Olemme miehen kanssa 20-vuotiaita, avoliitossa ja olleet yhdessä viisi vuotta. Mies tulee vaikeista perheoloista, riidat on puitu huutamalla, miehen äiti sairastaa pahaa paniikkihäiriötä ja on sairaseläkkeellä. Äiti on ollut ja on edelleen hyvin mustasukkainen pojastaan ja erittäin läheisriippuvainen, soittaa joka päivä ja edelleen yrittää estää miestä menemästä esimerkiksi keikoille koska pelkää pojalleen tapahtuvan jotakin. Mieheni myös pelkäsi ennen tulla hissiin, mennä uimaan koska äitinsä pelkäsi näitä asioita ja kertoi pojalleen miten vaarallista on mennä hissiin yms. Äiti lainaa rahaa meiltä, vaikka itse olen opiskelija ja mies kuntoutuksessa. Miestä ahdistaa se, miten hänen äitinsä soittelee aina ja jos mies ei vastaa, soittaa mulle. Myös se ahdistaa kun äitinsä juo kaljaa ja ottaa lääkkeitään sekaisin sekä sairastaa diabetesta. Äitinsä on alkanut näkemään harhoja kovien mielialalääkkeiden ja alkoholin yhteisvaikutuksesta, sanoi että oli yöllä herännyt siihen että jokin kauhea oli raapinut hänen seinäänsä. Yöllä soitti meille ja mies ei saanut enää unta, pelkää yliluonnollisia asioita todella paljon, fobiaksi asti koska miehen ollessa pieni äidin isoäiti kuoli ja tämä äiti väitti että isoäiti kummittelee ja siirtelee maljakoita. Aina jos teini-iässä miehellä ja äidillä oli riitaa, äiti soitti vanhemmilleen jotka tulivat huutamaan pojalle. Itse olin myös teini-iässä välissä näissä riidoissa ja mies usein tuli äidilleni ja mulle yöksi kun ei jaksanut riidellä ja kuunnella syyttelyä. Miestä siis syytettiin äitinsä mielialaongelmista ja paniikkikohtauksista todella usein. Kerron taustaa siksi että ymmärrätte millaisista oloista mies tulee.
Miehellä diagnosoitiin kuukausi sitten epävakaa persoonallisuushäiriö. Diagnoosi ei tullut yllätyksenä ja itse osasin epäilläkin sitä. Mies ei kestä pettymyksiä, stressiä (usein rahan takia), epäonnistumista, jopa pelissä häviäminen on vaikeaa ja suuttuu siitä. Usein syyttää mua omista virheistään, tosin uskon lapsuuden vaikuttavan siihen. Myös huutamisen uskoisin juontuvan sieltä. Ennen aina kun mies huusi, aloin itkeä, pelkäsin. Mies oli kerran psykoosissa ja fyysistä väkivaltaakin oli tällöin. Nykyään se on verbaalista, ei muista jälkikäteen mitä on sanonut yms. Mietin onko täällä muita epävakaasta persoonallisuudesta kärsiviä? Tai heidän kumppaneitaan? Tarvitsisin todella vinkkejä jaksamiseen. En ole enää itkenyt tai pelästynyt huutamista, olen vain hiljaa, turtunut. Tai pari viikkoa sitten itku kyllä pääsi kun oli synttärit ja piti siivota ja leipoa ja mies istui koneella koko ajan pelaamassa ja aamulla raivosi miten olen hyödytön kun en saanut kakkua valmiiksi tarpeeksi ajoissa kun siivosin, tein leivokset, tonnikalapiirasta ja pizzaa.
Tunnen olevani todella usein arvoton. Pelkoa tunnen jos mies suuttuu ajaessa, kaasuttaa reilua ylinopeutta ja uhkailee esimerkiksi että ajaa järveen. Itse sairastan keskivaikeaa masennusta lapsuuden hyväksikäytön takia, jota edelleen työstän. Rakastan miestä ja ymmärrän että on sairas. Paraneeko epävakaasta koskaan? Muuta ongelmaa itselläni ei ole kuin oma jaksaminen syyttelyn, huutamisen ja tavaroiden rikkoontumisen kanssa.
Miehellä diagnosoitiin kuukausi sitten epävakaa persoonallisuushäiriö. Diagnoosi ei tullut yllätyksenä ja itse osasin epäilläkin sitä. Mies ei kestä pettymyksiä, stressiä (usein rahan takia), epäonnistumista, jopa pelissä häviäminen on vaikeaa ja suuttuu siitä. Usein syyttää mua omista virheistään, tosin uskon lapsuuden vaikuttavan siihen. Myös huutamisen uskoisin juontuvan sieltä. Ennen aina kun mies huusi, aloin itkeä, pelkäsin. Mies oli kerran psykoosissa ja fyysistä väkivaltaakin oli tällöin. Nykyään se on verbaalista, ei muista jälkikäteen mitä on sanonut yms. Mietin onko täällä muita epävakaasta persoonallisuudesta kärsiviä? Tai heidän kumppaneitaan? Tarvitsisin todella vinkkejä jaksamiseen. En ole enää itkenyt tai pelästynyt huutamista, olen vain hiljaa, turtunut. Tai pari viikkoa sitten itku kyllä pääsi kun oli synttärit ja piti siivota ja leipoa ja mies istui koneella koko ajan pelaamassa ja aamulla raivosi miten olen hyödytön kun en saanut kakkua valmiiksi tarpeeksi ajoissa kun siivosin, tein leivokset, tonnikalapiirasta ja pizzaa.
Tunnen olevani todella usein arvoton. Pelkoa tunnen jos mies suuttuu ajaessa, kaasuttaa reilua ylinopeutta ja uhkailee esimerkiksi että ajaa järveen. Itse sairastan keskivaikeaa masennusta lapsuuden hyväksikäytön takia, jota edelleen työstän. Rakastan miestä ja ymmärrän että on sairas. Paraneeko epävakaasta koskaan? Muuta ongelmaa itselläni ei ole kuin oma jaksaminen syyttelyn, huutamisen ja tavaroiden rikkoontumisen kanssa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
minä seurustelen epävakaan kanssa ja meillä on ihan ok suhde,meillä ei ole noin hankalaa onneksi VIELÄ ollut kuten kuvasit kirjoituksessasi.Itselläni on luultavasti myös jonkinlainen persoonallisuushäiriö johtuen epätavallisesta lapsuudesta ja sen takia ymmäretään toisiamme erittäin hyvin.Mutta se että paraneeko persoonallisuushäiriöstä koskaan niin sitä en tiedä,luulen että oikealla terapialla ja hoidolla se voi lieventyä ja sen kanssa tulee toimeen,kun vain henkilö sitoutuu vakavasti hoitamaan itseään.Molemminpuolinen ymmärrys on tärkeää,koska mielialat vaihtelevat todella rajusti joskus.Ei ole helppoa ei.Toivottavasti tästä mielipiteestä oli apua.
Joillakin epävakaa persoonallisuus selvästi lievenee ikääntyessä, toisilla taas jopa pahenee. Syytä en tiedä.
On aivan selvää, että ap:n puolison kasvuolosuhteet eivät ole voineet olla vaikuttamatta, vaikka perimälläkin oma osuutensa asioihin on. Tuo kuvaus oli kuin omasta äidistäni, jota tietääkseni ei ole persoonallisuushäiriöiseksi koskaan diagnosoitu, vaikka on joutunut vuosikausia mtt:ssä käymään ja psyykelääkkeitä syömään. Itselläni on muiden häiriöiden ohella todettu myös epävakaa persoonallisuus (rajatilatyyppi).
Olisi varmaan hyvä saada tuo puolisosi pitkäkestoiseen terapiaan, jos hän vain siihen on itse lainkaan suostuvainen.
Sellaista piti kysyä että kuinka miehelläsi todettiin tuo persoonallisuushäiriö.Epäilen itsekkin sairastavani tuota samaa ja olisin kiinnostunut tietämään tutkimuksista kuinka tuollainen diagnosoidaan,kuka tekee diagnoosin jne...ja kuinka pääsee tutkimuksiin,tarvitaanko lekurin lähete?
Omalta lääkäriltä saa lähetteen. Myös omalla paikkakunnallani on julkinen psykiatrian poliklinikka jonne mieheni soitti ja varasi ajan terapeutille ilman lähetettäkin. Kävi siellä kaksi kertaa, sitten ohjattiin eteenpäin toiselle terapeutille. Riippuu varmaan oman paikkakunnan palveluista, mutta omalta lääkäriltä tosiaan saa lähetteen.
Miehellä diagnosointi kesti, osittain siksi että miehellä oli ahdistusta mennä tapaamisiin ja jätti niitä välistä. Osittain myös siksi että julkisella terapeutit pystyvät tarjoamaan noin kerran kolmessa viikossa terapiaa, joka ei ole paljoa. Lisäksi ensin miehellä epäiltiin kaksisuuntaista mielialahäiriötä joka piti ensin sulkea pois. Terapiakäyntien ja parikäyntien jälkeen diagnoosi onnistuttiin tekemään, aikaa meni päälle vuosi, mutta tosiaan mieheni jätti usein hoitoja kesken yms. Diagnoosin tekee psykiatrian lääkäri. Risperidon on nykyään lääkkeenä miehellä, hillitsee hermoja ja tasaa mielialaa. Diagnoosi tehtiin aika pitkälti sen perusteella mitä mies ja minä sanottiin tapaamisilla, miten kuvailin miehen käytöstä, miten mies kertoi ettei pysty hillitsemään jne.
#minä seurustelen epävakaan kanssa# ... miten te olette ostaneet kaiken, mitä teille on ''kerrottu'' ulkopuolisen ehkä EI NIIN VAKAAN psykiatrin puolesta.. Oletteko koskaan ajatelleet, että jokaisella ammatin edustajalla on yleensä jonkinlainen agenda teihin nähden.. ja tämän ammatitikunnan agenda on stigmatisoida ihmisiä, jotta myös lääketeollisuuden tuotteet saadaan diilattua eteenpäin ja provikat Hrra lääkärin taskuun..
hERÄTYYS
Itselläni on tai ehkä paremminkin oli tuo persoonallisuushäiriö. Oon jo sen ikäinen, että oireet on alkaneet haalistua ja olen tehnyt vuosia töitä sen eteen, että ne piirteet lähtisivät pois. Vaikka ei mun oireeni koskaan ihan noin pahoja ollut, mitä sun miehelläsi. En näe mitään muuta mahdollisuutta kuin ero tai se, että miehesi yrittää päästä terapiaan ja sitä kautta asiat muuttuisivat. Tuossa tilanteessa pitäisi melkein katkaista välit äitiin, koska hän vain pahentaa asioita. Ei ole helppoa, mutta mitä muuta voisi tehdä. Tiedän vaan kokemuksesta, että sä hajoat jossain vaiheessa ja sieltä ei kovin helposti päästä ylös. Ei kukaan jaksa loputtomiin pitää huolta toisista ja ottaa vielä paskaa niskaansa. Mä seurustelin 10 vuotta kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan miehen kanssa ja sekosin itse täysin tuon suhteen aikana. Erosta 7 vuotta enkä vieläkään ole toipunut kaikista asioista. En nyt halunnut pelotella, mutta en halua kenellekään käyvän samalla tavalla. Voimia!
Niin persoonallisuushäiriöiden hoidossa ei juuri psyykenlääkkeitä käytetä, ja kyllä, psykiatrin "agenda" on hoitaa erilaisista mielenterveysongelmista kärsiviä -ei aina lääkkeellisesti- mutta ennen kuin ongelmaa voidaan hoitaa se pitää tunnistaa., ja tämä vaatii diagnosoinnin, jota puolestaan ei saa, ellei täytä tiettyjä diagnostisia kriteerejä.
Samoin on bussikuskin "agenda" ajaa linja-autoa pisteestä a pisteeseen b, joten kyllä on röyhkeää jos kehtaavat puhua julkisen liikenteen puolesta! Törkeätä oman edun tavoittelua.
Sinun "agendasi" puolestaan on häiriköidä keskustelupalstoilla, jolla mitä luultavimmin kompensoit erektiohäiriöstä johtuvaa häpeääsi, ja sen synnyttämää raivoa kaikkia niitä kohtaan, joilla ei samaa ongelmaa esiinny.
Voisit edes hieman perehtyä niihin asioihin joista täällä omia näkemyksiäsi jaat, esimerkkinä persoonallisuushäiriöt ja niiden hoito.
Tässä linkki koskien persoonallisuushäiriöitä...
http://www.terve.fi/persoonallisuushairiot/persoonallisuushairiot
https://epavakaaelamani.wordpress.com
Tuosta omakohtaista kuvausta häiriöstä.
Moi TobiasB,
Tajuttoman hyvä blogi sinulla! Kertomasi kokemuksistasi ovat joiltain/monilta osin kuin omasta elämästäni. Melkoinen samiskohtalo! Itse asiassa oma kamala kohtaloni on verrattuna potenssiin sata (minut on henkisen puolen lisäksi myös fyysisesti vakavasti vammautettu), mutta monilta osin samoilla linjoilla kuljetaan.
Olenkin miettinyt, josko samanlaisia, samanmielisiä ja samanlaisen kohtalon jakavia tyyppejä löytyy maailmasta/Suomesta. Ja niinpä heitä on!
Itse en ole saanut diagnoosia "epävakaasta" tms., mutta olen todella vakavasti traumatisoitunut. Traumatisoitumiseni on ÄÄRIMMÄISEN vakavalla ja invalidisoivalla tasolla.
Elämäni on täysin tuhottu, enkä ole koskaan saanut minkäänlaista ulkopuolista apua. Olen kaiken ajan ollut kaikenlaisen terveydenhoidon/-huollon ulkopuolella, koska minua ei ole kukaan koskaan tahtonut auttaa. Apua olen hakenut satoja kertoja, koskaan sitä saamatta. Itse asiassa kohtaloni on hyvin lohduton ja surullinen. Mutta se minusta ja kohtalostani.
Toivottavasti jatkat kirjoittamista kauas tulevaisuuteen. Blogiasi nimittäin lukee erittäin mielellään!
Kiitos palautteesta. Jos tuosta on pienintäkään apua, niin blogi kannatti aloittaa jo sinun vuoksesi.
Voimia sinulle. Kohtalosi vetää sanattomaksi. Toivon sinun löytävän vielä tahon, joka voi auttaa.
Monet epävakaat väittävät kumppanin olevan narsisti,vaikka vikaa piilee yleensä heissä. Älä sorru samaan.
Kuulostaa siltä, että olet hyvä löytämään miehestäsi niitä negatiivisiä piirteitä ja aivan elät niistä, vaikka toisaalta väität rakastavasi miestä. Sanotaan rakkaus peittää kaiken.
Entä kuinka miehesi jaksaa sinun kanssasi voisi kysyä, asioilla on olemassa näissä tapauksissa kaksi puolta.
Myös masennus voi raskauttaa teidän välistä elämää. Masentuneen voivat olla raskasta seuraa ja toinen voi vaistota tunnetilasi vaikka et tästä kertoisi mitään.