Palaan aikaan lapsuuden, sota-aika on ollut minun lapsuuden aikani. Mutta en nyt takerru siihen. Muistelen ennemmin sitä mukavaa aikaa, kun seinänvierustoille ja kuusien juurille suli pälviä ja sinne piti mennä kielloista huolimata, paljain jaloin. Lumisohjon läpi mentiin käpyjä keräämään, oli taas leikkivälineitä.
Leikkivälineistä tuli mieleen kattotiilen palaset joita käytettiin kun hypättiin ruutua.
Pojat aina vuoli, eivät vuolleet makkaratikkuja, vaan kaaripyssyn nuolia ja ongenvapoja ja mitä muuta?
Nyt tämän naisen elämä on lähinnä itsestään huolehtimista. Ennen kaikkea huolehtia liikunnasta ja terveellisestä ruuasta ettemme joutuisi laitokseen makamaan vuosikausiksi. Tässä istuminenkin on pahasta, mutta kohtuudella ja kauniilla ajatuksilla sekin suotakoon. Nyt lenkille.
Naistenpäivä
8
67
Vastaukset
- hyvät suunnitelmasi
toteutukoot! Juuri kotiin tulleena lukaisin viestisi, sillä paljoa en nyt ala näitä lueksimaan.
Oma lapsuuteni oli aivan samaa sorttia, koulut kävin omin kustannuksin hoitaen vuokraperheen lasta tai opettaen jonkun toisen perheen tytärtä. Sitten pienipalkkainen työ ja korkeat asumiskustannukset, perheen hoito..
Nyt vanhuus ja omasta itsestä huolehtiminen.
Liikuntaa ja terveellistä ravintoa, paljon ihmisten kanssa seurustelua, täälläkin joskus käväisy. Kaikki hyvin.
. - kismirrit.
http://www.youtube.com/watch?v=wNXTyfWI7BU&list=ALNb4maWNoT6T9cihbgLJyETgw27mTMCxd&index
kuunnellaan kaunista,jotta paremmin elämä maistuisi. - *Kukkahame*
Eipä lapsuudessa ollut kenelläkään paljon keikkikaluja, kaikki kävi ja mielikuvitusksella ei ollut rajoja.
Pienet tilkutkin oli aarteita ja kesällä tehtiin ruokaa marjoista käärittiin vadelman lehtiin.
Jonkun astian palojakin löytyi rakennuksen seinän alta ja nekin oli niiiin hienoja.
Paljon eri ollut aikuisilla vain tarpeellinen, lapsilla oli hyvä mielikuvitys sekin riitti.
Hyvin on elämän läpi tullut kahlattua, paljon olen nähnyt paljon kokenut, joitain aikoja tekemisineen vaihtaisin,mutta kuitenkin tässä olen ja vielä elän.
En kuitenkaan märehdi tai jää vieläkään paikoilleni, elä kun on tässä ja nyt.
Tuio musiikki kpl ei sovi tähän ketjuun yhtään!- *Kukkahame*
Unohdin tarkistaa tekstin vilisee virhjeitä toivottavasti jotain saatte selville .
- kuva-seinällä
Itse olen osassani onnekas lapsuudesta, enpä vaihtaisi sitä tämän päiväiseen.
Vaikka koti oli puitteiltaan köyhä vuokrakasarmin kylmä hellahuone, oli lapsuus onnellista aikaa. Eihän lapsella ollut huolta huomisesta.
Oli kavereita, liikuttiin, eipä ollut lihavia lapsia, kuin yksi, naapuritalon opettajan tytär.
Kesä oli ihanaa aikaa, uitiin, seikkailtiin milloin missäkin, kauppasilla olo oli tosi mieluista. Keksittiin kaikkea omasta päästä, voikukanlehdet oli silakoita.
Käpyjä kerättiin, niistä tehtiin milloin mitäkin.
Mielikuvitus pääsi valloilleen.
En vaihtaisi aikaa monen nykylapsen elämään. Istumista tietokoneen ääressä väkivaltapelejä pelaten, liikkumattomuutta, ranskalaisia, hampurilaisia, päälle kokista, hampaiden hävittäjää. Jo pikkutytöt ovat "laihiksella", kaipa apinoiden äitejään. Ulkonäkö on ihmisyyden tärkein asia ihan liian monelle.
Jos onkin elo nykyisin vauraampaa, liekö se edes yhtä onnellista, kuin oli meidän lapsuutemme aika, kun oli usko ja toivo paremmasta.
Sitäkö tämä nyt on?
Lapsuuden nukahtamisen ajalta muistan paperikuvan seinällä silmieni tasalla, Suojelusenkeli.
http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=ZJXhVjD5oxk - vanhanuorenmielestä
Kauniisti kirjoitit kuva seinällä. Vaikka paljon suruakin koin lapsuudessani, niin en sitä kuitenkaan vaihtaisi, sillä sehän minut on muovannut ja luonut elämäni kivijalan.
Paljon onnellisia, aurinkoisia päiviä mahtui myös lapsuuteeni ja niiden muistot lämmittävät yhä.
Minulla oli ymmärtäväiset isovanhemmat, jotka eivät koskaan tuputtaneet oppejaan
vaan antoivat tilaa viisaasti nuoremmalle polvelle. Sukuni on pitkäikäistä molempien vanhempieni puolelta, joten olen saanut seurata monen ihmisen pitkää taivalta.
Nyt kun itse kuuluu isovanhempien sukupolveen ja lukee ikäistensä kirjoituksia, niin ihmetys nousee mieleen. Tuntuu kuin meidän sukupolvemme olisi muuttunut siitä turvallisesta mummo- ja vaariaikakaudesta. - --------------------
Nykyisin ihaillaan kovuutta, rahaa ja itsekkyytt. Pehmeitä arvoja harva suosii.
- texsanell1
Lämmin tunne syntyy ajatuksiini kun muistelen monivaiheista lapsuuttani. Isän kaatumisesta huolimatta kykeni äiti viemään meitä eteenpäin.Sodan jaloista pääkaupungista Ruotsiin, maaseudelle, missä monet eläimet ja terve maalaisympäristö muodosti onnelisen lapsuuden. Paluu Suomeen, kesät mummolassa ja sukulaisissa, jatkoivat sitä kokemista maaseudun rauhasta.
Ei minulla ole mitään valittamista kauniista kotimaastani, päinvastoin, kiitollinen saan olla, niin perheeni kuin työni puolesta. Nyt on vanhuuteni aika, ja voin hyvillä mielin katsoa jälkipolviani,- nauttia heidän huolenpidostaan ja kiintymyksestään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756