Olen onnellinen nyt

kun kaikki kaatuu niskaan. Näin on, vaikka se kuulostaakin mahdottomalta. Mikään ei enää riitä mihinkään, kaikki hajoaa käsiin, olen ihan yksin...

Jotenkin onnistuin peilaamaan kaiken muihin ihmisiin. Niin kauan kun maailmassa on hyviä ihmisiä, joilla menee hyvin, minulla on syytä olla onnellinen. Onnellisia hetkiä tulee nykyään usein, vaikka tulee niitä synkkiäkin yhä. Myönnän etten ole pyhimys, enkä edes yritä näyttää sellaiselta, mutta se mitä kirjoitin on totta. On ne omat viat kohdattu jo monta kertaa, niistä on kärsitty ja niistä on opittu (edes vähän jotain).