Oikean rodun valinta

mietinvaan

Mitä koirarotua suosittelete minulle?
Alustavasti mietin eri koirarotuja jotka voisivat sopia minulle. Kokemusta koirista ei juurikaan ole, koiraa ei ole ollut aikaisemmin. Kokemusta lähinnä kissoista, niitä minulla on ollut aina. Toisten koiria olen joitakin kertoja ulkoiluttanut (mm. sekarotuisia, ajokoiraa, tiibetinspanielia ja cockerspanielia. Eri rotuja olen jonkun verran jo katsonut mutta en viitsisi noihin kaikkiin lukuisiin rotuihin paneutua sen tarkemmin, joten kysyn täällä ehdotuksia niistä roduista joista kannattaa ottaa tarkemmin selvää.


Tämän tyyppistä koiraa etsin:

*Ensimmäiseksi koiraksi sopiva (lempeä luonteinen, helpohko kouluttaa jne.)
*Harrastuksia, joita voisin kuvitella harrastavani koiran kanssa: toko, agility, koiranäyttelyt, uiminen, lenkkeily
*Esimerkki harrastus, joka ei kiinnosta: metsästys
*Haluaisin koiran tulevan toimeen toisten koirien, ihmisten ja kissojen kanssa
(todennäköisesti viettäisimme viikottain jonkin verran aikaa asunnossa, jossa on kaksi kissaa, kissat varmaan pelkäisivät agressiivista, paimentavaa, kovin vilkasta, kovasti haukkuvaa koiraa)
*Ulkonäöllisesti miellyttää: mm. pitkäkarvainen collie, shetlanninlammaskoira, japaninpystykorva, kultainennoutaja (niin paljon kuin sillä ikinä onkaan merkitystä)
*Koiran koko: Pieni, keskikokoinen tai suuri. Ei mielellään kääpiökoira eikä jättiläinen.
*Turkki: Ei mielellään kovin aikaa vievä. Valmis olen kyllä suihkuttamaan, harjaamaan välillä tms. Turkkia voisi olla jonkin verran tai vähän enemmänkin.
*Sopii yksinasuvalle (tällä hetkellä asun yksin)
*Soveltuu keskikokoiseen kerrostaloasuntoon eli ei olisi kova haukkumaan, eikä tarvitse kovin suurta tilaa. Lisäksi pitäisi päästä rappuset kulkemaan alas tai sen kokoinen että jaksan kantaa. Talossani ei ole hissiä.

Kiitos niille jotka jaksavat lukea ja auttaa :) Tiedän kyllä että koiran koulutuksella on merkitystä siihen millainen koirasta lopulta tulee, mutta koiraroduissa on myös eroa.

1

152

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yks aika sopiva

      vois olla lapinkoira.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2331
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      27
      1085
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      932
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      105
      930
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      597
      887
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      770
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      664
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      656
    Aihe