Ajatukset vaihtuvat tilanteiden vaihtuessa elämäntien varrella

Se on elämää.

Lainaan erästä kolumnia, jossa tämä oli sanottu juuri itse kokemallani tavalla:On hauska muistella, mitä ajattelin vanhemmista, ennen kuin minusta tuli yksi heistä.

"Ihmettelin ihmisiä, jotka lisäännyttyään muuttivat keskustasta lähiöön ja ostivat jättimäisiä maastoautoja. Pidin heitä turvallisuushakuisina. Ajattelin, että he haluavat (yli)suojella lapsiaan kaupungin kaasuilta tai liikenteen vaaroilta.

Hah! Lapsiperheet muuttavat lähiöön ja ostavat isot autot siksi, että on paljon helpompaa liikutella tönköksi topattuja lapsia maasturilla automarketista autotalliin kuin hissittömän kerrostalon yläkertaan. Sen tajuaa käytyään viikonlopun ruokaostoksilla ratikalla ja lastenvaunuilla." (Saarikoski)

1

128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • päivänsäde

      Tähän ikään moni muukin asia on kokenut suuren mullistuksen. Kengän korot ovat madaltuneet sen viisi senttiä pelkästä mukavuuden halusta, vaikka joskus onkin kiva huojua kahdeksan sentin koroilla raittia pitkin. Ennen taskut vaatteissa oli mahdollisimman pieniä, nyt suuria ja paljon. Käsilaukku oli ennen pieni ja nätti, nyt ei niin nätti, mutta suuri ja näyttävä.
      Auton piti ennen näyttääkin joltakin nyt riittää, että kuluttaa vähän ja on viisi ovinen.
      Nuorempana kiinnitti huomiota paljon ulkoisiin arvoihin nykyään vaa´assa painaa käytännöllisyys ja taloudellisuus eniten. Siitä kait sen huomaa, että olen se mitä eniten nuorempanan vihasin, täti-ihminen. Siis oikea tantta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      222
      4098
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2583
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2315
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1416
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      86
      1298
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1159
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      75
      1037
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      903
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      891
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      886
    Aihe