Eli -isi muoto romaanissa? (Silloin hän viimein pääsISI matkalle tms.) Toimiiko vai ei? Tuleeko mieleen kirjailijaa joka käyttää tätä paljon? Onko konditionaalin käyttö maneeri?
Toisaalta en tiedä miten muuten (missä muussa muodossa) olisi mahdollista kertoa päähenkilön tulevaisuuteen liittyvistä pohdinnoista, haaveista ym.?
Huomaan että käsikseni vilisee konditionaalia, mutta en tiedä miten huono juttu se on? Mielipiteitä?
Toisaalta en tiedä miten muuten (missä muussa muodossa) olisi mahdollista kertoa päähenkilön tulevaisuuteen liittyvistä pohdinnoista, haaveista ym.?
Huomaan että käsikseni vilisee konditionaalia, mutta en tiedä miten huono juttu se on? Mielipiteitä?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Minusta isi-muotoa ei ole vaarallista käyttää kaunokirjallisuudessa. Ainakaan tuossa esimerkkisi kaltaisessa tilanteessa. Pääasia, että asia ei hyppää tekstistä silmille ja ala ärsyttämään lukijaa. En muutenkaan alkaisi luomaan itselleni jotain säännöstöä asioista, joita saa ja, joita ei saa tehdä kirjoittamisessa. Kirjailijalla on mielestäni täysi vapaus käyttää kaikki suomenkielen ihanuuksia. Eri asia on, kuinka hyvin niitä osaa käyttää ja miltä lopputulos näyttää.
Minulle on joskus opetettu, että isi-päätettä pitää yleisesti välttää virallisissa asiakirjoissa tai suunnitelmissa. Ei siis tulisi vaan tulee jne.
Kuinka kiinnostavaa on lukea siitä mitä mahdollisesi tulISI tapahtumaan kuin siitä, mitä tapahtuu tai on tapahtunut.
Mirja tulisi kirjoittamaan hyvän romaanin, joka tulisi saamaan näkyvyyttä julkisuudessa. Ensin hän kävisi kirjoituskurssin ja sitten aloittaisi. Hän istuisi ilta toisensa jälkeen tietokoneensa ääressä ja tekisi tosissaan töitä tavoitteensa eteen.
Eäh. Eikö olisi paljon mukavampi seurata, miten Mirkku oikeasti tekee jotain. Eli ei liikaa konditionaalia, koska vaikka ihmisen aikeet ja tavoitteet ovat tarinan ydin, on tärkein kuitenkin hänen kamppailunsa tavoitteita kohti, tiellä olevien esteiden voittaminen ja sun muu.
Tietenkin on mielenkiintoista tietää myös mitä tapahtuu tai mitä on tapahtunut, mutta tunteakseen päähenkilön on mielestäni tärkeää tietää mitä hän haaveilee tai mitä hän olettaa tapahtuvaksi tai miten hän kuvittelee tekojensa vaikuttavan toisiin ihmisiin. Eihän henkilöt oikeassa elämässäkään pelkästään muistele menneitä vaan yhtä lailla pähkäilevät ratkaisujensa vaikutuksia tai miettivät toiveitaan ja unelmiaan.
Konditionaalilla saa mielestäni hyvää ristiriitaa ja jännitettä sen välille, mitkä ovat päähenkilön toiveet tiettyjen asioiden suhteen ja miten asiat sitten todellisuudessa menee....
En tiedä, tämä asia vaivaa todella paljon, haluaisin saada siihen jonkun "virallisen" kannan, että kannattaako käyttää vai ei. Ehkä jossain kirjoitusoppaissa voisi olla tietoa...
Sanoin, että ei liikaa konditionaalia. Eli pääpaino siinä, mitä oikeasti tapahtuu, haaveet ovat tarinan kannalta toisarvoiset.
Riippuu millaisessa yhteydessä tai tilanteessa asiaa käyttää, esimerkiksi:
Ajatusten vuoristorata jyristi hänen aivoissaan: Jos hän kirjoittaisi hyvän romaanin, tulisi se saamaan näkyvyyttä julkisuudessa. Pahimmassa tapauksessa hänestä tulisi julkisuuden hahmo, jota ruoskittaisiin säälimättä mediassa – yleistä riistaa lehdistölle, jolle oli lupa nauraa tai jota saisi vapaasti potkia. Ajatus sai hänen kavahtamaan. Hän ei halunnut sellaista. Hän halusi pysyä tuntemattomana, kätkeytyä mitättömyyden varjoon ja huudella sieltä. Mitättömyys oli hänen varjonsa, peittonsa maailman julmuudelta…
Tällaisessa tilanteessa Mirkku vain pohtii mitä tapahtuisi jos kirjoittaisi hyvän romaanin. Isi-päätettä on mielestäni edelleen täysin hyväksyttävää käyttää.
Aivan, ja toistan kuin papukaija: ei liikaa. Pääpaino tarinassa tulee olla muualla kuin siellä, mitä voISI tapahtua,
Joo, joo, mutta kun aloittaja ei kysynyt saako isi-muotoa käyttää liikaa, vaan hän tiedusteli onko sellaisen käyttäminen ylipäänsä "sallittua" romaanissa. Sitä paitsi mikä on liikaa? Eikös se kirjailija - ja lopulta lukija päätä onko kirjassa jotakin liikaa: seksiä, väkivaltaa, adjektiiveja tai konditionaaleja?
Ei hän kysynyt saako sitä ylipäätään käyttää, vaan viittasi nimenomaan käytön laajuuteen ja mahdolliseen maneeriuteen. Ja sanoi omansa vilisevän kyseistä muotoa, joten toppuuttelin.
Ei sellaista tarvitse kysyäkään, saako jotain sijamuotoa ylipäätään käyttää.
Niin lähinnä olin kiinnostunut siitä, että pidetäänkö konditionaalin käyttöä kaunokirjallisessa tekstissä vähän kökkönä? Ajatellaanko sen olevan asia, jota tulisi mahdollisimman paljon vältellä? Onko se merkki taitamattomuudesta tai huonoksi määriteltävä maneeri.
No siis vastaus kysymykseesi on, että ei pidetä kökkönä. Se ei ole lauseenvastikkeiden tai kiilalauseiden kaltainen vältettävä ilmiö, vaan hyvää kielioppia. Muistutan kuitenkin, että liian paljon konditionaalia kertoo, että tarinassa liian paljon tapahtumien sijaan voisi tapahtua, ja se ei välttämättä ole kiinnostavaa.
Konditionaali ei ole "sijamuoto". Voi armias taivas.
Joo tuli virhe, mutta kustannussopimuksessa on nimet alla, joten haitanneeko tuo :)
(Kustannettava kirja on romaani, ei Uusi Äidinkielen Kieli Oppi)