Unet

Hei te muut odottajat!

Rv23 meneillään, ja näen unia joka yö niin mahdottomasti, että olen aamuisin sen vuoksi ihan väsyksissä! Olen tässä mietiskellyt, vaikuttaako raskaus tällaisiin(kin) asioihin. Muilla samanlaisia kokemuksia?
4408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

terve!
Mä olen nähnyt kanssa tosi paljon unia kun aloin odottamaan pikkuista. Tämä on luultavasti normaalia tai kun itselläni on kyseessä ensimmäinen lapsi, niin miettii kaikenlaista päässänsä ja sit unissa siis alitajunnassa käy asioita läpi. Siis äitiyteen kasvamista ym. asioita ja tietty pelkoja miten vauva jaksaa ym. Jaksamista sulle ja hoppas unet rauhoittuvat. Mäkin olen väsynyt, mutta asialle ei voip mitään! Mukavia jatkoja :)

Äänestä

Vilkastunut unielämä on yksi "virallisia" raskauden oireita.

Äänestä

Joo, olen itsekin havainnut saman. Ja useimmiten unissani ei ole mitään päätä eikä häntää. Ihmisiä joita ei ole nähnyt tai edes ajatellut aikoihin. Ja mitä enemmän viikkoja sitä "villeimmiksi" unet käyvät. Mulla nyt kasassa 37 ja risat. Paljon enemmän tunnun myös muistavan uniani aamulla.

Äänestä
  • Aikoinani tutustuin erääseen naiseen, joka syntyperältään on joku eteläamerikkalainen, en nytmuistele tarkemmin mistä, koska varma ole. Hän kertoi, että hänen kotimaassaan (alkeelliset olot muutenkin) raskaus todetaan virallisesti siitä, kun äiti on nähnyt kolme hedelmällisyysunta jonkin lyhyen ajan sisään. Jopa laskettuaika lasketaan näiden unien perusteella. Silloin aikoinani sille naureskelin, mutta asia palasi uudelleen mieleeni odottaessani esikoistani, koska ikinä en muista nähneeni paljoa unia ja varsinkaan hedelmällisyysunia, ennen raskauttani. Toisen lapsen kohdalla epäilin raskautta (ehkäisystä huolimatta) näiden unien vuoksi jo ennen kuin menkat olivat myöhässä. Tiedä sitten mikä on totta, mutta en itse kyllä laskettua-aikaa unien varaan laittaisi...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Seepia kirjoitti:

Hei te muut odottajat!

Rv23 meneillään, ja näen unia joka yö niin mahdottomasti, että olen aamuisin sen vuoksi ihan väsyksissä! Olen tässä mietiskellyt, vaikuttaako raskaus tällaisiin(kin) asioihin. Muilla samanlaisia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu