Onko aura-autojen miehet laitettu talvilomalle?

Miksi aurauskalusto ei ole vielä tähän aikaan päivästä käynyt Karviassa? Täälläkin asuu ihmisiä ja veronsa maksaneita. Koulu-autojen, postin, taksien ym. on päästävä turvallisesti liikkumaan.
Ihmettelen vain minkälainen katastrofi olisi Helsingin päässä ja siellä Kankaanpäässäkin jos kaduilla olisi yhtä paljon lunta kuin nyt on Pohjois-Satakunnan pohjoisimmilla teillä.
Tiellä on paikka paikoin 15-20 cm ja ylikin lunta ja kolme ajouraa. Aika hupaisaa niissä on ajella kun liukas jää on alla. Pitää vain rukoilla ylintä, ettei kukaan tulisi vastaan.
Pitäisiköhän meidän lakata maksamasta tienhoitoon tulonsiirtoina maksettavia veroja sekä kiinteistöveroja koska niitä ei käytetä tiestömme kunnossa pitoon.
3147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Meillä auramiehilläkin on oikeus pekkaspäiviin, talvilomaviikkon ja töitä tehdään viitenä päivänä viikossa. Minä olin auraushommissa lauantaiehtoon ja pyhäaamun niin on mullakin oikeus viettää vapaapäivää. Jollette itse lyki lumia lumikolan kanssa niin minä aurailen taas karvian teitä perjantaina. Kevään orotusta kaikille.

Äänestä
  • Ei näkynyt aura-makea perjantaina Karviassa. Vieläkin on tuulen tuiskuttamat tiet auraamatta.

    Äänestä

Mäkin teen töitä seitsemänä päivänä viikossa ja lomia en ole pitänyt.
Täällä on onneksi omassa pitäjässä hyvä aurausmies, kun hän istuu autonsa rattiin siinä ei mietitä pekkaspäiviä eikä talvilomia. Pitäisi se mies kloonata, niin ehtisi paremmin jokaiselle sivuhaaralle.
Kyllä siinä auramiehille tulee pian leppoisat ajat kun aurinko hoitaa niiden hommat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


stopp kirjoitti:

Miksi aurauskalusto ei ole vielä tähän aikaan päivästä käynyt Karviassa? Täälläkin asuu ihmisiä ja veronsa maksaneita. Koulu-autojen, postin, taksien ym. on päästävä turvallisesti liikkumaan.
Ihmettelen vain minkälainen katastrofi olisi Helsingin päässä ja siellä Kankaanpäässäkin jos kaduilla olisi yhtä paljon lunta kuin nyt on Pohjois-Satakunnan pohjoisimmilla teillä.
Tiellä on paikka paikoin 15-20 cm ja ylikin lunta ja kolme ajouraa. Aika hupaisaa niissä on ajella kun liukas jää on alla. Pitää vain rukoilla ylintä, ettei kukaan tulisi vastaan.
Pitäisiköhän meidän lakata maksamasta tienhoitoon tulonsiirtoina maksettavia veroja sekä kiinteistöveroja koska niitä ei käytetä tiestömme kunnossa pitoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu