Itse aiheutettu skitsofrenia

Monet on puhunu että jollain keinolla sais muka jonkintasoisen skitsofrenian.
En nyt tarkalleen muista mitä mulle väitettiin, mutta piti kait kuvitellu joku mielikuvitusystävä mahdollisimman tarkasti, ja pitää ajatella sitä koko ajan ja lopulta alkaa kuulla ääniä ja näkee sen itse kuvittelemansa henkilön elävänä luonnossa.
Jos joku on kans jotain tommosta kuullu, nii kertokaa tänne. kiinnostaisi tietää.
141127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Vedä kannabista yksi jointti, ei tarvita muuta.

Äänestä
  • Jep ja nuku vain pari tuntia yössä, syö huonosti, dokaa paljon ja tee hemmetisti stressaavaa työtä. Psykoosi on ainakin taattu näillä keinoilla. Jätä hoitamatta se vielä niin pamahtaa skitsofrenia.

    Äänestä

Psykoosi syntyy monen tekijän yhteisvaikutuksesta:

1. perimä ja aivojen rakenne

2. henkilön persoona

3. ympäröivä elämän tilanne

Jos henkilöllä on siis perinnöllinen alttius sairastua psykoosiin ja stressaa asioista helposti, jokin vaikea elämäntilanne (kuten muutto, koulukiusaaminen tai ylityöt) tai useammat vaikeat kokemukset voivat laukaista harhat. Esimerkiksi eräs vanha kaverini, joka oli yläasteen ajan koulukiusattu, yksinäinen ja jätti yönsä nukkumatta sairastui psykoosiin, mutta minä en, vaikka olemme käyneet läpi samat asiat.

Jotkut ihmisistä saavat psykoosin mm. huumeiden kautta, mutta sellaista ei kannata kokeilla. Psykoosiin sairastuneiden ihmisten osuus kuitenkin on myös päihteiden käytöstä huolimatta tilastollisesti mitattuna hyvin pieni, eli noin 2-6% koko väestöstä.

Joka tapauksessa mielikuvitusystäviä kuvittelemalla ei sellaiseen tilaan jouduta, eivätkä psykoosin läpi käyneet halua edes palata enää sairaaseen olotilaansa takaisin, jos ovat tarpeeksi terveitä.

Äänestä

Skitsofrenia on kaikilla, jotka itse päättää mitä sisällyttää arvomaailmaansa.
Aivoja saa herkistettyä eri asioille elämäntapaa ja käyttäytymistä muuttamalla, vaatii paljo pidättäytymistä ja suurta kurinalaisuutta. kuukauden muutoksella koet tunteita mitkä on intensiivisiä.

Äänestä

AP puhuu ilmiöstä jota kutsutaan nimellä "tulpa"

Äänestä

Mä aloin 14v juomaan rajusti, hoidossa alkoholiparantolassa 17v, 19v ja 23v. Vedin yli 20 :nä pameja, viinaa ja muutaman kerran kannabista. Join yötä päivää ja 23v minut vietiin pakkohoitoon psykoosin takia. Sen jälkeen tapasin vaimoni ja tulin uskoon tuli parempi kausi muutaman vuoden ja sitten aloin juomaan taas. Psykooseja alkoi tulla juomisen jälkeen. Avioero 40v:na johti yhtämittaiseen juomiseen pamejen kanssa. Jouduin pysyvään psykoosiin ja jäin 42v eläkkeelle. Joten skitsofrenian voi aiheuttaa itse. En suosittele. Vieläkin pelkään jatkuvasti ja joudun syömään kovia lääkkeitä. Parantumisesta ei ole enää tietoa. Olen jokseenkin kuntoutunut ja jättänyt alkoholin käytön muutamaan kertaan vuodessa. Silti olen sairas ja pysyn sairaana.

Äänestä

Katselin erästä lasten piirrettyä ja mietin että miten hauskaa olisi jos ne olisivat totta. Yhtäkkiä ne vain ilmeistyivät vähitellen ympärilleni

Nyt ollaan yhdessä teekutsuilla

Äänestä

epäile, koko ajan

Äänestä
  • SAMAA MIELTÄ. Mut yksin olo on pahasta pitäs olla joka kaupungissa joku Skitsojen psykoosikerho24h et vois mennä turiseen vaikka keskellä yötä jos pää meinaa hajota ,oikeesti jos Treellä on ei iällä niin väliä 18-60v Skitsoja vailla kaveria niin mä oon reilu 20v ja kaipaan samanlaista porukkaa vois ees vaikka nähä ja soitella? Tällä hetkellä haluisin niemeen, en päässy kun vaikutan niin selkeelle.

    Äänestä

Hommaa itselle häpeäkompleksi ja alkoholiongelma. Sillä saa aiheutettua skitsofrenian. Itse paranin juuri skitsofreniasta 2 tuntia sitten meditaation avulla. :D

Äänestä

n inkkö

Äänestä

Ei kukaan terve ihminen jaksa mielikuvitella 24h vuorokaudessa, joten voi sanoa, että skitsofreniaa ei voi aiheuttaa tällä tavoin itsellensä. Voit ihan rauhassa kokeilla ja huomata, että seinät ei juttele takaisin. Ihminen työstää ja keskustelee itsensä kanssa muutenkin ihan normaalisti puntaroidessaan erilaisia vaihtoehtoja ja oppiessaan asioita. Skitsofrenian voi hankkia alkoholin ja lääkkeiden kautta, mutta siihen saa nähdä jo todella paljon vaivaa. :D elämänsä voi kuluttaa muutenkin, opiskelu,työ,perhe, ne kuluttaa paljon, mutta sopivasti, kokeile, voit yllättyä positiivisesti.

Äänestä

Joku koputtelee pään sisällä ;D

Äänestä

kyllähän se onnistuu kun tarpeeksi pitkään vetää ryynejä, holia ja huumeita

Äänestä

Kommentoi aloitusta


entiiämikskiinnostaa kirjoitti:

Monet on puhunu että jollain keinolla sais muka jonkintasoisen skitsofrenian.
En nyt tarkalleen muista mitä mulle väitettiin, mutta piti kait kuvitellu joku mielikuvitusystävä mahdollisimman tarkasti, ja pitää ajatella sitä koko ajan ja lopulta alkaa kuulla ääniä ja näkee sen itse kuvittelemansa henkilön elävänä luonnossa.
Jos joku on kans jotain tommosta kuullu, nii kertokaa tänne. kiinnostaisi tietää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu