Vaikea tilanne

Mulla olis mahdollisuus aloittaa seksisuhde erään naisen kanssa ja tiedän ettei sellaisia tilaisuuksia miehenä pidä heittää hukkaan koska seuran saaminen miehenä on ainakin nykyaikana melkeinpä mahdotonta.

Kuitenkin olen ollut jo puoli vuotta ihastunut yhteen minua 4 vuotta nuorempaan tyttöön enkä jostain syystä saa häntä pois mielestäni. Olen kadottanut kontaktin häneen jo aikaa sitten tai eipä mulla sellaista oikeastaan ollutkaan enkä tiedä tunteeko hän samoin minua kohtaan. Epäilen vahvasti ettei tunne vaikka en tietenkään voi olla asiasta satavarma. En tiedä mitä tehdä. Tulen varmaan hulluksi tämän asian kanssa. Kaikenlisäksi olen ihan liian arka tekemään mitään. Olen ihan hukassa tämän asian kanssa.
171139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Millä tavalla olet menettänyt kontaktin häneen? Miten tyttö käyttäytyy seurassasi? Ehkä hänkin on vain arka?

Puoli vuotta on pitkä aika siinä vaiheessa, jos tunteistaan ei ole päässyt kertomaan ja joutuu pitämään niitä sisällään.

Äänestä

Nyt hyvä mies järki käteen. Turha se tytön perään on enää haikailla, tuskin sekään enää edes muistaa sinua jos teillä ei mitään sen kummempaa yhteyttä ollut ja aikaakin kulunut.

Jos kerran lähistöllä olis halukas nainen (oletan ettet sinäkään häntä inhoa?), niin miksi et tarttuisi tilaisuuteen? Jos homma toimii, niin hyvä juttu ja ainahan on mahdollista että siitä kehkeytyy jotain syvempää. Jos ei, niin ainakin sait seksiä ja voit olla tyytyväinen että tulipa sentään yritettyä. Näitä tilaisuuksia kun ei tosiaan perusjanttereille tule liikaa vastaan.

Äänestä

Ilman muuta tartut tilaisuuteen. Tuollaisella vanhojen asioiden vatvomisella jää vain luu käteen...kirjaimellisesti :)

Vakavasti puhuen siis: et sinä ketään petä tai mitään pilaa tarttumalla tilaisuuteen, mitäänhän ei tämän ihastuksesi (jos se sitä on, ja onko edes molemminpuolistakaan) kanssa vielä ole.

Äänestä

Parempi kai sitten vain olis yrittää unohtaa koko ihastuminen koska ei siitä kuitenkaan enää mitään tule. En ole nähnytkään enää moneen kuukauteen tätä tyttöä. Enkä voi tietää sitäkään onko tämä tyttö enää vapailla markkinoilla ja jos on niin onko enää kauaa. On se silti vaan niin perhanan vaikeaa sivuuttaa omat tunteensa.

En ollut edes pitkää aikaa tekemisissä tämän tytön kanssa enkä päässyt tutustumaan mitenkään syvällisellä tasolla mutta silti menin ihastumaan häneen. Pitää kuitenkin varmaan vain yrittää silloin täysillä kun on edes jonkinlainen sauma naismarkkinoilla.

Äänestä
  • Miksi luovutat noin helpolla? Asia selvästi vaivaa sinua. Onko sinulla sen tytön yhteystiedot? Entä jos kysyisit häntä esim. kahville? Jos ei halua lähteä niin sitten ymmärrän että heität hanskat tiskiin.

    Äänestä

Tässä on niin paljon muitakin hankalia asioita mukana etten viitsi edes lähteä selittämään koko kuviota. Ehkäpä tämäkin ihastuksen tunne vielä ohi menee kun aikaa kuluu riittävän kauan vaikka tämä onkin voimakkain ihastuminen mitä minulla on koskaan ollut.

Äänestä
  • Miksi luulet, ettei tyttö ole sinusta kiinnostunut? Olisiko mitään mahdollisuutta, että voisi olla jotain tunteita sua kohtaan? Tiedätkö, että juuri se ihastus saa aikaan sen ettei uskalla tulla toiselle juttelemaan, ensin arastelee niissä vähäisissäkin sanoissa, sen jälkeen ei puhu enää mitään... tuttu kuvio. Oletko itse antanut hänelle ymmärtää, ettei sua kiinnosta? Vai?

    Jos nyt aloitat säätämisen jonkun toisen kanssa ilman että olet edes YRITTÄNYT selvittää mitä tää sun ihastus ajatelee sinusta, varmemmin menetät kuin saat.

    Äänestä

Tiedän täsmälleen samanlaisen tapauksen, kaikki yksityiskohdatkin täsmäävät :D esim toi ikäero ja kuinka kauan siitä on kulunut ym. Tässä tapauksessa tyttö oli liian kiireinen seurustelemaan eikä ollut kiinnostunut siitä tyypistä. Mies kyllä vakuutti jo kuukausia sitten että ei ole enää kiinnostunut. En kyllä usko että ainakaan tämä tyttö on vielä ketään uutta miestä saanut, vaikutti aika nirppanokalta eikä ollut edes kaunis. Ihastumiset ovat usein aika yksipuolisia, kiinnostuneempi osapuoli joutuu pettymään aika usein sillä toisen kiinnostus lopahtaa toisen innokkuuteen. Kannattaa varmaan aloittaa se seksisuhde jos koet että siitä on enemmän hyötyä kuin haittaa ilman draamaa ja pystyt nauttimaan suhteesta ja tyydyttämään naisen ilman että ajattelet liikaa negatiivisia asioita. Ei kannata murehtia ikuisesti koska sillä ei saa mitään aikaiseksi. Kunhan et itse loukkaa ketään naista kenestä et ole kiinnostunut sillä tiedät itse miltä se tuntuu.

Äänestä

Ei tuossa sitten ainakaan ole minun tapauksestani kyse. Sitäpaitsi tämä tyttö johon olen ihastunut on todella kaunis. En kuitenkaan tunne häntä niin hyvin että voisin sanoa hänen olevan nirppanokka. Sen verran kuitenkin tiedän että silloin kun hänet tapasin niin hän oli sinkku.

Se on kuitenkin totta että pitäis varmaan vain heittää liika tunteilu sivuun ja antaa vain mennä. Muuten menee koko elämä hukkaan.

Äänestä
  • Missä viimeks näit tän tytön, mitä juttelitte? Miksi oot siitä kiinnostunu? Jos teillä on jotain yhteistä ja pienikin toivo voisi olla, älä ole kylmä ja sulje tunteita pois vaan tee niinkuin sydän sanoo.

    Äänestä

  • Entäpä jos tämä pano ihastuu sinuun?
    Yritä sitä ihastusta ja jätä muut rauhaan!
    Ystävän vinkki, älä leiki muilla.

    Äänestä

En sitä viitsi täällä kertoa missä näin hänet mutta joku lopullinen päätös tässä asiassa on tehtävä ihan oman mielenrauhan takia.

Äänestä

Ikuisena romantikkona arvostaisin ennemmin aitoa tunnetta ja sitä että sä tunnet uskollisuutta tyttöä kohtaan.

Olisiko ihan mahdottomuus ottaa ensin selvää missäpäin tyttö liikkuu ja olisiko teidän ystävyydellä mitään toivoa? Ties vaikka saisit lenkkikaverin tai jotain...?

Äänestä
  • Kannatan! Minä ainakin lähtisin tuollaisen tyypin kanssa kahville, ainakin aluksi :) Kukaan ei vaan kysy.. ihan vaan kahville..

    Äänestä

Elämä on liian lyhyt jossitteluun. Jos välität niin anna mennä :) Ja 4 vuoden ikäero ei ole edes paha... Vai minkä ikäisiä osapuolet ovat?

Äänestä

Oon 24-vuotias ja tää tyttö/nainen täyttää 20 tänä vuonna.

Äänestä
  • Onko tämä pano sitten sinua paljonkin vanhempi? Ymmärtääkö hän ettei sulla ole tunteita häntä kohtaan, haluat vain seksiä?
    Toisaalta, seksisuhteessahan et ole kehenkään sitoutunut, joten voithan samalla haaveilla.. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sad man kirjoitti:

Mulla olis mahdollisuus aloittaa seksisuhde erään naisen kanssa ja tiedän ettei sellaisia tilaisuuksia miehenä pidä heittää hukkaan koska seuran saaminen miehenä on ainakin nykyaikana melkeinpä mahdotonta.

Kuitenkin olen ollut jo puoli vuotta ihastunut yhteen minua 4 vuotta nuorempaan tyttöön enkä jostain syystä saa häntä pois mielestäni. Olen kadottanut kontaktin häneen jo aikaa sitten tai eipä mulla sellaista oikeastaan ollutkaan enkä tiedä tunteeko hän samoin minua kohtaan. Epäilen vahvasti ettei tunne vaikka en tietenkään voi olla asiasta satavarma. En tiedä mitä tehdä. Tulen varmaan hulluksi tämän asian kanssa. Kaikenlisäksi olen ihan liian arka tekemään mitään. Olen ihan hukassa tämän asian kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu