Petovihasta !

Susi on eläin

Petovihalla on Suomessa pitkät juuret ja satoja vuosia sitten sillä oli talonpoikaiskulttuurissa myöskin kestävät perusteensa. Nykyisessä yhteiskunnassa ei petovihalle ole enää minkäänlaisia perusteita, mutta silti sitä tapaa etenkin vanhemman väestön ja metsästäjien keskuudessa.

Ikäihmisillä petoviha kulkee vielä ikäänkuin äidin maidossa, mutta mihin mahtaakaan perustua metsästäjien viha. Takana on puhdasta tappamis- vimmaa ja halu saada statusta metsäveljien keskuudessa ns. suurena metsästäjänä. Toinen metsästäjien motiivi on tietenkin se että yksikin pedon nälkäänsä tappama hirvi tai peura ovat pois metsämiehen pakastimesta.

Uusimman ympäristötutkijoiden tekemän tutkimuksen mukaan suuren osan rikollisista salakaadoista suorittaa juurikin nämä metsästysseuroihin kuuluvat ja myös luvallista metsästystä harrastavat metsästäjät. Susikanta näyttää hupenevan Suomessa tällä hetkellä niin, että jos salametsästystä ei saada muutaman vuoden kuluessa kuriin, on uhkana koko lajin kuolema valtakuntamme rajojen sisällä. Poliisi muistuttaa että jokainen salakaataja on rikollinen ja niistä jotain tietäväkin syyllistyy rikoksen suosimiseen, josta seuraa rangaistus yhtälailla.

20

90

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juurikini

      Mitäs tällä on erityisesti Hämeenlinnan kanssa tekemistä?

    • vnvnvnbbddb46466

      Kalvola kuuluu erityisesti niihin pitäjiin joissa petoviha on vielä voimissaan. Liekö syynä se että Iittalan peräkorvissa on ruvettu vasta nyt havahtumaan kaupungistumiseen.

    • Nousiainen sucks

      Petovihaajat ovat pelkkää jälkeenjäänyttä ja sisäsiittoista ihmisroskaa.
      Heitä ei tule kuunnella eikä pitää missään arvossa vaan viedä päästään lääkäriin.

    • Hui kauhistus!

      Apua, onko Hämeenlinnassakin petoja?

      • On, on

        No kyllähän täällä demareita juoksentelee ihmisten nurkissa. Pitävät niin jumalatonta räksytystä koko ajan.


      • keskustassa näin

        Onhan citykettukin jo ihan yleisesti öisin raitilla.
        Miksei kohta siis susikin.


    • QQa12121

      Kukaan petovihaajista tai rasisteista tai ylipäänsä muistakaan vihaajista ei tietenkään koskaan tunnusta olevansa vihajaa. Koulukirja esimerkki on tästä Hämeen sanomien toimittaja Jukka Viitaniemi. Hän kieltää olevansa petovihaaja mutta melkein joka toisessa kirjoituksessaan painottaa petojen tappamisen tärkeyttä.

    • Ouuu..uu..uuu
    • Vendi vene

      Marko Lind on tunnettu petovihaaja Suomessa. Jos tämä harra suostuisi elämään tässä ajassa, olisi kaveri aika heikoilla tappovimmassaan. Mutta kun ei muuta ole vedotaan satojen vuosien takaisiin asioihin.

      Muunmuassa mehiläiset tappavat suomessa useita ihmisiä vuodessa mutta ei mehiläisten hävittämistä kukaan vaadi. Nyt kun tunnetusti sataan vuoteen susi ei ole Suomessa ihmistä tappanut, vaatii Lind ja sielun veljensä tappovimmassaan näiden n. sadan suden tappamista Suomesta sukupuuttoon.

      • tappokonetta kehiin

        Juu.Tappaa koiratki allergisia, jos ei osaa tarpeeksi varoa.


    • Pallokerho, Hml

      Tämä ketju oli susi jo syntyessään. Ei jatkoon. Kiemunki ja Karittaja valtuustoon!!!

    • Kuuluvat metsään

      Kyllä kuollut susi on parempi kuin elävä susi pihamaalla.

    • petotutkija

      Viitaniemen lapsuudessa pahimpia koulukiusaajia olivat koulumatkalla vaanivat sudet. Toimittaja tiedostaa epäedullisen asemansa ravintoketjussa.

    • ihminen on peto

      salakaataja on rikollinen joka kuuluu LINNAAN!ilmi vaan kaikki!

    • rajatusti PUM!

      viettäkää petojen ymmärtäjät yksikin pimeä yö ulkona ilman asetta sellaisella alueella, missä petojen ei kuuluisi liikkua.

      • ihmettelee1

        minä olen viettänyt satoja öitä ja ei jostain syystä ole petoja näkynyt,liekö sit äänekäs kuorsaus vai piereskely hätyyttänyt pedot tiehensä:Oluulis nyt että ne minut sekä kanssa ihmiset olis jo suihinsa popsinut?juttujen perusteella niitä pitäis olla jo joka paikassa väijymässä,että melkein saa jo enimpiä potkia jaloistaan pois:O?hittolainen ku en oo nähny vielä ainuttakaan sutta luonnossa vaikka siellä liikkunu kakarasta asti.


    • 7+15

      jos korpilakia kannatetaan elukoille niin myöskin sitä pitäs toteuttaa näille petovihaajille ja salakaatajille.saunan takana on tilaa!

    • Zacarias GG Davitson

      Jos vähän filosvoidaan asian kanssa, niin ihminen on ainoa eläin joka on ottanut tietoisena tekojensa seurauksista maailmassa etuoikeuden päättää mikä eläväinen täällä saa elää ja kenen pitää kuolla. Onko tähän sitten jotain perusteita, onkin jo vaikeampi kysymys. Varsinkin teollista vallankumousta edeltävänä aikakautena ihmisen oli luonnossa siinä kuin monen eläinlajinkin pakko tappaa elääkseen.

      Nykyisessä yhteiskunnassa ei yhdenkään ihmisen ole pakko tappaa enää villieläimiä elääkseen. On myöskin selvää ettei Suomessa ole enää perusteita petojen tappamiseen turvallisuuteen vedoten. Jäljelle jää ns. viihde- tappaminen, ja sitä on villieläimen elämää ja luontoa kunnioittavan mahdoton hyväksyä.

      • 10+5

        juuri näin!vielä kun tuon sais mahtuun noitten viihde-tappajien paksuun juntti kalloon.


      • --------------------

        Juu.
        Mun ruokani tappaakin aina joku muu.
        Teollisesti kylläkin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2921
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe