Tässä taas yksi opettavainen kertomus siitä, kuinka kreationistien väitteet osoittuvat lopulta poikkeuksetta virheellisiksi.
Lordi Kelvin laski 1800-luvun lopulla silloisten fysiikan tietojen varassa, että Aurinko ei ole voinut säteillä kauempaa kuin n. 15 miljoonaa vuotta.
Tämä siitä syystä, että silloin oletettiin Auringon säteilemän energian voivan olla peräisin vain omasta painovoimastaan romahtavan vedyn potentiaalienergiasta.
Tämä oli kiusallista, sillä jo silloin geologit ja biologit olivat päätyneet tulokseen, jonka mukaan Maan on oltava huomattavasti vanhempi.
Kreationistit olivat tietysti mielissään, sillä olihan tässä heille yksi argumentti nuoren Maan puolesta.
Aikanaan Einstein keksi, että massa on energiaa, ja muutenkin ytimien salatut voimavarat alkoivat paljastua.
Hans Bethe esitti 30-luvun puolivälissä ensimmäisen version siitä mallista kuinka Auringon säteilemä energia saattaisi olla peräisin ydinfuusiosta, jossa 4 vety-ydintä yhtyy heliumytimeksi, jolloin massaa vapautuu jonkinverran energiaksi ja samalla "pääsee irti" kaksi pikku neutriinoa.
Näin energiaa riittäisi kevyesti miljardienkin vuosien tarpeiksi.
Mallia kehiteltiin eteenpäin kuin myös erinäisiä koejärjestelyjä.
Lopulta 60-luvulla oltiin valmiita kokeellisesti havaitsemaan nämä teorian ennustamat neutriinot.
Niitä havaittiinkin, mutta järjestään vain kolmasosa teorian ennustamasta määrästä.
Kreationistit olivat edelleen mielissään, sillä he saattoivat edelleen pitää kiinni gravitaatioromahdusväitteestä myöntäen korkeintaan Auringossa tapahtuvan vain hieman fuusiota.
Tämä ns. aurinkoneutriino-ongelma on ollut yhtenä kohtana heidän listoillaan aina viime vuosiin asti.
Samaan sarjaan kuulunee myös kokeellisesti havaittua Auringon kutistumista esittävä väite, joka johtunee virheellisestä, ja myöhemmin kumotusta, mittauksesta vuosikymmenten takaa.
Todellisuudessa Aurinko kasvaa hitaasti, mikä johtuu sen sisuksien hiljalleen kasvavasta lämpötilasta.
Neutriinot ovat muissakin yhteyksissä vielä paljolti arvoitus, ja alettiinkin pohtia, että niillä saattaisi sittenkin olla massa ja sen kautta kyky muuttua toisenlaisiksi neutriinoiksi eli myoni- tai tau-neutriinoiksi.
Pitkään ei kuitenkaan ollut tiedossa minkäänlaisia kokeita, joiden avulla nämä erikoisneutriinot voitaisiin havaita.
Lopulta sopiva koejärjestely keksittiin, ja se toteutettiin viime vuonna.
Ja - yllätys, yllätys! - koe osoitti selvästi, että Aurinko tuottaa kaikenkaikkiaan neutriinoita juuri fuusioteorian ennustaman määrän.
Mitä opimme tästä?
No tietenkin sen, että kreationismin tarjoamat selitykset tulevat kyseeseen vasta viimeistenkin vaihtoehtojen jälkeen, vaikka jokin asia olisikin tilapäisesti tieteelle arvoitus.
Niin poikkeuksetta kreationistien teoriat lopulta romahtavat oman mahdottomuutensa alle.
Lordi Kelvin laski 1800-luvun lopulla silloisten fysiikan tietojen varassa, että Aurinko ei ole voinut säteillä kauempaa kuin n. 15 miljoonaa vuotta.
Tämä siitä syystä, että silloin oletettiin Auringon säteilemän energian voivan olla peräisin vain omasta painovoimastaan romahtavan vedyn potentiaalienergiasta.
Tämä oli kiusallista, sillä jo silloin geologit ja biologit olivat päätyneet tulokseen, jonka mukaan Maan on oltava huomattavasti vanhempi.
Kreationistit olivat tietysti mielissään, sillä olihan tässä heille yksi argumentti nuoren Maan puolesta.
Aikanaan Einstein keksi, että massa on energiaa, ja muutenkin ytimien salatut voimavarat alkoivat paljastua.
Hans Bethe esitti 30-luvun puolivälissä ensimmäisen version siitä mallista kuinka Auringon säteilemä energia saattaisi olla peräisin ydinfuusiosta, jossa 4 vety-ydintä yhtyy heliumytimeksi, jolloin massaa vapautuu jonkinverran energiaksi ja samalla "pääsee irti" kaksi pikku neutriinoa.
Näin energiaa riittäisi kevyesti miljardienkin vuosien tarpeiksi.
Mallia kehiteltiin eteenpäin kuin myös erinäisiä koejärjestelyjä.
Lopulta 60-luvulla oltiin valmiita kokeellisesti havaitsemaan nämä teorian ennustamat neutriinot.
Niitä havaittiinkin, mutta järjestään vain kolmasosa teorian ennustamasta määrästä.
Kreationistit olivat edelleen mielissään, sillä he saattoivat edelleen pitää kiinni gravitaatioromahdusväitteestä myöntäen korkeintaan Auringossa tapahtuvan vain hieman fuusiota.
Tämä ns. aurinkoneutriino-ongelma on ollut yhtenä kohtana heidän listoillaan aina viime vuosiin asti.
Samaan sarjaan kuulunee myös kokeellisesti havaittua Auringon kutistumista esittävä väite, joka johtunee virheellisestä, ja myöhemmin kumotusta, mittauksesta vuosikymmenten takaa.
Todellisuudessa Aurinko kasvaa hitaasti, mikä johtuu sen sisuksien hiljalleen kasvavasta lämpötilasta.
Neutriinot ovat muissakin yhteyksissä vielä paljolti arvoitus, ja alettiinkin pohtia, että niillä saattaisi sittenkin olla massa ja sen kautta kyky muuttua toisenlaisiksi neutriinoiksi eli myoni- tai tau-neutriinoiksi.
Pitkään ei kuitenkaan ollut tiedossa minkäänlaisia kokeita, joiden avulla nämä erikoisneutriinot voitaisiin havaita.
Lopulta sopiva koejärjestely keksittiin, ja se toteutettiin viime vuonna.
Ja - yllätys, yllätys! - koe osoitti selvästi, että Aurinko tuottaa kaikenkaikkiaan neutriinoita juuri fuusioteorian ennustaman määrän.
Mitä opimme tästä?
No tietenkin sen, että kreationismin tarjoamat selitykset tulevat kyseeseen vasta viimeistenkin vaihtoehtojen jälkeen, vaikka jokin asia olisikin tilapäisesti tieteelle arvoitus.
Niin poikkeuksetta kreationistien teoriat lopulta romahtavat oman mahdottomuutensa alle.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.