Kuinka ujoa tyttöä pitäisi tulkita?

Siis miksi ujojen tyttöjen pitää olla niin mystisiä ja ristiriitaisia käytöksessään?

Yliopistolla on yksi vähän ujo tyttö jonka kanssa juttelen aina silloin tällöin. Keskustelut menevät ihan hyvin, mutta en ikinä saa selvää että haluaako hän jutella kanssani oikeasti vai ei. Hän kyllä juttelee ystävälliseen sävyyn, mutta ei ikinä aloita keskusteluja itse.

Sitten taas toisaalta hän hymyilee minulle usein kauempaa ja tervehtii aina kohdatessa iloisesti. Olen myös huomannut hänen usein katselevan minua, mutta kun katson takaisin, niin hän kääntää katseen muualle nopeasti.

En pidä tästä lainkaan; tavallaan hän välillä lähettää positiivisia signaaleja, mutta sitten taas hänen passiivisuutensa tekee asioiden tulkinnasta tosi vaikeaa.

Eikä mulla ole siis mitään ujoutta vastaan, päinvastoin, ymmärrän että se on luontainen temperamenttipiirre, mutta olen vain niin huono tulkitsemaan että onko hän vain ystävällinen vai haluaisiko hän kenties tutustua paremmin? Enkä edes tarkoita että olisin heti pyrkimässä hänen housuihinsa, vaan olisi kiva tutustua muuten vain, kun ainakin keskustelujemme perusteella hän on vaikuttanut hyvältä tyypiltä.

Jos tyttö ei avaa keskusteluja, mutta antaa kuitenkin muuten sellaisia pieniä "come here and talk to me"-signaaleja, niin onko se kuitenkin hyvä merkki?
13658
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Täällä on ujo nainen. Myönnän käyttäytyväni juuri kuvaamallasi tavalla. Kuulostaa kyllä siltä että tämä nainen on kuumana suhun :) Itse, jos mua ei kiinnosta en takuulla anna minkäänlaisia singaaleja (hymyä, tervehtimisiä saatika kauempaa katsele). Suosittelen, jos olet jo jutteluyhteydessä kysymään coolisti jonnekin hengaamaan kanssasi.. kahville, johonkin tapahtumaan tms. Sitten viimeistään saat vastauksesi. Jos on oikein hankalaa niin myös puhelimella sopii kysyä.

Äänestä

Yliopistotytöt ovat professorien reviiriä. Kehotan pokaamaan jonkun keittolassa työskentelevän naikkosen.

Äänestä
  • Taitaa professori vain olla kateellinen kun tyttöjen hymyt menevätkin hänen sijastaan nuoremmille pojille...

    Äänestä

  • jealous? kirjoitti:

    Taitaa professori vain olla kateellinen kun tyttöjen hymyt menevätkin hänen sijastaan nuoremmille pojille...

    En itse ole professori, ilmoitin vain totuuden jonka olen katselijana huomannut.

    Äänestä

mulla on samanlainen ongelma yhden miehen kanssa. en osaa yhtään tulkita hänen käyttäytymistään.
tapailimme aiemmin, jonka jälkeen olemme olleet "kavereita".
mistä tietää että mies ei ole kiinnostunut?
hän ei pyydä minua mihinkään, mutta saattaa vihjaista että "toi leffa olis mielenkiintonen" tms, mutta ei pyydä minua suoraan minnekään mukaan. jos sitten tartun hänen vihjaisuunsa ja kysyn mennäänkö, hän on innokkaana lähdössä mukaan. harvemmin kieltäytyy mistään mitä ehdotan.
toisinaan käyttäytyy hermostuneesti lähelläni, mikä ihmetyttää. tulee jopa fiilis että ehkä hän ei halua olla seurassani. mitä ihmettä,miten tätä miestä tulisi tulkita?!

Äänestä
  • Oli sitten ujo nainen tai mies, niin temperamentin lisäksi sitä ujoutta saattaa siivittää tai maustaa huono itsetunto. Minulle on erikseen sanottava, että olen tervetullut seuraan ennen kuin uskon ja silloinkin mietin, että olenkohan nyt varmasti tarpeeksi hyvää seuraa ja joko pitäisi lähteä ennen kuin tylsistytän nuo kuoliaiksi. Sama pätee parinmuodostukseen: otan kuin innokas koiranpentu vastaan jokaisen huomionosoituksen ja sanon kaikkeen kyllä, mutta en sitten kuitenkaan usko, että vastaavasti minun omia aloitteitani kukaan noteeraisi - ainakaan hyvällä. Kuulostaa marttyyrilta, mutta se on ihan tavallista.

    Siispä ujoa kannattaa viedä, jos se lähtee mukaan. Ja jos se lähtee mukaan, niin se tykkää.

    Äänestä

  • ujo on kultaa kirjoitti:

    Oli sitten ujo nainen tai mies, niin temperamentin lisäksi sitä ujoutta saattaa siivittää tai maustaa huono itsetunto. Minulle on erikseen sanottava, että olen tervetullut seuraan ennen kuin uskon ja silloinkin mietin, että olenkohan nyt varmasti tarpeeksi hyvää seuraa ja joko pitäisi lähteä ennen kuin tylsistytän nuo kuoliaiksi. Sama pätee parinmuodostukseen: otan kuin innokas koiranpentu vastaan jokaisen huomionosoituksen ja sanon kaikkeen kyllä, mutta en sitten kuitenkaan usko, että vastaavasti minun omia aloitteitani kukaan noteeraisi - ainakaan hyvällä. Kuulostaa marttyyrilta, mutta se on ihan tavallista.

    Siispä ujoa kannattaa viedä, jos se lähtee mukaan. Ja jos se lähtee mukaan, niin se tykkää.

    "ujo on kultaa": miehen huonosta itsetunnosta on viitteitä havaittavissa. sinun mielestäsi siis kannattaa jatkaa pyytämistä?
    tuntuu vain omituiselta että minun pitää tehdä jatkuvasti aloitteita, luulisi että hänkin rohkaistuisi jossain vaiheessa. en haluaisi roikkua "turhaan", seura on mielestäni mukavaa ja jutut menevät mielestäni yksiin, siksi tämä ihmetyttääkin kovasti.

    Äänestä

  • Taho ite sitä miestä johonkin........tepsii jos kiinnostaa.

    Äänestä

  • **** kirjoitti:

    Taho ite sitä miestä johonkin........tepsii jos kiinnostaa.

    taho ite?

    olen häntä pyytänyt mukaani ja hän on lähtenytkin, mutta oma-aloitteisesti ei pyydä minua mihinkään.

    Äänestä

Kuule, kaikki naiset on ristiriitaisia ja mystisiä;)

Äänestä
  • No sen tiedän kyllä että naisten toiminta voi olla joskus hyvinkin mystistä.

    Tässä ujossa tytössä ihmetyttää eniten vain se, että miksei hän uskalla ikinä avata keskusteluja vaikka olemme jutelleet aiemminkin, ja keskustelut ovat mielestäni menneet sujuvasti.

    Tästäkään ei ole pitkä aika kun olimme samoissa bileissä ja hän heitti suuntaani katseita kauempaa, muttei silti tehnyt elettäkään lähestyäkseen. Keskustelua syntyi vasta sitten kun menin itse kysymään kuulumisia. Siksi minulla on välillä vaikeuksia olla varma siitä että yrittääkö hän olla vain ystävällinen vai haluaisiko tutustua enemmän.

    Äänestä

voisiko hän seurustella?

Äänestä
  • Ei seurustele, eikä tässä viestissä nyt edes ollut iskemisestä kysymys. Tai siis... never say never, mutta en ole itse siis vielä ihastunut häneen. Haluaisin vain tutustua paremmin. Kieltämättä ehkä tämä Ihastuminen-osasto oli väärä osasto tälle kysymykselle, mutta tulipahan nyt laitettua. Tai ehkä oikeasti olenkin alitajuisesti ihastunut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


read my minddd kirjoitti:

Siis miksi ujojen tyttöjen pitää olla niin mystisiä ja ristiriitaisia käytöksessään?

Yliopistolla on yksi vähän ujo tyttö jonka kanssa juttelen aina silloin tällöin. Keskustelut menevät ihan hyvin, mutta en ikinä saa selvää että haluaako hän jutella kanssani oikeasti vai ei. Hän kyllä juttelee ystävälliseen sävyyn, mutta ei ikinä aloita keskusteluja itse.

Sitten taas toisaalta hän hymyilee minulle usein kauempaa ja tervehtii aina kohdatessa iloisesti. Olen myös huomannut hänen usein katselevan minua, mutta kun katson takaisin, niin hän kääntää katseen muualle nopeasti.

En pidä tästä lainkaan; tavallaan hän välillä lähettää positiivisia signaaleja, mutta sitten taas hänen passiivisuutensa tekee asioiden tulkinnasta tosi vaikeaa.

Eikä mulla ole siis mitään ujoutta vastaan, päinvastoin, ymmärrän että se on luontainen temperamenttipiirre, mutta olen vain niin huono tulkitsemaan että onko hän vain ystävällinen vai haluaisiko hän kenties tutustua paremmin? Enkä edes tarkoita että olisin heti pyrkimässä hänen housuihinsa, vaan olisi kiva tutustua muuten vain, kun ainakin keskustelujemme perusteella hän on vaikuttanut hyvältä tyypiltä.

Jos tyttö ei avaa keskusteluja, mutta antaa kuitenkin muuten sellaisia pieniä "come here and talk to me"-signaaleja, niin onko se kuitenkin hyvä merkki?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu