Keskustelu palstalla tuntuu äityneen kireähköksi, joten lienee
paikallaan harmiton anekdooti tähän väliin:
Viime marraskuussa olimme Alex Collierin järjestämällä
tutustumisreissulla Andromedan koillissektoriin.
Meneillään oli sikäläisen rotupäällikön , Andro Maha-Watsa III:n
tarjoama lounas.
Matkanjohtajamme Andreus Anonymous oli kova tupakkamies.
Tupakanhimo iski kesken lounaan, ja Andreus kysyi varovasti
rotupäälliköltä, saisiko pöydässä tupakoida.
Rotupäällikkö katsoi kummeksuen Andreusta, ja loihe lausumaan:
"Enpä tosiaan tiedä, kukaan ei tuollaista ole minulta tähän mennessä rohjennut kysyä."
No, hieman myöhemmin sitten ilmeni, että vastaus oli tulkittavissa myönteiseksi. Andreus pääsi tuskastaan ja kohta vahva sikarinsavu kietoi lounaspöydän sinertävään vaippaansa.
Muuan anekdootti
1
52
Vastaukset
- mukana ollut
Reissulla mukana olleena saanen minäkin heittää tähän kommentin.
Muistan, että loppuillasta tunnelma muuttui välittömäksi, ja Andro
osoitti suurta mielenkiintoa meitä telluslaisia kohtaan.
Hän mm. sanoi olevansa suuresti kiinnostunut planeettamme luonnontieteiden kehityksestä ja ihaili erityisesti Isaac Newtonia
klassisen fysiikan kehittäjänä.
Hän jopa testasi tietojamme esittämällä asiaan liittyvän tehtävän:
Siinä oli 2 kohtaa: Alfa) 5:n metrin korkeudella vedenpinnan yläpuolella
kivi saa lähtönopeuden 2 m/s kotisuoraan ylöspäin
Beetta) se saa samasta kohtaa nopeuden 2 m/s kotisuoraan alaspäin. Kummassa tapauksessa kivi kohtaa vedenpinnan suuremmalla nopeudella ? (ilmanvastusta ei otettu huomioon)
Minulla ei ole tarkkaa muistikuvaa, miten "tentistä" selvisimme,
enkä tähän hätään viitsi ratkaiasua alkaa laskemaan.
Tehköön sen lukijat, jos mielenkiintoa riittää.
Lopuksi terveisiä kaikille telluslaisille mukanaolijoille !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1265334Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella313842No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452480Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv371972Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241694- 241693
- 411630
- 501608
- 291443
- 141362