Kirsikkapuun

Kirsikkapuuni on kasvanut sellaiseksi, että siinä on pitkiä, rentoja sivulle ja alaspäin retkottavia oksia, joilla on lehtiä ja hedelmiä vain kärjessä. Tiedän, että monen mielestä kirsikkapuita ei pitäisi leikata lainkaan, mutta nyt on pakko yrittää leikata tai antaa lähtöpassit koko kasville. Eli kertokaa onko siitä mahdollisuus saada puun näköinen ja milloin ja miten se pitäisi yrittää leikata ?
4854
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

toteuttaa suurempia leikkauksia koska se on lajina arka kasvi, mutta jos leikataan niin lepokautena , siis myöhään syksyllä tai maaliskuussa. Voisit ajatella myös uutta lajiketta tai muuta hyötypuuta kuten päärynää joka on erittäin satoisa meilläkin ja itsepölyttyvä.

Äänestä

Jos kirsikkapuuta leikkaa niin sen aika on nyt. Leikkaushaavojen pitää "arpeutua" ennen suurempia syyssateita. Niihin voi silloin muuten iskeä homeet tai lahottajasienet. Kirsikka on keväällä vuotavia puita joten silloin ei pidä pahemmin leikkailla. Hieman voi maaliskuussa, mutta parempi olisi nyt. Ruotsissa ja Norjassa leikataan usein kevättalvella ja siksi niissä maissa painetuissa kirjoissa neuvotaan kevätleikkausta. Siellä on kuitenkin lyhyempi talvi ja erilaiset lajikkeet joten ne ei vuoda niin kuin Suomessa. Leikataan vain kuolleet, toisiaan hankaavat ja jotenkin vioittuneet osat pois. Muutenkin leikkaus kirsikalla on paljon varovaisempi kuin omenapuulla. Pidä vain kirsikka jos se kerran kasvaa hyvin. Anna sille jotain syyslannosta nyt. Noin 1 kg ja levitä se noin 2m säteelle tyvestä.

Äänestä
  • eri koulukuntia kuten omenapuunkin leikkauksen suhteen. syyskuu lienee paras aika. meikäläiset kirsikkalajikkeet eivät eroa ruotsalaisista juuri mitenkään. latvuksen ilmavuus on hyvä kriteeri leikkauksen suhteen.

    Äänestä

Meillä söi toisesta nuoresta kirsikasta talvella jänis kaikki oksat niin ettei jäänyt kuin runko ja kolme kaksisenttistä oksatappia jäljelle. Kesän aikana tämä puu on kasvanut isommaksi ja tuuheammaksi kuin koskemattomaksi jäänyt puu.
Joten kai niitä talvellakin voisi leikata.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


leikkaus kirjoitti:

Kirsikkapuuni on kasvanut sellaiseksi, että siinä on pitkiä, rentoja sivulle ja alaspäin retkottavia oksia, joilla on lehtiä ja hedelmiä vain kärjessä. Tiedän, että monen mielestä kirsikkapuita ei pitäisi leikata lainkaan, mutta nyt on pakko yrittää leikata tai antaa lähtöpassit koko kasville. Eli kertokaa onko siitä mahdollisuus saada puun näköinen ja milloin ja miten se pitäisi yrittää leikata ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu