Kysymys naisille

Olet aivan oikeassa. Kyllä varmasti on näin, että miehillä on helpompaa hyväksyä naisen lapset kuin päin vastoin. Syytä en tähän ikävä kyllä osaa sanoa, kai se on jotain bilogista.
Itse myönnän että mieheni lasten "hyväksyminen" vei jonkin aikaa, kun taas mieheni asenne lastani kohtaan oli alusta saakka hyvin luontevaa.
Itselläni murheita aiheutti se, että lapset kantelivat aina äidilleen mitä olen sanonut tai tehnyt ja tarttuivat pienimpäänkin asiaan. Sitten miehen ex haukkui minua miehelleni ja mies taas kertoi minulle. Huomasin pian, että kohdistin miehen exään tuntemiani tunteita myös miehen lapsiin ja silloin oltiin jo pahasti sivuraiteilla. Onneksi tiedostin asian itse varsin varhain ja tein töitä sen kanssa että osasin erotella miehen exään tuntemani tunteet hänen lapsiinsa kohdistuvista tunteista.
Sen lisäksi juttelimme lasten kanssa ja teimme selväksi ettei äidille kannella, vaan jos eivät voi minulle sanoa jos joku asia harmittaa niin sanovat sitten isälleen. Tästä kaikesta on jo kahdeksan vuotta, ja solmut aikenivat ensimmäisen vuoden aikana.
Usein sanotaan että uusperheissä on haasteena se, että nainen kokee mustasukkaisuutta miehen lapsia kohtaan, osittain siksi että lapset ovat todiste edellisestä liitosta ja osittain kai siksi että haluaisivat miehen yksin itselleen. Itse, en tälläistä kokenut, mutta tiedän että näin usein on.

Varmasti on naisia, jotka eivät koskaan osaa rakastaa miehen lapsia, mutta uskon heidän olevan vähemmistö. Itse voin täydestä sydämestäni sanoa, että rakastan mieheni lapsia, ja rakastavat minua. Tottakai tuollaisten tunteiden kasvaminen vei aikaa, mutta se kannatti. Kun minulta kysytään montako lasta minulla on, sanon aina että omia yksi mutta perheeseeni kuuluu myös mieheni lapset.

Harmillista että suhteenne päättyi, mutta älä masennu, kyllä meressä riittää kaloja, ja onkeesi saattaa hyvinkin pian osua melkoinen saalis :)

Voi johtua myös siitä, että naisen rooli, ja vastuunotto, arjen ruutiineista yhä nykypäivänä on erilainen kuin perheen miehen. Kuinka paljon sinä pesit, teit ruokaa, siivosit koko poppoon edestä?

Yllä olevat kertoo oleellisen. Et halua enää lapsia, siinäkin yksi pointti, yhteiset lapset, siis isyys ja äitiys kestävät läpi elämän. Voi tulla ulkopuolisuuden tunne
naiselle, muodostattehan kuitenkin ex-perheenäkin jotain "yhteistä".

On sukulaissuhteet, ja eletty elämä lasten myötä, on jotenkin läsnä. Naiselle voi tulla myös tunne, että on taloudenhoitaja teille kolmelle. Satsaa siis parisuhtee-
seen ja tee siitä jotain ainutlaatuista. Talousasiatkin pitää olla kunnossa.

Rakkaussuhde pitää parit yhdessä. Joten tunnepuolelle bofortteja. Lycka till !

Mikäli vaimollasi on omiakin lapsia, on outoa, miksi sinun lapsesi eivät mahtuneet kuvioon mukaan. Elämähän on kuitenkin pilalla muutamiksi vuosiksi eteenpäin, eikös se ole sitten aivan sama onko lapsia kaksi vai neljä?

Oletko yrittänyt ottaa asiaa puheeksi hänen kanssaan, osasiko hän perustella mitenkään tilannetta?

Minä kyllä osani hoidin talousasioista,usein oli ruoka odottmassa häntä kotona. Autoin siivoamisessa,kuljetin molempien lapsia harrastuksiin yms.

Syy hänen mukaansa oli se, että lapseni voivat huonosti tällä nykyisellä asumisjärjestelyllä ja minun olisi pitänyt vähentää heidän kanssaan viettämääni aikaa. Haluan elää lasteni kanssa myös arkielämää. Kaikki, mitä lapseni tekivät, tekivät väärin,ja se johtui lasteni asumisjärjestelystä hänen mukaansa. Hän kävi jopa kyselemässä ammatti-ihmisten mielipidettä lasten asumisesta....aika sairasta.

No, täytyy oppia. Seuraava nainen jos joskus tulee vastaan,teen heti selväksi että minulla on myös lapset ja he kuuluvat pakettiin...jospa se aarre jossain odottaa löytäjäänsä.

Riippuu varmaan naisesta. Itse olen lapseton nainen ja minulle sopi hyvin, että miehen tyttö tuli paketissa mukana. En halua omia lapsia, enkä tule toimeen kovin pienten lasten kanssa. Miehen tyttö oli jo ala-asteella ja hänen kanssaan pystyy harrastamaan. Sain siis ''itselleni'' lapsen tekemättä itse mitään. Ja minä taas olen sanonut miehelleni, että tyttö olisi tervetullut meille useamminkin, mutta mies ei halua. Kuulemma rajoittaa liikaa elämää. (mies kun joutuu noina viikonloppuina / viikkoina myös osallistumaan ruuanlaittoon ja kodinhoitoon)

Tosiaan ihan vaan naisesta kiinni. Joillekin lisälapsien tuoma arki on vain liikaa ja sitten keksitään tekosyitä. Itsekin pelkäsin aluksi, miten tuo arki alkaa sujumaan, tulenko jaksamaan kun lapsen ollessa kuvioissa arki on niin erilaista. Onneksi oma valinta meni sen puolelle, että hyvä juttuhan tämä on.

Otan osaa ja vastaan vain omasta puolestani. Kuulun ehkä (vai kuulunko?) vähemmistöön, mutta minulla ei ole minkäänlaisia vaikeuksia hyväksyä mieheni lasta. Päinvastoin.

Onko syynä se, että olen itse (vastentahtoisesti) lapseton? Varmasti, minulle mieheni lapsi on upea bonus, jota en koskaan itse - osin ex-mieheni takia - saanut (enkä enää ikäni puolesta havittele). Kuten eräs ystäväni sanoi, saan nyt nauttia lapsen hyvistä puolista, elämänhalusta, kasvun seuraamisesta, olla tukena, aikuisystävänä jne, ilman että minulla on ollut vanhempana rankkaa kasvattajan vastuuta.

Toinen syy on se, ettei mieheni ole koskaan asettanut minua ns. kakkoseksi. Hänellä ja minulla on käsitys, että rakastava parisuhde on se ykkönen jonka varassa myös perheen lapset kasvavat onnellisina ja tasapainoisina. Lapsi ja puoliso eivät siis mitenkään kilpaile keskenään. Koko ajatuskin on absurdi. Lapsihan on lapsi. Lapset kuitenkin aikuistuvat ja lentävät joskus pesästä, jos hyvin käy joskus vanhana kiikkustuolissa rinnalla on joku, jonka kädestä pitää kiinni. Ihmisen kun on niin vaikea lopulta olla yksin.

Kolmas tärkeä syy on se, että mieheni ex on järkevä ja jo tahollaan uudessa suhteessa elävä nainen, joka haluaa lapselleen (ja lapsensa isällekin) parasta, kuten miehenikin. Mieheni ja exänsä suhde oli myös ihan todella käyty loppuun ennen kuin me aloitimme suhteen. Heillä on toimiva, keskusteleva yhteishuoltajuus, johon minun ei tarvitse puuttua. Molemmat hoitavat vanhemman vastuunsa. Minulla ei ole mitään aihetta tuntea mustasukkaisuutta tms. heidän suhteensa. Heillä on ikuinen side lapsen takia, mutta ei enää (käsittelemätöntäkään) rakkaussuhdetta.

Sanot että lastesi asuminen johti eroonne. Onko se todella syy vai onko se vain tekosyy? On helppo syyttää (vaikka välillisestikin) lapsia tai kumppanin sopeutumattomuutta, jos huomaa, ettei suhde vain ollutkaan sitä mitä kuvitteli. Ettei riittävästi rakastanutkaan, jotta suhde olisi kestänyt myös arjen paineita. Ettei ollut riittävästi kykyä ja halua rakentaa kaikkia osapuolia tyydyttävä arki.

Sanot ettet edes voisi kuvitella lapsetonta naista "tässä iässä". En tiedä ikääsi, mutta haluatko kenties itseäsi kovinkin paljon nuoremman naisen ja jos niin miksi? Omassa ystäväpiirissäni on paljon biologisesti lapsettomia aikuisia, fiksuja ja koulutettuja naisia. Osa heistä elää ihan toimivissa uusperheessä, eikä edes halua enää omia lapsia. Toki tunnen myös sinkkuja, jotka eivät voi edes kuvitella ottavansa miestä, joilla on lapsia toisen naisen kanssa.

Meitä naisia kun on niin moneen junaan, kuten on miehiäkin.

Mitäpä jos nyt ottaisit hieman hengähdysaikaa, surisit kunnolla ja miettisit vasta sitten ajan kanssa millaisen suhteen tässä elämässä vielä haluat, jos haluat. Jokaisen suhteen eteen on tehtävä työtä, oli se sitten naisen ja miehen välinen parisuhde, lapsen ja vanhemman välinen suhde tai äitipuolen ja lapsen. Kivuttomia suhteita ei olekaan, jos on myös rakkautta.

Hei
Tilanteita on varmaan monia, miksi miehen lapsia on vaikea hyväksyä.
Itse kokeilin vasta uusperhekuviota ja jäi ehkä viimeiseksi sellaiseksi kokeiluksi. Yritän kovasti kyllä hyväksyä miehen kaksi tyttöä ja vanhempi tyttö tulikin lopulta minulle tärkeäksi. Haluaisin eronkin jälkeen pitää yhteyttä tyttöön. Minun oli lopulta helppo hyväksyä tyttö, kun hän alkoi alkukankeuksien jälkeen ottamaan minuun enempi yhteyttä. Hän alkoi lopulta tuntua melkein kuin omalta. Pienempi tyttö oli suloinen omalla tapaa, mutta ikinä en saanut suurempaa yhteyttä häneen. Hän oli niin arka, ettei puhunut mulle kuin isänsä kautta, ei ikinä suoraan minulle. Eli lapsikin vaikuttaa, kuinka hänet on helppo hyväksyä.

Lapset osallistuivat myös kotihommiin ollessaan meillä. Mikä helpotti hyväksymistä. Minun olisi vaikea hyväksyä lapsia, jotka vaan makoilisivat ja ottaisivat rennosti, sillä välin kun omani tekisivät kotihommia. Tässä suhteessa ei ollut myöskään ongelmia. Tässä suhteessa lapsen vanhemmilla iso rooli.

Noh, ongelmia oli sitten kuitenkin. Kun olimme vain minä ja mies ja hänen tyttönsä. Niin aina koin että en ole osa porukkaa. Minut jotenkin syrjäytettiin pois. Isä suorastaan palvoi tyttöjään ja hyppäsi heidän pienimpäänkin toiveeseen, vaikka oli esimerkiksi aikuisten hetki. esim makoiltiin vierekkäin sängyllä. Tytöt ohittivat minut kaikessa silloin kun he olivat isällään. En sano sitä, että lapset eivät saisi olla ykkösiä aikuisen elämässä. Niin on minunkin lapset minulle. Kukaan mies ei mene heidän ohi. Mutta silti voin sanoa lapsilleni, että nyt olen tässä miehen kainalossa ja teidän asiat voi odottaa hetken. Joskus myös tuntui, että isänsä ei antanut lastensa kasvaa isommiksi
( 7 ja 11v lapset) välillä tuntui, että suhde oli liiankin outo. Ihan kuin isä olisi pitänyt lapsiaan ihan pikkuisina, passasi ja piti jonkinlaista riippuvuussuhdetta itseään kohtaan yllä. Välillä tuli tunne, että tytöt on ihan reppanoita ja kehityksessään ainakin pari vuotta jäljessä. Ylisuojelusta myös!! Tämä oli tietenkin isästä johtuva ongelma, ei lapsista.

Ja loppujen lopuksi, nainen voi kuitenkin kokea jonkilnlaista mustasukkaisuutta miehen entistä elämää ja entisen elämän lapsia kohtaan. Itse koin myös jollakin tasolla, ehkä myös sen vuoksi että minut syrjäytettiin heidän elämästä. Mutta toisaalta mustasukkaisuus on toisaalta terve tunne. Joku muu, on se mikä vaan, syrjyttää sinut rakastamastasi ihmisestä. Haluaisit viettää mahdollisimman paljon aikaa miehen kanssa ja siihen tuleekin muita ihmisiä väliin. Tässä tapauksessa hänen lapset. KUITENKIN.. Tärkeintä on miten omat tunteesi käsittelet. Voin sanoa omalla kohdalla, että nämä pienet mustasukkaisuuden tunteet pysyivät rajoissa. Ja niin kuuluukin terveellä aikuisella pysyä. Mutta näihinkin tunteisiin miehellä on tosi suuri rooli. Naisen huomioiminen pienillä asioilla silloinkin kun lapset pyörii ympärillä on suotavaa :) Jos nainen unohdetaan kokonaan, niin vaikea lapsia on hyväksyä.

Tietenkin kaiken tämän lisäksi, on olemassa niitä naisia, jotka eivät itse ole tarpeeksi kypsiä ottamaan äitipuolen roolia. Joskus ei tarvitse olla isompaakaan syytä että nainen ei hyväksy toisen naisen lapsia. Onhan tilanne myös miesten kohdalla näin. Silloin ei kannata edes alkaa leikkimään äitipuolta.

Itsellä uusperhe kuvioista ei jäänyt hyvät fiilikset. Syy ei ollut lapset vaan mies, joka hoiti asiat mielestäni väärällä tavalla.

Toki voi olla vain niin, ettei sinua ja vaimoasi oltu "tarkoitettukaan" yhteen. Silloinhan voit huokaista helpotuksesta. Mutta jos/kun jatkossa havittelet uutta parisuhdetta, kannattaa tutustua myös asiantuntijoiden vinkkeihin:

http://www.vaestoliitto.fi/vanhemmuus/tietoa_vanhemmille/perheiden_monimuotoisuus/uusperheet/parisuhde_uusperheessa/

Tuo että naiset hylkivät miehen lapsia ei kai ole enää mikään uusi asia..? Mutta vastakysymys sinulle, aloittaja: Miksi mies tai isä, toisin kuin sinä, useimmiten tällaisessa tilanteessa valitsee uuden puolison lastensa kustannuksella?

Sepä taitaa olla "helpoin" ratkaisu. Ikävä kyllä miehillä valahtaa aivot joskus vyötärön alapuolelle ja se on menoa. Vaikka ero ei olekkaan helppoa, tiedän kuitenkin itse tehneeni kuten sydämeni sanoo.

Naiset, vastakysymys teille...kumman te valitsisitte. Sen, että lapsillanne on hyvä olla ja saatte elää arkea heidän kanssaan, vai uuden miehen. Uskon kyllä tietäväni tarkkaan vastauksen.

En ainakaan itse pysty elämään sellaisen valinnan jälkeen itseni kanssa, jossa lapseni joutuvat maksamaan niin kovan hinnan. Enkä halua selitellä lapsille tekojani myöhemmin, aikuisena olisivat saattaneet kysyä...miksi eivät saaneet olla isän luona?

Olen ihan aina lempannut jo ekan illan jälkeen ne miehet, joilla on lapsia.

Meillä uusioperhe, yksi yhteinen lapsi ja mieheni 11-vuotias lapsi. Minulla ei ole mitään mieheni vanhempaa lasta kohtaan mutta sitä vastaan on miten mies kohtelee tätä lasta. Ikäänkuin hän olisi 5-vuotias, lapsen ei tarvitse tehdä mitään, mies suuttuu jos sanon että jos vaikka imurois huoneen tai veisi tavarat paikalleen mitä on käyttänyt. Mies paapoo tätä lasta liikaa. Hänen elämästään jää silloin kaikki muu pois kun tämä lapsi on meillä, on myös ilmoittanut että on tarvittaessa valmis jättämään minut ja meidän yhteisen lapsemme (johtuen tästä vanhemmasta lapsesta) vaikka meillä kolmisin yhteiselo on oikeasti mitä ihanimpaa mitä voi olla.

Olen pysytellyt etäämmällä silloin kun mieheni vanhempi lapsi on meillä, enkä ole enää puuttunut jos tavarat jää laittamatta paikalleen vaikkakin koen että minulla on oikeus omassa kodissani siihen puuttua. En tee sitä sen takia koska pelkään että mieheni suuttuu siitä. Mutta hän suuttuu siitäkin jos olen etäämmällä. Mikään ei ole hänelle hyvä silloin kun tämä toinen lapsi on meillä, ainoa hyvä on vain se lapsi.

Tottakai tajuan että varmasti hänelle tulee olo että on oltava paljon tämän lapsen kanssa joka on meillä joka toinen viikonloppu ja kun näkee suht harvoin niin haluaa sitten hoivata ja paapoa jne, mutta ei mieheni ole yhtenäkään viikonloppuna suhtautunut ns.normaalisti tähän lapseen vaan se on sitä että kaikki kannetaan eteen ja kaikki tehdään tämän puolesta ettei lapsen tarvitse tehdä mitään ja on vain tämä lapsi.

ja mikä pahinta, minä saan useimmiten nälvimiset päälle, ilman mitään syytä ! koska jopa se että huomautan jos vaikka astiat ei ole menneet koneeseen asti vaan jääneet tiskipöydälle lojumaan saa mieheni hermostumaan sen verran että on siinä tilanteessa valmis vaikka eroamaan.

Koita nyt sitten tässä elää niinä viikonlppuina kun et tiedä miten pitäisi olla. Mieheni lapsi on kiltti ja varmasti osaa tehdä normi perusasioita joita lapsille opetetaan mutta kun ei saa ohjeistaa niin ei saa.

On mieheni jopa ilmoittanut että on valmis jättämään minut ja yhteisen lapsemme.