David Foenkinos / Nainen, jonka nimi... ja Vaimoni eroottinen...

scarabaeus

Nainen, jonka nimi on Nathalie
David Foenkinos

Selasin jotakin kirjablogia alkuvuodesta, ja siellä oli mainittu joitakin ulkomaanelävien kirjoittamia melko uusia kaunokirjoja. Ajattelin siinä sitten, että tarttee hommata, sillä just jotakin uutta on kiva lukea, tutkailla olisiko niissä ennenkokematonta virettä. Siis lähinnä tekstillistä taituruutta seurailen, koska itsekin kirjoittelen kaunoa toisinaan.
Tästähän Nathaliesta on tehty jo elokuvakin, en ole nähnyt. Enpä siinä liene mitään mullistavaa menettänyt. Vai onko hyvinkin hyvä elokuva?
Kirja kuitenkin mielestäni aika tyhjänpäiväistä ja paikoin mielestäni hyvinkin tekemällä tehtyä tekstiä. Ei mitenkään yltiöloistavaa, aika tavista. Suorastaan kuin nyhjätty tyhjästä.

Ja luinpa sitten toisenkin hänen kirjoittamansa kirjan:

Vaimoni eroottinen potentiaali
David Foenkinos

joka
sitten oli ihan sitä samaa tyyliä. Ja voihan se olla, että on ranskaksi luettuna hyvinkin viihteellistä ja maukasta tekstiä, mutta suomalaisena käännöksenä jokseenkin tökkivää ja aiheeltaan,
no huh,
sellaista keskenkasvuista näppylänaamaista ähellystä.
Joo.
Ei mitenkään briljanttia, mutta ehkä sittenkin kirjallisnousukkaampaa kuin suomalaisten kirjailijoiden vastaavanlaiset väkerrykset.
Aika masentavaa joka tapauksessa.
Vai olisiko nyt ihan ilmestynyt joku suomalainen huippuälykkökaunokirja, jota suosittelette luettavaksi?

3

281

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • scarabaeus

      ........ juu Ei
      näitä mun kirja-arvosteluja lueta. Miksi mä sitten tuppaan aina toisinaan näitä tänne
      Kirja-arvostelut

      ????????????

      TYHMÄÄ !

    • scarabaeus

      ........ ja nyt kun vanhusten ja lasten asiat ovat totaalisesti menossa Suomessakin prinkkalaan,
      niin suositan lukemaan tämän Foenkinos
      kirjoittaman

      Yhden elämän muistot

      ..... siis ihan oikeasti, vaikka tuossa alkujaan tuotantoaan arvostelin aika rouheastikin, niin
      kyllä kyllä kyllä
      jokainen kolmesta kirjasta ansaitsee lukijansa
      ja
      lukija saa näistä kirjoista hyvää ajankuvaa
      Euroopasta,

      eikös mekin näitä eurooppalaisia olla, ainakin olevinaan, jos ei muuten.

      Lukuelämyksiä kaikille !

    • Eija12

      Tykkäsin kovasti Nataliesta kertovasta kirjasta. Se on rakkausromaani, jossa perinteisen rakkausromaanin genreä rikotaan tämän tästä. Se teki kirjasta humoristisen ja toisaalta palautti rakkauden arkeen.

      Yhden elämän muistot oli myös mielenkiintoinen kirja. Ei yhtä hullutteleva kuin odotin Natalien perusteella. Se kertoo ihmisten valinnoista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      249
      3172
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      19
      1770
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      23
      1453
    4. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      136
      1302
    5. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      104
      1268
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      80
      1258
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1072
    8. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1045
    9. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      135
      982
    10. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      967
    Aihe