Sopiiko minulle koira?

pohtia

Olen kauan halunnut koiraa, mutta mietin sopiiko minulle elämäntilanteeni vuoksi koira. Haluan kuitenkin olla hyvä koiran omistaja.
Teen tällä hetkellä vuorotöitä: aamuvuoroa, iltavuoroa ja yövuoroja harvemmin.
Lisäksi asun yksin, tilavassa kaksiossa.
Voiko koiran jättää työpäivän ajaksi yksin?
Mahdollisesti saisin välillä jonkun tuttuni hoitamaan ja pitämään seuraa joksikin aikaa sillä aikaa kun olen töissä mutta sitä ei voi aina taata.
Lomaa en myöskään saisi paljoa järjestettyä kerrallaan ja pentukoiraahan tarvitsee ulkoiluttaa usein? Vai tottuisiko aikuinen koira nopeammin olemaan työpäivän ajan yksin? Vai onko väärin että koira joutuu olemaan yksin mahdollisesti koko sen ajan kun käyn töissä.
Muita yksin asuvia, töissäkäyviä joilla on koira? Kokemuksia kaipaisin :) Ja myöskin tuosta aikuisen koiran ottamisesta. Mitään ongelmakoiraa en kyllä mielellään ottaisi ensimmäiseksi koirakseni.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kikkelitonttu

      Kyllä sopii!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4592
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3403
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2390
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      41
      1438
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1353
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1206
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      998
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe