AMARILLO JOENSUU

Aika perseestä, että tässä viime aikoina on annoskoko pienentynyt vakioannoksessani, hintaa tullut lisää euro ja lisukkeet pienentyneet. Joka kerta myös tarjoilija tuputtaa lisähintaan lisukkeita (ohje lienee tullut ylempää)ja ne lisukkeet eivät edes liity siihen annokseen. Myös nachokori oli pienentynyt, ja saatiin sellaisia haljenneita lastuja puolet vähemmän mitä ennen (kaksi ihmistä söi).
Sama lisämyynti tuputus tapahtui PKO:n kahvilassa , oli kahvikuppi kädessäni ja tasaraha valmiina kun vaivaantunut myyjätär kysyi että saako olla kahvileipää. :D
No kyllä saatana olisin ottanut sitä kahvileipää jo sieltä kolme metriä sitten ohittamastani pullalaarista jos olisin. Tosi tökeröä, ja niin läpinäkyvää
ja vaikka vastaavaa annosta en ole saanut muualta mitä Amarillossa syön, en käy enää edes sen takia Amarillossa. Minusta on ihan perseestä, että annoksen hinta nousee ja laatu huononee, jos esim kastiketta laitetaan lähes puolet vähemmän mutta maksat siitä enemmän, on se vaan kusetusta.

Onko kukaan muu huomannut saman?
Suosin nykyisin Wahlforssinkadun La Dolce Vitaa (sama pulju Isossa Myyssä), Ravintola Jesickaa PT-talon vieressä ja Deli Chinaa, niissä on kyllä mahdottoman hyvät ruuat ja kun menen sinne ruokailemaan, minua kohdellaan tervejärkisenä eikä pakkomyydä jotain vitun puolikuivaa pakasteesta sulatettua pullankänttyä hintaan 3,30e, kuten PKO:n kahvilat tekee.
221154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

kaupungin parhaat burgerit! Nam!

Äänestä
  • Joo ne OLI parhaat mut säästö iski siihenki annokseen.:)
    Hinta nous ja annos pieneni,laatu huononi.
    Ainii 1,5e lisähintaan kuulema on entisenlainen.
    Kiitti maksakaa vaa PKO:n osinkoja syömällä
    sitä riistopurkerii.:(

    Äänestä

  • Entine asiakas kirjoitti:

    Joo ne OLI parhaat mut säästö iski siihenki annokseen.:)
    Hinta nous ja annos pieneni,laatu huononi.
    Ainii 1,5e lisähintaan kuulema on entisenlainen.
    Kiitti maksakaa vaa PKO:n osinkoja syömällä
    sitä riistopurkerii.:(

    Itsellenipähän maksan niitä osinkoja. Missään muuallahan ei hinnat nouse?

    Äänestä

Mahottoman hyvä ruoka Amarillossa ja annos jättikokoa, ainakin naiselle eteen kannettuna. En jaksanut syödä kaikkea, vähempikin olisi riittänyt. Näin kokkina ravintolassa syödessäni tarkoitus ei ole ahtaa vatsaani viikon satsia, vaan tyydyttää sen hetkinen nälkä ja pystyä vielä liikkumaan ulos ravintolasta kävellen, eikä pallona pyörien.

Paras paikka lapsiperheelle. Aina niin ystävällinen ja iloinen henkilökunta, vastaavaa ei ihan joka paikassa näe.

Äänestä
  • Laatu maksaa- viittaatko Amarilloon??:DD Luuleko että se annoksen hinnankorotus siirtyy laatuun??:D
    Ja pentusko viet sinne syömään vielä...?
    Melkein menee jo lapsen lieväks pahoinpitelyksi jos
    oikeasti ruokit pesuees Amarillossa..
    Friteerattuja pakasteruokia ja transrasvaisia mössöjä yäk..

    Mutta eipä nää Joensuun matamit mitää ymmärrä kunhan
    vaan vihree kortti viuhuu.:D

    Äänestä

  • Saa ajatella ihe kirjoitti:

    Laatu maksaa- viittaatko Amarilloon??:DD Luuleko että se annoksen hinnankorotus siirtyy laatuun??:D
    Ja pentusko viet sinne syömään vielä...?
    Melkein menee jo lapsen lieväks pahoinpitelyksi jos
    oikeasti ruokit pesuees Amarillossa..
    Friteerattuja pakasteruokia ja transrasvaisia mössöjä yäk..

    Mutta eipä nää Joensuun matamit mitää ymmärrä kunhan
    vaan vihree kortti viuhuu.:D

    Hei kokki, terve ihminen syö ruokaa sen verran mitä se kuluttaa
    ja jos sinä syöt vähemmän myös liikut vähemmän tai sitten
    olet näitä ikuisia laihduttajia jotka tarkkailee mitä syö koska liikkuu liian vähän. Ja kyllä,päivittäinenkään tunnin kestävä liikunta ei ole riittävä perusterveelle ihmiselle,meitä ei ole luotu
    olemaan paikoillamme ja työpäivän päätteeksi tehty liikuntasuoritus ei riitä. Joten oikeasti kun liikut joka paikkaan
    kävellen/pyörällä,käyt urheilemassa ja vielä työpäivän aikana
    huolehtii että kroppa on ryhdissä niin sellanen Amarillon rasva-ateria mahtuu kyllä napaan vaikka kahteen kertaan mutta edes
    sillon tällon syötynä se ei ole hyvästä. Ravintoarvot on persiillään ja siitä saa vaan huonoja rasvoja.
    Sääli että oot olevinas kokki ja silti opetat lapses tollaseen paikkaan.:( Joensuussa on oikeasti mahdollista ravintolassa syödä puhtaita kotimaisia raaka-aineita halvemmalla hinnalla ja yksikään niistä paikoista ei ole PKO:n. Järkikin sanoo että ketjurafloissa ei voi olla muita kun pakasteita,vai luuletteks että
    ilomantsilaine farmari vie joka aamu sinne tuoreet lihat.:D

    Ihan ensikäden tietona terveystarkastajalta kuultuna ymmärrän että puhdas keittiö ei tarkoita puhdasta ja terveellist ruokaa.

    Äänestä

pilikon perunoita kuorineen ja vähän salaattii sekaan on gourmee!!!uhhh ihana somelaine naine ottaa ja suop

Äänestä

Siinähän se karjalainen kateus tulikin. Kyllä meillä kokkiperheessä syödään mahdollisimman paljon luomua ja muutenkin terveellisesti. Eikä tarvitse tulla tänne opettamaan liikuntaa tai ravintoarvoja. Liikutaan ilman autoa joka helvetin päivä ja paljon.

Ihan vaan tiedoksi, että käytän lapsia SILLOIN TÄLLÖIN myös Hesessä. Roskaruualla herkuttelu joskus ei pilaa terveyttä, kun emme käy ulkona syömässä edes joka kuukausi!

Mikäs se luuserilla on PKO:n paikkoja vastaan, palvelu pelaa ihan siinä missä muissakin ravintoloissa? Ja näin RAVINTOLAKOKKINA, jo vuosikymmeniä sitten ravintoloissa on käytetty esim. pussikastikkeita ja valmiiksi kuorittuja perunoita yms. muitakin eineksiä, olipa ravintolan taso ja maine mikä tahansa, niin minä se olen nähnyt sen toisenkin puolen, silti ruoka voi olla erinomaista, vaikka osa siitä onkin einestä.

Katsos ravintolatkin tekevät sitä bisnestä, ei niillä ole varaa tai selvänäkijäntaitoja, miten paljon asiakkaita viikossa tulee syömään, niin ihan kaikkea alusta asti ei voi tehdä, koska muuten sitä safkaa joutuisi heittämään sianjätteeseen isot määrät.

Kaikesta sitä saadaankin riita aikaiseksi, jatkakaa...

P.S. minulla on lapsia ei pentuja, en omista koiraa tai kissaa!!!

Äänestä
  • No mikäs se tekee RAVINTOLAKOKISTA sellaisen yli-ihmisen, että voi kutsua ei-RAVINTOLAKOKKEJA loosereiksi? Ruokaa voitkin osata laittaa, mutta elämään kuuluu muutakin taitoja, joita ei kirjoista opita (välttämättä).

    Hyviä keitoksia jatkossakin ta tervetuloa ei-RAVINTOJAKOKKIEN joukkoon.

    Äänestä

Käväistiin kuukausi sitten viimeksi ja tilaamani vakio annos carlic chiken maistui oudolle. Kaverin kanssa hiffattiin että kastike ei ollut keitetty kokoon. Kieltämättä siellä oli hirveä ruuhka mutta silti annosten pitäisi olla valmiita kun ne pöytään tuodaan.

Äänestä
  • Olikohan tämänkin carlic chikenin tekaissut joku RAVINTOLAKOKKI?

    Äänestä

  • ölkjhg kirjoitti:

    Olikohan tämänkin carlic chikenin tekaissut joku RAVINTOLAKOKKI?

    Onko asialla karlik tsikin. Vai pee koo oo. Joka tapauksessa ihmiset hukkuu paskaan! Ripulipaskaan!

    Äänestä

  • Risca Bapulin kirjoitti:

    Onko asialla karlik tsikin. Vai pee koo oo. Joka tapauksessa ihmiset hukkuu paskaan! Ripulipaskaan!

    Olet oikeassa! Kerrankin joku puhuu totta eikä vaikene painostuksen alla! HURRAA!

    Äänestä

Hyvää ruokaa oli kun kävin vuonna 2009. En tiedä onko sen jälkeen ruoka muuttunut, ainakin paikka on muuttanut toisiin tiloihin.

Äänestä

onko niina kärki siellä töissä?

Äänestä

Ei oo. Kun siellä on Risca Babulin. Se hukuttaa meitit paskaan, ripulipaskaan.

Äänestä

Amarillossa käynti on vapaa ehtoista.ei kannata mennä toista kertaa.

Äänestä

Pakko tuohon alkuperäisen aloittajan viestin "tuputtamiseen" sanoa että hankkikaa elämä jos suututte siitä että asiakasPALVELIJA tarjoaa teille TUOTETTA koska se on hänen tehtävänsä. Itse tykkään kun minulle tarjotaan lisäpalveluja, osaan kyllä sitten sanoa ei jos ei maistu mutta joskus mielelläni otan kylkeen jotain lisäpalvelua, onko se sitten esim. autonhoitotuotetta, pullaa tai vaikka parranajoa.

Ja ihan suoraan sanottuna, ilman myyntiä ja yrityksiä ei tätäkään foorumia olisi. Eikä olisi minkäänlaista hyvinvointiyhteiskuntaa! Eli seuraavan kerran kun teille "tuputetaan" jotain niin sanokaa "kyllä kiitos" tai "ei kiitos" ja muistakaa että myynti on se mikä pitää maailman pystyssä. Jos se ahdistaa niin kannattaa realisoida koko omaisuus ja muuttaa keskelle metsää erakoksi.

Kuulin tässä joku aika sitten että ihmiset saattavat suuttua siitä että heille tarjotaan kassalla kuittia. Voi elämän kevät :D

Äänestä
  • Teit juuri itsestäsi valtakunnan ääliön. Itse kuluttajana kierrän kaukaa kaikki kokemani lisämyyntipalveluiden tarjoajat ja muut tyrkyttäjät. Money talks, bullshitt walks. Näin se vaan on.

    Äänestä

Risca Babulin tietää. Hän tietää kaiken. Hopotihoo.

Äänestä

Amarillon annokset ovat pieniä hintaan ja laatuun nähden. Samoin muissa ravintoloissa Joensuussa. Missä täällä saa rahoilleen vastinetta? En syö perunaa, pastaa tai riisiä, enkä vaaleaa leivän mössöä. Liian halpa keino täyttää vatsa - haluan täyttää sen kasvishöystöllä (järjestään liian pieni annos) sekä pääruualla. Jään nälkäiseksi ravintolasta lähtiessäni! Esim. Kielo -nimisessä ravintolassa oli naurettavan pienet annokset - ja karmea hinta. Tämän vuoksi en juuri ravintoloissa syö, teen itse hyvää ruokaa reiluilla annoksilla. EI muuten ole ylipainoa. Jos kerrankin voisi ravintolasta lähtiessään kävellä ähkyssä ulos...

Äänestä

Onhan teillä kahvila Houkutus josta saa hyviä salaatteja,ym terveellisiä tuotteita ja päälle huippu laadukkaita leivoksia. Löysin paikan muutettuani Kuopioon, voisi sanoa että näillä leveyspiireillä ihmisillä on mahdollisuus laadukkaaseen herkutteluun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ruuan ystävä kirjoitti:

Aika perseestä, että tässä viime aikoina on annoskoko pienentynyt vakioannoksessani, hintaa tullut lisää euro ja lisukkeet pienentyneet. Joka kerta myös tarjoilija tuputtaa lisähintaan lisukkeita (ohje lienee tullut ylempää)ja ne lisukkeet eivät edes liity siihen annokseen. Myös nachokori oli pienentynyt, ja saatiin sellaisia haljenneita lastuja puolet vähemmän mitä ennen (kaksi ihmistä söi).
Sama lisämyynti tuputus tapahtui PKO:n kahvilassa , oli kahvikuppi kädessäni ja tasaraha valmiina kun vaivaantunut myyjätär kysyi että saako olla kahvileipää. :D
No kyllä saatana olisin ottanut sitä kahvileipää jo sieltä kolme metriä sitten ohittamastani pullalaarista jos olisin. Tosi tökeröä, ja niin läpinäkyvää
ja vaikka vastaavaa annosta en ole saanut muualta mitä Amarillossa syön, en käy enää edes sen takia Amarillossa. Minusta on ihan perseestä, että annoksen hinta nousee ja laatu huononee, jos esim kastiketta laitetaan lähes puolet vähemmän mutta maksat siitä enemmän, on se vaan kusetusta.

Onko kukaan muu huomannut saman?
Suosin nykyisin Wahlforssinkadun La Dolce Vitaa (sama pulju Isossa Myyssä), Ravintola Jesickaa PT-talon vieressä ja Deli Chinaa, niissä on kyllä mahdottoman hyvät ruuat ja kun menen sinne ruokailemaan, minua kohdellaan tervejärkisenä eikä pakkomyydä jotain vitun puolikuivaa pakasteesta sulatettua pullankänttyä hintaan 3,30e, kuten PKO:n kahvilat tekee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu