Huhun kertoi Nokialla asuva tuttavani joka tuntee Heidin. Tuttu on sairaanhoitaja joten tunnistaa kyllä raskauden vaikkei maha vielä pullottaisikaan.
Ja ei, ei tule kuvia Heidistä. Kaikki eivät ole niin ilkeitä että napsisivat luvatta kuvia ihmisistä jotka eivät edes halua julkisuuteen.
Ja ei, ei tule kuvia Heidistä. Kaikki eivät ole niin ilkeitä että napsisivat luvatta kuvia ihmisistä jotka eivät edes halua julkisuuteen.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Minä kuulin saman täällä Ivalossa!!!!
Keroin tästä miehelleni ja hän oli samaa mieltä.
Isänä ei varmaankaan ole tämä erään paksun ex-aviomies, sillä hänellehän on kuulema jo aikoja sitten tehty Vasectomia, eli johdot poikki.
Jospa se Aerto on sähkömiehenä palauttanut sabotoidut johdot taas toimintaan? Äkkiäkös sähkäri tuollaiset oikosulut korjaa.
Vasektomian voi palauttaa eli pistää johdot takaisin kiinni. se onnistuu vaikka sterilointi olis tehty kymmeniäkin vuosia aiemmin.
Satun tietään tämän omakohtaisesti ;-) Isäpuolelleni tehtiin korjaus ja pikkuveli tuli vaikka piuhat oli ollut poikki 20 vuotta.
Mahdatkohan tietää pikkuveljesi oikean isän, hehe. Elämä on.
Tai omaakaan isäänsä. Elämä on sitenkin.
Ottaako kupoliin kun fanittamasi ryhävalas ei saa synnytettyä vaikka kovasti yrittää?
Sulle ja idolillesi vinkkinä: lapset ei tuu peräaukosta eikä niitä saa paskomalla asemalaiturille.
"Kaikki eivät ole niin ilkeitä että napsisivat luvatta kuvia ihmisistä jotka eivät edes halua julkisuuteen. "
Ei kaikkien tarvitse ollakaan. Riittää, että lähistöllä on yksikin näätä, jolla kamera.
Toinen huhu: Myös Juha on raskaana!! Syntyyköhän lapset samaan aikaan? :)
Kuulemma Tuksu, Julia ja Martina ovat myös raskaana! Sohva ja Nilkki menossa hedelmöitykseen
Niin, nythän alkaa kevät ja kaikki puut ja pensaa siementää, nyt kannattaa olla tarkkana.
Meidän naapurin Mustikin odottaa kaksosia ja päätyasunnon Mirkku-kisulin maha pullottaa jo siihen malliin, että pieniin päin taitaa olla.
Lisätään samaan turhaan joukkoon peppu-Pipan sisko Enklannissa. Nimeä en muista.
eihän mitään heidiä oo ees olemas, tuksu sano.
Minä en ole raskaana. Maha on muuten vaan iso.
jos se on olemassa, onko se ees hyvän näköne?
vai joku tusku2
Torstaina asiat selviää. Saataneen myös vastaus askarruttaviin kysymyksiin kuten kuka ja millainen on Heidi ja onko tämä todellakin raskaana.
Sen verran voin raottaa esirippua että Heidi on ihan mukiinmenevä parikymppinen misu. Ei mikään satakiloinen sotanorsu niinkuin se eräs sekoboltsi jollaksessa.
"Sen verran voin raottaa esirippua että Heidi on ihan mukiinmenevä parikymppinen misu. Ei mikään satakiloinen sotanorsu niinkuin se eräs sekoboltsi jollaksessa. "
Satujahan nämä, mutta kukaan normaali 2-kymppinen neito ei sorru 5-kymppiseen pahasti alkoholisoitunneelta vaikuttavaan ukkeliin. :)
Jasmine Mäntylä
hampaattoman pubihirmun omaishoitaja
Juu, Artsin ja Heidin rakkauden hedelmä pullahtaa lokakuussa. Huksun kanssa ei onnistunut, kun sill oli niin jonkin taudin runtelema toosa sisäkaluineen. Ihanaa, tulee pieni tunturismurffi heille. Ja voihan se Huksun morsiokin paksuna olla, siitä pelistä, pullonpyörityksestä, ehkä Julian kanssa. Voi tätä iloa ; yhteiset juhannushäät, ja sitten syksyllä lapsukaiset. Vahvin ja voimakkain ,JT sulho, päässee lomalle Hämeenlinnasta. Ei oikein malta odottaa, ihanaa...
Löytyy heidi hietikon kuva tuolta johannan naamakirjan kavereista.
eihän sil oo ees artsii kaverina fbssä tai on jossain johanna tukiainen fanclubissa...
Puhuko arto seiskassa heidin raskaudesta mitään?
Kuulemma seuraavassa seiskassa Heidin ja Arton haastattelu. Sitten tiedämme varmasti lisää.
Onneksi huhu tuskin pitää paikkaansa.
Muussa tapauksessa: voi lapsiparkaa!
Ei voi olla onneksi, että isällä on taipumusta häipyä omille teilleen, ja kun palaa, on yleensä naama ruvella.
Totta, Artolla on tapana tehdä "artot."
Johanna Tukiainen tylyttää Artoa päiväkirjoituksessaan 8.3.2013:
”... 3. No kaikkein raukkamaisin ja patologisin valehtelija tässä on nyt sitten ex-aviomieheni Arto Länsman, joka on ihan selkeä umpi narsisti.
Olen linkittänyt Facebook sivuilleni erittäin hyviä artikkeleita narsismista, muistaakseni yksi nettisivusto on: www.healingeagle.net. Arto osaa myös puhua, on hyvä seuramies, alussa yltiöromanttinen, patologinen valehtelija jne.
Hän sanoo samat kehut ja rakkaudentunnustukset samaan aikaan useallekin eri naiselle, nähtävästi hän on opiskellut ne jo joskus nuoruudessaan ja huomannut, että tietyt samat fraasit toimivat naisiin. ( "Hei rakas, kuka on maailman kaunein nainen.....? Kuka on kaikkein söpöin....?") Asioissa edetään myös nopeasti, mennään kihloihin lähes että edes tunnetaan koko ihmistä.
Kuten Julia jossain ilmaisi, minustakin se on aina varoitusmerkki miehessä, jos mies itkee paljon. Arto itki hyvin paljon, viimeksi kotonamme Jollaksessa kun ensimmäinen koirani Nassu murisi hänelle eikä enää hyväksynyt häntä.
On tietysti olemassa myös psykopaatti ja sosiopaatti, mutta en usko Arton olevan psykopaatti, narsisti hän kyllä on. Ex-mieheni Jenkeissä, juutalainen yritysjohtaja Udi oli psykopaatti.
Olen tehnyt tiettyjä testauksia Arton suhteen, yksi oli silloin kun olin 1.3 keikalla Tampereella nätin tanssijani 19 vuotiaan Sofian kanssa. Tapasin siellä myös Arton väitetyn uuden "kihlatun" jonka nimeä en sano, koska hän ei halua.
Kyseinen 2-kymppinen tyttö kiisti koko kihlauksen ehdottomasti, hän oli suorastaan raivoissaan. Mitään "kihlajaisjuhlia" Nokian kylpylässä ei myöskään oltu koskaan vietetty. Jonkun sormuksen hän oli kuulemma kyllä Artolta saanut, jota hän oli luullut "lahjaksi."
Ennen kyseisen tytön tapaamista, tanssijani Sofia soitteli Artolle.
Arto lirkutteli ties mitä rakkaudentunnustuksia Sofialle ja pyysi häntä treffeille kanssaan!!! Sofia kysyi, että: "Eikö se haittaa, että olet kihloissa Arto?"
Arto vastasi, että ei se kihlaus estä myös muiden tyttöjen treffailua! Puhelut olivat kaiutin päällä ja kuulin kaiken naurettavan lässytyksen.
Arto sanoi, ettei "hän halua julkisuutta", kuitenkin hän hengaili kokoajan toimittajien kanssa ja otatti itsestään kuvia mediaan. Hmmm.....hieman ristiriitaista....
Arto väitti, ettei minun takiani saa enää mistään töitä, vaikka tavatessani Helsingissä hänet hän oli kuulemma menossa seuraavana aamuna klo.7.00 johonkin duuniin. Tiedän myös, että sähkömiehen hommia hänelle olisi tarjolla vaikka kuinka paljon, mutta hän EI ITSE halua tehdä töitä!!!
Hän kesti parisuhteessakin romanttisena ja tasaisena maksimissaan 2 viikkoa, sitten taas kaikki ruuvit putosivat päästä. Tiedän myös koko hänen rikollisen historiansa ja ex suhteensa, mutta en voi niitä luonnollisesti tänne kirjoittaa, etten minä joudu mihinkään syytteeseen.
Tapasin juuri erään miehen Ivalosta, joka on tuntenut Arton lapsuudestaan lähtien. Hän vahvisti kaikki minun tietoni todeksi. Myös useat kymmenet muut ovat ne vahvistaneet, jopa osa Arton omista sukulaisista. Arto on erittäin väkivaltainen mies, mutta kääntää asiat päälaelleen. Hänen suvussaan on minun ystäviäni, joita aion tavata huhtikuussa Lapin matkani aikana.
Voin kirjoittaa asioista enemmän Seiskan blogissani, jossa tällä hetkellä kuvia nätistä Dolls tanssijastamme Sofiasta: httpIIwww_seiska_fi/julkkisblogit/johannatukiainen/
Niistä Arton kaulan raapimisjälkikuvista sen verran, että minulla on tällä hetkellä niin lyhyet ja hauraat kynnet (käyttämieni rakennekynsien poistamisen jälkeen) etten edes pystyisi saamaan aikaiseksi sellaisia raapimisia.
Julia kyllä potkaisi Artoa kunfu-otteella, mikä oli kyseiselle miehelle ihan oikein.”
On hyvä, jos Seiska julkaisisi Arton ja Heidin yhteishaastattelun pian!
Kaikki ymmärtää ettei Heidi halua julkisuuteen, mutta kyllä tällainen uutinen on PAKKO kertoa.
Vetoankin seiskaan; tunne yhteiskuntavastuusi ja tee Heidille haastattelu !!!
Joo, juttua kehiin ja suolaa Tuksun haavoihin.
Eiköhän se Tuksu siitä hiljalleen jo lepy. Uskoisin että kuitenkin sisimmässään Jossu on Arton puolesta onnellinen. Kuka nyt rakastamalleen ihmiselle pahaa toivoisi?
Minusta seiska voisi nostaa kissan pöydälle ja kysyä Johannalta vielä kerran mielipidettä Heidin ja Arton suhteeseen. Entäpä jos Heidi todellakin saa Arton kanssa vauvan. Olisiko Johanna kenties valmis auttamaan hoitamisessa, ehkä jopa kiinnostunut olemaan lapsen kummina.
Mitään uutta Heidin raskaudesta?
Olivat käyneet ultraäänessä Kallion terveyskeskuksessa. Tuksu nähty Albertinkadulla vihaisena, vihreänä kateudesta - sopii hyvin siihen rättisitikan väriin.
Huomisessa seiskassa Arto speciaali???
unta näet, ei oo mitään heidiä, eikä vauvaa eikä mitään. Artsi on jossain putkassa tai juokemassa tuksin perässä.
milloin se olisi ehtinyt paikata piuhansa ja alkaa lapsen teko hommiin? Miksi se olisi mennyt tunkun hakattavaksi tai johonkin Tallinnaan, jos kotona on kihlattu raskaana? jos tämä olisi totta, se olisi ollut jo ajat sitten Seiskan pää-uutinen.
vaatis aikamoista vauvakuumetta ja sitoutumista perhe-elämään, jos tuolla iällä meinaa lapsen saada....
On kai se nyt selvä että Heidi on olemassa. Vai meinaatko että Arto on niin terävä kaveri että pystyisi pitämään yllä tällaista kulissia? Mites siinä vaiheessa suu pannaan kun seiska alkaa kysellä vauvan perään?
Ennemmin epäilen ettei Heidin vauva ole Arton. Skandaalin ainekset olis siinäkin vai mitä?
jossain oli juttua että artolla olis jo lapsi aiemmista suhteista.
Heidillä laskettu aika heinäkuussa :)))))
elä jaksa enää...... ei edelleenkään oo mitään heidii tai vauvaa!
luuletko, ettei siitä olisi jo kaikki seiskat täynä juorua
"Rappio artsi kävi paikkaamassa piuhansa ja teki lapsen -nyt ulisee lauluja exsänsä perään"
Seuraavassa seiskassa Heidin haastattelu. Vauva tulee heinäkuussa ja tää on fakta.
Kukas se olikaan hullu, hähähää
Pitääkö todellakin paikkaansa?
Suomi24-huhut ovat huhuja, mutta jotenkin toivon, että Arto olisi saamassa itselleen suvunjatketta.
Suomessa on niin paljon kelvottomia hulttioisiä, että Arto olisi siinä joukossa ihan paikallaan hyvänä esimerkkinä.
Artossa näyttäisi olevan juuri sellaista herkkää vastuutapakoilematonta herkkyyttä, jota jokainen lapsi ja lapsen äiti tarvitsee ja kaipaa. On helppo kuvitella Arto vaihtamassa sinappista vaippaa tai silmät uupumuksesta verestäen tuudittamassa koliikkilasta uneen. Tilanteita, joissa moni suomalainen isä voisi mitään ilmoittamatta häipyä viikoksi omille teilleen.
Moni niin tekee, mutta ei meidän Arto.
Suomessa on globaalisti katsottuna erityisen vähän hulttioisiä minkä todistaa korkea koulutus ja elintaso.
Tää on tietysti jo liiankin korkealentoista teille telketjuille jotka ihailette kaoottisia kehitysmaita ja ryvette munankipeässä katkeruudessanne.
Ps. katkeruus rumentaa entisestään ja vetä naaman sellaiselle norsunvitulle ettei edes artot anna.
Artolla on jo lapsi ja tietääkseni hän ei enää niitä halua. Eiköhän yli 50v miehellä ole muutakin intressejä, kuin vaipanvaihto. Eikä tuo mies vaikuta tällä hetkellä niin tasapainoiselta, että alkaisi lasta kasvattaan....
Niin ja ei ole edes mitään Heidiä. Artolla on vanha, tuksun aikainen kihlasormus.
Kesähäät on vhvistettu kuten täällä lukee
http://m.suomi24.fi/node/11503699
onko häät kenties lasketun ajan alla?
Häät on varmistanut myös seiska. Heidin raskautta sen sijaan ei ole tuotu julkisuuteen.
Hymyn uutisen mukaan morsmaikku käyttäisi nyt salanimeä Sanna, eikä Heidi
Hymy kertoi 1.8.2013
”Arto Länsmanilla on uusi kaunis rakas - ikäeroa 26 vuotta!
Tuksusta eronnut lapinmies Arto Länsman, 49, on löytänyt itselleen 26 vuotta nuoremman tyttöystävän, jonka kanssa on luvannut mennä naimisiinkin.
Hymy on nähnyt naisen kuvan, ja kyse on melkoisesta kaunottaresta.
Pitkähiuksisella parikymppisellä on väliin tummat, väliin blondatut hiukset.
Sanna-niminen kulta ei kuitenkaan ole halunnut itseään julkisuuteen. Kyse ei siis sittenkään taida olla julkisuusliitosta, kuten moni veikkaa. Kuvassa Arton kanssa ei ole Sanna.”
http://www.hymy.fi/viihdeuutiset/arto-lansmanilla-on-uusi-kaunis-rakas-ikaeroa-26-vuotta