Yksinäisyyttä valitetaan
Vanhukset yksin kotona..... aloituksessa tarjottiin ikäihmisten yksinolon ongelmaan yhtä ratkaisumallia.
Vastauksista kävi ilmi, että ei missään nimessä ulkopuolista varsinkaan yksityiyrittäjän apua ja maksaakin vielä pitäisi. Vastauksista sain kuvan, että parempi pysyä yksin neljän seinän sisäpuolella. Kannattaa myös vahtia ovisilmästä, että sisään ei pääse tuntemattomia yksinäisyyden häiritsijöitä.
Samaa linjaa veti aloitus Ystävä silloin....
Ystäväksi pukeutuneet hyväksikäyttäjät soittavat kun tarvitsevat apua. Soittajan avun tarpeesta en päässyt selville. Mietin, josko soittajat olivat myös yksinäisiä, jotka halusivat juttuseuraa, ulosmeno seuraa tms.
Johtopäätökseni vastauksista, hyväksikäyttäjiä, kieroilijoita soittajat ns. entiset ystävät. Mieluummin yksin.
Satuhäät aloitus...
vahvistaa käsitystäni, että kapakissa solmittu ystävyys on yksi tapa löytää elämänkumppani, kyseenalaistamatta HUOM. naista "hyveellisenä naisena".
Jotenkin vastaukset aloitukseen kuvastivat kateutta, (tavoistani poiketen käytän kateus ilmaisua) Piian rouvan pitäisi olla nyt hyvin kiitollinen löydettyään moisen komistuksen ja ihanuuden. (No... jaa)
Olkoon tämä kevään viimeinen aloitukseni. Jätän teidät kolmeksi kuukaudeksi rauhaa.
Mutta, mikä olisi paras tapa löytää hyvää ja luotettavaa seuraa jos kaipaus iskee?
Koetetaan jo päättää
68
280
Vastaukset
- siiosåå
Oleilu ihmisten parissa, mikäpä muu.
Missä, oman oven ulkopuolella mieluummin.
Kenenkään komeutta tai muuta ihanuutta minä en ainakaan arvioi ruudun välityksellä.
Kateutta en tunne, kun itsellä on asiat hyvin, ainakin rakkausrintamalla.- siiosåå
korpikirjailija kirjoitti:
Samaa mieltä kanssasi ; )
Sorry sokeuteni, ymmärryksessä siis, mitä piti päättää? ;)
Yritän päättää, jos ymmärrän mitä.
Sen tiedän, että käytännön apua saa rahalla. ei vanhoilla vaatteilla. siiosåå kirjoitti:
Sorry sokeuteni, ymmärryksessä siis, mitä piti päättää? ;)
Yritän päättää, jos ymmärrän mitä.
Sen tiedän, että käytännön apua saa rahalla. ei vanhoilla vaatteilla.Linjoilla taas.
Vastauksesi
Sinun ei tarvitse päättää ei minunkaan mehän emme etsi seuraa siis herraseuraa ; ).
Kun kirjoitit:
"Oleilu ihmisten parissa, mikäpä muu.
Missä, oman oven ulkopuolella mieluummin.
Kenenkään komeutta tai muuta ihanuutta minä en ainakaan arvioi ruudun välityksellä."
Ovat liki omia ajatuksiani.- bessie*
korpikirjailija kirjoitti:
Linjoilla taas.
Vastauksesi
Sinun ei tarvitse päättää ei minunkaan mehän emme etsi seuraa siis herraseuraa ; ).
Kun kirjoitit:
"Oleilu ihmisten parissa, mikäpä muu.
Missä, oman oven ulkopuolella mieluummin.
Kenenkään komeutta tai muuta ihanuutta minä en ainakaan arvioi ruudun välityksellä."
Ovat liki omia ajatuksiani.No mitäs meidän "herraseuraa" kaipaavien sitten pitäisi päättää, Korpikirjailija?
- tarkkana sanoissa
korpikirjailija kirjoitti:
Samaa mieltä kanssasi ; )
Kuinka uskallat sen sanoa, sinua voidaan moittia beesaajaksi eli perässä hiihtäjäksi.
bessie* kirjoitti:
No mitäs meidän "herraseuraa" kaipaavien sitten pitäisi päättää, Korpikirjailija?
Oletko sinkku? Joskus olen käsittänyt, ett' olet ja joskus, että et ole. No, Tehkää jo päätös.... tarkoitan tarkoitan aloituksien ristiriitaisia vastauksia.
Yksinäisyyden karkoittamiseen ja miehen/naisen löytämiseen eri paikoista annetaan palstalla erilaisia neuvoja. Itse annoin esim. neuvon mene kapakkiin. Neuvooni tuli kritiikkiä. Epäiltiin kapakista löydettävien sulhaskanditaattien kelpaavuutta ja sieltä hakevien naisten siveellisyyttä.
Satuhäät aloituksessa pari oli tavannut kapakin karaokessa. Se oli ok, mutta Satua kehoitettiin olemaan kiitollinen saatuaan ihanuuden itselleen.
Teidän pitäisi päättää kuljetteko läput silmillä ja onko seuran etsimisessä joitakin rajoituksia. Toisaalta teidän pitäisi päättää etenettekö avoimin silmin tyrmäämättä mitään vaihtoehtoa tai paikkaa mistä löytäisitte ystävän.
Tai miksi tyrmäätte ystävien soitot jos ystävät tarvitsevat apua kuten eräs aloitus tyrmäsi avun pyytäjät hyväksikäyttäjiksi. Pitäisi myös osata päättää millainen on se oikea ystävä.
Ei kai pummit ole ystäviä vai onko? no, jaa voi tietty ollakin.- bessie*

Ei kai pummit ole ystäviä vai onko? no, jaa voi tietty ollakin.Olen sinkku, melko tasan viisi vuotta sitten eronnut. Suunnilleen saman aikaa täällä kirjoitellut.
Keitä tuo viljelemäsi TEIDÄN pitäisi sitä ja TEIDÄN pitäisi tätä oikein tarkoittaa? Onko täällä joku kaikin tavoin yhtenäinen porukka, joilla on samanlaiset elämäntilanteet, samanlaiset luonteet, samanlaiset mieltymykset ja tavat, samanlaiset asenteet ja arvomaailmat, samanlaiset taloudelliset ja muutkin mahdollisuudet jne. jne.? Enpä usko.
Mikseivät pummit voisi olla ystäviä? Tosin en kyllä hevin kutsu ihmistä pummiksi, lähinnä voisin kai niin sanoa jos näen jonkun kiertävän ihmisen luota toisen luo 50 senttistä pyytämässä, tai jos toistuvasti sama ihminen aina esim. asemalla tulee rahaa pyytämään.
Mielelläni minä pyydän johonkin mukaan vähissä rahoissa olevan, jonka tiedän juuri k.o. asiasta olevan innostunut ja asioista tietävä (tai vain ilahtuvankin suuresti) ja maksan suurimman osan, parempi hyvän seuran kanssa kuin yksin. - usko pois
bessie* kirjoitti:
Olen sinkku, melko tasan viisi vuotta sitten eronnut. Suunnilleen saman aikaa täällä kirjoitellut.
Keitä tuo viljelemäsi TEIDÄN pitäisi sitä ja TEIDÄN pitäisi tätä oikein tarkoittaa? Onko täällä joku kaikin tavoin yhtenäinen porukka, joilla on samanlaiset elämäntilanteet, samanlaiset luonteet, samanlaiset mieltymykset ja tavat, samanlaiset asenteet ja arvomaailmat, samanlaiset taloudelliset ja muutkin mahdollisuudet jne. jne.? Enpä usko.
Mikseivät pummit voisi olla ystäviä? Tosin en kyllä hevin kutsu ihmistä pummiksi, lähinnä voisin kai niin sanoa jos näen jonkun kiertävän ihmisen luota toisen luo 50 senttistä pyytämässä, tai jos toistuvasti sama ihminen aina esim. asemalla tulee rahaa pyytämään.
Mielelläni minä pyydän johonkin mukaan vähissä rahoissa olevan, jonka tiedän juuri k.o. asiasta olevan innostunut ja asioista tietävä (tai vain ilahtuvankin suuresti) ja maksan suurimman osan, parempi hyvän seuran kanssa kuin yksin.Miksi MEIDÄN pitäisi päättää, ethän sinäkään osaa.Yhtä ristiriitaisia ovat omat neuvosi, milloin sitä, tällöin tätä.
Mitä jos tyytyisit vain keskustelemaan ihmisten kanssa, vaatimatta heiltä yhtään itään HEIDÄN elämänsä suhteen.
Minusta tuntuu hyvältä, että palsta on voinut auttaa sinua selvittämään ajatuksiasi.
Mitä kysymykseesi tulee, niin sitä ja sen ongelmiahan on palstalla ruodittu jo vuosikausia.
Jokainen ikä-luokkahan siitä aina toiveikkaan aloituksen tekee, toinen toisensa perään, unohtaen katsoa.
H.hunksz kirjoitti:
Toivoen että ongelma ei koskaan ratkea...
H.Et ymmärtänyt aloitustani. Aloituksessani oli monta suuntaa ja yksi tavoite. ; )
- Peräänkatsoja
hunksz kirjoitti:
siis, katsoa perään...
H.Hunksille:
Kyllähän sitä perään tulee vilkaistua, joskus pitempäänkin. Aivan riippuen perän muotoilusta... Peräänkatsoja kirjoitti:
Hunksille:
Kyllähän sitä perään tulee vilkaistua, joskus pitempäänkin. Aivan riippuen perän muotoilusta..."Peräänkatsoja"
Aika vinhasti.
H.
- päätin jo
ei ole yksinäisyyden takia jos soittaa kun kalja loppu tai rahat, tai haluaa kertoa vain omista ongelmistaa, eikä edes kuuntele sitä kelle soittaa...
- päätin jo
tietysti myös tupakat loppu, ja pitäs nopeasti saada jostain, myös ruokaa ei ole jääkaapissa, kun piti maksaa laskuja ym.
Kutsutko noita kaljan- ja tupakan tuskan riivaamia ystäviksesi? Minulle ystävät käsite on erilainen. Ei silti kukaan ei soita minua kaljakuskiksi tai tupakin hakijaksi siksi kai en ymmärrä ystäviäsi.
- päättelykyky
korpikirjailija kirjoitti:
Kutsutko noita kaljan- ja tupakan tuskan riivaamia ystäviksesi? Minulle ystävät käsite on erilainen. Ei silti kukaan ei soita minua kaljakuskiksi tai tupakin hakijaksi siksi kai en ymmärrä ystäviäsi.
Päätähän jo, hyväksytkö ihmisten vastaukset ilman pyrkimystä muokata heitä omanlaiseksesi vaiko et?
- kawe
Meillä on Suomessa melkoinen dilemma hoidettavana - syrjäytyneet - evvk - nuoret ja syrjäytetyt kotiin riutuvat, huonosti liikkuvat vanhukset.
Se, että jotkin tahot ihan ilmaiseksi haluaisivat olla näiden polojen arjessa, ei ole ihan yksiselitteistä.
-Miten, joku keski-ikäinen osaa olla nuoren sekakäyttäjän (eläkkeellä) ns. ystävä tai ulkoiluttaa häntä - tuhoon tuomittu ajatuksenakin.
-Miten sitten nuori urheileva partiolainen jaksaa vääntää ristikkoa vanhuksen kanssa, joka ei edes kuule hyvin tai jota täytyy auttaa vessassa. Saati pukea ja lähteä ulkoiluttamaan kuin koiraa, huh huh. Uusi käänteellinen näkökulma
Totta puhuen miten pidetään huoli siitä että ne *hyväntekijä urhoolliset ovat luotettavia, jos lompakosta pilkistää 500,nen tai koruja enemminkin saatavilla, miettikääpä sitä.
Tämä on kyyninen - prosoiva - tarkoituksellinen - kirjoitus, mutta moni varmasti pelkää näistä surkuteltavista - niin kaliista yhteiskunnalle olevista ihmisistä ihan aiheellisesti, miettikääpä sitten miten tämä oikein pitäisikään hoitaa.
No omaisten tietysti - helppoa - halpaa - kaikki voittavat. Eihän se tietenkään käy, kun perheenjäsenetkin kilpailutetaan.
ON AIVAN VARMASTI TOTTA JOILLEKIN, saa ja pitääkin suuttua - tuntea vihaa.Dilemma dilemma, mutta ei tämän aloituksen dilemma. Tässä aattelin käsitellä lempeästi palstallle heitettyjä avunpyyntöjä löytää ystävä, löytää sielunkumppani, löytää rakkaus ja miten. Kun ei edes haluta päästää sisään ystävää ovesta. eikä itse haluta lähteä ulos ovesta.
Moalima on täynnä dilemia, niillä ei kantsi tällä ikää alkaa mahahaavaa itelleen hankkimaan. Ei kehata tänä iltana ratkaista sänkyyn kaatuneiden tai sekakäyttäjien tai vapaaehtoistyöntekijöiden ongelmia.
Mietitään vain meidän hyvinvoipien nettikirjoittajien ongelmia. Ei me tarvita partiolaisia rullatuolia lykkäämään saati naapuria koiran ulkoiluttamaan ; ))
- henrjii
sanoosin, notta parempi on mennä kylään, ku käskiä ketään.
Kun kävelen kadulla joudun tuon tuosta pysähtymään ja jään suustani kiinni. Jopa tuntemattomat tulevat juttusilleni ja se on kivaa. Siis jos kävelee naamavärkkiä peruslukemilla ja tuijottaa saappaankärkiä voi ihan rauhassa edetä. Jos jaksaa katsoa ihmisiä silmiin ja hymyilla ei seurasta ole puutetta. Ihan taivahan tosi.
Tänäänkin olin myöhästyä kampaajalta kun tuttuja tuli alvariinsa ja pysäyttelivät kuulumisia vaihtamaan.- henrjii
korpikirjailija kirjoitti:
Kun kävelen kadulla joudun tuon tuosta pysähtymään ja jään suustani kiinni. Jopa tuntemattomat tulevat juttusilleni ja se on kivaa. Siis jos kävelee naamavärkkiä peruslukemilla ja tuijottaa saappaankärkiä voi ihan rauhassa edetä. Jos jaksaa katsoa ihmisiä silmiin ja hymyilla ei seurasta ole puutetta. Ihan taivahan tosi.
Tänäänkin olin myöhästyä kampaajalta kun tuttuja tuli alvariinsa ja pysäyttelivät kuulumisia vaihtamaan.Siteraan Tarvajärveä, ylös ulos, ja lekille
henrjii kirjoitti:
Siteraan Tarvajärveä, ylös ulos, ja lekille
Sorrun nyt halpaan ja lisään linkin koska mielestäni se kuvaa yksinäistä yrittävää, vaan kun ei nappaa ei nappaa ; )
http://www.youtube.com/watch?v=4iJzBmszxII- henrjii
korpikirjailija kirjoitti:
Sorrun nyt halpaan ja lisään linkin koska mielestäni se kuvaa yksinäistä yrittävää, vaan kun ei nappaa ei nappaa ; )
http://www.youtube.com/watch?v=4iJzBmszxIItietysi jos on vähän kipeä, ei voi lähteä lenkille, mutta jos kotiapu veisi http://www.youtube.com/watch?v=iyhEQMZeRFo
- nakravanakkinainen
henrjii kirjoitti:
tietysi jos on vähän kipeä, ei voi lähteä lenkille, mutta jos kotiapu veisi http://www.youtube.com/watch?v=iyhEQMZeRFo
En ole syönyt vuosiin, vuosiin makkaroita, jauhopusseja.
Nyt sain tooosi hyvää lenkkiä, ässällä alkavaa.
Olkoon mitä tahansa, mutta suuhun oli maistuvaista.
- Josko suodaan anteeksi näin maallinen asia tässä välissä? :)) henrjii kirjoitti:
tietysi jos on vähän kipeä, ei voi lähteä lenkille, mutta jos kotiapu veisi http://www.youtube.com/watch?v=iyhEQMZeRFo
Henrjii@
Hyvä jutska, sopii minulle kun sormi sian persieen ; ).
Helevetin pitkä, pimiä sakea, synkeä talaveni on ohi ; ) Sinivalakosin siivin liihotan kohti lumettomia bulevardeja ja terasseja teen tuttavuutta eläkeläisten kanssa niin kotimaisten kuni toisten kotimaisten.- ? ? ?
korpikirjailija kirjoitti:
Henrjii@
Hyvä jutska, sopii minulle kun sormi sian persieen ; ).
Helevetin pitkä, pimiä sakea, synkeä talaveni on ohi ; ) Sinivalakosin siivin liihotan kohti lumettomia bulevardeja ja terasseja teen tuttavuutta eläkeläisten kanssa niin kotimaisten kuni toisten kotimaisten.Mutta misi ihan kuin soima siintäisi?
- valheita kaikki
korpikirjailija kirjoitti:
Henrjii@
Hyvä jutska, sopii minulle kun sormi sian persieen ; ).
Helevetin pitkä, pimiä sakea, synkeä talaveni on ohi ; ) Sinivalakosin siivin liihotan kohti lumettomia bulevardeja ja terasseja teen tuttavuutta eläkeläisten kanssa niin kotimaisten kuni toisten kotimaisten.no etkä liihota!!!
se sormi sian persiessä - yäk sinua!
äänesi kuuluu korttlelin päähän. - Korppis*
valheita kaikki kirjoitti:
no etkä liihota!!!
se sormi sian persiessä - yäk sinua!
äänesi kuuluu korttlelin päähän.Ei kuulu ääneni korttelin päähän, sinä vain kuvittelet. Mielikuvituksesi tekee tepposia. Sopii kuin sormi sian perseeseen on vanha suomalainen sananta. Mielikuvituksesi teki taas tepposen, kuvittelet tietty sen sormesi siellä sian perseessä.
Liihotan minä silleen kuvainnollisesti, käytä nyt sitä laajaa mielikuvitustasi.
Onnesta mykkänä liihotan. Tulin juuri solariumista, ihoni on sopivan ruskea ja hyvässä kunnossa ; ) - suut-ari
Korppis* kirjoitti:
Ei kuulu ääneni korttelin päähän, sinä vain kuvittelet. Mielikuvituksesi tekee tepposia. Sopii kuin sormi sian perseeseen on vanha suomalainen sananta. Mielikuvituksesi teki taas tepposen, kuvittelet tietty sen sormesi siellä sian perseessä.
Liihotan minä silleen kuvainnollisesti, käytä nyt sitä laajaa mielikuvitustasi.
Onnesta mykkänä liihotan. Tulin juuri solariumista, ihoni on sopivan ruskea ja hyvässä kunnossa ; )Vajavaisesti muistit sanonnan, kuuluu olla "suutarin sormi".
Lie hänellä paremmin toimeen sopiva uloke? - valheita kaikki
Korppis* kirjoitti:
Ei kuulu ääneni korttelin päähän, sinä vain kuvittelet. Mielikuvituksesi tekee tepposia. Sopii kuin sormi sian perseeseen on vanha suomalainen sananta. Mielikuvituksesi teki taas tepposen, kuvittelet tietty sen sormesi siellä sian perseessä.
Liihotan minä silleen kuvainnollisesti, käytä nyt sitä laajaa mielikuvitustasi.
Onnesta mykkänä liihotan. Tulin juuri solariumista, ihoni on sopivan ruskea ja hyvässä kunnossa ; )Toista sitä mielikuvitusta niin monta kertaa kuin haluat!
Kuulen omilla korvillani! - Korppis*
valheita kaikki kirjoitti:
Toista sitä mielikuvitusta niin monta kertaa kuin haluat!
Kuulen omilla korvillani!Sinnekö asti kuuluu huutoni, jos näin on niin pitää pitää pienempää suuta.
- Mandi ainut ja oikea
Teema on paras kanava. Ekana katsoimme Aatun tarinan. Sitten keskityin suomalasen musikkiin. Suljin juuri telkkarin, mietn oliko Topi Sorsakoski ihnan oikesti ihana. Ei minusta silleen kuin minä misiikisita ajatten. Jokseenkin Toipin musiikki on kuin riusleivä joka kohoaa liikaa. Hänen musiikkinsa huutaa sitä jota kukaan ei saavuta ja jota jokainen uskoo saavuttavansa.
Taisi valkkis kihota kaaliin kun Topia kuuntelin ; )
Tuo Topi Sorsakosken esiintyminen alkoi askarruttamaan mieltäni. Jotenkin se on liian pitkäksi vedettyä tuskaa ja omituista ulinaa.
No, rauha Topin sielulle.
Aatu pääsi jaksossa valtaan ja teki tuhojaan. Muuten arkistojen filmit on editoitu osittein värillisiksi ja siksi niitä on kiva katsoa. Tuon ajan naistenmuoti esim. oli viehättävää.
Nykytiedon mukaan Aatun vainojen aikana surmansa saaneiden ihmisten lukumäärä nousee noin 27-miljoonaksi.
Ja, että muka saksalaiset eivät tienneet mitään vainoista on täyttä potaskaa. He tiesivät hyvin ja ummistivat silmänsä totuudelta. Saksalaisten elämä kansankodissa kun oli juhlaa..- -----
korpikirjailija kirjoitti:
Taisi valkkis kihota kaaliin kun Topia kuuntelin ; )
Tuo Topi Sorsakosken esiintyminen alkoi askarruttamaan mieltäni. Jotenkin se on liian pitkäksi vedettyä tuskaa ja omituista ulinaa.
No, rauha Topin sielulle.
Aatu pääsi jaksossa valtaan ja teki tuhojaan. Muuten arkistojen filmit on editoitu osittein värillisiksi ja siksi niitä on kiva katsoa. Tuon ajan naistenmuoti esim. oli viehättävää.
Nykytiedon mukaan Aatun vainojen aikana surmansa saaneiden ihmisten lukumäärä nousee noin 27-miljoonaksi.
Ja, että muka saksalaiset eivät tienneet mitään vainoista on täyttä potaskaa. He tiesivät hyvin ja ummistivat silmänsä totuudelta. Saksalaisten elämä kansankodissa kun oli juhlaa..Juhlaa???
Alistettua orjuutta, vain. Mitä kivaa oli dokkarissa??
. ----- kirjoitti:
Juhlaa???
Alistettua orjuutta, vain. Mitä kivaa oli dokkarissa??
.Tiesin jo etukäteen jonkun kompastuvan kahteen sanaa, kykenemättä hahmottaa viestini kokonaisuutta.
Vanhat arkistoista värillisiksi editoidut filmit ovat kivoja katsoa.
Saksalaiset elivät normaalia elämää tekivät työtä, juhlivat, lomailivat ummistaen silmänsä keskitysleirien julmuuksilta.
Kivaa katsottavaa ei todellakaan kivaa siinä mielessä miten itse asian haluat sisäistää. Ymmärrätkö nyt?- :))
korpikirjailija kirjoitti:
Tiesin jo etukäteen jonkun kompastuvan kahteen sanaa, kykenemättä hahmottaa viestini kokonaisuutta.
Vanhat arkistoista värillisiksi editoidut filmit ovat kivoja katsoa.
Saksalaiset elivät normaalia elämää tekivät työtä, juhlivat, lomailivat ummistaen silmänsä keskitysleirien julmuuksilta.
Kivaa katsottavaa ei todellakaan kivaa siinä mielessä miten itse asian haluat sisäistää. Ymmärrätkö nyt?Kivaa oli todella, kun työttömiä oli enemmän, kuin koskaan.
Samaan punaniskaisuuteenhan kaikki uho perustuu.
Tuskin koskaan Sinua ymmärrän, hyvä niin. - Ei yhtä juhlaa
korpikirjailija kirjoitti:
Taisi valkkis kihota kaaliin kun Topia kuuntelin ; )
Tuo Topi Sorsakosken esiintyminen alkoi askarruttamaan mieltäni. Jotenkin se on liian pitkäksi vedettyä tuskaa ja omituista ulinaa.
No, rauha Topin sielulle.
Aatu pääsi jaksossa valtaan ja teki tuhojaan. Muuten arkistojen filmit on editoitu osittein värillisiksi ja siksi niitä on kiva katsoa. Tuon ajan naistenmuoti esim. oli viehättävää.
Nykytiedon mukaan Aatun vainojen aikana surmansa saaneiden ihmisten lukumäärä nousee noin 27-miljoonaksi.
Ja, että muka saksalaiset eivät tienneet mitään vainoista on täyttä potaskaa. He tiesivät hyvin ja ummistivat silmänsä totuudelta. Saksalaisten elämä kansankodissa kun oli juhlaa..Kuinka niin juhlaa, mitä tarkoitat, kun sinusta ei saa selvää. Tiedän, että monen tavallisen perheen oli pakko olla natsimyönteisiä, muuten oma elämä vaikeutui, vaikka eivät suinkaan kaikki sisimmässään kannattaneet natsismia. Mistäkö tiedäm, no omaa sukuani on Saksassa.
- Korppis*
:)) kirjoitti:
Kivaa oli todella, kun työttömiä oli enemmän, kuin koskaan.
Samaan punaniskaisuuteenhan kaikki uho perustuu.
Tuskin koskaan Sinua ymmärrän, hyvä niin.Kiva sana kuuluu viestini yhteydessä filmien editointiin.
Et ymmärrä kun et osaa lukea. - kaikkea kanssa
Korppis* kirjoitti:
Kiva sana kuuluu viestini yhteydessä filmien editointiin.
Et ymmärrä kun et osaa lukea.Mene jo sinne Hollantiin!
Turha tänne on kännissä kirjoitella. - Korppis*
Ei yhtä juhlaa kirjoitti:
Kuinka niin juhlaa, mitä tarkoitat, kun sinusta ei saa selvää. Tiedän, että monen tavallisen perheen oli pakko olla natsimyönteisiä, muuten oma elämä vaikeutui, vaikka eivät suinkaan kaikki sisimmässään kannattaneet natsismia. Mistäkö tiedäm, no omaa sukuani on Saksassa.
Tiesivät ne jo edesmenneet sukulaisesikin siellä Saksassa, että juutalaisia vainottiin ja siirrettiin leireille. Juutalaisten omaisuus takavarikoitiin ja talot otettiin käyttöön ja ketkä ne ottivat käyttöönsä saksalaiset. Ketkä ottivat käyttöönsä yritykset, jotka juutalaiset omistivat ,saksalaiset. Ei ne niin pöljiä olleet, että olisivat ajatelleet juutalaisten matkustaneen kesälomalle Metsikoon.
Eilisessa dokkarissa näytettiin saksalaisten lomailijoiden juhlintaa samaan aikaan kun Hitler antoi käskyjä puhdistaa maa juutalaisista. - Korppis*
kaikkea kanssa kirjoitti:
Mene jo sinne Hollantiin!
Turha tänne on kännissä kirjoitella.Tulostin juuri Boarding passimme ; )
- Terveydeksii
Korppis* kirjoitti:
Tulostin juuri Boarding passimme ; )
No nythän se selvis Korppis mikä sinut välillä innoittaa tänne kirjoittelemaan puskasta. Se on se alkoholi. kun luin kirjoituksesi 5.3 klo 19.31 ihmettelin lennokkuutta ja sian persiin mainostusta. Saman illan kirjoitus onkin jo sangen paljastavaa kirjoitusvirheineen. Kuten itsekin kirjoitat taisi valkkari kihahtaa päähän ja siirryit puskaan nimimerkillä "Mandi ainut ja oikea"
Siinähän puskailet, mutta älä ihmeessä enää kehu täällä ettei sinua muka tunnisteta.
Kaikkea se viini teettää.....
In vino veritas. - Korppis*
Terveydeksii kirjoitti:
No nythän se selvis Korppis mikä sinut välillä innoittaa tänne kirjoittelemaan puskasta. Se on se alkoholi. kun luin kirjoituksesi 5.3 klo 19.31 ihmettelin lennokkuutta ja sian persiin mainostusta. Saman illan kirjoitus onkin jo sangen paljastavaa kirjoitusvirheineen. Kuten itsekin kirjoitat taisi valkkari kihahtaa päähän ja siirryit puskaan nimimerkillä "Mandi ainut ja oikea"
Siinähän puskailet, mutta älä ihmeessä enää kehu täällä ettei sinua muka tunnisteta.
Kaikkea se viini teettää.....
In vino veritas.No olipas tähtioivallus, hyvä sinä, oletko löytänyt muita puskajuttujani, etsi toki voit vaikka löytää tai sitten et ; DDD
Omalla mandi nimellänihän minä kirjoitin ja valkkaria nauttineen. kello Korkkasimme putelin KELLO 21.00 ja kahteen pekkaan ryypättiin ; DD ihan kokonainen pullo valkkaria; ) - neuvoa antava
Korppis* kirjoitti:
No olipas tähtioivallus, hyvä sinä, oletko löytänyt muita puskajuttujani, etsi toki voit vaikka löytää tai sitten et ; DDD
Omalla mandi nimellänihän minä kirjoitin ja valkkaria nauttineen. kello Korkkasimme putelin KELLO 21.00 ja kahteen pekkaan ryypättiin ; DD ihan kokonainen pullo valkkaria; )Sinä kirjoittelet tänne illat pitkät, milloin tukien itseäsi puskasta, milloin riidellen vastaajien kanssa.
Sen saa alkoholi aikaan, agressiivisuuden ja nokkaansa ottamisen.
Ei vaadi paljoakaan tajuta kuka siivittää nimimerkillä kirjoitettuja jutttujasi, milloinka väitellen muka vastaan, milloin tukien puskasta näkemyksiäsi.
Ei kannattaisi olla ensimmäisten vastaajien joukossa..
Hellitä sitä viinin ottoa, se saa sinut vaikeuksiin, on tainnut jo saadakin. - Korppis*
neuvoa antava kirjoitti:
Sinä kirjoittelet tänne illat pitkät, milloin tukien itseäsi puskasta, milloin riidellen vastaajien kanssa.
Sen saa alkoholi aikaan, agressiivisuuden ja nokkaansa ottamisen.
Ei vaadi paljoakaan tajuta kuka siivittää nimimerkillä kirjoitettuja jutttujasi, milloinka väitellen muka vastaan, milloin tukien puskasta näkemyksiäsi.
Ei kannattaisi olla ensimmäisten vastaajien joukossa..
Hellitä sitä viinin ottoa, se saa sinut vaikeuksiin, on tainnut jo saadakin.Ennen kuin menen unimaan ehdin vielä kirjoittaa jotain kivaa.
Kirjoitit, Ei vaadi paljoakaan tajuta kuka siivittää nimimerkillä kirjoitettuja jutttujani (kolmella teellä) sekä väittelen muka itseäni vastaan ja tuen puskasta näkemyksiäni.
Jos sellainen ei vaadi sinulta paljoakaan niin laita dokumenttia, olisi kiva lukea miten todistat varman väitteesi. (mutu, mutu)
Odottelen, toivon, että saat dokkarisi valmiiksi tänä iltana. En kuitenkaan usko.
Jos et kerkiä niin hyvää kevättä osta suurennuslasi avuksi ja pullo valkkista rauhoittavaksi lääkkeeksi.
♪ ♫ ♪ ♫ ♪ ♫ ♪ ♫
Kaipaan viiniä raikasta hellettä kuumaa,
onnen humalassa lasini tyhjäksi juon.
Tahdon tanssia, tanssia niin, että huumaa,
Lumen keskellä tarvon tuon unelman luon.
Mandi
Seuraa löytää aina. Huonosta seurasta eroon pääseminen on paljon vaikeampi ongelma.
- demeter
Ihan en pystynyt hahmottamaan, mikä oli aloituksen pointti ? Siis yksinäisyys, seuran puute ja sen hakeminen, vai ?
Onkohan meidän ikäisillä pikemminkin se ongelma, että meille ei ihan kaikki kelpaa ? Ei olla enää niin riippuvaisia muista - ellei kyse sitten ole lisääntyneestä avuttomuudesta, sairauksista.
Kun on mahdollisuuksia tavata uusia ihmisiä, solmia suhteita, niin ei juuri viitsitä vaivautua rakentamaan mitään kestävää. Ei kun vaihtoon vaan, jos ei synkkaa...- Korppis*
No, kuhan hupajahan.
Sana on vapaa ; ) - demeter
Korppis* kirjoitti:
No, kuhan hupajahan.
Sana on vapaa ; )No sen takia rupesin tarkentamaan, kun tuo kawen ansiokas kirjoitus ei sulle kelvannut (korppis). Kuten sanottu näinkin hyvinvoivilla henkilöillä kuin monet meistä ilmeisesti ovat, yksinäisyys ja/tai sen poistaminen ei pitäisi olla kovin vaikeata.
Onhan meitä nyt monelta taholta kehotettu ottamaan huomioon lähimmäiset,
ne, jotka ovat avun ja tuen tarpeessa.
Jos näin teemme, joudumme kohtaamaan juuri noita ongelmia, joista kawe mainitsi. - Korppis*
demeter kirjoitti:
No sen takia rupesin tarkentamaan, kun tuo kawen ansiokas kirjoitus ei sulle kelvannut (korppis). Kuten sanottu näinkin hyvinvoivilla henkilöillä kuin monet meistä ilmeisesti ovat, yksinäisyys ja/tai sen poistaminen ei pitäisi olla kovin vaikeata.
Onhan meitä nyt monelta taholta kehotettu ottamaan huomioon lähimmäiset,
ne, jotka ovat avun ja tuen tarpeessa.
Jos näin teemme, joudumme kohtaamaan juuri noita ongelmia, joista kawe mainitsi.Ei vastaukseni meinaa, etteikö kawen viestit kelpaa. Kawe on asiallinen, mutta nyt en jaksa syventyä yhteiskuntamme ongelmiin. En jaksa kantaa huolta ihmisten syrjäytyneisyydestä, mutta joskus toisten sitten kun siltä tunnustaa.
Teen sapuskaa, kuopus tulee kohta kuntosalilta. Ollaan tehty yhteistyösopimus. Jaetaan ruokakuluja, autokuluja yms. sellaisia kuluja, joista molemmat hyödymme ja säästämme rahaa. - demeter
Korppis* kirjoitti:
Ei vastaukseni meinaa, etteikö kawen viestit kelpaa. Kawe on asiallinen, mutta nyt en jaksa syventyä yhteiskuntamme ongelmiin. En jaksa kantaa huolta ihmisten syrjäytyneisyydestä, mutta joskus toisten sitten kun siltä tunnustaa.
Teen sapuskaa, kuopus tulee kohta kuntosalilta. Ollaan tehty yhteistyösopimus. Jaetaan ruokakuluja, autokuluja yms. sellaisia kuluja, joista molemmat hyödymme ja säästämme rahaa.Eipä noille isoille ongelmille äkkiseltään kukaan mitään voi ja useimmat meistä kai katsovat sen oman tontin hoidon riittäväksi osallistumiseksi. Itse seurailen asioita vähän kuin vanhasta tottumuksesta ja olenhan mukana erilaisissa järjestöissä, missä enemmän, missä vähemmän.
Hieno järjestely teillä, osittainen yhteistalous. Vaatii kuitenkin taiteilua, jottei keskinäinen riippuvuus söisi omaa itsenäisyyttä. - korppis*
demeter kirjoitti:
Eipä noille isoille ongelmille äkkiseltään kukaan mitään voi ja useimmat meistä kai katsovat sen oman tontin hoidon riittäväksi osallistumiseksi. Itse seurailen asioita vähän kuin vanhasta tottumuksesta ja olenhan mukana erilaisissa järjestöissä, missä enemmän, missä vähemmän.
Hieno järjestely teillä, osittainen yhteistalous. Vaatii kuitenkin taiteilua, jottei keskinäinen riippuvuus söisi omaa itsenäisyyttä.Kuopus on kuten äitinsä tempperamenttinen pakkaus, joten yhteisasuminen samassa taloudessa voisi ottaa liian koville. Mutta asuminen samassa talossa ja samassa rappukäytävässä toimii hyvin. En tunge liikaa hänen tontilleen ja sama pätee toisinkin päin. Onhan tämäkin yski tapa hoitaa satunnaisia yksinäisyyden tunteita pois päiväjärjestyksestä.
Nyt kun olen pois hän hoitaa postini ja kukkani. Käy tekemässä mökillä tupatarkastuksia jne. Petzen lapset hoitavat hänen kotiaan joten me voimme keskittyä elämään toisillemme.; )
Kaikki alkaa olla kondiksessa matkalle lähtöä varten. Toivottavasti suomi24 saa galleriassa ilmenneen valokuvien lataus ongelman hoidettua, muuten istun hangessa koko kevään enkä voi ladata matkakuvia. - mimmimummi*
korppis* kirjoitti:
Kuopus on kuten äitinsä tempperamenttinen pakkaus, joten yhteisasuminen samassa taloudessa voisi ottaa liian koville. Mutta asuminen samassa talossa ja samassa rappukäytävässä toimii hyvin. En tunge liikaa hänen tontilleen ja sama pätee toisinkin päin. Onhan tämäkin yski tapa hoitaa satunnaisia yksinäisyyden tunteita pois päiväjärjestyksestä.
Nyt kun olen pois hän hoitaa postini ja kukkani. Käy tekemässä mökillä tupatarkastuksia jne. Petzen lapset hoitavat hänen kotiaan joten me voimme keskittyä elämään toisillemme.; )
Kaikki alkaa olla kondiksessa matkalle lähtöä varten. Toivottavasti suomi24 saa galleriassa ilmenneen valokuvien lataus ongelman hoidettua, muuten istun hangessa koko kevään enkä voi ladata matkakuvia.toivotan oikein hyvää matkaa...Espanjaanhan se oli..itsekin muutaman kerran käynyt.
Järjestelyjä ne pitkät matkat aina tuo... nauttikaa lomasta ja toistenne seurasta.. se on aina erilaista kun kotirutiineissa olo... - mimmimummi*
Korppis* kirjoitti:
Ei vastaukseni meinaa, etteikö kawen viestit kelpaa. Kawe on asiallinen, mutta nyt en jaksa syventyä yhteiskuntamme ongelmiin. En jaksa kantaa huolta ihmisten syrjäytyneisyydestä, mutta joskus toisten sitten kun siltä tunnustaa.
Teen sapuskaa, kuopus tulee kohta kuntosalilta. Ollaan tehty yhteistyösopimus. Jaetaan ruokakuluja, autokuluja yms. sellaisia kuluja, joista molemmat hyödymme ja säästämme rahaa.Huvitti kun tuli mieleeni kun poikani kanssa hankin kimppa-auton.... arvaa varmaan kuka sitä käytti ja ajoi..silloin.
- Korppis*
mimmimummi* kirjoitti:
toivotan oikein hyvää matkaa...Espanjaanhan se oli..itsekin muutaman kerran käynyt.
Järjestelyjä ne pitkät matkat aina tuo... nauttikaa lomasta ja toistenne seurasta.. se on aina erilaista kun kotirutiineissa olo...Moi mimmimummi@
Matkustamme ensin Hollantiin, jossa puramme ja pakkaamme matkalaukut ja jatkamme viikon kuluttua Espanjan rannikolle. Palaamme takaisin Hollantiin huhtikuun puolessa välin ja nautimme Hollannin keväästä aina toukokuun loppuun asti.
Onhan tämä järjestelyjä vaativaa.
Minulle tuli suurin ongelma erään lääkkeen kanssa, jota en saanut ulos apteekista. Minua pyydettiin tulemaan uusiksi 15.3 jolloin saisin lääkkeen. Kela korvaa lääkkeen ja se on hyvin kallis. Kerroin olevani jo pois maasta 15.3. Sain ohjeen hakea uusi resepti.
Vein reseptin TK-lääkärille maanantaina kirjoitin mukaan huomautuksen kirjoita uusi resepti ja selostuksen miksi.
Hain tänä aamuna reseptin. Lääkäri ei ollut lukenut saatekirjettä ja oli uusinut sen samaisen reseptin, joka vielä kaikenlisäksi oli voimassa oleva. Tiesin jo apteekkiin mennessäni, että ei onnistu. Eikä onnistunutkaan. Mutta onneksi apteekissa olivat avuliaita he soittivat TK:hon ja sain kuin sainkin puhelinreseptin ja hain äskeen lääkkeen.
. - Korppis*
mimmimummi* kirjoitti:
Huvitti kun tuli mieleeni kun poikani kanssa hankin kimppa-auton.... arvaa varmaan kuka sitä käytti ja ajoi..silloin.
Katsotaan mitkä ovat ensi kesän järjestelyt kun asun mökillä ja poika kaupungissa. No, minunhan se auto on, joten ottakoon poika polkupyöränsä käyttöön työmatkoilleen ; )
- 8313
korppis* kirjoitti:
Kuopus on kuten äitinsä tempperamenttinen pakkaus, joten yhteisasuminen samassa taloudessa voisi ottaa liian koville. Mutta asuminen samassa talossa ja samassa rappukäytävässä toimii hyvin. En tunge liikaa hänen tontilleen ja sama pätee toisinkin päin. Onhan tämäkin yski tapa hoitaa satunnaisia yksinäisyyden tunteita pois päiväjärjestyksestä.
Nyt kun olen pois hän hoitaa postini ja kukkani. Käy tekemässä mökillä tupatarkastuksia jne. Petzen lapset hoitavat hänen kotiaan joten me voimme keskittyä elämään toisillemme.; )
Kaikki alkaa olla kondiksessa matkalle lähtöä varten. Toivottavasti suomi24 saa galleriassa ilmenneen valokuvien lataus ongelman hoidettua, muuten istun hangessa koko kevään enkä voi ladata matkakuvia.Korpikirjailijalle.
Mie ku harvokseltaa avvoon tiän rakkineen, niin miun pittää tulla heti kuikuilemmaa ootko kirjoitellunna. Täötyy kyllä sannoo että miulle tulloo hyvä viilinki jos oot kirjottanna. Se o hyvä että uskallat kirjottoo nii kun uattelet. Siitähän mie tykkeen.
Hyvvee naestenpäevee Siulle:))
- ruusuksi
Siinäpä sinulle kysysmystä, pitäisikö sinun mennä sinne lähiökapakkaan etsimään kaltaistasi seuraa ?
- Korppis*
Onneksi olen löytänyt kaltaiseni ; ).
- Korppis*
Jätän teidät rakkaat palstalaiset rauhaan. Tunnen jo sen syvän harmonian mikä leviää palstalle lähdettyäni muille maille vierahille.
Minulle itselleni tekee tosi hyvää irroittautua virtuaalielämästä. Kantsii kokeilla ; )
Kun palaan Suomeen aletaan jutustaa mökkihommista. Jospa ensi kesä olisi aurinkoisempi ja salaattimaakin tuottaisi satoa. Rucolaa ja jääsalaattia.
Hyviä aurinkoisia kevätpäiviä kaikille. Mandi ja Peter Pan- uskoo ken uskoo
Onko se taas näitä Solaris-lomia?
Nehän ovat vähävaraisille tarkoitettu tukimuoto.
Niitä saa anoa 2 vuoden välein ja niitä myönnetään varattomille ja toimeentulon rajamailla eläville. - aamun usvaa..
Kaikesta huolimatta....säilytä rauha sielussasi.
- Korppis*
uskoo ken uskoo kirjoitti:
Onko se taas näitä Solaris-lomia?
Nehän ovat vähävaraisille tarkoitettu tukimuoto.
Niitä saa anoa 2 vuoden välein ja niitä myönnetään varattomille ja toimeentulon rajamailla eläville.Niihin on hakuaika menneillään, kannattaa hakea. Ne on tarkoitettu kaikille jotka täyttävät vaadittavat kriteerit. Hae ihmeessä suosittelen. Terveydelliset syyt myös oikeuttavat lomiin.
http://www.solaris-lomat.fi/
- päivänsankarinna
Niin makaa kuin petaa. Moni on nuorempana viis välittänyt ystävyyssuhteiden vaalimisesta. Joku haluaakin olla yksin. Itsekästä on, jos hakeutuu jonnekin syrjäkulmille ja odottelee, että palvelu pelaa. Päättäköön kukin miten haluaa elää. Kun ei enää itse voi päättää, senkun pötkötellään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974419Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293283No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 331058
- 321016
- 111014
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862