Rahan haaskausta

SVEL ja SPL saatiin yhdistettyä SVP:ksi ja se oli hyvä asia.
Mutta mikä hiertää SVP:n ja TUL:n suhteita, kun veneen katsastusvaatimuksia ei saada yhtenäistettyä? SVP vaatii raketteja, mutta TUL ei vaadi. TUL vaatii kaasuhälyttimen, mutta SVP ei vaadi. Raketti/soihtuvaatimus SVP:ssä tulee kuulema kiristymään siten, että palataan takaisin kolmen vuoden käyttökelpoisuuteen. Onko jollain tietoa miksi tällainen takapakki otetaan?
10273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Purjehtijat saivat tyhmät moottoriveneilijät maksamaan kilpapurjehdusharrastuksensa. Hyvä kusetus. Nousi pilviin motoristien maksut, TUL vielä kun saataisiin mukaan talkoisiin!

Äänestä

TUL ei tule liittymään muihin järjestöihin ennen kuin ministeriöstä päätöstä ohjataan rahalla. Ja nyt kun OKM:ssä on vasemmistolainen ministeri, niin tuskin Ahrinmäki tekee sellaista poliittista itsemurhaa että lähtee heikentämään oman kannattajakuntansa asemaa.
Ehkä sitten seuraavalla vaalikaudella asemat muuttuvat tämäkin asia etenee.

Äänestä

Raketit tulisi saattaa vapaaehtoisiksi. Niiden tarvetta on aina väheksytty. 80-luvulla voimassa olevat raketit kulkeutuivat veneeltä veneelle katsastajan edellä. Tähänkö ollaan taas palaamassa, kun voimassaoloaika palautetaan entiselleen eli kolmeen vuoteen? Oikein säilytettynä raketit säilyvät käyttökelpoisina kuusi vuotta. Nykyään hädän ilmoittamiseen on parempia keinoja kuin 80-luvulla ja vaaralliset ruutipötkylät joutavat vapaaehtoisuuden piiriin.

Äänestä
  • Olisikohan taas raha joka puhuu kun ollaan muuttamassa rakettien kelpoisuusaikaa 3 vuodeksi? Se on selvä että veneilijä häviää ja joku muu nettoaa reippaasti rahaa!

    Onko jollakin laittaa linkkiä semmoiseen tekstiin jossa puhutaan kelpoisuusajan lyhentämisestä?

    Äänestä

  • sanaseppo1 kirjoitti:

    Olisikohan taas raha joka puhuu kun ollaan muuttamassa rakettien kelpoisuusaikaa 3 vuodeksi? Se on selvä että veneilijä häviää ja joku muu nettoaa reippaasti rahaa!

    Onko jollakin laittaa linkkiä semmoiseen tekstiin jossa puhutaan kelpoisuusajan lyhentämisestä?

    Jos tuollainen muutos todella tulee, niin minä lakkaan sekä ostamasta raketteja että kysymästä niitä toisten veneitä katsastaessani.

    Äänestä

Mahtaako mitään suhteita olla olemassakaan?

Äänestä

Nythän moottorivenekerhot jo puuhaavat uutta liittoa kun SPV viisinkertaisti jäsenmaksut ja puolitti palvelut. Raha taitaa kaikki mennä kilpapurjehtijoille. Pysyvänä teemana taitaa olla "Tänä vuonna painopistealueena on kilpapurjehdus". Moottorivenepuolelle luvataan edelleen kaikkea mahdollista mutta näkikö joku esim. SPV:n osastolla venemessuilla merkkejä siitä että moottorivenepuolikin kuuluu SPV:n alaisuuteen?
Tarkoituksena on saada tulevaan uuteen liittoon myös matkapurjehtijat, hukkaan menee nyt heidänkin jäsenmaksunsa.

Äänestä
  • Mitkähän maksut SPV on viisinkertaistanut? Näyttää maksavan nykyään 12,5 €/jäsen (alle 19 v 5 €): http://www.purjehtija.fi/index.php?sivu=34862

    Nopeasti katsottuna 2011 taisi Veneilyliitossa maksaa 10 €/jäsen.

    Äänestä

  • Joakim_ kirjoitti:

    Mitkähän maksut SPV on viisinkertaistanut? Näyttää maksavan nykyään 12,5 €/jäsen (alle 19 v 5 €): http://www.purjehtija.fi/index.php?sivu=34862

    Nopeasti katsottuna 2011 taisi Veneilyliitossa maksaa 10 €/jäsen.

    Olen ihmetellyt minäkin, mistä tuo silloin tällöin heitetty juttu viisinkertaistuneista maksuista on kotoisin? Toki SPV:n maksu on kalliimpi kuin Veneilyliiton oli, mutta ei siinä mitään viisinkertaistumista tapahtunut.

    Kokonaan toinen juttu on, että Veneilyliittoon kuuluneena minäkään en hurrannut fuusiolle enkä vieläkään ole kovin luottavainen. Näppituntuma on se, että kilpa- ja junioripurjehduksella on aivan liian suuri painoarvo SPV:ssa ja matkaveneilijät jäävät paitsioon.

    Äänestä

  • old_profile_48355 kirjoitti:

    Kukahan sitten mahtoi hurrata fuusiolle? Tuskin ainakaan useimmat entiset SPL:n jäsenet.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

10+3 kirjoitti:

SVEL ja SPL saatiin yhdistettyä SVP:ksi ja se oli hyvä asia.
Mutta mikä hiertää SVP:n ja TUL:n suhteita, kun veneen katsastusvaatimuksia ei saada yhtenäistettyä? SVP vaatii raketteja, mutta TUL ei vaadi. TUL vaatii kaasuhälyttimen, mutta SVP ei vaadi. Raketti/soihtuvaatimus SVP:ssä tulee kuulema kiristymään siten, että palataan takaisin kolmen vuoden käyttökelpoisuuteen. Onko jollain tietoa miksi tällainen takapakki otetaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu