Tervakosken Puuhamaa

EX-puuhamaafani

Millaisessa kunnossa mahtaa paikka olla nykyisin? Monista keskusteluista olen lukenut että alaspäin on siellä menty ja lujaa. Itse vierailin viimeksi vuonna 2005, ihan lapsi olin vielä silloin joten paikan todellinen kunto on saattanut jäädä huomioimatta. Monet valittaneet epäsiisteydestä ja ränsistyneisyydestä..

Netin keskusteluista tullut sellainen kuva että paikat olisi todella huonossa kunnossa ja vehkeetkin toimisivat vähän niin tai näin. Hinnat siellä on ainakin nousseet, aikoinaan muistan itse maksaneeni sisään n. 14-17 €, kun ensikesän hinta näyttäisi olevan 23 €.

Myös työntekijöiden palkat ovat ilmeisesti alakanttiin. Jotkut puhuneet noin 6 € /tunti ja että työntekijät olisivat itsekkin "lapsia" eli todella nuorta porukkaa (16 v-). Silloin kun itse aikoinaan paikalla vierailin koko lapsuuteni 90-luvulta lähtien niin rakastuin paikkaan ja vierailu oli aina kesän kohokohta. Nyt kuitenkin tuntuu että siellä on samat viihdykkeet samassa kunnossa edelleen, mitä katselen kuvia ja luen ihmisten kokemuksia.

Lisäksi luin että puuhamaan legendaarinen pelihalli ilmaisine peleineen olisi lopetettu ja pelit myyty muualle jo muutama vuosi sitten? Toivottavasti täällä olisi joku asiasta perillä oleva lukemassa tätä ja vastaisi.

3

4302

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Asuin vieressä muino

      Jokunen vuosi sittenhän siellä omistaja vaihtui, ja haettiin jopa anniskelulupaa alueelle, sillä perusteella että omistajan muissa vastaavissa hupipaikoissa oli alkoholitarjontaa, (jota ei sitten kuitenkaan saatu)

      Itsekkin olen kuullut noista palkkaus ongelmista, teineiltä jotka siellä ovat töissä olleet. Työ on raskasta ja vaativaa, ja huonosti palkattua.

      Itse olen käynyt viimeksi n. 3v sitten, silloin 2vuotiaan kanssa, joten pelisalit eivät kiinnostaneet, enkä niitä siksi muista.

      Mielestäni viihdykkeet eivät paljoakaan olleet muuttuneet.

      Altaiden vesi oli niin kylmää ettemme lapsen kanssa siellä juuri viihtyneet. Siinä suhteessa esim Peurunka oli paljon parempi. Ei tarvinnut palella.

    • Dragofix.

      gAbba

    • JustiinaTöpöhäntä

      omistaa sama joka omistaa vaasa landian ja puuha maan nykyään

      harmi puuha maata nyt on vesit kylmiä ja ei enää ollenkaan peli hallia

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      81
      1334
    2. 72
      1194
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      79
      1061
    4. Haluatko enää mitään?

      😜
      Ikävä
      95
      889
    5. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      260
      839
    6. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      49
      767
    7. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      30
      760
    8. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      55
      693
    9. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      72
      679
    10. 44
      622
    Aihe