Luopumista

Luin kerran, pysähdyin. Luin toisen kerran. Osui vai osuiko? Eihän se voi olla hän, vai voiko, ehkä - ei - sittenkin....? Vastaan, varmuuden vuoksi tai näkökulmaa tuodakseni, miksi vain. Eihän se ota, jos ei annakkaan.

Saamasi kortti kiteyttää todellisuuden. Elämä on kompromissejä. Jotain uutta saavuttakseen on aina luovuttava jostain, mutta mistä luopua, mitä säilyttää? Elämä on kuitenkin aina myös riskinottamista.

Samankaltainen tilanne siis. Nainen ja mies tutustuvat, näkevät toisensa hyvinä tyyppeinä, ei sen enempää ei myöskään vähempää. Vähitellen mies saa naisen kiinnostuksen heräämään syvemmin. Nainen haluaa lähempää tuttavuutta, pyrkii siihen osittain tiedostaen, osittain tiedostamatta. Liikaa tapahtumia, liian vähän sanoja. Yllättäen ne kaksi ihmistä merkitsevätkin toisilleen paljon enemmän kuin piti. Olosuhteet ovat sitä mitä ovat. Eivät suotuisat ainakaan. Nainen pyrkii piilottamaan tunteensa, mies on välinpitämätön, silti nainen on aistivinaan muuta.

Sinä kysyt miksi hän tuli luo toisen kerran, miksi kertoi tunteistaan? Minä kerroin, sillä suhteemme on aina perustunut rehellisyyteen. Minä kerroin, koska en jaksanut enää valehdella itselleni, hänelle. En jaksanut enää olla niin vahva. Minä kysyn itseltäni, miksi en kertonut aiemmin, miksi odotin toiseen kertaan? Olisiko kaikki ollut selvempää silloin? Olisiko loppu tullut aiemmin, olisiko unohtaminen ollut helpompaa?

En tiedä, mitä sinä vastasit naisellei. Häneltä sain kuulla olevani hyvä ystävä, en enempää en vähempää. Pakostakin jäin miettimään vaikuttiko vastaukseen paikka, aika, velvoitteet, elämä... kaikki se mikä tekee suhteestamme väärän. Kätkeytyykö totuus edelleen kovan kuoren alle? Todellisuudessahan me kaksi yhdessä on mahdoton yhtälö. Vai onko?

Edelleen jokainen kohtaamisemme on yhtäaikaa suolaa ja balsamia haavoille. Jokaisesta katseesta etsin vastausta yhä uudelleen. Teoriassa menen eteenpäin, todellisuudessa junnaan paikoillani. Minulle hän on ykköspalkinto, jota en koskaan saa.

PS. olen pahoillani, jos totuuteni ja sen kuuleminen satutti jotakuta.

Se paistaa tekstistäsi läpi: et uskalla heittäytyä suhteeseen, olet ehkä sitoutumiskammoinen? Ei noin paljoa pidä pelätä rakastaa, jos haluaa rakastaa. Vaikuttaa, että olet lähtenyt suhteeseen epäilys ja epäluulo jo valmiiksi syvällä sisimmissäsi. Ei sellaisesta mitään tule kenenkään kanssa, toinen osapuoli vaistoaa kyllä epäluulon ja sulkeutumisen. Ja se syö suhdetta.

Toivottavasti saat asiat kuntoon hänen kanssaan. Oletko varma, että hän on jo mennyt eteenpäin? Jos on rakkautta, mitkään olosuhteet eivät ole liian vaikeat. Virheistä tulee oppia ja ongelmia päin pitää mennä, ei paeta niitä.

Se paistaa tekstistäsi läpi: et uskalla tarpeeksi heittäytyä suhteeseen, olet ehkä sitoutumiskammoinen? Ei noin paljoa pidä pelätä rakastaa, jos haluaa rakastaa. Vaikuttaa, että olet lähtenyt suhteeseen epäilys ja epäluulo jo valmiiksi syvällä sisimmissäsi. Ei sellaisesta mitään tule kenenkään kanssa, toinen osapuoli vaistoaa kyllä epäluulon ja sulkeutumisen. Ja se syö suhdetta.

Toivottavasti saat asiat kuntoon hänen kanssaan. Oletko varma, että hän on jo mennyt eteenpäin? Jos on rakkautta, mitkään olosuhteet eivät ole liian vaikeat. Virheistä tulee oppia ja ongelmia päin pitää mennä, ei paeta niitä.

Miksi et siis huuda?

Toivottavasti jätit hänelle kertomatta, että "et ole ylpeä" siitä että menit rakastumaan häneen. Minua satutettiin pahimmin juuri niin, että toinen epäili minun kietoneen hänet verkkooni tarkoituksella ja harkiten, jotenkin kieroilemalla, vaikka kyseessä oli aito, vilpitön rakkaus. Hänen mielestään erehdytin hänet luopumaan turvallisesta elämästään rakkautemme tähden. Se loukkasi syvästi, siinä ei ollut totuuden siementäkään.

Ehkä sinunkin rakastettusi ja intohimosi kohde oli vain... tosissaan? Ehkä hän ei vain tajunnut, miten valmiiksi olit rakentanut omat muurisi ja niiden sisäisen elämäsi, ja miten vaikea niiden läpi oli päästä?

Nosta seuraavan kerran se kortti jossa lukee: Se mitä itse tahtoo.

ota se mitä tahdot.. Mikään ei ole mahdotonta jos todella haluaa.. Ja oletko varma että hän on todella matkannut seuraavaan satamaan, voi olla että hän vielä tahtoisi sinut jos kerran on tunteensa jo kertonut.. Vähän uskallusta, tuskin on liian suuria esteitä..

Kortin toisella puolella kahden ihmisen varjo piirtyy auringon laskuun heidän ollessaan veneessä myöhään kesäiltana. Järvi ja metsämaisema ovat vaipumassa nukkumaan, mutta nämä kaksi istuvat hiljaa valvoen kahdestaan. Ystävä

Samassa veneessä valvotaan edelleen.

Minä tunnustin jo tunteeni, oliko se helppoa? Ei. Vaikka kyllähän hän tiesi, osasi arvata. No nyt hän voi olla varma, merkitsee enemmän kuin pitäisi. Ja nyt minun pitäisi kyetä unohtamaan, mennä eteenpäin. En vain pysty, en vielä. Jokin saamassani vastauksessa askarruttaa edelleen, samoin tunnustuksen jälkeiset kohtaamiset, viestit. Kehonkieli suhteessa sanoihin... kaikki ei vaan täsmää. Epätoivoista kuvitelmaa? Todennäköisesti.

Hän siis tietää, hänelle yhteydenoton ei pitäisi olla vaikeaa. Mikäli kaunisteli sanojaan tilanteen vuoksi, suojellakseen jotakuta, olisi se jopa suotavaa. Vaikka tämä kaikki onkin monimutkaista ja väärin uskon silti ansaitsevani totuuden. Hän on nyt vain ainoa, jolla on avain tähän lukkoon. Hän päättää heittääkö sen menemään, vai ei.

http://www.youtube.com/watch?v=0xbwfzI3pII

Että hän kertoi sinulle tunteistaan, sinä pakenit ja nyt täällä etsit häntä tuntemattomien joukosta?

Minä olen ap.
Olen ollut ripulissa 2-3 päivää.
Onko Keijo kirjoitellut?

Sanot että "te yhdessä" on väärin. Aika, paikka, velvoitteet ja elämä estää. Kertoisitko vielä vähän tarkemmin mitä tarkoitat tuolla? Onko toinen tai kumpikin kenties varattuja? Vai jokin muu syy "vääryyteen"..?

eikä kuunnella tai välittää siitä, mitä muut ihmiset sanovat tai ajattelevat. Elä rohkeasti, ota härkää sarvista ja ota se mitä haluat.

Muuten et onnea löydä. Jos teillä on ollut ongelmia suhteessa, eikö niistä voi päästä yli?

http://www.youtube.com/watch?v=Mq9zhpBweDk

Minä kerroin Hänelle tunteistani. Sanoin olevani rakastunut. Niin Hänkin. Ei ole myöhäistä. Se ei katoa mihinkään. Laimenee ehkä vähän yrittämällä.

Kyllä, varattuja molemmat.

Kiitos muse! Tuo sai minut erittäin hyvälle tuulelle ja virnistelin itsekseni. Mahdoin näyttää tavallistakin tyhmemmältä. Tässä ehkäpä sopiva vastaus, joka ei tähän viestiketjuun liity.

http://www.youtube.com/watch?v=GPiUuGLOSkU

Niille, joita vielä jaksaa tämä asia sytyttää.
Koen, että materiaa on tai ei ole, mutta vain tunnearvoltaan tärkeimmät asiat pitäisi olla ihmiselle merkityksellisiä. Siksi päätinkin jo heti tuon kortin saatuani, että tämän kortin tulen säilyttämään. Niin voimallisesti se minuun vaikutti.

Tulin vielä, toivoakseni viimeisen kerran, käymään kirjoittamassa tähän ketjuun. Minulla ei aikaisemmin, eikä nytkään ole sitä henkistä kanttia lähteä selvittämään olisiko tässä ollut mahdollisuus johonkin hienompaan ja syvempään mitä koskaan olen (Hän on?) kokenut. Ja kaikki asiat vain ovat ylipäätään tätä vastaan. Nyt vain toivon, että saan hiljaa sammutettua nämä liekit niin, että pystyn jälleen palaamaan siihen turvalliseen tilaan, missä pystyn olemaan tunteitteni herra. Siksi tähän nyt sitten video, kun niitä on tänne tullut. Tämä alla oleva linkki on kopioitava.

http://www.youtube.com/watch?v=1lyu1KKwC74

Jos tämä nainen on fiksu, hän ymmärtää kyllä kantasi, eikä pakota jatkamaan juttua väkisin. Mutta saattaa olla, että näillä päätöksillä teet niin itsesi kuin tämän toisenkin hyvin onnettomaksi..

Tälläisiä ihmisiä kohtaa harvoin. Ottaisin syvälle sydänmeen, enkä päästäis koskaan pois.
Olethan kertonut hänelle tunteesi, kuinka tärkeä hän on ja sen, et haluat pitää hänet elämässäsi. Se voi olla hänelle tärkeä tieto.

Tiedätkö...voi tulla laiva, joka ottaa sinut laiturilta kyytiin ja vie sinne seuraavaan satamaan...mutta pitää astua siihen laivaan.

Katkeransuloista. Olet aikaisemminkin kirjoittanut tuosta naisesta? Valitettavasti en osaa sinua neuvoa, eikä se olisikaan relevanttia kun samanlaisessa tilanteessa olin itsekin. Enkä vieläkään oikein ymmärrä miten kaikki niin keturoilleen menikin. Mies vain voimansa tunnossa pillastui ja minä...

ihgu viesti...uuh!

Kyynel ja toinenkin vierähtää poskilleni. Mikset koskaan kertonut hänelle tuota asiaa?
Olen joskus menettänyt rakkaan ihmisen ja sen jälkeen olen tajunnut että kuin lyhyt elämä voi olla ja kuinka tärkeää on tuoda esiin ne tunteet mitä tuntee.
Syvälle sydämmeen koskee, lukiessani tuota kirjoitusta Elämän väripaletti.
Niin kauan kun sinulla on elämää ja myös hänellä, teille voi olla tulossa mitä ihanin elämä.
Mikään ei ole mahdotonta! Luota siihen, usko siihen....näet ne rakkaat kasvot edessäsi!

Luin nämä moneen kertaan, luin ja luin.
Ovatko nimimerkit ystävä ja ap yksi sama henkilö ???

Veikkaan....Kyllä !!

Voisit olla hän, jos tänään viereeni istahdit.

Kortin sininen, kuulakärkikynällä kirjoitettu teksti ,on kirjoitettu vanhan ajan kaunokirjoituksella, jollaista nykyään kouluissa ei enää opeteta. Kirjainten kaaret sekä niiden vieno niiaus eteenpäin yhdessä täsmällisen linjan kanssa muodostavat kauniin kokonaisuuden sen antaessa hyvän kontrastin tuolle aika lohduttomallekin toteamukselle. Näin kauniin käsialan omaksuminen on varmasti vaatinut tunnollisuutta, periksiantamattomuutta, keskittymistä sekä paljon harjoittelua.

Ajattelin, että kirjoitan sittenkin vielä kerran tänne. Se tuntuu jotenkin oikealta, vaikka alkuperäinen ajatukseni olikin vain lievittää omaa oloani purkamalla tunteitani jonnekin... kertoa jollekin. Toivon vain, että tästä ei tule minulle yksi pahe lisää. Tunnen mutenkin jo olevani naurettava näiden teini-ikäisen pojan tapaisten mielialan vaihtelujeni takia.

Kiitos kauniista kommenteista, jotka ovat lämmittäneet minua todella paljon. Ironista ehkä on, että ainut kenelle uskallan näyttää todellisia tunteitani nettipalvelu. Tosielämässä asiat ovat aivan toisin.

Viestin alussa kerroin kortin kirjoittajan taidokkaasta käsialasta ja mitä se on vaatinut. Ihimiset, jotka ovat valmiita laittamaan itsensä likoon saavuttaakseen itselleen tärkeitä tavoitteita, ansaitsevat ainakin minun kunnioitukseni ja ihailuni.Ehkä intensiivinen keskittyminen muihin asioihin auttaa minuakin, koska tosiasioita ei voi muuttaa. Pelkään vain, että saatan kuitenkin taas romahtaa...huomaamatta, hiljaa sisimmässäni. Toivottavasti tämän linkin myötä voin kuitenkin lopettaa tämän kirjoittelun tänne.

http://www.youtube.com/watch?v=W2pdcts6p5w

Ei ainakaan ihan jokaäijä...sellaiset harvoin kohdattavat vaan?

Jäänyt tämä viesti kaivertamaan ja odottaa et ap. kirjoittaa taas...Mielenkiinnolla seuraan.

Luettelet aloituksessa asioita, jotka ovat väärin. Entä se yksi asia mikä on aina oikein: Rakkaus? Eikö se riitä itsessään?

Ei hän välttämättä ole eteenpäin mennyt, ehkä painii samojen tunteiden kanssa tahollaan ja odottaa, että reagoisit jotenkin ja ottaisit hänet elämääsi. Hän on kertonut tunteistaan - sinä ilmeisesti et, vaikka syytä olisi, että pääsisitte kumpikin elämässä eteenpäin, joko yhdessä tai erikseen.

Luulin ensin , että kortin on tehnyt Paletti Oy, mutta erehdyin. Huolimatta siitä, johdattelin tuon nimimerkin "Elämän väripaletti" tästä nimestä. Olen saanut/joutunut elämään mielestäni hyvinkin vaiherikasta matkalaukkuelämää kaikkine nousuineen ja laskuineen. Matkani on tähän asti välillä ollut (minun mielestäni) hyvinkin värikästä, joten tästä syystä olen luontevasti keksinyt tuon nimimerkin.

Olen valehdellut itselleni olevani periaatteiden ihminen. No, tässäpä se taas nähdään, kun täällä olen kirjoittelemassa. Periaatteet ovat murentunteet samaa vauhtia, mitä voimakkaammin palo Häntä kohtaan on vahvistunut.

Huvittavaa...teeskentelen tunteetonta ja olen mielestäni onnistunutkin siinä. Ja sitten ei vaadita muuta kuin hetki Hänen kanssaan, niin polte palaa ja se siitä koviksesta (en tosiaankaan ole itsestäni ylpeä). Olen epätoivoisesti yrittänyt järkeillä, mikä sen tekee, jotta osaisin luopua koko ajatuksesta olla Hänen kanssaan. Se tuntuu olevan täysi mahdottomuus. En tiedä, Hänessä vain on kykyä tuoda esiin minussa piilotetun, ehkä lapsellisen herkän sisimpäni, jota tietäisin Hänen kohtelevan ystävällisyydeellä ja lämmöllä (hänellä on kaikkea tätä ja enemmänkin). Miksi ihmeessä en vain osaa lopettaa? Olen ottanut etäisyyttä, ajatellut asioita kaukaa, halveksinut itseäni, keskittänyt voimani vahvasti muihin asioihin, ... hetken se toimi, kun en Häntä nähnyt. Ja sitten...yksi katse.

Katse. Pidän Hänen katseestaan. Hänen katseensa on samalla sekä melankolinen että anteeksiantava. Olen huomannut, että kaikille Hän ei sitä suo ja koen olevani onnekas, että olen saanut Hänen katseestaan nauttia. Koko Hänen olemuksensa...Olen kärsimätön, äkkipikainen, suulas...ehkä termi ADHD voisi hyvinkin kuvastaa minua. On ironista,että Hänen seurassaan tunnen rauhoittuvani, olen itsevarmempi, uskallan paljon enemmän ja...tämä on klishee...haluan olla parempi ihminen. Todellakin, Kun Hän on läsnä, haluan näyttää paremmalta (no, ainakin yritän), kuulostaa fiksummalta (ainakin koitan) ja ylipäätään niin sanotusti "vetää vatsaa sisään" (voi että ihminen osaa olla typerä). Hänen tumma, hiljainen, hyväilevä äänensä on elementti, joka viimeistään rauhoittaa minut. En ole mustasukkainen...tai... en ollut mustasukkainen aikaisemmin. Nyt olen. Haluan Hänet itselleni kokonaan. En siedä, että toiset saavat nauttia hymystä, jolla liikutetaan pariakin mannerta.

Minusta oli hauska nauraa Hänen kanssaan ja erityisesti Hänelle. Pidän siis ironiasta ja minusta oli hauskaa varsinkin silloin, kun sain Hänet kiinni asioista ja aiheutin pienen punan kasvoille. Hänellä on ollut pieniä turhamaisuuksia ja minusta on ollut mukavaa haastaa Hänet näillä alueilla. "Kuka voittaa?" Se on yhdentekevää. Ainakaan Hän ei ole ilmeisesti pahastunut leikinlaskustani. Voisin jatkaa tätä maailman ääriin.

Et edelleenkään sano miksi et saisi rakastaa tuota naista? Mikä on esteenä? Olisi todella mielenkiintoista kuulla vielä se, niin hienoa tekstiä olet kirjoittanut :)

Elämän väripaletti, tekstisi tuo hyvin pintaan omat tunteeni. Tunsin erästä miestä kohtaan jotain todella syvää. Tätä tunnetta on vaikea kuvailla sanoilla täysin. Mukana oli jotain syvempää, kaiken täyttävää tunnetta. Voi sitä sähkön/jännityksen määrää kohdatessa. Nyt kun kirjoitan tätä, niin tunteet tulivat taas vahvasti pintaan ja sydämessä puristaa. Hengitys on raskasta. Tästä tunteesta on vaikea päästä kokonaan eroon.

Hänen äänensä kuulosti tutulle (ihanalle), kuin muistaisin sen jostain. Meillä on samoja kiinnostuksen kohteita. Silmiin katsoessa aika ja paikka häviää, oikeasti. Kerran välillämme oli valtava energiakenttä, molemmat vaan hymyilimme.

"Ehkä ensi elämässä
kaksin olemme taas tässä
aivan hiljaa, juuri näin
lähekkäin
Ehkä ensi elämässä
hetkessä niin kiitävässä
voimme olla jälleen näin
sylikkäin"

"Älä piittaa kyyneleistä
ole kuin et huomaiskaan
en vain vielä pysty meistä
ihan täysin luopumaan
sinä pysyt mielessäni
vaikka nyt sä lähdet pois
ehkä joskus kaikki toisin olla vois"

Tiedätkö, samanlaista se ei tule olemaan kenenkään muun kanssa. Eikä ehkä enää hänenkään kanssa sitten joskus myöhemmin jos nyt rikot, jos nyt päästät irti, jos nyt menet karkuun, jos nyt on muuta "tärkeämpää". Se hetki on nyt. Ja se ei palaa.

kohtia joista tunnistaisin itseni..
''Olen huomannut, että kaikille Hän ei sitä suo ja koen olevani onnekas, että olen saanut Hänen katseestaan nauttia.''
''Hänen tumma, hiljainen, hyväilevä äänensä on elementti,''
''kun sain Hänet kiinni asioista ja aiheutin pienen punan kasvoille.''
''Ainakaan Hän ei ole ilmeisesti pahastunut leikinlaskustani.''

kerro se pahe, josta sait minut kiinni. saisin mielenrauhan. lupaan antaa sen sitten sinulle myös..

Olen miettinyt mitä tuolle kortille tekisin. Koska olen päättänyt säästää sen, tulisi kortin mielestäni saada paikka vaikkapa seinällä tai pöydällä, mutta kuitenkin hienovaraisesti hieman sivussa...niin kuin minäkin tällä hetkellä yritän olla.

Kirjoittaminen tänne on toisaalta hieman lievittänyt omaa oloani ja on ehkä toisaalta syy miksi täällä taas olen. Koen tämän olevan tällä hetkellä ainoa paikka, mihin nykyisin uskallan enää kertoa, mitä todella tunnen sisälläni. Vanha kysmys: voiko mies tuntea näin syvästi? Ilmeisesti voi. En olisi uskonut sitä aikaisemmin itsekään...ainakaan itsestäni. En toivo aiheuttavani hämmennystä kenellekään, enkä turhia toiveita, kun yritän tässä vain voittaa itseni. Tunnisteita en uskalla antaa, koska minä ja Hän yhdessä on mahdotonta. Ja onneksi näitä ei tarvitse lukea.

Vaikka ajattelen vain tuulettavani itseäni täällä (jotta pysyn tosielämässä edes jotenkin kasassa), on kerrottava, että minua on lämmittänyt hyvin paljon kommentoijien ystävälliset viestit, joista olen hyvin kiitollinen. Siksi onkin ollut jotenkin helpompaa käsitellä näitä asioita.

Olen aina yrittänyt (ainakin tehnyt sen eteen voimakaasti töitä) olla ihminen, joka järkeilee elämänsä valinnat loppuun asti. Aina viime aikoihin asti se onkin toiminut, kunnes Hän onnistui (ja olen tästä kiitollinen) aukaisemaan aika lukossa olleen sisimpäni. Miten, miten, miten, miten??? En osaa selittää. Ainoa vastaus, jonka osaan antaa itselleni on se, että syvälle juurtunut epävarmuuteni vaatii aikaa ja vakuutteluja. Pitkään vastustelin tätä tunnetta, mutta sitten sain tuntea Hänen kätensä kaulallani, omani Hänen ympärillään..muuta ei enää tarvittu (nyt tuntuu oikeasti pahalta). Järki sanoo, että kaikki päättyi lopulta oikein, mutta sydän on toista mieltä. Lopetan tähän, koska alan taas kirjoittamaan Hänestä liikaa ja siihen ei välttämättä tule helposti loppua.

Jospa kirjoittaisit hänelle suoraan...vihjaisit et tulis lukemaan tänne :)

Elämän väripaletti, jos olisit se henkilö/mies jonka vierellä saan olla oma itseni. En epäilisi päivääkään, olisit vaan siinä. Vieressäni, ei edes sanoja tarvittaisi.
Saisin vaan katsella kasvojasi, hymyäsi....en pysty enempää kirjoittamaan!

pidä ovesi avoinna, elämä on täynnä yllätyksiä. rakkaus on niin upeaa kun sen kokee, ihan kaikkine myrskynsilmineen. kun rakastaa.. niin se pelkkä toisen olemassaolo, on jotakin niin suurenmoisen ihanaa. voimaa antavaa.. rauhoittavaa, poltetta ja ilonkipinöitä..