Seurustelen tällä hetkellä todella ihanan ja huomaavaisen miehen kanssa, olemme seurustelleet 1,5 vuotta. Suhteemme on kaikinpuolin mahtava.
Ongelmani on kuitenkin sairaalloinen mustasukkaisuus. Tiedän ettei minulla ole mitään aihetta epäillä poikaystävääni pettämisestä, mutta silti mietin sitä aina kun poikaystäväni on jossain muualla. Pelkään petetyksi tulemista ja poikaystäväni menettämistä.
Hän on lähdössä viikon päästä matkalle porukan kanssa jossa on paljon myös naispuolisia ihmisiä, porukassa on hänen paraskaverinsa. Pelkään, että hän pettää minua tuolla matkalla ja suutun hänelle siitä turhaan koko ajan. Hän on sanonut, että häneen voi luottaa eikä hän voisi ikinä pettää minua ja aikoo olla matkalla vain kaverinsa kanssa. Tahtoisin uskoa häntä ja lopettaa tämä typerä mustasukkaisena oleminen, mutta en pysty. En tiedä miksi.
Olen henkisesti todella väsynyt tähän ja tiedän meidän eroavan jos en pian pysty hallitsemaan itseäni ja mustasukkaisuuttani.
Millä päästä eroon sairaalloisesta mustasukkaisuudesta?
enkestä
2
420
Vastaukset
- irkku
Olet oikeassa. Ehkä hän on kanssasi vain fyysisesti, mutta henkisesti jossain siellä muualla, ja sinä tunnet sen.
Me naiset iholla ja vaistolla tunnemme jos miehet valehtelevat meille, vaikkemme ymmärrä tätä. - dagger85
Mulla on sama ongelma, ollaan oltu yhdessä 2v ja mun mustasukkaisuus vaan kasvaa. Se aiheuttaa tuskaa mulle ja hänelle. Tapellaan usein . En tiedä mitä tälle tehä, ollaan nyt laitettu suhteemme tauolle ja poikaystävä lähti viikoksi lappiin ... :(
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin1714867- 1691641
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)661457- 65970
Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte124797Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?6787- 56776
Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy191751En olisi uskonut et
Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.66739- 76731