Koruttoman hyvää kerrottavaa

Ville Haapasalo on venäjällä hyvin suosittu ja tunnettu näyttelijä. On myös sitkeä sissi. Sopeutuminen venäläisiin oli alussa työn ja tuskan takana. Hän kertoi, että hänet ryöstettiin 9 kertaa. Joku toinen olisi jo luovuttanut.
Olen joitakin hänen ohjelmiaan nähnyt. Iloinen ja huoleton veikkonen kyllä on. Nyttemmin hänellä on Vaalimaalla jotain bisnesyritystä. Kielivaikeuksia venäläisten kanssa ei ole.

Aika tyhmää on mennä Venäjälle
ryöstettäväksi, kun se onnistuu
Stadissakin. No, tapansa kullakin.

Sorrunko epäoleellisuuteen?

Jo aikaisemmin Villen päälle huutava esitystyyli tympäisi minua enkä ole viitsinyt edes yrittää ko. ohjelman katsomista mielenkiintoisesta aiheesta huolimatta.

Niin...katsomme ja näemme...mitä näemme. Kyllä minäkin odotin tätä ohjelmaa, muutaman katsoinkin, mutten päässyt Haapasalon "sisäistämistyyliin" mukaan. No, en selittele sen enempää, jäipä se mielenkiintoinen ohjelma kuitenkin katsomatta. Minusta hän ei ollut ns.aidosti mukana.

Valitettavasti Villen ryhmän pääsyä rajoitettiin kuvaamaan suomensukuisten kansojen todellista tilannetta, monenlaista sabotaasia ja häirintää lisäksi sai kuvausryhmä kokea. Nämä kansat ovat Venäjällä ahtaalla niin henkisesti kuin taloudellisestikin. Kaikkialla on tarkoituksellisesti venäläisenemmistöinen asutus ja nuori polvi tuskin pian tuntee juuriaan, sulautuminen valtaväestöön on jo hyvin pitkällä. Vanhat luontaiselinkeinot kärsivät saasteista, joita esimerkiksi öljyteollisuus aiheuttaa. Öljyrahat näkyvät joidenkin suurimpien kaupunkien korskeassa rakentamisessa, mutta esim. tiet ovat maaseudulla kurjat. Perinteinen kulttuuri elää ilmeisesti enimmäkseen näytösluontoisena, esittäjät näyttivät olevan pääasiassa ikääntyneitä naisia. Hyvin varovaisesti ja peitellen puhuivat monet haastateltavat kielensä ja kansansa asemasta, Venäjän nykyjohto ei taida olla kovin suopea ylläpitämään, saati edistämään suomensukuisten kansojen kielten säilymistä.

Minunkin mielestäni tätä matkaa leimasi surumielisyys ja usein Ville vaikutti väsyneeltä ja turhautuneelta...eikä ihme. Tätä sarjaa en kokonaan katsonut, edelliset matkat kyllä vangitsivat mielenkiintoni täysin.
Lennart Meren ohjelma Vesilinnun kansa on mielen pohjalla , ikkunana menetettyyn maailmaan.

Niin Lennart Meri on upean lennokkaasti, personallisuutensa ansiosta saanut niin kiehtovan tunnun mytologiaamme.

Mennäkseni vielä suomensukuisten kansojen maailmaan, olin tietoinen syrjäytymisestä toki, mutta silti viehätyin jo kansanpuvuissa, niin materiaaleihin kuin väreihin.. Lähinnä päällystakkien upeat kaulusten käänteet koristeompeleineen, oli visuaalisesti upeita.
Meidän silmämme on totutettu ihailemaan muodin korostamaa vartaloa, pitkiä sääriä, milloin rintoja paljastavaa, joskus omituisine vinoleikkauksineen, kun taas nuo kansanpuvut toivat taidokasta v a a t t e e n käsittelyä koruineen, jossa kaunis puvunkantaja silti eroittuu, niin ryhtinsä kuin muun viehätyksensä ohella.

Toki ankea elinympäristö laajoinen autioine tasankoineen, loi eristyneen tunnelman noihin kyläpahasiin, harmaine rakennuksineen, jossa käytännön sanelemia ulkorakennustönöjä ympäröi pihapiiriä.
Silti juuri tuo kalastukseen ja omavaraisviljelyyn perustuva yksinkertainen elämänmuoto, kertoi saman, jonka saattoi tuntea viettäessään kesiä keskisuomalaisessa kyläyhteisössä.

Kuitenkin jokin tasapainoinen rauha, haastateltujen äänensävyssä ja olemuksessa oli kuin jäänne menneisyydestä - tuttuakin.

Nuo ihmiset kun elivät elämänsä niissä pihapiireissä, sen puitteissa oli heillä koko elämän kirjo.
Mahtoikohan olla ehjempää ja luonnonläheisempää kaikki kokeminen silloin?

Omallatavallaan arvokas dokumentti, hienoa nähdä tämänkin tyllistä kulttuuria,
harva suomalainen matkustaa itäjajan tuollepuolen joten kultuuri jää monelle tuntemattomaksi,
tämä ohjelman ansiosta näemme pienen kurkistuksen meille tuntemattoomaan alueeseen,
tietenkään koko totuus ei tule ollenkaan esille, mutta jotain kuitenki.