potilaskertomukset

Haluaisin vain tietää, että onko mulla mahdollisuus nähdä mun potilaskertomuskansion? Oon ollu vuoden suljetulla (päässyt kaks vuotta sitten pois) ja olin silloin alaikäinen. Nyt kuitenkin täysikäsenä ja aivan terveenä haluaisin ne nähdä. Ihan vain mielenkiinnosta, että mitä sinne on kirjotettu musta ja missä niitä nykyään säilytetään, lukeeko niitä kukaan vai mitä niillä tehdään? En edes asu samalla paikkakunnalla kun olin silloin hoidossa. Ja siitä tulikin mieleen, että säilytetäänköhän ne sielä misä mä olin hoidossa vai kotipaikkakunnan terveystalolla vai missä? Onko kokemuksia kellään, joka olis omansa lukenut?
9982
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Omat tiedot saa nähtäväksi lähes aina. Laissa on olemassa pykälä jonka mukaan tietoja ei luovuteta esim. terveydenhuollossa mikäli tiedon katsotaan olevan potilaan terveydelle taikka hoidolle haitaksi. Näiltäosin haluaisin kuulla alan ammattilaisilta hyvin perustellun esimerkkitapauksen siitä, että miten tieto voi olla hoidolle taikka terveydelle vaarakasi. Selvitykset ovat useimmiten sairaampia kuin potilaat.

Paperit on arkistoitu samaan paikkaan jossa olet hoidossa ollut. Huoltajasi on voinut valtuuttaa papereiden siirrot esim. terveyskeskukseen taikka mielenterveystoimistoon.
Linkkiosoitteesta ladattava rekisteritietojen tarkastuspyynnön jättämällä saat haluamasi tiedot.

http://www.tietosuoja.fi/3186.htm

Paperi on vain paskapaperia ja paskin on se joka paperia kirjoittaa.

Äänestä
  • Juu, periaatteessa vastauksesi oli ihan oikea. Pienenä muttana vain se, että paperit (alkuperäiset siis) pysyvät tiukasti siellä missä ne on kirjoitettukin, eli niitä ei kenenkään luvalla tai mistään muustakaan syystä siirretä minnekään. Ne pysyvät siellä vielä 10 vuotta kuolemasi jälkeenkin, jolloin ne tuhotaan asianmukaisesti.

    Kopioitahan voidaan tietysti lähettää ihan minne tahansa, mutta sitäkään ei saa tehdä ilman asianomaisen tai hänen huoltajansa lupaa ja ilman, että asianomainen jutusta tietää. Alaikäisen itsemääräämisoikeus alkaa periaatteessa jo 12 vuotiaasta, eli sen ajankohdan jälkeen ei mihinkään potilaskertomuksen tietoihin ole huoltajilla mitään asiaa ilman lapsen lupaa.

    Äänestä

  • montaa muutakin vaivaa :)
    kiitokset vaan

    Äänestä

Mielenkiinnosta kysyn, pakko ei ole tietenkään vastata, mutta miten jouduit/pääsit suljetulle osastolle? Millainen elämäntilanteesi oli silloin ja millaista elämäsi on nyt?

Itse olen taistellut pahan olon, masennuksen ja kaiken paskan kanssa jo aivan liian kauan. Puhutaan vuosista. Tiedän itse että en ole kunnossa ja haluaisin todella että elämäni olisi paremmin mutta tunne on sellainen etten itse siihen voi vaikuttaa. Käyn terapiassa, mutta elämäni ei ole muuttunut... Jos olisin vahvempi, olisin tehnyt jo jotain, mutta heikkona ei pysty.

Kiitos jos viitsit vastata! Myös muut joilla on jotain vastaavaa, kirjoittakaa!

Äänestä
  • No mun elämäntilanne oli tosi huono. Mä olin tosi vakavasti sairas. olin käyny jo vuosia psykologilla, mutta en saanu siitä kuulemma tarpeeks apua (en kyllä saanutkaa). Mun koulu ei menny eteenpäi ollenkaa, jäin taas luokalleni, meinasin joutua koulukotiin jne.jne. , mutta sitte keksittiin että ihan eka voitas kokeilla nuorison psykiatrista poliklinikkaa. Siä ei onnistunu mikään. Se oli ihan yhtä tyhjän kans! Mä olin ihan pihalla, en tienny mitä olisin tehny tai halunnu, missä mun olis parasta olla jne. Mä olin aivan sekasi! Lääkkeetkää ei ollu auttanu enää ainakaa puoleen vuoteen. Lopulta mun tilanne meni siihen, että mä heräsin sydänvalvomosta muutaman päivän päästä. Ja sairaalas vaan höpötettiin että samaan paikkaan takasi, ei ainakaa kotio saa päästää! No takasi mentiin poliklinikalle. Pari viikkoo olin täysin eristetty, ja ku pääsin ekaa kertaa lomalle, ni vedin kauheen kännin. Oon aina ollu aika kova juomaan ja join taas perjantaista maanantaihin, enkä päässy ku poliklinikan pihalle takasitulopäivänä ku jo sammuin. Aamulla heräsin huoneestani ja olin kouluun lähös kun ne tuli kertoon etten mä lähekkää kouluun, vaan ambulanssi hakee mut suljetulle osastolle. Ne ei kuulemma pysty hoitaan näin vaikeeta tapausta, ku en sitoudu sääntöihin ja yritän tuhota itteeni jne.jne.jne. Kyllähän niillä niitä syitä löyty! Suljetulla mut leimattiin ihan hulluks. Mulla todettiin liuta sairauksia, esim.nuorena alkanut alkoholismi. Mutta kun oikeet syyt kerran löydettiin, alko parantuminenki. Mulle määrättiin oikee lääkitys, koulu hoidettiin niin etten joutunut oleen siä ku 2h/per päivä, mut pakotettiin harrastaan liikuntaa, jota myöhemmin harrastin innosta kiljuen, multa takavarikoitiin kaikki millä vaan voi vahingoittaa itteensä tai jotain muuta (jopa cd-levyt ja kasetit) yms.yms. Vuoden olin siä ja sain jopa kouluniki käytyä! Psykologilla käyntiä jouduin tottaki jatkaan, mutta nyt ei tarvi enää käydä edes siä. Tunnen itteni terveeks ja nyt haluaisin nähdä mielenkiinnosta mitä musta on kirjotettu. Kaikkia, ei varmaan puoliakaa ne ei suostunu mulle kertoon. Oikeestaan mulle ei puhuttu mitää. mutta hei tsemppiä sulle paranemiseen! Toivottavasti sait mun vastauksesta jotain tolkkua!

    Äänestä

Potilas saa halutessaan kopiot sairauskertomuksestaan. Psykiatrian kohdalla on varovaisuus paikallaan ja siksi varaan aina itse riittävästi aikaa että ehdin myös selittää epäselviksi jääneet kohdat ja niitä on aina ja paljon. Sairauskertomustahan kirjoitetaan ammattihenkilöltä toiselle ja silloin tietyt ilmaisut ovat eri merkityksessä sairaalakäytössä kuin puhekielessä. Paperit kannattaa käydä lukemassa siellä missä ne on kirjoitettukin vaikka ne voisi tilata omaan mtt:oon.

Kun itse aina annan reilusti aikaa, ei ongelmia ole tullut. Silti on helppo arvioida että monen kohdan lukeminen voi jättää potilaalle väärän käsityksen ja se voi alkaa ahdistaa tai jopa toteuttaa itseään. Tällainen kohta voisi olla vaikkapa se että' potilaan oirieta on jossian vaiheessa hoitoa tulkittu väärin, pahemmiksi kuin mitä ne ovatkaan. Sairaalahoidon loppulausunnossa ja B-lausunnossa saatetaan samaa asiaa käsitellä eri tavalla mutta kyse on yleensä siitä että lausnnot tehdään eri tarkoituksia varten.

Sairauskertomusista voidaan poistaa (mustata yli) kohtia joista voi olla haittaa esim ulkopuoliselle. Tällainen tilannne voi ollase että potilas on uhannut tappaa jonkun joka sitten ilmoittaa siitä hoitopaikkaan tms.

Äänestä
  • niin mihin voisi tilata? mtt:oon? Mikä se on?

    Äänestä

  • tyhmä kirjoitti:

    niin mihin voisi tilata? mtt:oon? Mikä se on?

    MTT=mielenterveystoimisto

    Äänestä

  • Kerropa jokin esimerkki ilmaisusta, jolla on eri merkitys sairaalakäytössä kuin "puhekielessä". Ettet vaan laadi sairauskertomuksia tahallasi sellaisella slangilla, että niitä ei tavallinen ihminen ymmärrä? Muistuttaisin asetuksesta, jonka mukaan sairauskertomukset pitää laatia yleisesti tunnetuilla käsitteillä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ellu kirjoitti:

Haluaisin vain tietää, että onko mulla mahdollisuus nähdä mun potilaskertomuskansion? Oon ollu vuoden suljetulla (päässyt kaks vuotta sitten pois) ja olin silloin alaikäinen. Nyt kuitenkin täysikäsenä ja aivan terveenä haluaisin ne nähdä. Ihan vain mielenkiinnosta, että mitä sinne on kirjotettu musta ja missä niitä nykyään säilytetään, lukeeko niitä kukaan vai mitä niillä tehdään? En edes asu samalla paikkakunnalla kun olin silloin hoidossa. Ja siitä tulikin mieleen, että säilytetäänköhän ne sielä misä mä olin hoidossa vai kotipaikkakunnan terveystalolla vai missä? Onko kokemuksia kellään, joka olis omansa lukenut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu