Onko muilta asseilta onnistunut? Poikaystäväni ei tiedä sairaudestani. Ärsyttää kun pitäisi osata olla sosiaalinen ja tunteita ymmärtävä small-talk -automaatti. Inhoan poikamaista monotonista ääntäni. Hän varmasti ihmettelee miksi olen usein niin kömpelö ja hajamielinen tai miksi tajuan jotkut asiat hitaasti. Hän on tehnyt minusta naisen koska täytyyhän minun ehostaa itseäni poikaystävääni varten. Seurustelun jälkeen assijutut ja erikoisharrastukset ovat jääneet, rahaa kuluu meikkeihin, vaatteisiin ja kauneuden hoitoon kirjojen ja elokuvien sijaan. Jokainen moka tai unohdus minkä teen jää painamaan itsetunnolleni pitkäksi aikaa mutta ne unohtuvat koska hän on rento poika eikä näytä välittävän. On välillä tavallaan tuskaa olla miehen kanssa joka ymmärtää vain lätkää eikä ollenkaan kulttuuria ja eksentrisyyttä. Joka kerta kun hän osoittaa mielenkiintoa kirjoihin tai jos kirjakaupassa hän kerrankin sattuu osoittamaan kiinnostusta ja jää selailemaan niin tunnen yhtäkkiä ihanaa uutta vetoa häneen. Häneltä opin kuitenkin paljon sosiaalisia ihmistaitoja ja hän oppii minulta mm. englantia ja kulttuuriasioita. Hän osaa kannustaa minua vaikka olenkin erilainen ja osasi osoittaa empatiaa siihen että minua kiusattiin koulussa.
Asperger ja parisuhde
jhgfd6
132344
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ei asperger ole sairaus vaan neurologinen ominaisuus. Tai poikkeavuus; sehän tarkoittaa valtaväestöstä poikkeamista eikä varsinaisesti mitään vikaa. Olisi varmaan helpompaa, jos hän tietäisi asiasta, jos on todella kiinnostunut sinusta. Jos kertoisit asiasta, ja hän sitten lukisi siitä vaikkapa wikipedian kuvauksen, hän voisi ymmärtää sinua paremmin. Itse tajusin oman poikani as-piirteet, ja samalla omani ja isäni as-piirteet, ensi kertaa juurikin tuolta lukemalla.
En usko että kehtaan, netissä ja mediassa liikkuu niin paljon väärää ja noloa tietoa nenttien näkökulmasta että jätän suosiolla asian pimentoon. Tiedän sitäpaitsi mitä kaverini ajattelevat, pitävät minua friikkinä, tiedän heidän ajatuksensa. Aika vasta katsoimme elokuvan jossa laskettiin leikkiä aspergerista tosi typerällä tavalla. Hävetti vaikka en ollut huomaavinaankaan mutta päätin samalla etten kyllä aiheesta koskaan hiiskahdakkaan.
Varmaan kannattaa ottaa asia jollain tavalla esille jos pitkään olette yhdessä. Toisen on varmaan paljon helpompi ymmärtää sinua, jos tietää vähän mistä on kyse. Eikä itse tarvitse myöskään teeskennellä mitään. Ymmärrän kyllä ettei tuollaisesta halua kenellekään ihan heti avautua.
Voih..
Jälleen yksi naispuolinen intellektuelli joka on langennut siihen perinteiseen renttumieheen, joka yrittää nyt muokata sinusta haluamaansa naista meikkien ja muiden välineiden kautta. Jos vain olisit valinnut miehen joka EI olisi välittänyt siitä käytätkö meikkejä vai et, miehen joka olisi ollut kiinnostunut kulttuurista - kirjallisuudesta ja filosofiasta.
Ehkä vastakohdat täydentävät toisiaan, mutta nyt maailmassa on jälleen yksi vapaa nainen vähemmän, joka olisi ollut juuri minun makuuni.. Kulttuurista kiinnostunut, hillitty ja nätti älykkö.
Ehkä minut on tosiaan luotu elämään yksin.
löytyykö 40-50v älykkäitä,kulturelleja assimiehiä?
Jos tiedät että henkilöllä on as, kierrä hiton kaukaa, vaikka olis ulkoisesti kuinka viehättävä ja osaisi alkuun esittää että normielämä hoituu, ja emotionaalisiin tarpeisiin osataan vastata jne. Ei osata. Assista eronneena kokemusta on, vertaisryhmissä monta onnetonta nenttiä, joiden olosta assit tekevät yhtä yksinäistä helvettiä.
joskus voi onnistuakin
Minusta sinun kannattaa tulla kaapista ulos, jos sinulla on diagnoosi ja kaikki. Tietysti tilanne on paljon hankalampi jos olet vain itse huomannut sopivasi kriteereihin ja odottelet vasta oikeaa hetkeä mennä testeihin - mutta joka tapauksessa noin suuri salaisuus välillänne tulee hiertämään.
Kuten myös se, että et pääse olemaan oma itsesi erityisharrastustesi parissa, vaan joudut esittämään jotain mitä et ole kotonasikin. Hetken se voi toimia, mutta pitemmän päälle tulet tosi onnettomaksi, eikä hän pysty arvaamaan miksi, koska hänellä ei ole luonnostaan samoja tarpeita kuin sinulla. Ja sinä olet muuten sitten aivan täysin nainen ilman kalliilla ostettua ulkokuortakin, sitä ei kukaan muu saa puolestasi määritellä.
Suhdettanne voisi parantaa paljon se, että poikaystäväsi ymmärtäisi, miksi olet kömpelö, miksi väsyt sosiaalisissa tilanteissa, miksi tarvitset omaa aikaa "assimaisille" harrastuksillesi. Tämä tulee ihan kokemuksesta. Olihan siinä minunkin kumppanillani nielemistä kun asiasta aloin puhumaan, mutta lopulta hän sanoi, että olikin ihmetellyt miksi aina esim. väsähdin illanvietoista,
kun häntä ne vain piristivät, ja oli kummallekin osapuolelle oikein hyvä asia, että hän alkoi ymmärtää. Myös se, että välillä saan meltdowneja, oli hänelle erittäin hämmentävä asia kunnes selitin mistä on kyse.
Jotenkin tulee sellainen viba, että olette myös aika nuoria. Itse yritin ensi kerran 19-vuotiaana kertoa ystävilleni tilastani. Osa palautteesta oli ihan asialliseksi katsottavaa (esim. "Jaaaa, tossahan on järkeä, mää olin aina kuvitellut että sää olet vaan melkonen persoona!"), osa taas alkoi suoranaisesti kiusaamaan ja leikkimään aistiyliherkkyyksilläni. Se on silkkaa epäkypsyyttä, se ei kerro sinusta vaan heistä. Aikuisempana sitten lähipiirilläkin on ollut ymmärrystä huomattavasti enemmän.
Mut on kuusamossa torjuttu kokonaan, aspergerin takia, siksi en uskalla hakeutua mihinkään mukaan, saati yrittää kumppani löytämistä
Tapasin ihanan miehen. Hän pitää minusta parempaa huolta kuin omat vanhempani. Aamulla paistaa munia ja pekonia. On kova grillaamaan makkaroita ja jopa keittää hernesoppaakin. Niin sitten päätimme mennä kuulutuksiin. Mutta kuulutusten jälkeen tapahtui aivan kauheaa. Naispappi kutsui minut kirkkoherranvirastoon. Siellä sain kuulla, että miehellä on vakava sairaus, jolla perusteella voisin kieltäytyä avioliitosta. Kysyttyäni miehen sairautta, pappi ei voinut sitä minulle kertoa. Minun pitäisi keskustella asiasta miehen kanssa. Mies aluksi ihmetteli synkkänä papin antamaa tietoa, mutta sitten hänen ilmeensä kirkastui ja hän sanoi. Nyt ymmärrän mistä on kysymys. Minulla on todettu todellakin vakava sairaus. Epäiltiin, että olisi skitsofrenia, mutta myöhemmin se on tarkentunut aspergeriksi. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt, miten se voisi olla este avioliiton solmimiselle. Tosin hän sanoi, että oli vapautettu armeijasta. Niin päätin, etten mene naimisiin, mutta asumme kimpassa edelleen. Lapsia mies haluaisi, mutta niitä en halua, koska pelkään, että sairaus on tarttuvaa laatua. Vaikka mies on ihana, mutta en todellakaan ole onnellinen koska en uskalla mennä naimisiin. Olen myös alkanut pelkäämään, että tauti tarttuu tarttuu myös minuun ja siksi olen pakottanut miehen käyttämään kumia, vaikka hänen mielestään se haittaa seksiä. Itseäni on alkanut epäilyttämään toiminko oikein ja perhe kiinnostaisi. En haluaisi jäädä vahaksi piiaksi.
on epäterveellistä syötävää, kuten myös grillattu ruoka. Ne edistävät paksunsuolen syövän kehittymistä. Siksi ei kannata mennä tuollaisen miehen kanssa naimisiin, ellei halua jäädä nuorena leskeksi.
todettakoon, että sinuun tauti ei voi tarttua, mutta sperman välityksellä se voi siirtyä lapsiin.
Todella surullinen viikko. Princekin kuoli. RIP. Nyt alkoi myös mietityttää kumpi jää leskeksi minä vai ukko. Entä sitten lapset, joista vakavan sairauden lisäksi tulee ainakin puoliorpoja tai mahdollisesti täysorpoja. Luin toisesta ketjusta, että tämä sairaus lyhentää lapsipolojen elämää enemmän kuin hivi. Nyt muistan, että mutsikin neuvoi jotta älköö tehkö lissee kurjija maailmoon. Ehkäpä sittenkin jätän tämän spermapankin omaan asuntoonsa. Muutan takaisin mutsin luo ja vappuna etin ihan oikean miehen. Kyllä päivä vielä risukasaankin paistaa totesi mutsi, kun lupasin palata himaan. Kiitos vielä palstan YP:lle hyvistä neuvoista!