Koira sai oudon kohtauksen!

Meillä on tänä kesänä 8-vuotta täyttävä saksanpaimenkoira. Poika on aina ollut ihan terve eikä ole oireillut yhtikäs mitään, mutta tänään heräsin puolen päivän maissa siihen kun lattialta kuuluu outoa kolinaa ja kun nostin päätäni huomasin koiran yrittävän nousta jaloilleen ilman onnistumista.
Vartalo vapisi, nytkäsi mutta koira oli kuitenkin ihan tajuissaan etuosa vartalosta ylhäällä ja tuijotti minua. Yritin ottaa nimeä kutsumalla kontaktia ja koira kyllä pystyi reagoimaan ärsykkeisiin, joten nousin ylös ja juoksin hakemaan puhelimen soittaakseni isälleni koska en ite omista autoa ja olin vaan koiravahtina. Poistuessani viereltä poika tuli perässä käskyistä huolimatta. Teki suorastaan pahaa katsoa miten kärsivältä se näytti yrittäessään mönkiä minun luokseni.
Missään vaiheessa ei noussut kokonaan jaloilleen vaan pysyi kokoajan ns. ryömimisasennossa/lysyssä jalat "koukussa." Pystyssä pysyminen oli nytkämisen takia selvästi hankalaa ja koira kaatuikin kyljelleen joitan kertoja, mutta yritti silti jatkaa itsepintaisesti matkaa :( vesiastiakin kaatui pojun lysähtäessä päälle. Lopulta se sitten totteli "paikka" ja "maahan" käskyä eikä liikkunut ovenpielestä mihinkään. Makaaminen ei tosin näyttänyt ihan normaalilta ja kohtauskin meni jo tässä vaiheessa ohitse ja koira pääsi kunnolla pystyyn ja oli ihan normaali ei mitenkään väsynyt/sekava.

Näytti tosin siltä, että lonkissa/takajaloissa olisi jotain vikaa koska se aristi kun yritin hieroa lonkkaa ja välillä kävely meni vähän ns. ristiin luultavasti kaatumisen ehkäisyksi. Eläinlääkäriin hakemaan tulleen isoveljenkin se toivotti iloisesti tervetulleeksi kuin mitään ei olisi tapahtunut ja nyt ne on ollu siellä jo parisen tuntia eikä minulla ole hajuakaan mitä tapahtuu. Lähtiessä koira vähän juoksenteli pihalla, mutta huomasin taas takajaloissa jotain outoa: ne eivät liikkuneet "eri tahtia" vaan etutassujen mennessä takakäpälät tulivat samaa vauhtia perässä, samassa linjassa.
1116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Onneksi koira pääsi heti eläinlääkäriin ja olit hänen kanssaan.
Toivottavasti tuolle syy selvisi ja koira paranemaan päin.
Tuo kyllä varmaan pelästytti, kun tuo sairaskohatus kuullosti aika rajulta.

Jaksamisia ja toipumisia teille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


apuaaddddd kirjoitti:

Meillä on tänä kesänä 8-vuotta täyttävä saksanpaimenkoira. Poika on aina ollut ihan terve eikä ole oireillut yhtikäs mitään, mutta tänään heräsin puolen päivän maissa siihen kun lattialta kuuluu outoa kolinaa ja kun nostin päätäni huomasin koiran yrittävän nousta jaloilleen ilman onnistumista.
Vartalo vapisi, nytkäsi mutta koira oli kuitenkin ihan tajuissaan etuosa vartalosta ylhäällä ja tuijotti minua. Yritin ottaa nimeä kutsumalla kontaktia ja koira kyllä pystyi reagoimaan ärsykkeisiin, joten nousin ylös ja juoksin hakemaan puhelimen soittaakseni isälleni koska en ite omista autoa ja olin vaan koiravahtina. Poistuessani viereltä poika tuli perässä käskyistä huolimatta. Teki suorastaan pahaa katsoa miten kärsivältä se näytti yrittäessään mönkiä minun luokseni.
Missään vaiheessa ei noussut kokonaan jaloilleen vaan pysyi kokoajan ns. ryömimisasennossa/lysyssä jalat "koukussa." Pystyssä pysyminen oli nytkämisen takia selvästi hankalaa ja koira kaatuikin kyljelleen joitan kertoja, mutta yritti silti jatkaa itsepintaisesti matkaa :( vesiastiakin kaatui pojun lysähtäessä päälle. Lopulta se sitten totteli "paikka" ja "maahan" käskyä eikä liikkunut ovenpielestä mihinkään. Makaaminen ei tosin näyttänyt ihan normaalilta ja kohtauskin meni jo tässä vaiheessa ohitse ja koira pääsi kunnolla pystyyn ja oli ihan normaali ei mitenkään väsynyt/sekava.

Näytti tosin siltä, että lonkissa/takajaloissa olisi jotain vikaa koska se aristi kun yritin hieroa lonkkaa ja välillä kävely meni vähän ns. ristiin luultavasti kaatumisen ehkäisyksi. Eläinlääkäriin hakemaan tulleen isoveljenkin se toivotti iloisesti tervetulleeksi kuin mitään ei olisi tapahtunut ja nyt ne on ollu siellä jo parisen tuntia eikä minulla ole hajuakaan mitä tapahtuu. Lähtiessä koira vähän juoksenteli pihalla, mutta huomasin taas takajaloissa jotain outoa: ne eivät liikkuneet "eri tahtia" vaan etutassujen mennessä takakäpälät tulivat samaa vauhtia perässä, samassa linjassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu