tottunut puhumaan ystävien, kavereiden tai tuttavien kanssa hirveesti henkilökohasesta elämästä, tunteista, kuin jossain ääripää tilanteissa. Mutta kullan kanssa se on eri asia. Joten et saa musta ainakaaan minkäänlaista todentuntuista kuvaa kenekään muiden kautta.
Koska jokainen haluaa jonkinlaista yksilöllisyyden tunnetta, sitä kohtaan mistä haluaa pitää kiinni. Ja vaikka on olemassa tietyistä syistä ylilyöntejä, ne ei ole tilanteessa miss'elää liian vakavissaan otettuja.
Koska jokainen haluaa jonkinlaista yksilöllisyyden tunnetta, sitä kohtaan mistä haluaa pitää kiinni. Ja vaikka on olemassa tietyistä syistä ylilyöntejä, ne ei ole tilanteessa miss'elää liian vakavissaan otettuja.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minäkään en jaa omaa elämääni sen suuremmin työyhteisössä ja ystävien kanssakin vain pintaraapaisten jotain arjen elämästäni kerron. Varovaisuus ja tietyt rajat oman elämän asioista avautumiseen on tullut elämisen myötä. On van ollut raadollista huomata, että keneenkään et voi luottaa. Ainoastaan kaikkein läheisimpiin ja rakkaimpiin ihmisiiin, he eivät satuta eivätkä loukkaa.
Huh. Kylläpä osuu. Itse en antanut koska tilanne ei sallinut. En halunnut pilata hänen käsitystään itsestäni. Se oli minulle hyvin tärkeää, vaikka ei edistänytkään tilannetta kuin olisin toivonut. Päinvastoin elin hetken kliimaksissa jonka jälkeen hurahdin kuukausian tyhjyyteen, synkkään äärettömyyteen. Pilkahdus jos hänet näin mutta kipua muistosta kun olisin voinut toimia toisinkin. Se vain tuntui oikealta. Ja olen tottunut seuraamaan intuitiotani herkästi. Kipua.. lämpöä, kaaikki mahdollinen käyty läpi.. nyt joitakin fyysisiä oireita.. ei tämä helppoa ole. Tietämättömyys.
Siis minkä kullan kanssa? Siis onko sulla jo se kulta kotona? - Kelle sä sitten kirjoittelet täällä?
Ei tietysti ole. En tänne muuten kirjoittelis sanaakaan. Eikä mulla sitäpaitsi ole kotia.
en käsitä.
No miksi et sitten ole puhumassa sen kullan kanssa ? Mitä ideaa on tämmöistä tänne kertoo ? Sille kullallehan nää pitää antaa tiedoksi.