Astma, flunssa jne.

peffit alhaalla

Mulla ei ole varsinaista astmadiagnoosia, vaikkakin rasitusastmaa on joskus epäilty, kun oireilen helposti pakkasella. Bronkiaalinen hyperreaktiviteetti on kylläkin todettu kokeissa. Spirometriat olleet sitten kuitenkin ok.

Viimeisen kolmen vuoden aikana on myös alkanut ilmaantumaan keuhkoputkentulehduksia. Koko aikuisikänäni en ole aiemmin niitä sairastellut, muta nyt sitten.
Lapsena mulla oli kyllä usein flunssien yhteydessä pahaa rohinaa ja ihan kaameeta yskää pitkään, mutta ei niitä silloin mitenkään hoidettu, kun ei ollut kuumetta.

Olen pölyille herkkä ja sain keuhkolääkäriltä muutama vuosi sitten Tiladea.
Lisäksi sain kokeeksi Singulairia.
Lääkärin mukaan sitä voi käyttää muutenkin yskään, sanoi itsekin käyttävänsä...(?)

Nyt mulla on ollut paha flunssa ja ihan kuin olis vielä joku keuhkoputkentulehdus päällä. Kuumetta ei kuitenkaan enää ole, mutta yskä rohisee ja ihan vetämätön olo ja peffit (pudonneet normaaliarvosta 440) edelleen sellaista 350-370 luokkaa.

Alkuun yskitti niin kaameesti yöllä, että en saanut nukuttua, mutta kun aloin kokeeksi käyttää Tiladea, niin yskä rauhoittui. Siinähän nyt ei kuitenkaan mitään avaavaa ole...(?!...)
Seuraavaksi kokeilin tuota toista saamaani lääkettä. En kylläkään Singulair-nimisenä, vaan lääke on vaihdettu apteekissa Montelukastiksi.
Käytin sitä pari päivää ja yskä väheni, tai ainakin limaa tuntui olevan vähemmän ja olo alkoi tuntua vähän paremmalta, peffitkin nousivat hieman.
Nyt kuitenkin lopetin sen lääkkeen, kun epäilin sen aiheuttavan vatsaoireita ja tänään on taas ollut huonommassa kunnossa tuo keuhkopuoli. Peffit taas alhaalla, yskittää enemmän, jotenkin tukossa ja "ahdistaa", veto pois jne.

Onko tuolla lääkkeellä siis ollut jotain suotuisaa vaikutusta, lievittääkö jotenkin myös mahdollista keuhkoputkentulehdusta (virusperäinen varmaan)?
Onko mulla jo jonkin sortin astma kuitenkin, kun kerran peffitkin laskee näin flunssan aikana, vai laskeeko ne ei-astmaatikoillakin yleensä flunssan aikana, kuka tietää?
Mitähän lääkitystä tässä nyt sitten pitäis käyttää?
Nyt ei ole varaa mennä yksityiselle, enkä ole arvauskeskukseen viitsinyt vielä hakeutua, kun en nyt vielä ihan kuolemankielissä ole, mutta tänään ei ole olo ollut kovin loistava, että jos tämä sama vielä jatkuu, niin...

1

206

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Henna

      Kannattaa varata aika lääkärille ja pyytää päästä astmaselvittelyihin.Itselläni on todettu astma ja siihen säännöllinen lääkitys. Minulla menee suunnilleen samalla tavalla pef-arvot. OIreilen rasituksessa, pakkasessa, huone-,siite-, eläin- ja jauhopölyille sekä voimakkaille hajuille.

      Kannattaa käydä näillä sivuilla http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/naytaartikkeli/.../hoi06030 , sieltä saa hyvää tietoa astman oireista ym.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      117
      2418
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      38
      1501
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      643
      1016
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      888
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      710
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe