Olen ollut ilman parisuhdetta erosta lähtien eli noin vuoden.
Olen edelleen terapiassa joten sen aikakaan ei ehkä olisi, ei välttämättä vielä vuosiin. On hyvä saada vanha kunnolla pois alta, ennen kuin... jos nyt edes koskaan mitään enää tuleekaan.
Välillä on tullut heikkoja hetkiä ja olen etsinyt seuraa (onnekseni en ole löytänyt sopivaa).
Valtaosa treffiseuralaisista ei ole ollut kiinnostunut minusta, joka on saattanut osin kyllä johtua siitä, että kun hain aktiivisesti seuraa, olin vielä sekaisin eron takia.
Kahdelle olen taas itse antanut pakit, joista toinen yritti takertua.
Itse en todellakaan ole täydellinen ja itselläni on aika korkea vaatimustaso. Eli "sitä oikeaa" ei välttämättä olekkaan.
Yksin olo ei ole hullumpaa (vaikka kaipaakin sitä kaveria jakamaan arkisia asioita) ja voi tosiaan hyvin olla, etten tule ikinä kohtaamaan sellaista henkilöä, joka kelpaisi minulle ja jolle minä kelpaisin, mutta ei se ole maailmanloppu. Parisuhde ei ole itseisarvo ja olen mielummin yksin kuin otan toisen sellaisen ihmisen, joka hajottaa minut totaalisesti.
Olen edelleen terapiassa joten sen aikakaan ei ehkä olisi, ei välttämättä vielä vuosiin. On hyvä saada vanha kunnolla pois alta, ennen kuin... jos nyt edes koskaan mitään enää tuleekaan.
Välillä on tullut heikkoja hetkiä ja olen etsinyt seuraa (onnekseni en ole löytänyt sopivaa).
Valtaosa treffiseuralaisista ei ole ollut kiinnostunut minusta, joka on saattanut osin kyllä johtua siitä, että kun hain aktiivisesti seuraa, olin vielä sekaisin eron takia.
Kahdelle olen taas itse antanut pakit, joista toinen yritti takertua.
Itse en todellakaan ole täydellinen ja itselläni on aika korkea vaatimustaso. Eli "sitä oikeaa" ei välttämättä olekkaan.
Yksin olo ei ole hullumpaa (vaikka kaipaakin sitä kaveria jakamaan arkisia asioita) ja voi tosiaan hyvin olla, etten tule ikinä kohtaamaan sellaista henkilöä, joka kelpaisi minulle ja jolle minä kelpaisin, mutta ei se ole maailmanloppu. Parisuhde ei ole itseisarvo ja olen mielummin yksin kuin otan toisen sellaisen ihmisen, joka hajottaa minut totaalisesti.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Älä valehtele
Onko sinulla huono itsetunto vai miksi tuollainen hyökkäävä käytös?
Ei minun ihmisarvoni ole siitä kiinni, että olenko jonkun kanssa vai en.
Itse tein eron jälkeen tilipäätöksen omasta osuudestani, omista vioistani ja päädyin menemään terapiaan. Ihmiselle on tärkeintä olla sinut itsensä kanssa ja arvostaa omaa itseään.
Niin kuin laitoin, niin olen varannut itselleni aikaa useamman vuoden selvittää asiat perusteellisesti. Ehkä sen jälkeen jotain, ehkä ei... Itse en pidä sitä kovin isona juttuna. Itse asiassa minua pelottaa aika paljon ajatus suhteesta naisen kansa.
Sitä ei varmaan ulkopuolinen tajua mitä narsisti nainen saa aikaan. Pelkotiloja, paniikkihäiriötä, elämänhalun menettämistä, psykosomaattisia sairauksia, pitkiä masennusjaksoja. Ei ollut helppoa tajuta, että hänellä ei ollut missään vaiheessa mitään tunteita vaan kyse oli puhtaasta hyväksikäytöstä.
Mielummin olen tosiaan loppuelämäni yksin kuin sellaisen ihmisen kanssa.
En ole mitenkään hirveän kaksisen näköinen, mutta joillain mittareilla menestynyt (joka oli varmaan se perimmäinen syy entiselle puolisolleni olla minun kanssani, kun oli mistä ottaa). Kiinnostuneita ilmeisesti olisi (en kyllä aina ole niin vakuuttunut heidän tarkoitusperistään) , mutta en tiedä löytyisikö koskaan sellaista, jonka itse huolisin. On minulla ollut heikkona hetkin ihastumisia, mutta he eivät sitten taas ole olleet kiinnostuneita minusta (mikä on loppupeleissä ollut varmaan ihan hyvä asia).
En tosin ole ihan yksin. Vaikka minulla ei ole minkäänlaista seksielämää, niin on minulla ystäviä ja ystävättäriä, joiden kanssa voi käydä kaveripohjalla leffassa, teatterissa, syömässä, shoppailemassa tai vaikka pienellä matkalla.
Kun luopuu siitä pakko ajatuksesta, että on oltava joku, niin elämä on paljon kivempaa ja helppoa.
Kyllähän sä sitä seksiäkin saisit niin paljon kuin haluaisit. Mut ehkä et halua mitään irtoseksiä...:(
Itsekin hairahduin nuoruusvuosinani suhteeseen narsistinaisen kanssa, ja siitä kokemuksesta toipumiseen meni vuosia. Jos ja kun haluaa suhteeseen "mihin hintaan tahansa", on tämä meidän kokemuksemme se hinta, joka pitää maksaa. Yksinäisyys tosiaan voittaa elämän väärän ihmisen kanssa. Ken ei usko, voi itse kokeilla.
Ja niin, olen aivan samaa mieltä siitä, että kun pääsee pakkoajatuksesta toisesta ihmisestä eroon, ja keskittyy siihen mikä elämässä on hyvää ja kaunista, elämä muuttuu paljon kevyemmäksi taivaltaa.
Käytetään näköjään samaa nimimerkkiä :)
Enpä tiedä siitä saisiko vai eikö saisi, en ole kovin hyvä sanomaan tuollaisia asioita suoraan tai ehdottamaan. Olen ehkä enemmän sellainen henkilö, jota ei otettaisi yhden yön suhteeseen, mutta aviomieheksi saattaisin ehkä kelvata.
Ei sillä nyt silleen väliäkään, sillä minusta tuskin edes on yhden yön suhteisiin. Minulla varmaan tulisi siinä tunteet mukaan ja sitten aamulla, kun se päättyisi siihen...
Se ei varmaan olisi sen sisäisen tuskan arvoista...
Nuoruudessa ajattelin, että tulen olemaan elämäni aikana vain yhden naisen kanssa, mutta toisin kävi :(
Ei silleen, kaikki s -jutut on laskettavissa yhden käden sormilla, eikä siinäkään tarvitse kaikkia sormia käyttää.
Tämä ajatus yhdestä ihmisestä ja avioliiton pyhyydestä sai minut kestämään asioita, joita minun ei missään tapauksessa olisi pitänyt sietää.
Vaikka yksinäisyys voittaisikin elämän väärän ihmisen kanssa, se ei kumminkaan poista halua elää oikean ihmisen kanssa.
Vaikka keskittyisitkin siihen, mikä on elämässä hyvää ja kaunista, et voi nauttia siitä, jos pää on kipeä. Jollet opi nauttimaan päänsärystä, sinun täytyy ensin saada päänsärky pois voidaksesi keskittyä mainitsemiisi asioihin, mitä ne nyt sitten ikinä ovatkaan. Harva onnistuu nauttimaan tuskaisena. Masokistit ovat tietysti oma lukunsa.
Ei poista ei, mitä nyt lykkää sitä, ehkä vuosiksikin, kunnes sielun haavan parantuvat.
Jos pää on kokoajan kipeä, on syytä painua lääkäriin ;) Mutta joo, ymmärrän pointtisi. Jos keskittyy ajattelemaan ja voivottelemaan yksinäisyyttään, kyllä siitä varmasti kasvaa niin suuri peikko, ettei juuri mistään pysty elämässä nauttimaan. Kyllä minäkin haluaisin olla jo naimisissa, olla isä pienille lapsille joita opastaa ja kasvattaa vastuullisiksi ja hyvinvoiviksi aikuisiksi. Mutta kun ei niin ei. Ehkä minulla sitten on psyykkeessäni sellainen ominaisuus, että pystyn keskittymään elämässä muuhunkin, kuin tuntemaan itseni surkeaksi.
Myönnän, että kyllä tuo surkeuden tuntu on välillä päällimmäisenä, esimerkiksi tässä eräs päivä, kun henkilö, jolle olin ylimääräiset kirjani myynyt, tuli hakemaan niitä lastensa kanssa. Hänen viisivuotias vekaransa oli kertakaikkisen mainio, ja halasikin minua lopuksi. Sitten minun pitikin valkoisella valheella lopettaa keikka siihen, sillä ahdistus kasvoi liian suureksi. En voinut ajatella kuin muuta, ettei koskaan minua ei tule halaamaan omat lapseni. (Miten niin miehillä ei muka ole vauvakuumetta?)
No, kuten tiedämme, elämällä on tapana lyödä kasvoille usein, ja lyödä lujaa, eikä tuo tapahtuma jäänyt viime päivien ainoaksi muistuttajaksi siitä, mitä en koskaan voi saada.
Mutta mutta. Välttämättömyydestä voi tehdä hyveen. Ehkä sekin on psyykkeeni erikoisuus, että pystyin irroittautumaan tuosta ahdistuksesta, ja keskityin jälleen täysin mielenkiintoiseen ohjelmointiongelmaan. Pystyin suuresti nauttimaan eilenkin elämän hyvistä puolista, kun juoksumatolla saavutin ensimmäistä kertaa 3.0 km matkan 12 minuutista. Kun ei ole, eikä tule, perhettä, keskityn vain itseeni, ja siihen, mikä minusta elämässä on mukavaa.
Ehkeivät kaikki pysty irroittautumaan surkeasta olostaan koskaan, mutta vuosia minultakin kului tähän pisteeseen pääsemiseen.
Onhan minullakin hetkiä, jolloin on ihan hyvä olo, ja se tapahtuu silloin, kun saa unohtaa oman elämän ja keskittyä johonkin, mikä nyt sattuu sillä hetkellä olemaan mielenkiintoista. Mutta aina jossain joku taho herättää todellisuuteen ja muistuttaa, että minua vituttaa. Se kulkee aina mukana, vaikka siltä pääsisikin hetkeksi karkuun. Pitäisi pystyä eristäytymään kokonaan yhteiskunnasta, johonkin omaan fantasiamaailmaan, jotta voisi unohtaa sen todellisuuden. Mitä enemmän ikää tulee, sitä pahemmalta tuntuu aina palata tänne. Sen takia toivoisinkin, että tämä olisi jo ohi. Se päänsärky palaa aina uudestaan, vaikka saisinkin nielaistua lääkkeen, ja kohta olenkin varmaan immuuni sille.
Hyvä, että sinullakin on, ainakin hetkiä, jolloin sinulla on hyvä olo. Se tarkoittaa myös sitä, että on mahdollista lisätä noiden hetkien määrää elämässä, ja minimoida noita kurjempia ajanjaksoja. Ei tietenkään poistaa kokonaan, mutta vähentää.
Fantasiamaailmaan voi paeta, eikä se ole minusta huono vaihtoehto kurjan, yksinäisen, todellisuuden piinaamalle ihmiselle. Vilkas mielikuvitus auttaa kestämään arjen kylmyyden.
Ikä tuo omat vaikeutensa mukanaan, se tieto, ettei vanhuudessakaan ole muuta odotettavissa kuin yksinäisyys, ja huonolla tuurilla, mitä elämässä on riittänyt ja varmasti riittää, kohtalona on kuolla yksin, tuskissaan, vessan lattialle yms, ja huoltoyhtiö sitten joskus löytää muumioituneen ruumiin. Elämä näyttää viimeistä kertaa keskisormea.
Mutta, tähän skenaarioon on toki se toivo, että vanhuuteemme on vielä vuosikymmeniä aikaa, eikä voi ennustaa, millaisia hoivarobotteja silloin on. Ehkä robotit & tekoäly kehittyvät niin pitkälle, että niistä saa avun yksinäisyyteenkin, kukapa tietää.
Toinen iän tuoma "rasite" on tieto siitä, ettei koskaan saa lapsia. Eikä siksi, että olisi lisääntymiselimissä mitään vikaa, tai että itse valitsisi niin. Vaan siksi, ettei kelpaa. Elämä nuijii itsetuntoa rakoon minkä ehtii. Ehkäpä masennuskin on yksi evoluution toimintatavoista; yksilöt, jotka eivät sopeudu, masentuvat, ja kuolevat, joskus omankin käden kautta, pois kuluttamasta rajallisia luonnonvaroja. Vaan tässä kohtaa se olenkin minä, joka näyttää elämälle keskisormea, ja aion olla täällä niin pitkään, kuin suinkin mahdollista, kuluttamassa luonnonvaroja ja työskentelemässä sen puolesta, että teknologia joskus vielä ratkaisee yksinäisyyden(kin).
Ei tuo yksin kuoleminen ole ikinä ollut mikään pelko minulla. Pahempi juttuhan se on olla ja tuntea se yksinäisyys, kuolema on vain helpotus. Suurin pelko itselläni on se vanhuus, kun kaikki on jo täysin tavoittamattomissa, mutta tunteet ovat tallella. En haluaisi elää niin vanhaksi, toivottavasti en eläkään, nytkin on jo tarpeeksi vaikeata, ja sääennuste lupailee vain synkkiä pilviä tulevaisuudelle.
Kakruna fantasiamaailmassa saattoi jopa elääkin jonkin aikaa. Nykyään sen jo tietää, että se maailma on vain tämän todellisen maailman sisällä, ja ne huolet pääsevät myös niiden porttien taakse, jonne ne ei aikoinaan olisi ulottunut.
"Whenever you dream, you're holding the key,
it opens the door, to let you be free..."
Valitettavasti avaimeni ei käy enää samaan oveen, kuin ennen, mutta käy se vielä kumminkin johonkin.
http://www.youtube.com/watch?v=nUdOzHrVP9Y
En minäkään ennen kuolemaa pelännyt, enkä toisaalta vieläkään itse kuolemaa pelkää, vaan sitä, kuinka tuskainen ja kivulias kokemus se tulee olemaan, ennen kuin tyhjyys armahtaa. Tämä "fobia" alkoi pari vuotta sitten, kun sain pahan migreenikohtauksen ja makasin halvaantuneena/voimattomana vessan lattialla, kykenemättä liikuttamaan kuin silmiäni, ehkä muutaman tunnin, ehkä vain minuutteja. Oli hyvin ahdistava kokemus vain maata siinä, voimatta tehdä yhtään mitään, kännykkä oli parin metrin päässä lipaston päässä, mutta yhtä hyvin se olisi voinut olla Vladivostokissa. Ajatus siitä, että tässä tämä nyt sitten oli, voin vain maata ja odottaa milloin kuolema korjaa, oli jokseenkin hirvittävä.
Pelkäänkin, että kohtalonani on kuolla tuskaisesti yksin, vessan lattialle, elämän viimeinen pilkkanauru. No, yksi sovelluksista, joita suunnittelen, on eräänlainen "dead man switch", sovellus, joka hälyttää automaattisesti apua, jos minulle sattuu jotain. Ehkä teknologia auttaa minua siinä, missä ihmiset eivät halunneet.
Ehkä olet kypsempi henkilö kuin minä, vaikka olenkin sinua vuosissa mitattuna vanhempi. Minä nimittäin pystyn vieläkin pakenemaan maallisia murheitani fantasiamaailmoihin, joissa mikään ei minua satuta. Tästä kyvystä oli suurta hyötyä peruskoulussa, kiusaajieni väkivalta kilpistyi henkiseen muuriini. Siitä on yhä hyötyä, yksinäisessä asunnossa, yksinäisessä elämässä, torjuttuna ja hylättynä.
Toivon, että muutkin yksinäiset voivat vielä löytää sisäisen lapsensa, ja paeta ahdistusta fantasiamaailmaan.
Huhuh
Et usko kuinka tutulta tuo kuulosti. Fantasiamaailma, koulukiusaaminen, narsisti puoliso...
No ei kai itsevarmat ihmiset sortuisikaan narsistiin?
Itse olen tehnyt työtä ja teen edelleen, että pääsisin siitä mielikuvitusmaailmasta eroon. Se ei aina ole nin helppoa ja kait tänne kirjoittaminenkin jonkilaista pakoa on?
Tein muuten jostain syystä tänään listaa siitä, mitä minä sain siitä suhteesta sen kanssa. En keksinyt mitään konkreettista, pelkästään muruja. Ihminen on todella sokea, kun on tottunut elämään mielikuvitusmaailmassa.
Niin, vaikuttaako yksinäisyyden pelkokin sitten siihen, ettei huonosta suhteesta vain yksinkertaisesti lähde, vai onko sitä niin toisen lumoissa, ettei lähteminen tunnu hyvältä ajatuksesta, en tiedä. En pysty vieläkään selittämään sitä, miksi tuhlasin vuosia tuossa huonossa suhteessa. Mutta ainakin sen johdosta ymmärrän, että toisetkin voivat joutua samaan tilanteeseen.
Oli tuosta kokemuksesta se hyöty, että kun myöhemmin tapasin toisen narsistinaisen, tällä kertaa sanoin ei. Kuten kirjoitettu, virheitä saa tehdä, mutta niistä pitää oppia.
Tuosta fantasiamaailmasta sinun pitääkin päästä eroon. Sielusi haavojen pitää saada parantua. Ehkä voitkin ajatella tuota mennyttä suhdetta eräänlaisena koulukiusaamiskokemuksen jatkona. Ympätä kaikki se kipu ja tuska yhteen suureen klimppiin, ja lähteä työstämään sitä. Muista, ettet sinä tehnyt mitään väärin. Sinä et kontrolloi muiden ihmisten tekemisiä, etkä ole syypää siihen, että muut satuttavat sinua.
Kiitos sanoistasi :)
Ne piristi kivasti aamua.
Ihmiset vaan satuttaa toisiaan. Ei ne osaa kohdella toista hyvin kun eivät osaa kohdella eläimiä eikä lapsiakaan hyvin! Sen tähden yksin on hyvä elää. Ei tarvitse kärsiä jatkuvasti toisten loukkauksista kun itse on sen verran aikuinen, vahva ja järkevä ja hienotunteinen, ettei loukkaa toista. Minulle kelpaa vain oman tasoinen kumppani ja / tai ystävä!
On se kai...
Pakkoavioliitot ja seksiorjien pitäminen on yleistä suurimmassa osassa maapalloa, jolloin parisuhde ei ole valinta.
Suomessa parisuhde on valinta. Joillekin sopii se toinen vaihtoehto ja useimmille taas ei. Yksineläminen on kallista, vaivalloista ja turhauttavaa, jos haluaisi olla ja jakaa arkensa jonkun rakkaan ihmisen kanssa.
Harva vaan osaa rakastaa oikein. Rakkaudessa ja parisuhteessa on oltava selkeät rajat ja tietyt yhteiset pelisäännöt, joista lipsuminen tietää asteittain luottamuksen karsimista ja viimeisenä parisuhteesta luopumista. Itse olen pari liukasta lahnaa heittänyt ulos, koska sovituista säännöistä lipsuttiin ja vieraalla munalla oli käyty.