Osaako kukaan sanoa, mikä taho laittaa karhulle korvamerkin? Onko kyseessä karhun pannoittajat vai jokin muu taho? Sattui riistakameraan viime kesänä korvamerkitty karhu.
karhun korvamerkki
3
198
Vastaukset
- Ryynäsen Topi
Ollu venäjällä poro erotus aitauksessa. Siellähän ne korvamerkitsee joskus piruuttaan aitaan eksyneet hirvetkin.
Mutta totta puhuen tuli sellainen mieleen että tutkijat taitaa laittaa karhuille seurantapannan lisäksi myös korvamerkin meinaan panta tippuu kaulalta pois silloin kun se lopettaa toimintansa mutta merkistä karhu on vielä myöhemmin tunnistettavissa. Näin mie luulen. - ei laita ne
Niin ja luulo ei ole tiedon väärtti.
- Mervakorkki
No kun kerran tiedät niin syntyessäänkö karhunpennulla on korvamerkki valmiina numeroituna ja jo kohdussa sikiövaiheessa kehittyy vai loukkuun mennessäkö metsästäjät huvikseen reijittää karhun korvia samassa häkissä parisataa kiloisen karhun kanssa? Sanohan viisaampana?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka912561Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww881496- 671485
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje131208- 81953
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi16930Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta112841Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe39838- 54793
- 30726