Nyt vähän rotia tähän hommaan

Olen lukenut tällä palstalla valittavista ihmisistä, että tukiraha ei riitä apua!
Tuet eivät riitä haaveisiini, pitäähän ainakin kerran vuodessa ulkomaanmatkalle päästä eikä vain päivän risteilyreissulle Viruvalgeen.
Kunnon autokin pitää saa`a työssäkäyvien verovaroilla koska heilläkin on!
Epäreilua eikö olekkin?
Sekä harrastuksiinkin pitää saada lisää rahaa että pystyy pitää itseään virkeenä.
Ruokakin maksaa näköjään nykypäivinä niin hirveesti että kyllähän pitää viikossa saada vähintään kerran ruokapöytään pihviä, muuten ei jaksa täyttää Kelan sossulomakkeita.

Siis hyvät ihmiset, ei ole työssäkäyvien kansalaisten velvollisuutena toteuttaa unelmianne, unelmat ovat omissa käsissä ja siihen uhraudutaan.

Ymmärrän kyllä työkyvyttömyystukia saavia, jotka ovat ihan oikeasti työkyvyttömiä.
Mutta sitten kuulee näitä surkimuksia jotka ovat epäonnistuneet elämässään ja halveksivat työssäkäyviä ihmisiä.
Itse ovat valinneet tien kyseiseen elämäntilanteeseen, sitten MOLlilta ei mikään työ kelpaa kuin palkka on surkeampi kuin tuet. Tämä on kyllä eduskunnan vika että eräät työt antavat vähemmän palkkaa kuin sosiaalituki ja eihän mollista löydykkään mitään 3000 € kuukaudessa toimistotyötä ilman minkäälaista kokemusta mitä monet haavittelevat.

Sitten julkisuudessa kerrotaan nuorien työttömyydestä joka on iso ongelma.
Oletteko miettineet syitä tähän?
Olisiko syy että suomessa koulutus on ilmaista?
Elikkäs moni nykynuori valmistuu vähintään korkeakoulusta ja ovat sen jälkeen työelämään lähtiessään itseään täynnä eikä mikä vain työ kelpaa. Toki on näitä luokan priimuksia joille töitä satelee jo ennen valmistumista johon monet keskiverto opiskelijat itseään niihin vertaa ja pettyy ettei ole samassa asemassa. Nämä Pisa testien julkistaminenkin on osasyynä tähän johon suomalaiset nuoret lataavat itseään vielä täyteen itseluottamusta.

Sitten nämä yksinhuoltajat jotka ovat äitejä suurinosa ellei jopa kaikki.
Valittavat ettei ole aikaa eikä rahaa, eikä töissäkään pysty käydä kuin kotona on lapsi/lapseja.
Olen huomannut että moni tueilla elävät YH.t ovat iältään nuoria äitejä.
Jo tähän näin keksin syyn.....Eli olivat teini-ikäsinä hirveitä diivoja ja jostai yöelämässä pokattii itselleen mukava komea söpö mies jonka kanssa asuittiin yhessä. Sitten tultiin yhtäkkiä vahingoissa raskaaksi ja mies jätti.
Sitten on veronmaksajilla veikkauksia onko se komea söpö isä työtön vai ei.
Jos on työtön, hän ei pysty maksamaan lapsen elatusta joten veronmaksajat maksavat myös senkin bonuksen.
Nämä YH entiset bilettäjä äidit aikuistuvat pikkaisen ja osaa kokemuksen perusteella sitten etsiä itselleen rikkaan miehen jolla ulkonäöllä ei ole väliä kunhan on rahaa........toivoa voi mutta kukas liike-elämässä onnistunut sinkkumies haluaisi "ei omia lapsia kaupan päälle" elikkäs nämä naiset voisi vähän katsoa peiliin ja miettiä uudestaan ketä syyttää ja mikä meni elämässään pieleen?

Kuin palstojen kommentteja lukee, täällä halveksitaan mamuja että vievät meidän tuet. "huutonaurut" olette itse samanlaisia pohjasakkia kuin sossulla elävät ******. Jos itse eläisin tukirahoilla, en lähtisi somaleita haukkumaan, vaikka he eivät tähän maahan kuulu, ette tekään tähän yhteiskuntaan kuulu vaikeutatte Suomen kilpailukykyä.
Sen takia isot yritykset potkuja jakaa kuin verot nousevat teikäläisten ansioista.

Kansalaisilla joilla on ihan itse ansiosta ansattu asunto & auto ovat uhranneet elämässään aikaa ja terveyttään kovalla työllä.
Täällä on vain ihmisiä jotka nuorena ja miksei nytkin viettää aikaa nakkikioskeilla biletys mielessä tai motivaatio elämänsä suhteen täysnolla!
Kuin muut opiskelivat ahkerasti tai aloitti jo työnteon nuorena.

Eikä työssäkävijöitä todellakaan kiinnosta maksaa elantoanne!

Jokainen ihminen valitsee oman polun elämässään, eivätkä halua kuulla kritiikkiä siitä että olisi valinnut jotenkin väärin.

Joten olen valmis kovaan vastakommenteihin!
254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lapseja??

Äänestä

Vilpittömät onnittelut ketjun aloittaneelle siitä valtaisasta onnenpotkusta, joka häntä kohtasi, kun hän tuolla kirjoitustaidolla (lue: taidottomuudella) jostain onnistui aikoinaan työpaikan saamaan.

Nyt jos tuo onneton raapustelija saisi potkut niin olisi siinä CV:ssä vääntämistä että häntä huolittaisiin minnekään edes hiiliä lapioimaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyrki Jakainen kirjoitti:

Olen lukenut tällä palstalla valittavista ihmisistä, että tukiraha ei riitä apua!
Tuet eivät riitä haaveisiini, pitäähän ainakin kerran vuodessa ulkomaanmatkalle päästä eikä vain päivän risteilyreissulle Viruvalgeen.
Kunnon autokin pitää saa`a työssäkäyvien verovaroilla koska heilläkin on!
Epäreilua eikö olekkin?
Sekä harrastuksiinkin pitää saada lisää rahaa että pystyy pitää itseään virkeenä.
Ruokakin maksaa näköjään nykypäivinä niin hirveesti että kyllähän pitää viikossa saada vähintään kerran ruokapöytään pihviä, muuten ei jaksa täyttää Kelan sossulomakkeita.

Siis hyvät ihmiset, ei ole työssäkäyvien kansalaisten velvollisuutena toteuttaa unelmianne, unelmat ovat omissa käsissä ja siihen uhraudutaan.

Ymmärrän kyllä työkyvyttömyystukia saavia, jotka ovat ihan oikeasti työkyvyttömiä.
Mutta sitten kuulee näitä surkimuksia jotka ovat epäonnistuneet elämässään ja halveksivat työssäkäyviä ihmisiä.
Itse ovat valinneet tien kyseiseen elämäntilanteeseen, sitten MOLlilta ei mikään työ kelpaa kuin palkka on surkeampi kuin tuet. Tämä on kyllä eduskunnan vika että eräät työt antavat vähemmän palkkaa kuin sosiaalituki ja eihän mollista löydykkään mitään 3000 € kuukaudessa toimistotyötä ilman minkäälaista kokemusta mitä monet haavittelevat.

Sitten julkisuudessa kerrotaan nuorien työttömyydestä joka on iso ongelma.
Oletteko miettineet syitä tähän?
Olisiko syy että suomessa koulutus on ilmaista?
Elikkäs moni nykynuori valmistuu vähintään korkeakoulusta ja ovat sen jälkeen työelämään lähtiessään itseään täynnä eikä mikä vain työ kelpaa. Toki on näitä luokan priimuksia joille töitä satelee jo ennen valmistumista johon monet keskiverto opiskelijat itseään niihin vertaa ja pettyy ettei ole samassa asemassa. Nämä Pisa testien julkistaminenkin on osasyynä tähän johon suomalaiset nuoret lataavat itseään vielä täyteen itseluottamusta.

Sitten nämä yksinhuoltajat jotka ovat äitejä suurinosa ellei jopa kaikki.
Valittavat ettei ole aikaa eikä rahaa, eikä töissäkään pysty käydä kuin kotona on lapsi/lapseja.
Olen huomannut että moni tueilla elävät YH.t ovat iältään nuoria äitejä.
Jo tähän näin keksin syyn.....Eli olivat teini-ikäsinä hirveitä diivoja ja jostai yöelämässä pokattii itselleen mukava komea söpö mies jonka kanssa asuittiin yhessä. Sitten tultiin yhtäkkiä vahingoissa raskaaksi ja mies jätti.
Sitten on veronmaksajilla veikkauksia onko se komea söpö isä työtön vai ei.
Jos on työtön, hän ei pysty maksamaan lapsen elatusta joten veronmaksajat maksavat myös senkin bonuksen.
Nämä YH entiset bilettäjä äidit aikuistuvat pikkaisen ja osaa kokemuksen perusteella sitten etsiä itselleen rikkaan miehen jolla ulkonäöllä ei ole väliä kunhan on rahaa........toivoa voi mutta kukas liike-elämässä onnistunut sinkkumies haluaisi "ei omia lapsia kaupan päälle" elikkäs nämä naiset voisi vähän katsoa peiliin ja miettiä uudestaan ketä syyttää ja mikä meni elämässään pieleen?

Kuin palstojen kommentteja lukee, täällä halveksitaan mamuja että vievät meidän tuet. "huutonaurut" olette itse samanlaisia pohjasakkia kuin sossulla elävät ******. Jos itse eläisin tukirahoilla, en lähtisi somaleita haukkumaan, vaikka he eivät tähän maahan kuulu, ette tekään tähän yhteiskuntaan kuulu vaikeutatte Suomen kilpailukykyä.
Sen takia isot yritykset potkuja jakaa kuin verot nousevat teikäläisten ansioista.

Kansalaisilla joilla on ihan itse ansiosta ansattu asunto & auto ovat uhranneet elämässään aikaa ja terveyttään kovalla työllä.
Täällä on vain ihmisiä jotka nuorena ja miksei nytkin viettää aikaa nakkikioskeilla biletys mielessä tai motivaatio elämänsä suhteen täysnolla!
Kuin muut opiskelivat ahkerasti tai aloitti jo työnteon nuorena.

Eikä työssäkävijöitä todellakaan kiinnosta maksaa elantoanne!

Jokainen ihminen valitsee oman polun elämässään, eivätkä halua kuulla kritiikkiä siitä että olisi valinnut jotenkin väärin.

Joten olen valmis kovaan vastakommenteihin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu