Hei!
Olen 24-vuotias mies. Elämäni on alamäessä. Voisi sanoa että olen jossain määrin syrjäytynyt tai ehkä pikemminkin syrjäytetty. Syrjäytetty siinä mielessä että (kuten kaava on käynyt monen kohdalla toteen) olin useita vuosia koulukiusattu ja samaan aikaan kotona oli ongelmia vanhempien kanssa. Noiden vuosien aikana sitten jossain vaiheessa tuli hermoromahdus. Tällä tarkoitan sitä, että mieleni tyhjeni täysin. Menetin elämänhaluni kokonaan, muistini lakkasi toimimasta enkä kyennyt ajattelemaan mitään. Depression oireet, unettomuus, vaikea psykofyysinen väsymys ja erilaiset voimakkaat ahdistustilat piinasivat minua koko nuoruuteni ja nyt tätä on jatkunut jo 14-15 vuotta. Aika pitkä aika siis. Jos voisin, niin peruuttaisin aikaa ja muuttaisin kaiken lapsuudessani. En vain valitettavasti voi.
Talousasioitani en pysty hoitamaan kunnolla, enkä mitään muutakaan. Päässä jumittaa niin pahasti että kun kuuntelen muiden puhetta, en yleensä tajua mitään vaan tuijotan jonnekkin tyhjyyteen.
Itsemurhaa olen ajatellut paljon ja syvästä vihasta tietyntyyppisiä ihmisiä kohtaan olen suunnitellut heidän tappamistaan. Hyvin lähellä on ollut, että olisi joku henkilö joka on menetellyt kanssani väärin, päätynyt pilvenreunalle harppia rämpyttämään. Olen kuitenkin kyennyt jotenkin hillitsemään itseni ja verilammikoilta on vielä vältytty, mutta kanssani on hyvä olla todella tarkkana.
Tällä hetkellä asiat on jotenkin ok. On lääkitys, joka ehkä vähän helpottaa olemista, on opiskelupaikka ammattikoulussa (olisin halunnut yliopistoon, mutta ei vaan ole nuppi riittänyt/ kestänyt). Perheen kanssa välit ihan hyvät. Tyttöystävää ei ole löytynyt, mutta ei ole ulkonäöstä kiinni vaan omista traumoistani ja siitä että minun on vaikea olla muiden kanssa. Ehkä joskus opin luottamaan ihmisiin, mutta se on valitettavan hidas prosessi.
Tiedän että aika iso osa ongelmaani on identiteettiongelmat. En oikein tiedä kuka olen. Välillä unelmoin olevani kylmäverinen psykopaatti joka niittä kauloja kuin heinää ja välillä taas haluaisin elää rauhassa ja harmoniassa. Sellaista tiettyä vakautta omaan persoonallisuuteeni kaipaisin, mutta vaikeaa se on ihmisenä muuttuminen, niin vaikeaa vaikka kuinka yrittää!
Mut ei täs mitii! Vituiks on menny monen muunki ihmisen elämä muiden tyhmyyden takia ja tottahan on ettei anteeks anneta ja kyl täältä vielä joskus ylös noustaan niinku Lasse Viren. Ehkä tosin köyhempänä ja yksinäisempänä kuin muut, mutta nousen kuitenkin. Ennemmin tai myöhemmin. Perskeles!
Olen 24-vuotias mies. Elämäni on alamäessä. Voisi sanoa että olen jossain määrin syrjäytynyt tai ehkä pikemminkin syrjäytetty. Syrjäytetty siinä mielessä että (kuten kaava on käynyt monen kohdalla toteen) olin useita vuosia koulukiusattu ja samaan aikaan kotona oli ongelmia vanhempien kanssa. Noiden vuosien aikana sitten jossain vaiheessa tuli hermoromahdus. Tällä tarkoitan sitä, että mieleni tyhjeni täysin. Menetin elämänhaluni kokonaan, muistini lakkasi toimimasta enkä kyennyt ajattelemaan mitään. Depression oireet, unettomuus, vaikea psykofyysinen väsymys ja erilaiset voimakkaat ahdistustilat piinasivat minua koko nuoruuteni ja nyt tätä on jatkunut jo 14-15 vuotta. Aika pitkä aika siis. Jos voisin, niin peruuttaisin aikaa ja muuttaisin kaiken lapsuudessani. En vain valitettavasti voi.
Talousasioitani en pysty hoitamaan kunnolla, enkä mitään muutakaan. Päässä jumittaa niin pahasti että kun kuuntelen muiden puhetta, en yleensä tajua mitään vaan tuijotan jonnekkin tyhjyyteen.
Itsemurhaa olen ajatellut paljon ja syvästä vihasta tietyntyyppisiä ihmisiä kohtaan olen suunnitellut heidän tappamistaan. Hyvin lähellä on ollut, että olisi joku henkilö joka on menetellyt kanssani väärin, päätynyt pilvenreunalle harppia rämpyttämään. Olen kuitenkin kyennyt jotenkin hillitsemään itseni ja verilammikoilta on vielä vältytty, mutta kanssani on hyvä olla todella tarkkana.
Tällä hetkellä asiat on jotenkin ok. On lääkitys, joka ehkä vähän helpottaa olemista, on opiskelupaikka ammattikoulussa (olisin halunnut yliopistoon, mutta ei vaan ole nuppi riittänyt/ kestänyt). Perheen kanssa välit ihan hyvät. Tyttöystävää ei ole löytynyt, mutta ei ole ulkonäöstä kiinni vaan omista traumoistani ja siitä että minun on vaikea olla muiden kanssa. Ehkä joskus opin luottamaan ihmisiin, mutta se on valitettavan hidas prosessi.
Tiedän että aika iso osa ongelmaani on identiteettiongelmat. En oikein tiedä kuka olen. Välillä unelmoin olevani kylmäverinen psykopaatti joka niittä kauloja kuin heinää ja välillä taas haluaisin elää rauhassa ja harmoniassa. Sellaista tiettyä vakautta omaan persoonallisuuteeni kaipaisin, mutta vaikeaa se on ihmisenä muuttuminen, niin vaikeaa vaikka kuinka yrittää!
Mut ei täs mitii! Vituiks on menny monen muunki ihmisen elämä muiden tyhmyyden takia ja tottahan on ettei anteeks anneta ja kyl täältä vielä joskus ylös noustaan niinku Lasse Viren. Ehkä tosin köyhempänä ja yksinäisempänä kuin muut, mutta nousen kuitenkin. Ennemmin tai myöhemmin. Perskeles!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olisin muuten samaistunu suhun mut itellä ei oo noin väkivaltasta mielikuvaa muist ihmisist. Mul on kans sama ongelma, et en oo ymmärtäny puhetta. Oon yksinkertasesti harjotellu mun kuulonymmärtämistä nii sil se on lähteny. Kuuntelin mun sängyl äänikirjaa reilu tunnin ja sen jälkeen mun vasemman puolen aivoista korvaa ylempää tuli kolme mujahdusta. Ihan ku olis ollu verisuoni tukossa joka sen jälkeen lähti auki. Ensimmäinen oli heikoin. Toinen voimakkaampi ja kolmas viimeisenä voimakkain jonka jälkeen tuntui, että aivoissa virtasi veri. Oliko mulla veritulppa tai vastaava mut mul tuli rentoutunu olo sen jälkeen. Kävin kirjastosta myöhemmin lukemassa niin aivojen kuuloalue sijaitsee just samas kohtaa mis mul tuntu toi kokemus. Sen jälkeen oon päivä päivält pystyny kehittämää mun kuulonymmärtämist myös arkisis tilanteis. Mul on ollu asenne et en kysele enään et joku toistais mulle sen asian. Se asia tulee kuulla ensimmäisel kerral. Se on auttanu mua huomattavii määrii eteenpäin.
Mul on kans ongelmii mun elämän kans. Haluaisin lopettaa itteni. Se et kerrot et olisit valmis tekemää muille noin pahoja asioita nii sun kannattaa miettii et se saattaa olla kohtuutonta. Älä pilaa muiden elämää jos sul menee huonosti.
sä mainitsit et sul on rahaongelmii? onks pahojaki? elämä on perseestä yleensäkki.. se kärsimys ei tuu ainakaa helpottumaa, päinvastoin elämä menee enemmän päin persettä. tulevat ristiriidat ihmissuhteiden kanssa jos aiot tyttöystävän hommata ja niin edelleen. jos et kerta luota ihmisiin niin mikä saa sinut sitten muuttamaan suhtautumisen tyttöihin jos sellaista olet etsimässä. tyttö ei ole objekti. et voi omistaa naista vaan se on toinen ihminen. kyllä ne naiset rupee pörräämään ympärillä sen jälkeen kun saat ryhdistettyä elämäs kuntoon. trust me :)
on kahdenlaisii ihmisii. inhimillisiä ja sit toisenlaisii. kumpaan sä kuulut? jos ajattelee evoluutioteorian kautta, mikä on yleisen sivistyksen mukainen ajattelutapa, niin ihminen on ollut täällä suhteellisen lyhyen aikaa inhimillisenä. Ollaan oltu apinoita ja sen jälkeen luolamiehiä ja barbaareja ja orjia ja vastaavia. Se tajunnan raja, että kumpaan kuuluu on sen verran uus evoluutiossa, että se aihettaa jokaiselle ihmiselle aivan varmoja mielenterveyden ongelmii. Jokainen joutuu kamppailemaan samanlaisten identtiteettiongelmien kanssa.
Kyllä on ymmärrettävää että tulee vihan ja koston ajatutksia niitä, kohtaan, jotka ovat oleet pilaamassa elämää. On hyvä, että voi hillitä itsensä ja ei sittenkään toteuta noita ajatuksia käytännössä. Ei siitä olisi hyötyä ja etua enää kenellekään: tulisi vain lisää kärsimystä ulkopuolisille ja myös sinulle itselles. Joutuisit kiven sisään ja kärsimään itse vielä rangaistuksen ja vapautesi riiston.
Eikös olekkin hyvä, että sittenkin saa päälle sen järjellisen puolen itsestään. Sanot, että kunpa voisi palata vielä elämässään takaisin kymmenen viisitoista vuotta. Se ei ole ajallisesti mahdollista, mutta ei silti tarvitse jäädä menneisyyden vangiksi.
Sinä työstät noita ikäviä muistoja ja vihaasi varmaan ihan oikein. Vihaa saa tuntea ja käsitellä kun joutuu vääryyden ja epäoikeuden uhriksi, mutta osaat työstää sitä oikein kun teen sen aikuisen tavalla järjen kanssa ja et ala riehumaan.
Vaikea on antaa anteeksi, et taida olla siihen vielä valmis, mutta se kyllä on sitten se lopullinen vapautus terveeseen elämään. Toiset rikkinäiset ja onnettomat ovat purkaneet pahaa oloaan viattomaan ja syyttömään ulkopuoliseen ja näin saa pahankierre jatkua.
Sinulla on nyt asiat hyvällä alulla ja ok. Siitä on hyvä jatkaa. Tahtoa ja uskoa tulevaisuueen ei sinulta puutu. Opiskeluakin voi nykyään tarvittaessa sitten jatkaa. Pääset pikkuhiljaa kaikessa eteenpäin.