, koska sitä juuri pelkäävät. Eli tässä tapauksessa hullu kyllä tajuaa olevansa hullu:D
Olen kyllä samaa mieltä kanssasi siitä että kaikilla on näitä ajatuksia ja että "Anna mennä toisesta korvasta sisään toisesta ulos. " On kyllä hienoa että olet uskonnon kautta löytänyt apua ja niinkuin sanoin rukoilu kyllä auttaa, mutta itse en pidä siitä että uskontoa tyrkytetään näillä palstoilla koska tiedän että monet vaan innostuvat kumoamaan Jumalan olemassa oloa yms. vaikka se nyt ei ole tässä kirjoituksessasi edes pääsanoma. - Rdhrh
Olet siis uskovainen joka kieltää pahat Henget ja myös kieltää uskosta puhumisen? Korjaa jos olen väärässä.
Niin kuin alotuksessa sanoin: samassa kokouksessa, samassa paikassa, samaan aikaan, täysin sama ajatus, minulla ja ystävälläni. Minulle tämä on ainakin todiste, että se ajatus kuiskattiin ja se oli paha joten se ei voi tulla Jumalalta joten sen täytyy olla sielunvihollisen toimintaa. Sattumalle ei mielestäni vain ole sijaa tuossa tilanteessa.
Mihin sinä uskot? Onko Herra Jeesus Kristus sinun Jumalasi, vaiko joku muu? - Loreli
Kyllä Jumala on minun Jumalani ja Jeesus hänen poikansa, enkä kiellä Jumalasta puhumista mutta sanoin vaan että näillä keskustelu palstoilla on usein sellaisia ihmisiä jotka heti alkavat väittelemään Jumalan olemassa olosta vaan eivätkä keskity siihen asiaan joka viestissäsi on tärkeintä eli se että uskonto auttaa pakkoajatuksissa.
Enkä kiellä pahoja henkiäkään ne muistuttavat minua aina Jumalan olemassa olosta sillä pahan voin maailmassa nähdä valitettavasti useammin kuin Jumalan hyvän.
Minulle on usein käynyt niin että olen ajatellut jonkun tutun kanssa jostakin asiasta juuri samanlailla tämä on ihan tavallista enkä usko että siinä on aina Jumala kyseessä tai paholainen välillä vaan on niin että nämä ihmiset ovat niin samanlaisia että heidän ajatusten juoksunsakin on samanlaista:) Minusta ajatuksenne ei ollut paha vaan hauska, itse ainakin olisin kaverini kanssa alkanut nauramaan niinkuin ystäväsikin alkoi. Siinä ei ole mitään pahaa että ajattelee jotain hauskaa ja jos ajattelee jotain pahaa niin jos sen yrittää väkisin sulkea pois niin se varmasti tulee kaksin kerroin takaisin, pitäisi vaan hengähtää ja todeta että minulla on nyt tyhmiä ajatuksia mutta ne ovat vain ajatuksia.
Veikkaan että olemme samoilla jäljillä mutta selitämme asiat hieman erilailla, en usko että kummankaan meidän tapa uskoa on väärä:)- Rdhehs
Saanen vielä kysyä, että oletko ottanut Jeesuksen Kristuksen elämääsi vai oletko antanut koko elämäsi Jeesukselle Kristukselle?
- Ero normaaliin
Kyllähän tuollaisia satunnaisia outoja ajatuksia pulpahtaa kenen tahansa päähän silloin tällöin, eikä niissä ole mitään epänormaalia. Ocd ja pakkoajatukset vain eroavat siinä, että ne pyörivät henkilön päässä jatkuvasti/lähes jatkuvasti eikä niistä meinaa millään päästä/ei pääse eroon. Normaali ihminen pystyy sivuuttamaan ajatuksen, että olipa hassu ajatus ja siirtyy eteenpäin. Ocd-henkilö jää vatvomaan ja pyöritelemään asiaa loputtomiin ja toistelee sitä mielessään.
- Loreli
juuri näin kuin sanoit "ero normaaliin". Itse yritän käyttää tuota olipa hassu ajataus myös omiin ahdistaviin ajatuksiini sillä niitähän ne ovat. Eli oikeeastaan koitan saada itseni vaan ajattelemaan niin että ajatukset ei vaivaisi minua niin kuin ovat vaivanneet.
- Rdsfl
Niin, mutta miksi pulpahtaa ja mistä pulpahtaa? Se on normaalia koska niitä tulee joskus kaikille niinkö? Miksi emme pysty hallitsemaan sitten täysin tälläisiä pulpahduksia, sen sijaan voimme vain sivuuttaa ne? Sitä ei voi pois sulkea millään etteikö näitä joku istuttaisi ajatuksiimme.
Otetaan esimerkiksi skitsofrenia, on monia henkilöitä jotka kuulee heille puhuttavan. Millä se on todistettavissa ettei kyseinen henkilö ole kuullut todella jonkun käskevän häntä? Minä uskon, että nämä henkilöt todella kuulee heille puhuttavan.
Ihmiset vain pelkää tälläistä ja kun valtaosa ei usko että on mitään henkimaailmaa niin on pitänyt keksiä selitys selittämään selittämätöntä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213600
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303413Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt503371Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka513045Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222849Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod212608Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1142332MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142145Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1341370