Niin, otsikossa tuli kysymys jo. Verkkosivuilta www.viisi.fi valaistusta asiaan ei enää löydy.
Oliko se ensi sunnuntaina, eli 22.8?
Millonkas Viisi aloittaa?
9
1131
Vastaukset
- Stig
kun aikaisemmin kyselin viitosen kohtalosta.
http://www.marmai.fi/doc.te?f_id=602164
Siitä tulee kai Musictelevisionin kilpailija.
Aloitusaikaa ei tuollakaan sanottu.
Todelle heikkoa tiedottamista viitosen ja SBS:n puolelta. - Stig
Otsikossa oli jo kysymys.
Itse en ole kuullut kuin "alkusyksystä".
Vai oliko arvaus?- Tietämätön
Niin, muistaakseni alkukesällä Vitosen kotisivuilla oli vielä tarkka päivämäärä, milloin palataan kesätauolta, mutta nyt loppukesästä ko. teksti vaihtui tähän "Uutta tulossa... ;)" -tekstiin. Kyseessä ei siis ollut puhdas arvaus, vaan lähinnä muisteleminen.
Oliko se päivämäärä sitten ma 23.8, tai tuo aiemmin ilmoittamani, niin en muista. Muistan vain sen, että sen piti olla elokuun loppupuolella, mutta ei siis ihan lopussa. Se on sitten ihan eri asia, että onko Vitosen suunnitelmat kerenneet muuttua tänä aikana; Vitonen on kumminkin kokenut monta uudististusta tänä sen lyhyenä toimiaikana.
Laittamasi linkin perusteella Vitonen on kehittymässä ihan mukavaan suuntaan.
- pettynyt
Kenelle KO kanava on tarkoitettu!
- Tietämätön
Se on tarkoitettu 12-24 -vuotialle, eli juuri minulle!
- Stig
Tietämätön kirjoitti:
Se on tarkoitettu 12-24 -vuotialle, eli juuri minulle!
Vaikka olen vanhempi kuin tuo "kohderyhmä".
Hyvä musiikkimaku ei ole iästä kiinni.
Vanhaa Viitosta en kaipaa, mutta jos on jotain MusicTV:n tapaista, ihan hyvä.
Vanhan viitosen ruutuokoa tulisi kuitenkin suurentaa, että näkisi jotain.
Ainakin toinen pois, oikea mainosbanneri tai alapuolinen chatti-alue.
Vois välillä olla kokonaan pois. Kaipaisin mieluummin mainoskatkoja, saisi nauttia musiikkivideoista kokonaan.
Pidetään peukkuja, että kanavasta tulee parempi.
Tiedottamista saisi Viitonen parantaa. - Stig
Pettynyt minäkin olin vanhaan Viitoseen.
Ainoa mitä saattoi hetken katsoa (tai oikeastaan kuunnella) oli lista.
Liian pieni ruutu vei innostuksen katsoa sitä.
Toivon vaan että uudesta viitosesta tulee katsomisen arvoinen.
Kuvaruudun jako ei toiminut, katsojat kaikosivat.
Täytyisi yrittää jotain muuta.
Videon aikana koko kuva käyttöön ja mainokset löpinöiden aikana. Tai mainoskatkot käyttöön.
Ei kannata lyödä maahan uutta viitosta, vaikka vanha olikin huono.
Tosin tiedottaminen kanavan aikeista on todella surkeaa. - miksi
Stig kirjoitti:
Pettynyt minäkin olin vanhaan Viitoseen.
Ainoa mitä saattoi hetken katsoa (tai oikeastaan kuunnella) oli lista.
Liian pieni ruutu vei innostuksen katsoa sitä.
Toivon vaan että uudesta viitosesta tulee katsomisen arvoinen.
Kuvaruudun jako ei toiminut, katsojat kaikosivat.
Täytyisi yrittää jotain muuta.
Videon aikana koko kuva käyttöön ja mainokset löpinöiden aikana. Tai mainoskatkot käyttöön.
Ei kannata lyödä maahan uutta viitosta, vaikka vanha olikin huono.
Tosin tiedottaminen kanavan aikeista on todella surkeaa.mielummin odotan jännityksellä minkälainen siitä tulee joten miksi pitäisi ennakkoon tietää jotain?
kanava aloittaa silloin kuin aloittaa ja sieltä tulee sitä mitä tulee, ei voi mitään muutakan tulla.
tutkimattomat ovat kärsimättömien tiet.. ja ps nykyviitonen on paras! - Stig
miksi kirjoitti:
mielummin odotan jännityksellä minkälainen siitä tulee joten miksi pitäisi ennakkoon tietää jotain?
kanava aloittaa silloin kuin aloittaa ja sieltä tulee sitä mitä tulee, ei voi mitään muutakan tulla.
tutkimattomat ovat kärsimättömien tiet.. ja ps nykyviitonen on paras!Jos todella olet sitä mieltä, että nykyvitonen on paras.
Ei ohjelmaa myydään vain taustakuvia kännykkään.
Kuinka pitkään olet ko. ohjelmaa katsonut?
Tuleeko se koko yön?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399154Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737897Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605600William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542341Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62085Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821734Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191673Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921419Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381355Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71243