Ja sain sellaiset pakit, että rytisi.
En tiedä itkisikö vai menisikö köyden jatkoksi. Ei teitä osaa tulkita, perkele, mitenkään päin.
No tunnustin
48
2488
Vastaukset
- vertaistulea
No millaiset pakit? Kerro ihmeessä. Olen itse myös aikeissa kaivaa verta nenästäni ja kohta mullakin varmaan rytisee ;)
- failure...
"No en ole todellakaan kiinnostunut susta."
Muka olin näkevinäni kaikki merkit: oli katseita, vitsailuja, sitten kuitenkin sellaista omituista kiertelyä, hymyjä, pientä kiusantekoa.
Helvetinhelvetti. Mutta tulipa sitten opittua, että niitä vaan ei voi mitenkään tulkita. - kidutettavamies
failure... kirjoitti:
"No en ole todellakaan kiinnostunut susta."
Muka olin näkevinäni kaikki merkit: oli katseita, vitsailuja, sitten kuitenkin sellaista omituista kiertelyä, hymyjä, pientä kiusantekoa.
Helvetinhelvetti. Mutta tulipa sitten opittua, että niitä vaan ei voi mitenkään tulkita.Otan osaa. Itsellä onneksi tuli ihan asialliset pakit. Samoja merkkejä itsekkin luin ja olin "varma" naisesta, mutta sanoi olevansa varattu, ymmärisi silti ja sanoi ettei haitannut vaikka tunnustin. Miten homma on jatkunut, saatko edelleen silti pitkiä katseita, vilkuilua ja hymyä vaikka sait pakit?
- Joku jostain
failure... kirjoitti:
"No en ole todellakaan kiinnostunut susta."
Muka olin näkevinäni kaikki merkit: oli katseita, vitsailuja, sitten kuitenkin sellaista omituista kiertelyä, hymyjä, pientä kiusantekoa.
Helvetinhelvetti. Mutta tulipa sitten opittua, että niitä vaan ei voi mitenkään tulkita.Otan osaa. No sait kuitenki jonku vastauksen, vaik nolosti vastasiki. Itse en saanut mitään vastausta, eli mitä päättelisin, en kehtaa toistamiseenka kysyä. No, uudet tuulet kehiin.
- failure...
kidutettavamies kirjoitti:
Otan osaa. Itsellä onneksi tuli ihan asialliset pakit. Samoja merkkejä itsekkin luin ja olin "varma" naisesta, mutta sanoi olevansa varattu, ymmärisi silti ja sanoi ettei haitannut vaikka tunnustin. Miten homma on jatkunut, saatko edelleen silti pitkiä katseita, vilkuilua ja hymyä vaikka sait pakit?
Joo, ei tule enää pitkiä katseita, vilkuilua ja hymyä. Välttelee minkä ehtii.
- syysunhymyyn1
failure... kirjoitti:
Joo, ei tule enää pitkiä katseita, vilkuilua ja hymyä. Välttelee minkä ehtii.
Voihan olla että daamia hävettää jälkeenpäin oma käytös tai sitten koettaa vältellä, ettei saata sinua ja itseään kiusalliseen tilanteeseen. Usko pois, että hetken päästä sitä harmittaa, ettet enää huomioi sitä...
- kidutettavamies
syysunhymyyn1 kirjoitti:
Voihan olla että daamia hävettää jälkeenpäin oma käytös tai sitten koettaa vältellä, ettei saata sinua ja itseään kiusalliseen tilanteeseen. Usko pois, että hetken päästä sitä harmittaa, ettet enää huomioi sitä...
Aloittajalla ehkä vielä mahiksia, sillä nainen ei ole varattu? Ei kannata vielä luovuttaa, kannattaa tosiaan ottaa etäisyyttä ja tutkia alkaako nainen antamaan taas signaaleja?
Ihme otuksia nuo naiset, ihme signaaleja pitää yrittää tulkita ja tietenkin aina ne tulkitsee väärin tai oikein, eiku.. mitä hev??
- syysunhymyyn1
Ei ollut vastapuolelta todellakaan fiksua ja kypsää käytöstä, vika ei ole sinussa. Minusta olit ihanan rohkea :), kunpa omakin ihastus uskaltaisi joskus lähestyä. Ottaisin korvista kiinni ja antaisin pusun!
- vertaistulea
Samaa mieltä syysunhymyyn1 kanssa. Toimit itse kunniakkaasti, vastapuoli ei. Kenellekään ihastuneelle ei tulis vastata noin tylysti, mikä lie syy siihen jos aiemmin on hymyillyt ja lirkutellut? Mietin vain että kuulostaa hieman paniikkireaktiolta.
Mutta sä toimit hienosti - failure...
vertaistulea kirjoitti:
Samaa mieltä syysunhymyyn1 kanssa. Toimit itse kunniakkaasti, vastapuoli ei. Kenellekään ihastuneelle ei tulis vastata noin tylysti, mikä lie syy siihen jos aiemmin on hymyillyt ja lirkutellut? Mietin vain että kuulostaa hieman paniikkireaktiolta.
Mutta sä toimit hienostiNo kiitos vaan.
Kyllä, tuokin oli parempi kuin pois kiemurtelu, mutta sävy oli sen verran töykeä, että päättelin ihastuneeni ihan vääränlaiseen mielikuvaan. - ota opiksi
failure... kirjoitti:
No kiitos vaan.
Kyllä, tuokin oli parempi kuin pois kiemurtelu, mutta sävy oli sen verran töykeä, että päättelin ihastuneeni ihan vääränlaiseen mielikuvaan.Kannattaa todellakin erotella mikä on omaa fantasiaa, jonka tulee siirtäneeksi toiseen henkilöön. Ei omalla idealisoidulla mielikuvalla ole mitään tekemistä oikean henkilön kanssa.
Yksipuolisessa ihastumisessa ei ole vastavuoroisuutta. Se on pelkkää itsekästä fantasiaa, johon toinen osapuoli joutuu pyytämättä.
Olet mielessäsi kuvitellut kertomasi: "oli katseita, vitsailuja, sitten kuitenkin sellaista omituista kiertelyä, hymyjä, pientä kiusantekoa." - > nyt varmaan viimeistään huomasit omien fantasioidesi ansat. Ne olivat sinun mielesi ansoja, ja toivottavasti otat opiksesi. Kannattaa jatkoa silmällä pitäen puhua, eikä tehdä päässään tuollaisia tulkintoja, jotka ovat suoraan sanottuna täysin harhaisia. - vertaistulea
ota opiksi kirjoitti:
Kannattaa todellakin erotella mikä on omaa fantasiaa, jonka tulee siirtäneeksi toiseen henkilöön. Ei omalla idealisoidulla mielikuvalla ole mitään tekemistä oikean henkilön kanssa.
Yksipuolisessa ihastumisessa ei ole vastavuoroisuutta. Se on pelkkää itsekästä fantasiaa, johon toinen osapuoli joutuu pyytämättä.
Olet mielessäsi kuvitellut kertomasi: "oli katseita, vitsailuja, sitten kuitenkin sellaista omituista kiertelyä, hymyjä, pientä kiusantekoa." - > nyt varmaan viimeistään huomasit omien fantasioidesi ansat. Ne olivat sinun mielesi ansoja, ja toivottavasti otat opiksesi. Kannattaa jatkoa silmällä pitäen puhua, eikä tehdä päässään tuollaisia tulkintoja, jotka ovat suoraan sanottuna täysin harhaisia.Jos tuosta ottaisi opikseen kkuten sinä neuvot niin eihän kukaan ikinä voisi tunnustaa tunteitaan toiselle, koska nehän saattavat perustua vaikka omiin HARHOIHIN :D
Ja sitä paitsi, ei tunteista kertomisen edellytys edes ole että toisen on täytynyt vaikuttaa kiinnostuneelta. Aina voi kertoa jos tykkää. - mies 38
ota opiksi kirjoitti:
Kannattaa todellakin erotella mikä on omaa fantasiaa, jonka tulee siirtäneeksi toiseen henkilöön. Ei omalla idealisoidulla mielikuvalla ole mitään tekemistä oikean henkilön kanssa.
Yksipuolisessa ihastumisessa ei ole vastavuoroisuutta. Se on pelkkää itsekästä fantasiaa, johon toinen osapuoli joutuu pyytämättä.
Olet mielessäsi kuvitellut kertomasi: "oli katseita, vitsailuja, sitten kuitenkin sellaista omituista kiertelyä, hymyjä, pientä kiusantekoa." - > nyt varmaan viimeistään huomasit omien fantasioidesi ansat. Ne olivat sinun mielesi ansoja, ja toivottavasti otat opiksesi. Kannattaa jatkoa silmällä pitäen puhua, eikä tehdä päässään tuollaisia tulkintoja, jotka ovat suoraan sanottuna täysin harhaisia.heh, kuulostaa katkeralta tilitykseltä, ilmeisesti olet itse polttanut näppisi muutaman kerran. AP toimi ihan oikein ja rohkeasti, aina ei voi tulkita oikein. Jos ei uskalla, ei mitään saakaan.
Itse en ole uskaltanut, enkä varmaan uskallakaan. En tiedä pelkäänkö enemmän pakkeja vai sitä että pakkeja ei tule. Jälkimmäinen kun muuttaisi kertaheitolla liian monta asiaa...mutta tämä tunne... - nainen35
mies 38 kirjoitti:
heh, kuulostaa katkeralta tilitykseltä, ilmeisesti olet itse polttanut näppisi muutaman kerran. AP toimi ihan oikein ja rohkeasti, aina ei voi tulkita oikein. Jos ei uskalla, ei mitään saakaan.
Itse en ole uskaltanut, enkä varmaan uskallakaan. En tiedä pelkäänkö enemmän pakkeja vai sitä että pakkeja ei tule. Jälkimmäinen kun muuttaisi kertaheitolla liian monta asiaa...mutta tämä tunne...Sama
- ota opiksi
mies 38 kirjoitti:
heh, kuulostaa katkeralta tilitykseltä, ilmeisesti olet itse polttanut näppisi muutaman kerran. AP toimi ihan oikein ja rohkeasti, aina ei voi tulkita oikein. Jos ei uskalla, ei mitään saakaan.
Itse en ole uskaltanut, enkä varmaan uskallakaan. En tiedä pelkäänkö enemmän pakkeja vai sitä että pakkeja ei tule. Jälkimmäinen kun muuttaisi kertaheitolla liian monta asiaa...mutta tämä tunne...Mies 38:lle: Siinä ei ole mitään katkeruutta, jos alkaa kyllästyttää vanhojen p...llunkipeiden miesten lähentely ja "ihastumiset".
Mielestäni kannattaa huomioida myös ihastuksen kohteen asema, johon pystyn erittäin hyvin samaistumaan. Jos on hyvännäköinen nainen, saa paljon myös epätoivottua huomiota. Epätoivottu huomio on sellaista, että kohteen henkilökohtaiset rajat ylitetään pyytämättä ja yllättäen. Pidän tällaisena esim. hotellihuoneisiin änkeytymistä työmatkoilla, seksuaalissävytteisiä tekstareita, lääppimistä ja kotiin lähetettyjä nimettömiä kirjeitä. Kaikki mainitut esimerkit ovat omia kokemuksiani eri työpaikoista ja jokainen niistä on _eri_ miehen (ikähaitari 58-65 v) minuun kohdistamia. Ei väliä onko ukkomies tai ns. peräkammarin poika. Halut ne ovat selvästi hiirelläkin, mutta minunko pitäisi pitää heidän rakkauselämäänsä?! Ja tätä te vielä kannustatte heitä tekemään tsemppaus-viesteillänne. Miettikää vähän sitäkin, että kaikki tänne kirjoittavat eivät ole viattomia ritareita, vaikka sellaisiksi tekeytyvät.
Tietäisittepä, kuinka paljon vanhat ukot kuvittelevat itsestään! Minua on alkanut jurppia se heidän tyrkytyksensä ja kiimansa. Ei heitä kiinnosta vastapuolen mieltymykset lainkaan esim. normaalista työkaveruudesta. Vain se merkitsee, että he ovat ihastuneita. Pitäisi olla aikamoinen fakiiri, jos pitäisi kaikkien lemmenkipeiden ukkojen mieltymyksiin vastata. Sellaisia fakiirinukkeja saa pornokaupasta ja niillä on suu valmiiksi auki. Itse en ole sellainen, tuskinpa tekään, kun oikein mietitte arvojanne.
Pointtini oli, että yksipuolisesti ihastuneiden miesten-höppänöiden kannattaa tulla järkiinsä ja tiedostaa, että he pelaavat omalla mielikuvituksellaan ja mahdollisesti mielenterveydellään. Siihen ei ole toinen osapuoli välttämättä millään lailla osallinen. Enkä tarkoita nyt sellaista flirttailua, jossa istutaan jonkun polvella tai vitsaillaan kaksimielisesti. Tilanne saattaa olla ihan normaali työpaikka, jossa joku mieleltään vinksahtanut kuvittelee, että toisellakin osapuolella on tunteita häntä kohtaan. Tällaista todellakin tapahtuu, eikä kyse ole vastapuolen katkeruudesta. - 10+18
ota opiksi kirjoitti:
Mies 38:lle: Siinä ei ole mitään katkeruutta, jos alkaa kyllästyttää vanhojen p...llunkipeiden miesten lähentely ja "ihastumiset".
Mielestäni kannattaa huomioida myös ihastuksen kohteen asema, johon pystyn erittäin hyvin samaistumaan. Jos on hyvännäköinen nainen, saa paljon myös epätoivottua huomiota. Epätoivottu huomio on sellaista, että kohteen henkilökohtaiset rajat ylitetään pyytämättä ja yllättäen. Pidän tällaisena esim. hotellihuoneisiin änkeytymistä työmatkoilla, seksuaalissävytteisiä tekstareita, lääppimistä ja kotiin lähetettyjä nimettömiä kirjeitä. Kaikki mainitut esimerkit ovat omia kokemuksiani eri työpaikoista ja jokainen niistä on _eri_ miehen (ikähaitari 58-65 v) minuun kohdistamia. Ei väliä onko ukkomies tai ns. peräkammarin poika. Halut ne ovat selvästi hiirelläkin, mutta minunko pitäisi pitää heidän rakkauselämäänsä?! Ja tätä te vielä kannustatte heitä tekemään tsemppaus-viesteillänne. Miettikää vähän sitäkin, että kaikki tänne kirjoittavat eivät ole viattomia ritareita, vaikka sellaisiksi tekeytyvät.
Tietäisittepä, kuinka paljon vanhat ukot kuvittelevat itsestään! Minua on alkanut jurppia se heidän tyrkytyksensä ja kiimansa. Ei heitä kiinnosta vastapuolen mieltymykset lainkaan esim. normaalista työkaveruudesta. Vain se merkitsee, että he ovat ihastuneita. Pitäisi olla aikamoinen fakiiri, jos pitäisi kaikkien lemmenkipeiden ukkojen mieltymyksiin vastata. Sellaisia fakiirinukkeja saa pornokaupasta ja niillä on suu valmiiksi auki. Itse en ole sellainen, tuskinpa tekään, kun oikein mietitte arvojanne.
Pointtini oli, että yksipuolisesti ihastuneiden miesten-höppänöiden kannattaa tulla järkiinsä ja tiedostaa, että he pelaavat omalla mielikuvituksellaan ja mahdollisesti mielenterveydellään. Siihen ei ole toinen osapuoli välttämättä millään lailla osallinen. Enkä tarkoita nyt sellaista flirttailua, jossa istutaan jonkun polvella tai vitsaillaan kaksimielisesti. Tilanne saattaa olla ihan normaali työpaikka, jossa joku mieleltään vinksahtanut kuvittelee, että toisellakin osapuolella on tunteita häntä kohtaan. Tällaista todellakin tapahtuu, eikä kyse ole vastapuolen katkeruudesta.Komppaan tätä täysin!!
Olen itse 30 täyttävä nainen, ja monta itselleni ikävää tilannetta on kohdattu kun isäni ikäiset ukot "tulkitsevat" normaalia rappukäytävätervehtimistä tms. säästä puhumista oman hieman liian vilkkaan mielikuvituksensa kautta..
=P *yöh* - 20+10
vertaistulea kirjoitti:
Jos tuosta ottaisi opikseen kkuten sinä neuvot niin eihän kukaan ikinä voisi tunnustaa tunteitaan toiselle, koska nehän saattavat perustua vaikka omiin HARHOIHIN :D
Ja sitä paitsi, ei tunteista kertomisen edellytys edes ole että toisen on täytynyt vaikuttaa kiinnostuneelta. Aina voi kertoa jos tykkää.Maailmassa on nykyaikana niin vähän todellista tykkäämistä, joten mielestäni ei haittaa jos kertoo siitä. Mutta tarkoitus kai ei ole jyrätä kenenkään elämää. Kohtahan jonkun elämä on kuin markkinatorilla. Käy kaikenlaisia arvioijia, hampaiden tarkastajia sun muita. Otteko miettineet yhtään sitä. Haloo! Onhan se järjenkäyttökin sallittua vai onko.
- 17+20
20+10 kirjoitti:
Maailmassa on nykyaikana niin vähän todellista tykkäämistä, joten mielestäni ei haittaa jos kertoo siitä. Mutta tarkoitus kai ei ole jyrätä kenenkään elämää. Kohtahan jonkun elämä on kuin markkinatorilla. Käy kaikenlaisia arvioijia, hampaiden tarkastajia sun muita. Otteko miettineet yhtään sitä. Haloo! Onhan se järjenkäyttökin sallittua vai onko.
Ja lisäksi on tietenkin kysymys siitä, onko sitä todellista rakkautta vai onko ainoastaan panemisentarvetta. Kannattaa kokeilla mentaliteetillä. On eri asia, jos todella on rakastunut, eikä uskalla lähestyä. Ei ole tarkoitus tsempata kenenkään paritteluun, huorintekoon, salavuoteiden aloittamiseen. Kun kaksi VAPAATA ihastuu toisiinsa, silloin voi kannustaa tekoihin elävässä elämässä, ei täällä.
Ihmiset kuvittelevat kaikenlaisia omituisuuksia jo ajaessaan autolla ohi. - mies 38
10+18 kirjoitti:
Komppaan tätä täysin!!
Olen itse 30 täyttävä nainen, ja monta itselleni ikävää tilannetta on kohdattu kun isäni ikäiset ukot "tulkitsevat" normaalia rappukäytävätervehtimistä tms. säästä puhumista oman hieman liian vilkkaan mielikuvituksensa kautta..
=P *yöh*Ja näitte molemmat AP:n viestissä juuri tuollaisen harhaisen ukkelin? Jepjep...
- P "yöh" sulle
10+18 kirjoitti:
Komppaan tätä täysin!!
Olen itse 30 täyttävä nainen, ja monta itselleni ikävää tilannetta on kohdattu kun isäni ikäiset ukot "tulkitsevat" normaalia rappukäytävätervehtimistä tms. säästä puhumista oman hieman liian vilkkaan mielikuvituksensa kautta..
=P *yöh*Tunnen juuri kaltaisiasi nokka pystyssä kulkevia "hienoja naisia".
No eipä tarvitse heidän kanssaan edes kuulumisia tai säitä vaihdella etteivät prinsessat VAIN luule että olen heitä vonkaamassa. - 10+18
P "yöh" sulle kirjoitti:
Tunnen juuri kaltaisiasi nokka pystyssä kulkevia "hienoja naisia".
No eipä tarvitse heidän kanssaan edes kuulumisia tai säitä vaihdella etteivät prinsessat VAIN luule että olen heitä vonkaamassa.Tunnetko? Olen pahoillani siitä.
En ole todellakaan nokka pystyssä kulkeva, vaan ihmisille ystävällinen hyvät tavat omaava tavallinen suhteellisen kiltti ihminen.
Mutta jos naimisissa olevat vanhat ukot katsoo asiakseen pikku perjantaikekkuleissa vaimon silmän välttäessä kysellä kahville, tai saunomaan, tai tulla ovelle pimpottelemaan jostain keksityistä syistä niin ei, ei ole oikeastaan enään edes hauskaa.
Ja itse olen niin jumalattoman nössö, että en edes osaa olla "nokkava" ja pistää tämmöisille ukoille luuta kurkkuun! Vaan asiallisesti muka kieltäytyä ja antaa ymmärtää että todella ei kiitos, mutta jostain syystä tämmöinen ei tunnu menevän perille, ja sitten kun jollekin menee, niin sitten olenkin sitten kai "nokkava prinsessa joka luulee itsestään liikoja" tms.
Mies 38: Ei minä en oleta AP:n olevan tällainen harhainen ukkeli, mutta tällaisiakin tapauksia tosiaan löytyy.
En ole koskaan elämässäni ollut ilkeä yhdellekään kiinnostusta osoittaneelle, ja pidän hienona että uskalletaan lähestyä vastakkaista sukupuolta, mutta rajani tosiaan kulkee siinä, että varatut, edelleenkin isäni ikäiset lemmenkipeät sedät kehuvat kauniiksi ja ihanaksi, niin se tuntuu oikeasti puistattavalta.
Näinhän sitä voi anonyymisti purkaa ne todella aidot ajatuksensa ilmoille juuri sellaisena kuin ne tuntee!
Onnea vaan teille niiden prinsessojenne kanssa! - kullijorma
10+18 kirjoitti:
Tunnetko? Olen pahoillani siitä.

Onnea vaan teille niiden prinsessojenne kanssa!No on sulla hankala elämä jos miehet roikkuvat perässä kokoajan. Voi että. Kaikenlaista ukkoa oven takana kukkapuskan kanssa varmaan ja iljettää. Voi että. On se kamalaa. Ja kaikki pitää sua kauniina ja ihanana. On sulla kamala elämä. Koita nyt jaksella, kyllä se elämäsi prinssi tulee valkoisella vielä hakemaan!
- 10+18
kullijorma kirjoitti:
No on sulla hankala elämä jos miehet roikkuvat perässä kokoajan. Voi että. Kaikenlaista ukkoa oven takana kukkapuskan kanssa varmaan ja iljettää. Voi että. On se kamalaa. Ja kaikki pitää sua kauniina ja ihanana. On sulla kamala elämä. Koita nyt jaksella, kyllä se elämäsi prinssi tulee valkoisella vielä hakemaan!
Aivan näin. :D Onko sulla vähän vaikeeta? Jotain vaikeuksia elämänhallinnan kanssa? Mulla menee itseasiassa oikein hienosti. Kun ei ole tapana eikä tarvetta lytätä toisia ihmisiä, niin voi olla ihan hyvillä mielin sinut itsensä kanssa. Semmoinen käytös ei itseasiassa tee kenestäkään ihanaa tai kaunista ihmistä.
Mitäpä sinä ehdottaisit minun ajattelevan tästä aiheesta? Fiksuna ihmisenä osannet varmasti myös kritisoinnin lisäksi ehdottaa vaihtoehtoista suhtautumis/toimintalmallia?
"miehet roikkuvat perässä kokoajan" Yritin kyllä tarkasti lukea, mutta en huomannut tämänkaltaista kirjotusvirhettä tekstistäni? - 10+18
10+18 kirjoitti:
Aivan näin. :D Onko sulla vähän vaikeeta? Jotain vaikeuksia elämänhallinnan kanssa? Mulla menee itseasiassa oikein hienosti. Kun ei ole tapana eikä tarvetta lytätä toisia ihmisiä, niin voi olla ihan hyvillä mielin sinut itsensä kanssa. Semmoinen käytös ei itseasiassa tee kenestäkään ihanaa tai kaunista ihmistä.
Mitäpä sinä ehdottaisit minun ajattelevan tästä aiheesta? Fiksuna ihmisenä osannet varmasti myös kritisoinnin lisäksi ehdottaa vaihtoehtoista suhtautumis/toimintalmallia?
"miehet roikkuvat perässä kokoajan" Yritin kyllä tarkasti lukea, mutta en huomannut tämänkaltaista kirjotusvirhettä tekstistäni?Sitäpaitsi, näitä harhaisia tyyppejähän löytyy naisistakin vaikka ja kuinka. Roikutaan ja roikutaan, kaivetaan miehen puhelinnumero jostain ja pommitetaan viesteillä, ja stalkataan tämän kodin ulkopuolella. Tivataan että mikä on kun ei kiinnosta ja vasta kun saa täystyrmäyksen niin ymmärtää, mutta sitten mies on sika ja kaikkea muuta!?
Edelleenkään, en oleta aloittajan keissin olevan tällainen, mutta kun tämä sivujuoni tähän keskusteluun nyt tuli, niin tosiaan, on ihan tervettä miettiä oman ihastuksensa pohjaa, ja kunnioittaa toisen kieltäytymistä, kuten AP mitä ilmeisemmin on tehnyt. Vaikka on hyvin ikävä se tapa millä hänelle on tämä asia ilmaistu. Vastapuolihan olisi voinut ainakin ensimmäisellä kerralla muotoilla asian hieman pehmeämmin, vaikkakin selvästi.
- way to go
Ei mikään failure! Noissa hommissa nyt tulee välillä näpeille mutta aina kannattaa kokeilla. Eniten kadun niitä tilanteita mitkä jätin käyttämättä.
- daisy day
Onko olemassa jonkun sortin naistyyppi, jota pitää 2,5 miljoonaa miestä käydä kokeilemassa. Aina kannattaa kokeilla. Enpä ihmettele, jos vastaanotto on sen mukainen sitten.
itse olette sen saaneet aikaan.
Ja sitten moititte sitä naista, kun hän ei ehkä pidä teidän kohtelustanne tai lähestymistavastanne. - 4+14
Rakastuitko vai rakasteluako halusit.
- failure...
4+14 kirjoitti:
Rakastuitko vai rakasteluako halusit.
Tottakai mielessä kävi Se - ihmekään niin upeakroppaisen ja hyvännäköisen kanssa - mutta tässä ihmisessä näin upean tyypin, jonka kanssa halusin vanheta yhdessä. Voin sanoa olleeni jo rakastunut moneen hänen ominaisuuteensa. Hän vaan näytti todellisen minänsä vasta kun oli saanut minut jo koukkuun.
Ei se mitään, selkä kyyryyn ja kohti uusia pettymyksiä! - way to go
daisy day kirjoitti:
Onko olemassa jonkun sortin naistyyppi, jota pitää 2,5 miljoonaa miestä käydä kokeilemassa. Aina kannattaa kokeilla. Enpä ihmettele, jos vastaanotto on sen mukainen sitten.
itse olette sen saaneet aikaan.
Ja sitten moititte sitä naista, kun hän ei ehkä pidä teidän kohtelustanne tai lähestymistavastanne.Umm mitä sä sekoilet dd. a) ihan sama b) olen nainen c) aina kannattaa kokeilla on olleet tilanteita missä kiinnostusta/ihastusta on ollut ilmassa ja katumiset siitä että noissa tilanteissa on alkanut jäätyillä/keksiä "hyviä syitä" miksi ei voi. Edes yrittää tutustua enempää.
- syysunhymyyn1
Komppaan edellistä kirjoittajaa! Ei syytä paniikkiin! Toimit miehekkäästi!
- kosajf
Nostan hattua että uskalsit tehdä aloitteen! Vastapuolen on täytynyt olla täys pentu henkisesti.
Kertomasi perusteella vaikuttaa että nainen kuuluu siihen ryhmään joka nauttii miesten huomiosta, flirttailusta ja siitä että miehet kiinnostuu. Liekö sitten jotain itsetunnon kohotusta vai mitä, mutta todella naurettavaa käytöstä häneltä. - unohda sinäkin
Todella idioottimaista käytöstä naiselta! Mulle kävi myös kuten aloittajalle, oli kaikki merkit ilmassa, sylissä istumista, kauniita katseita hymyn kera, pientä ja välillä isompaakin flirttiä, koskettelelua jne. Pyysi joskus jopa kauniisti minua mukaansakin. Mutta nainen sen kivasti huutamalla, kaikkien kuulle tietenkin ilmaisi minulle ettei ole kiinnostunut.
Vähän vois olla käytöstapoja ja ei nyt ihan tuttua miestä tarvitse mennä loukkaamaan pahasti, välit vaan menee lopullisesti poikki.
Mitä se käytös kuvastaa naisesta? No ehkä sen että kaikki ei ole ihan hyvin. Suoraan sanoen päässä pitää olla vikaa jos ei asiallisesti voi itseään ilmaista ja ehkä parempi unohtaa sellainen nainen.
Parempia, fiksumpia, kiltimpiä ja ennenkaikkea käytöstavat hallitsevia naisia löytyy kyllä. Tyhjäpäät tulee pyyhkiä mielestä välittömästi!! - was last time
No tunnustin ja se saa jäädä viimeiseksi kerraksi. En enää itseäni idiootiksi ja pelleksi tee, sen verran typerää kohtelua sain.
En tiedä, miksi pitää saada toinen nolattua oikein kunnolla? Mitä siitä kukaan hyötyy? Saako siitä jotain tyydytystä?
Ei sen puoleen, nyt näin millainen tapaus hän on ja hänen kaverinsa myös. Kukaan heistä ei edes tervehdi minua enää. Aivan kuin olisin kaikille heille jotain ikävää tehnyt. Ei ymmärrä.
En halua nahdä häntä koskaan.- 2+5
Koska te haluatte nolata ja nöyryyttää. Pitää puolustaa reviiriään.
- ei erkkikään
2+5 kirjoitti:
Koska te haluatte nolata ja nöyryyttää. Pitää puolustaa reviiriään.
Mitä nolaamista ja nöyryyttämistä se on jos tunteensa ilmaisee toiselle ihmiselle??? Voisitko ihan selkeästi kertoa?
Ei hemmetti, ei sellainen ihminen mitään ihastuksentunnustusta koskaan tarvitsekaan jos sen kokee nöyryttävänä.
"Pitää puolustaa reviiriään" ?????
Nyt nyt ei ymmärrä.... - ylläoleville-
Kuumasti latistaa tunnelmia ruma tylytys. Mutta mitä siitä, sehän kielii vaan naisen olemattomista sosiaalisista taidoista.
Oletan että olet ok tyyppi joten ihmettelen miksi naisen kaveritkin suhtautuvat sinuun noin?
- idioottiämmiä
Mitä idiootimpi nainen, sitä idiootimpi käytös.
Mitä v*ttuu meidän pitää ees ajatella jotain pöljästi käyttäytyviä naisia?! Eikähän ne löydä itelleen samalla tavalla käyttäytyviä miehiä!
Meille kuuluu ne fiksummat naiset. Piste.- vertaistulea
Totta, ap:n kannttaa miettiä millainen nainen olisi parisuhteessa! Ei varmaan mikään ihanteellisin kumppani...noilla käytöstavoilla.
- Saat paremman
vertaistulea kirjoitti:
Totta, ap:n kannttaa miettiä millainen nainen olisi parisuhteessa! Ei varmaan mikään ihanteellisin kumppani...noilla käytöstavoilla.
Täysin samaa mieltä! Ei ne käytöstavat varmasti hyviä ole elämän muissakaan tilanteissa. Menettäisit itse hermosi hänen kanssaan vielä.
Unohtaa ko. tyhjäpää. Saat paremman. - sivukommentti
Saat paremman kirjoitti:
Täysin samaa mieltä! Ei ne käytöstavat varmasti hyviä ole elämän muissakaan tilanteissa. Menettäisit itse hermosi hänen kanssaan vielä.
Unohtaa ko. tyhjäpää. Saat paremman.Mun mielestä aloittaja ei maininnut omaa tai kohteensa sukupuolta tuossa. Mä ajattelin heti, että kyse on naisesta, joka tunnustanut tunteensa miehelle, mutta suurin osa vastaajista tuntuu näkevän homman toisin päin. Ei sinänsä väliä tällä, huono käytös on tietenkin huonoa oli mies tai nainen, mutta en tuota kohdettakaan menisi suorilta käsin tuomitsemaan, kun tilannetta ei voi tietää.
- ohistelee
sivukommentti kirjoitti:
Mun mielestä aloittaja ei maininnut omaa tai kohteensa sukupuolta tuossa. Mä ajattelin heti, että kyse on naisesta, joka tunnustanut tunteensa miehelle, mutta suurin osa vastaajista tuntuu näkevän homman toisin päin. Ei sinänsä väliä tällä, huono käytös on tietenkin huonoa oli mies tai nainen, mutta en tuota kohdettakaan menisi suorilta käsin tuomitsemaan, kun tilannetta ei voi tietää.
Mä ajattelin myös että oli naiselta miehelle!
- Missä järki oli ?
ohistelee kirjoitti:
Mä ajattelin myös että oli naiselta miehelle!
No jos teillä ajatuksenkulku on noinkin tahmeaa ja köyhää niin eipä ole ihmekään jos ei mikään mene jakeluun.
Taisi olla AP mies jota joku "fiksu" nainen oli kohdellut "asiallisesti".
Harvoimpa sitä nainen sanoo menevänsä köydenjatkoksi tai sanovansa "Ei teitä osaa tulkita, perkele, mitenkään päin."
Että semmosta.
- bolino
Onnittelut AP:lle rohkeudesta! Tilanteeseenhan tuli nyt sitten selkoa. Parempi näin kuin ihastuneena miettien onko jotain vain ei. Nyt vain laitat ajatuksiisi itsekunnioitusta ja omanarvontunnetta. Kohtele tätä naista asiallisesti ja ystävällisesti, kun jätät hänet taakseen. Tulevaisuus palkitsee sinut!
- 88+42
Hienosti sanottu! Kyllä naista varmasti jossain vaiheessa harmittaa kun huomaa miten asiallinen ja ystävällinen häntä lähestynyt mies olikaan.
- Ap:lle
Ehkä olis aika jättää nää suomikantturat omaan arvoonsa ja etsiä kunnolliset käytöstavat omaava nainen jostain muualta.
- Fiksumpia jossain...
Täysin samaa mieltä. Onneksi en ole ainoa joka on todella huonoa kohtelua saanut naiselta. Näyttää olevan nykyään yleinen tapa tämä nuorten naisten törkeä käyttäytyminen miestä kohtaan, ja varsinkin kun hillitysti, ehkä jopa hieman arasti, kuten minä, naista yritin lähestyä.
Hemmetin vaikea suhtautua nyt naisiin ylipäänsä kun ei tiedä että pidetäänkö minua jonain ahdistelijana, ei oikein uskalla olla perusystävällinenkään enään. Ettei sitä vaan tulkita "ei apua tuo mies yrittää mua"!
Se vaan on naiset sitten niinkin että joskus se kapsahtaa omaankin nilkkaan. Muistakaas se.
Ja peilin eteenkin voisi mennä.
- hyvä niin
Minusta on kivempi saada "kovat pakit", koska silloin ainakin tietää, ettei toista todellakaan kiiinnosta. Muutaman kerran olen saanut kuulla, että "sä oot tosi kiva ja tavallaan voisin nähdä meidät yhdessä, mutta en sit kuitenkaan". Se on rankkaa, kun jää tavallaan haaveissaan odottamaan, josko se toinen vaihtaisi mielipidettään. Sitä säpsähtelee jokaisesta tekstiviestistä tai puhelusta, että olisiko se häneltä... mutta kun ei. Lopulta he ovat kuitenkin yksinkertaisesti tarkoittaneet sitä, ettei kiinnosta ja ovat vain yrittäneet olla ystävällisiä. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta itse annan arvoa sille henkilölle, joka on valmis ottamaan pahiksen roolin niskoilleen.
- kokemuksena kaamea
Sain joskus "kivat" pakit tutulta naiselta. Siinämielessä kummallinen tilanne että hänet olin tuntenut vuosia, ei nyt mitään kavereita oltu koskaan mutta kun on pienet piirit niin ihan tuttuja silleen. No, jostain syystä kiinnostuin hänestä ja ajattelin hieman lähestyä mutta tää nainen tuli miltei silmille, huusi ja kiukutteli minulle. Siis ennen kun olin varsinaisesti mitään kerennyt tekemäänkään! Yritin kuitenkin olla ystävällinen tällä naiselle vielä, en mitenkään lähennellyt tai lähestynyt enään mutta häneltäpä ei tullut muuta kuin kiukkuisia katseita. Siis kaikkee mä ymmärrän mutta tää menee yli hilseen! Mikä h*lvetti saa naisen niin suuttumaan miehen oletetusta kiinnostuksesta??? No eipä siinä mitään, enää ei olla missään väleissä, en ole häntä pitkiin aikoihin nähnytkään enkä juuri välitäkään nähdä. Mitään kiinnostusta mulla ei siihen naiseen ole, luonteensa takia, mutta silti askarruttaa että mistä se voimakas kiukku johtuu. Kun en millään viitsisi ajatella että se nainen olisi jotenkin omituinen, ihan tavallinen hän ainakin ennen oli. Eli, miksi pitää vetää herneet kunnolla nenään kun huomaa miehen olevan kiinnostunut??? Viisas vastaaja saa papukaijamerkin :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454970Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481069- 131033
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17977Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy75940Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella8867Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2822Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah55742Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27703