Kun kunta on aika eläkeläisvaltainen, niin tekee mieli kysyä, onko täällä varta vasten eläkeläisille huveja. Jostakin muistan lukeneeni, etä täällä olisi kaksikin eläkeläisjärjestöä.
Onko vaikkapa tansseja tai tanhuryhmiä eläkeläisille? Tekee niin mieli panna jonkun ikäkumppanin kanssa jalalla koreasti tai nojailla retonkiin, kuten 50-luvulla sanottiin.
eläkelä'iset tanssimassako
5
399
Vastaukset
- aseman s
Jokunen viikko sitten näkyi täkäläisen osuuskaupan ilmoitustaululla olevan ilmoitus, jossa ilmoitettiin jonkin eläkeläisyhdistyksen tapaamisesta, johon kuului tanssiakin.
On jonkinlainen muistikuva, että täällä olisi kaksi eläkeläisten yhdistystä. Nimet eivät ole jääneet mieleen, mutta ehkä toinen on oikeistolainen, toinen vasemmistolainen. Ei ole tullut vielä liikutuksi niissä piireissä.
Joku palstalla käyvä eläkeläinen, joka on tällaisessa yhdistystoiminnassa mukana, voisi kenties valistaa asiassa. - Käpykankaan Aatu
Eiköhän täällä ole kolmekin eläkeläisjärjestöä,yhteistyötäänkin voisivat lisätä.Demarit ym taitavat olla Eläkkeensaajat yhdistyksessä,Kansallisissa Eläkeläisissä Kokoomus ym. ja Keskustalaisilla myös omansa,jossa Sauli ansiokkaasti toimii.
- jallu gabriel
Harmi että eläkeläisjärjerstöön liittyvä joutuu samalla paljastamaan aika paljon puoluekannastaan.
- Pokamies Ykä
Saispa edes pääsiäisenä ihanaa torttua!
- tieto4
Eikös Sauli ole demari?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama225010Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä634026Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve733593Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732688Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472453Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602338Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl682133Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272097- 1341633
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371505