Pelkään kuollakseni virheitäni

Olen siis nyt jonkun aikaa ollut asiakaspalvelutyössä yhdessä yrityksessä ja pidän siitä oikein paljon. Kuitenkin minua kaivertaa koko ajan pelko epäonnistumisesta. Maailmani romuttuu hetkellisesti kun teen jotain väärin tai en tiedä jotain asiaa. Olen kuulema ihan hyvä työssäni, mutta pelkään, että "paljastun" huonoksi työntekijäksi ja saan potkut. En ole koskaan isosti epäonnistunut, mutta pieniä "huolimattomuus" virheitä on tullut aika paljon. Yritän tosiaan parhaani ja mietin kuinka kauan työnantajan hermot kestävät (hän on siis ollut minuun tyytyväinen tähänmennessä).

Opinko ajan myötä paremmin ja parantuuko mahdollisesti itsevarmuuteni myös iän karttuessa? Yritänkö ehkä olla perfektionisti työssäni? En vain osaa kaikkea!
6853
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

mitä kauemmin oot töissä samassa paikassa, sitä enemmän sulle karttuu itsevarmuutta. ei kaikkea voi osata heti. vaikka olis koulutus esim myyjäks, kaupan kassalle, niin et silti osaa joka ikistä kassaa käyttää heti, ja joka paikassa on omat ns talon tavat.

muistat vaan että asiakaspalvelijatkin ollaan ihmisiä ja ihmisille voi virheitä sattua :)

Äänestä

Virheitä on turha pelätä :) Niitä sattuu jokaiselle ja ne ovat yleensä aina korjattavissa. Ja ajan myötä se helpottaa, kokemusta tulee lisää jne.

Äänestä

Tuskin pomo koko ajan on olan takana kyttäämässä virheitäsi. Eihän se edes voi tietää mitä kaikkea teet päivän aikana. Pystyt korjaamaan joitakin kenenkään huomaamatta jos huomaat ne itse ensin. Siellä töissä on muitakin. Ei ne jouda yhden tekemisiä koko aikaa kyttäämään. Yritä yletä urallasi. Mitä korkeampi titteli sitä isompia virheitä suorastaan odotetaan. Parasta olisi päästä kansanedustajaksi. Niiden virheille vaan nauretaan niin kauan kun kassan pohja alkaa häämöttää. Ja ne ottaa aina saikkua jos on paha virhe.

Äänestä

Et kerro tuossa sen tarkemmin että mitä työhösi kuuluu tai millaisessa paikassa olet, mutta mitä enemmän pelkäät niitä virheitä sitä enemmän niitä tulee. Yritä rentoutua ja nauttia. Muista myös se että kun pelkäät virheitä ja yrität välttää niitä saatat juuri siitä syystä tehdä niitä lisää.

Yrität ehkä olla liian hyvä liian nopeasti, anna itsellesi aikaa ja muista että jos olet epävarma, pyydä apua sen sijaan että kokeilet meneeko oikein.

Muista myös että jos yrität olla "liian" nopea tai tehokas, virheiden määrä lisääntyy kokemattomuutesi takia. Asiat pitää tehdä itselle sopivassa tahdissa jotta voit kunnolla keskittyä siihen mitä teet.

Et myöskään millään voi osata kaikkea vaan se oppi tulee ajan kanssa ja on monia asioita jotka osuu kohdalle satunnaisesti ja hyvin harvoin. Ei kaikkia asioita opi välttämättä ikinä muistamaan.

Äänestä

Asiakaspalvelussa on turha pelätä virheitä koska asiakkaat haukkuvat ihan vain lämpimikseen toisinaan, ettei syy ole sinun.
Muutamat yllättävät tilanteet saavat aikaan että relaa.
Kun vain kuuntelet loppuun asti jos saat palautetta joko tuotteesta tai itsestäsi.
Eikä kaikkea voi millään tietää, jos on kehuttu hyväksi sellainen oletkin.
Toivottavasti nämä ajat ovat jo taakse jääneet kun puhuttiin vain itsevarmuudesta että se on tärkeintä vaikka työ tehtiin huonosti.

Äänestä

Ihminen joka ei tee virheitä on tutkimusten mukaan alisuorittaja.

Viimeisempien tutkimusten mukaan liian sosiaalinen ihminen ideoi vaisusti, perustaa ratkaisujaan tunteisiin ja on lepsu, turhan riippuvainen muitten mielipiteistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asiakaspalvelija kirjoitti:

Olen siis nyt jonkun aikaa ollut asiakaspalvelutyössä yhdessä yrityksessä ja pidän siitä oikein paljon. Kuitenkin minua kaivertaa koko ajan pelko epäonnistumisesta. Maailmani romuttuu hetkellisesti kun teen jotain väärin tai en tiedä jotain asiaa. Olen kuulema ihan hyvä työssäni, mutta pelkään, että "paljastun" huonoksi työntekijäksi ja saan potkut. En ole koskaan isosti epäonnistunut, mutta pieniä "huolimattomuus" virheitä on tullut aika paljon. Yritän tosiaan parhaani ja mietin kuinka kauan työnantajan hermot kestävät (hän on siis ollut minuun tyytyväinen tähänmennessä).

Opinko ajan myötä paremmin ja parantuuko mahdollisesti itsevarmuuteni myös iän karttuessa? Yritänkö ehkä olla perfektionisti työssäni? En vain osaa kaikkea!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu