Oon amiksessa toisen vuoden opiskelija aika vaativalla alalla, mutta ollut nyt marraskuusta saakka sairaslomalla diagnoosilla keskivaikea masennus. Parin viikon päästä ois kuitenkin paluu takaisin opiskelemaan, ja mua ahdistaa ihan hirveästi.
En tiedä masennuksesta, mutta mulla on esiintynyt paniikkikohtauksia koulussa, ja varsinkin tässä sairasloman aikana sosiaalisten tilanteiden jännittäminen tai pelkääminen on vahvistunut aika lailla. Selviän kyllä asioista, joita voin tehdä yksin eikä tartte olla juurikaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa muihin ihmisiin. Koulu on kaikkea muuta kuin turvallinen paikka mulle tällä hetkellä. Pelkään paniikkikohtauksien uusivan, ja että opiskelusta ei tule oireiluni takia yhtään mitään. Mulla on ihan syy olemassa siihen, miksi oireilen näin, mutta se on sen verran henkilökohtainen aihe, etten halua sitä tuoda julki. Oma kehoni kuitenkin ahdistaa todella paljon. Terapeuttikin sanoi viimeksi, että opiskelen aika vaativaa alaa tilanteeseeni nähden. Ala on kuitenkin se, jota haluan opiskella, mutta oma terveys ei halua antaa siihen mahdollisuutta.
Lääkkeitä en käytä, eikä terapiasta ole ollut mulle mitään hyötyä, että oireilusta olisi päässyt pois. Opintoja on vähän pakko jatkaa, koska haluan tuon koulutuksen suorittaa, enkä halua enää jäädä sairaslomalle kotiin vailla mitään tekemistä. Mutta en tiedä millä tuosta selviäisi. Opettajani tietävät jotain oireilustani, ryhmäkaverit eivät. Ja pyrin muutenkin aina salaamaan oireiluni heiltä. En halua heidän tietävän tästä, koska häpeän tätä tilannetta.
En tiedä masennuksesta, mutta mulla on esiintynyt paniikkikohtauksia koulussa, ja varsinkin tässä sairasloman aikana sosiaalisten tilanteiden jännittäminen tai pelkääminen on vahvistunut aika lailla. Selviän kyllä asioista, joita voin tehdä yksin eikä tartte olla juurikaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa muihin ihmisiin. Koulu on kaikkea muuta kuin turvallinen paikka mulle tällä hetkellä. Pelkään paniikkikohtauksien uusivan, ja että opiskelusta ei tule oireiluni takia yhtään mitään. Mulla on ihan syy olemassa siihen, miksi oireilen näin, mutta se on sen verran henkilökohtainen aihe, etten halua sitä tuoda julki. Oma kehoni kuitenkin ahdistaa todella paljon. Terapeuttikin sanoi viimeksi, että opiskelen aika vaativaa alaa tilanteeseeni nähden. Ala on kuitenkin se, jota haluan opiskella, mutta oma terveys ei halua antaa siihen mahdollisuutta.
Lääkkeitä en käytä, eikä terapiasta ole ollut mulle mitään hyötyä, että oireilusta olisi päässyt pois. Opintoja on vähän pakko jatkaa, koska haluan tuon koulutuksen suorittaa, enkä halua enää jäädä sairaslomalle kotiin vailla mitään tekemistä. Mutta en tiedä millä tuosta selviäisi. Opettajani tietävät jotain oireilustani, ryhmäkaverit eivät. Ja pyrin muutenkin aina salaamaan oireiluni heiltä. En halua heidän tietävän tästä, koska häpeän tätä tilannetta.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Voih tiedän tunteen. Ite olin amiksessa pari vuotta sitte muutaman kuukauden. Lopetin sen kun rupes ahdistaan siellä oleminen liikaa ja lisäks sain hirveesti paniikkikohtauksia siellä niinku kaikkialla muuallakin.
En mä osaa sua mitenkää auttaa tai sun oloos helpottaa mutta sun kannattais varmaan käydä lääkärille kertomassa tästä tilanteesta. Tai ei ehkä normaalille terveyskeskuslääkärille, ne kun yleensä tuppaa vaan antamaan jotain rauhottavia lääkkeitä ja sanomaan että kyllä se siitä. Tai se on ainaki mun mielipide. Mut ainaki jos käyt viä sen terapeutin luona niin sille kannattais kertoo ja sit sen kans pohtii jotain ratkasua. Aika turhia ehdotuksia varmaan, oot varmaan itekki noi vaihtoehdot tienny mutta yritinpä ainakin auttaa. :)
Tsemppiä sulle!!
Emme sinun henkilöllisyyttä täällä tunnista, mutta jos ongelma joka on kipupisteesi ja niin vaikea ettei sitä voi täällä paljastaa ja luulet olevan syynä paniikkikohtauksiisi ja pelkoihisi pitäisi kyllä käsitellä ja puhua jonkun kanssa (terapeutti). Sinulla on vaativa ja mielenkiintoinen ala ja on päämääränä valmistua. Nyt on ristiriita, mikä sinun pitää itsesi ratkaista; sinnitteletkö vaikka se on nyt yli voimien.
Tulee mieleen kun tarapeutti tuntee sinua ja oireitasi paremmin ja hänkin epäilee ponnistusta ylivoimaiseksi. Onko sinnulle hirveä epäonnistuminen ja häpeä, jos nyt keskeytät. Sekin mahdollisuus on että pinnistät ja nippanappa saat läpi, mutta olet niin uupunut että työt eivät onnistu jasa sairautesi vain pahenee.
Ehkä sinuna jäisin nyt lepäämään ja hoitaisin itseni kuntoon, voisin siinä sivussa opiskella psyykelle halpompaa juttua tai tehdä työtä. Sitten kun itsetunto kohenee, ikää ja elämänkokemusta karttuu ja terapia puree, niin voisin ottaa jälleen tapetille unelma-ammttini.
Eräs tuttavani yritti opiskella sairaanhoitajaksi teininä, mutta se ei silloin onnistunut. Hänestä tulikin kokki, mutta alloitti jälleen saiiraanhoitajaopinnot ja on nyt unelma-ammatissaan.
En käytä lääkkeitä, enkä mielellään niitä haluakaan. Kevään lukujärjestys ei ole sillain paha, mutta sisältää teorian lisäksi jonkin verran fyysistä harjoittelua, joka on ehkä tota teoriaopiskelua ahdistavampaa juurikin sen takia, etten halua kenenkään koskevan muhun. Pystyin tähän vielä jotenkin ykkösvuoden aikana, mutta nyt tuo fyysinen toiminta muiden kanssa ahdistaa entistä enempi. Olen saanut myös paniikkikohtauksia tällaisissa tilanteissa. Teoriaopinnoissa ahdistaa ajatus, etten ymmärrä mistään mitään. Tällaista mulla on ollut viime kesästä saakka. Hankala kuvata asiaa, mutta tunnen itseni aiempaa tyhmemmäksi.
Alkuperäiseen ongelmaani saan toivottavasti apua ensi syksynä, mutta sekin on hyvin hidas prosessi.
Olen yrittänyt pistää nyt toivoani tämän tilanteen selättämiseen kevääseen ja ilmojen lämpenemiseen, että pääsisin juoksemaan ja pyöräilemään - tekemään siis semmoisia asioita, jotka tuottavat mielihyvää. Jospa se ahdistus siinä pikkasen helpottaisi ja kestäisin olla sosiaalisissa tilanteissa. Ja että opinnotkin etenisivät.
vastaaja kehoitti, että kenties olisi hyvä pohtia koulutuksen keskeyttämistä. Itse toisin esiin sen kevyemmän vaihtoehdon, että vaikka jatkaisit sairaslomaa tämän kevään loppuun? Jos oireesi ovat todella vaikeat, niin onhan se vähän pakkokin. Jos keskeyttää, on myöhemmin useimmilla erittäin vaikeaa aloittaa ihan alusta, sinulla on kuitenkin tutkinnosta suuri osa jo tehtynä. Onko mahdollista räätälöidä jotenkin opintojasi siihen suuntaan, että selviytyisit paremmin, oletko keskustellut vaikka opon tms. henkilön kanssa tilanteestasi? Ei ole mikään häpeä tehdä opinnot vaikka vähän hitaammin, ei elämä ole suoritus.
Ei onnistunut kouluun palaaminen. Nyt sit pidempi tauko ja toivottavasti se riittäisi saamaan terveydentila kuntoon ja jatkamaan myöhemmin opinnot loppuun.
On jotenkin pettynyt olo.
Niin varmaan tuntuu ensi alkuun, mutta kohta se koet helpotuksena.ja hyt on aikaa hoitaa itseä ja mietttiä rauhassa mitä tuleman pitää.
Aurinkoista kevättä!