Apuja kaivattaisiin... Kyseessä on lähemmäs viisivuotias toyvillakoira, joka aiheuttaa harmaita hiuksia aina tullessaan mukaan autokyytiin. Kun vauhtia on paljon, esimerkiksi maantiellä, koira istuu sylissäni ihan hiljaa, mutta vauhdin hiljentyessä alkaa kamala uikutus ja vinkuminen. Eli esimerkiksi kotitielle kääntyessä, liikennevaloissa tai mutkissa koira vinkuu ja pyrkii autosta pois. Innostunutta vinkumista se ei ole, päinvastoin, koira ei nimittäin koskaan ole pitänyt autokyydistä. Sanomatta on varmaankin selvää, että kaupunkiajo on yhtä tuskaa koiran kanssa.
Nuorempana koira oli paria vinkaisua lukuunottamatta täysin hiljaa, tärisi vain kuin horkassa, mutta nyt homma on kääntynyt päinvastoin: ei tärise, tutise, eikä muutenkaan vaikuta pelkäävän, ei vaan tykkää koko hommasta ja huutaa.
Tuntuu, että olen kokeillut jo kaikkea vuosien varrella. Huomiotta jättämistä, kieltämistä, makupaloja, vinkuleluja, rauhoittelua... Olen myös yrittänyt istua autossa matkan päätyttyä kunnes koira rauhoittuisi. Varttitunti siinä taisi mennä ennen kuin oli pakko antaa periksi. Paha virhe se todennäköisesti oli, mutta siinä vaiheessa oli omat hermot ja sietämiskyky niin riekaleina, ettei muuhun enää kyennyt.
Naksutinta en ole kokeillut, mutta en usko siitä olevan mitään hyötyäkään. Makupalat eivät nimittäin koiralle maistu ollenkaan autossa.
Autoon menemisessä ei ole taas mitään ongelmaa, mikä ihmetyttää hiukan. Koira tulee aivan neutraalina auton luo ja hyppää itse syliin. Muutaman kerran on myös kokeiltu koiran laittamista itsekseen takapenkille omaan turvavyöhön, mutta ei. Ulina on kahta kauheampi.
Ongelmana on myös se, että tätä autoon totuttelemista ei voida kovin usein harjoitella. Itselläni on auto käytössä vain pari kertaa kuussa, joten mahdollisten harjoitteluiden pituudet ovat lyhyitä...
Pystyykö tässä tilanteessa enää mitään tekemään vai täytyykö hermoja yrittää vahvistaa entisestään?
Nuorempana koira oli paria vinkaisua lukuunottamatta täysin hiljaa, tärisi vain kuin horkassa, mutta nyt homma on kääntynyt päinvastoin: ei tärise, tutise, eikä muutenkaan vaikuta pelkäävän, ei vaan tykkää koko hommasta ja huutaa.
Tuntuu, että olen kokeillut jo kaikkea vuosien varrella. Huomiotta jättämistä, kieltämistä, makupaloja, vinkuleluja, rauhoittelua... Olen myös yrittänyt istua autossa matkan päätyttyä kunnes koira rauhoittuisi. Varttitunti siinä taisi mennä ennen kuin oli pakko antaa periksi. Paha virhe se todennäköisesti oli, mutta siinä vaiheessa oli omat hermot ja sietämiskyky niin riekaleina, ettei muuhun enää kyennyt.
Naksutinta en ole kokeillut, mutta en usko siitä olevan mitään hyötyäkään. Makupalat eivät nimittäin koiralle maistu ollenkaan autossa.
Autoon menemisessä ei ole taas mitään ongelmaa, mikä ihmetyttää hiukan. Koira tulee aivan neutraalina auton luo ja hyppää itse syliin. Muutaman kerran on myös kokeiltu koiran laittamista itsekseen takapenkille omaan turvavyöhön, mutta ei. Ulina on kahta kauheampi.
Ongelmana on myös se, että tätä autoon totuttelemista ei voida kovin usein harjoitella. Itselläni on auto käytössä vain pari kertaa kuussa, joten mahdollisten harjoitteluiden pituudet ovat lyhyitä...
Pystyykö tässä tilanteessa enää mitään tekemään vai täytyykö hermoja yrittää vahvistaa entisestään?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Meillä käytettiin Calmexia ( http://www.verkkosivuapteekki.fi/CALMEX-10x12-kapselia ) tai tätä ( http://www.findogs.fi/kauppa/product_details.php?p=908 )
Molemmat rauhoittavat matkan ajaksi ja palautuminen on sujunut hienosti.
Uskoisin homman johtuvan harjoituksen puutteesta, ja siitä, että koira vaistoaa, että kohta pysähdytään ja se ennakoi pääsevänsä pois autosta. Kerroit että sinulla on mahdollisuus vain silloin tällöin matkustaa koiran kanssa autolla.
Jos harjoittelua tapahtuisi päivittäin tai edes viikottain, koira luultavasti tottuisi matkustamiseen.
Toinen juttu on sitten se että koiraa ei saisi pitää autossa sylissä. Se pitäisi jo pennusta alkaen totuttaa olemaan esim. omassa verkolla eristetyssä tilassaan takana tai häkissä tai koirankuljetus laatikossa,joita saa eläintarvikekaupoista.
Tämä jo pelkästään senkin takia, että kolaritilanteessa koira toimii ikään kuin "turvatyynynä" ja menehtyy tai loukkaantuu vakavasti varmuudella.
Oma koira on aina autossa kiihtyneessä tilassa (läähättää ym.) vaikkakin useimmiten hiljaa, joskus ääntelee jotain mutta meillä toimii se, että siihen ei kiinnitetä huomiota, vaan käyttäydytään itse täysin normaalisti eikä huomioida koiraa, niin se rauhoittuu. Koira on farmariauton takaosassa koirakalterien takana ja sillä on alustanaan pehmeä täkki.
Suosittelisin sinulle sitä, että et ala kokeilemaan erilaisia naksuttimia tai härpäkkeitä tai muutenkaan liiemmin kiinnittämään huomiota koiraan, tärkeää olisi säilyttää oma täysin rento olotilasi, koska koira aistii sen jos itse hermostut, ja se lisää sen kiihtymystä. Yritä olla kuin viilipytty, ja älä huomioi sitä matkan aikana, älä pidä sylissä, vaan omassa häkissä/boksissa, ja laita vaikka radiosta musiikkia tai puhetta päälle. Ja harjoittele tätä useammin, jos vain mahdollisuuksia tulisi.
Harmi tuo autonkäytön rajallisuus! Nimenomaan harjoitusta nyt tarvitaan! Olen täysin samaa mieltä yllä kirjoittaneen kanssa, koirasi vaistoaa, että auto on pysähtymässä ja aloittaa ulinan. Nyt jostakin auto lainaan ja ajeluttamaan koiraa mahdollisimman usein. Ota kaveri mukaan, käykää rauhallista keskustelua keskenänne, on huomattavasti helpompi jättää koira huomioimatta.
Oma koirani inhosi autoilua pentuna. Se stressasi sitä aivan kamalasti, ei halunnut nousta autoon, heti matkan alkaessa aloitti kamalan kuolaamisen ja piti vaimeaa/surkeaa ulinaa. Oli selkeästi huonovointinen ja usein pitemmillä matkoilla myös oksenteli. Meillä autoillaan paljon ja koirat on mukana melkeinpä jokapaikassa joten harjoitusta koira sai hyvin säännöllisesti. Pitkille matkoille annoin sille pentuna muutamia kertoja "matkapahoinvointilääkettä" elikkä siis käytännössä rauhoittavaa, joka vähensi stressiä ja hillitsi täten pahoinvointia jne. (kuolaaminen vähentyi huomattavasti eikä oksentanut ollenkaan) jo tämä yksi mukavampi kokemus autoilusta auttoi sen verran, että koirani ei ollu enää yhtä vastahakoinen nousemaan auton kyytiin. Kun ikää tuli lisää, kuolaaminen loppui kokonaan ja koirani matkusti autossa rauhallisesti, vinkumatta. Aika pitkään se silti vielä hangoitteli kyytiin tulon kanssa.. Taisi mennä hyvin vuosikkaaksi asti, että piti houkutella! Nykyään koirani 2v ja autoilu on sille yhtä mukavaa kuin lenkille lähtö :)
Tuo on kamalan yksilöllistä, toiset oppii nopeammin kuin toiset! Toinen koirani ei ole vastustanut autoilua koskaan, synnynnäinen matkustaja siis!