Vatsani on kiukutellut minulle vuosia, on syöty kaikenlaiset tabletit ja magnesiummaidot, pidetty paastoa ja syöty terveellisesti. Ei apua!
Mutta kun taas vatsani ärtyi tosi pahaksi eikä vaatteet päälleni mahtuneet (ilmavaivat vaivasivat, ylävatsaa poltti tai kipu kiersi ympäri vatsaa, välillä ummetti ja välillä ripuloin,vatsa toimi kahden viikon välein tai useita kertoja päivittäin, yökötti ja masensi eikä voinut syödä) päätin kääntyä taas kerran lääkärin puoleen. Uusi lääkäri kyseli ja paineli, sääli olotilaani, kun huomasi vatsan pingoittumisen, mutta naurahti ja sanoi: kyllä tähän apu löytyy. En uskonut, mutta ostin apteekista hänen neuvojensa mukaan Vi-Siblib- jauhetta ( käytän sorbitolilla makeutettu, sokerilla makeutettu on aika makeaa), joka on tehty vehnänkuoresta. Sitä sekoitan mehuun aamuisin ja juon ( makuunkin tottuu,aika neutraali, vaikka aluksi ei voi kehua)lisäksi lasillinen vettä päälle. JEES, kaksi päivää ja vatsa toimi normaalisti, vähitellen se myös rauhoittui ja ilmavaivat väheni.. loppuivat. Vatsasta tuli kiltti, polte loppui ja yökötys samoin.
Parasta asiassa on että jauhe on luonnonaine ja vaikuttaa normaalin ruuansulatuskierron mukaisesti 1-2 vrk:ssa eikä niin kuin jotkut vatsalääkkeet (kun otat, vatsaa kramppaa ja se toimii puolentunnin sisällä) tai kuin peräruiskeet, jotka kramppaavat suolen ja toimittavat sen 5 minuutissa (ruiskeet voivat lamaannuttaa pitkään käytettynä suolen oman toiminnan kokonaan ja olet peräruiskeriippuvuudessa).
Vi Siblin auttaa suojaamaan limakalvoja ja normalisoivat suolen toimintaa: jos on ripuli, sitoo nestettä,ripuli rauhoittuu tai jos on ummetusta, löysentää ja vatsa toimii taas. Lapsillekin olen antanut kun vatsa löysällä ja hyvin on auttanut.
Vatsavaivaiset tuttavat ja sukulaiset ovat myös ostaneet ko. lääkettä ja kiittäneet neuvosta jälkeenpäin, joten parasta kai uskoa, että aika useilla se toimii. Jauhoa pitää käyttää ainakin puolivuotta kunnes vatsa/suoli on parantunut ja muistaa miten toimia oikein.
Saa ilman reseptiä apteekista.
Hyvä "lääke"vatsalle.
expömppö
2
1249
Vastaukset
- vatsavaivainen
Minäkin olen kokeillut ko. tuotetta, ilman tulosta. Söin pitkään, pitkään ja ei auttanut lainkaan. Vaivanani on "krooninen" ripuli, mihin ei tunnu löytyvän mitään lääkettä. Olen käynyt kaikki mahdolliset kokeet läpi ja mitään vikaa ei löydy... joten käyn edelleenkin 4-10 krt tekemässä täys tyhjennyksen täydellä paineella
- ukkeli
Olen syönyt 10 vuotta kyseistä tuotetta, hyvin toimii. Alkuun kylläkin tuli ilmavaivoja lisää
mutta helpotti parissa viikossa.
Syön kerran vuodessa 2-3kk kuurin niin taas pelaa
säkki ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399198Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3738004Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625761William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542378Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62103Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821752Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201695Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921455Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401382Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71380