Pelko synnytyksestä. Ei koskaan lapsia...?

Anteeksi korjaan "Minä olen laiha, ei olin." :)

Hei! Ensinnäkin varmaan tarkoitat että olet 54KG etkä KM? ;)

Minä kun odotin ensimmäistä lastani, niin en ottanut synnytyksestä mitään paineita. En halunnut lueskella mitään kauhutarinoita aiheesta enkä mennyt synnytysvalmennukseen taikka katsonut synnytysvideoita.
Ennen raskautta en koko synnytystä myöskään miettinyt sen kummemmin.
Kun on jo raskaana, on turha murehtia etukäteen jotakin mikä on kuitenkin edessä ja suoritettava. Tällä asenteella minä onneksi pääsin aina synnytykseen asti.
Olihan se kipu aivan sietämätöntä, mutta vaikka kuinka sitä synnyttäjä kuvailee, ei sitä kuuntelija voi vain ymmärtää ennenkuin sen itse kokee.
Yritä olla ajattelematta itse synnytystä sen kummemmin. Ajattele sitä kun teillä on lapsi. Synnytys kuitenkin on se lyhyin etappi koko lapsenhankinnassa (taino se alulle pano voi olla nopsampi :D). Raskaus kestää sen noin 9 kuukautta, ja lapsi sinulla on toivon mukaan koko loppuelämäsi. Synnytyksen kestosta kun puhutaan niin puhutaan minuuteista, tunneista tai ehkä jopa päivistä, mutta ei kuukausista tai vuosista.
Minulla itselläni ponnistusvaihe kesti 14min joka oli mielestäni kamalin vaihe, mutta tuo 14min tuntui paremminkin 14sekunnilta.

Nyt kun odotan toista lasta, minua vähän jännittää synnytys koska tiedän nyt enemmän mitä on luvassa.
Ja vaikka ekan synnytettyäni päätin ettei enää ikinä (synnytyksestä oli kulunut varmaan pari tuntia vasta) niin tässä sitä ootastellaan toista =)
Jossain luki joskus mielestäni ihan järkeenkäypä selitys siittä, miksi nainen synnyttää uudelleen sen suuresta tuskasta ja kivusta huolimatta. Oli perusteltu jotenkin näin, että sen tunnelman ja kivun suuruudeen ikään kuin unohtaa juuri siksi, että lisääntyisi enemmän. Ihan siis joku biologinen juttu taitaa olla. Joillakin tosin jää todella suuret traumat kun synnytys ei ole mennyt ihan nappiin.

Mutta sinä et ole vielä raskaana, joten ehdit varmasti "kypsyä" ajatukseen siihen mennessä kun lapsi on teille ajankohtainen =) kun sitä lasta odottaa oikeasti kovasti, niin uskon että se synnytys on silloin sivuseikka.

Noh, sinä ja ilmeisesti puolisosi olette molemmat nuoria joten voit antaa itsellesi anteeksi tämän pelon. Vaikka lapsia haluaisittekin pian, ei teillä silti todellisuudessa ole pakko niitä ihan vielä tehdä. Toisin sanoen anna itsellesi aikaa kypsytellä ajatusta ja voittaa pelkosi. Älä ota liikaa vaikutteita TOISTEN kauhukertomuksista, koska se on vain heidän omaa kokemaansa, mutta sinä tulet kokemaan sen varmasti eri lailla. Huomioi myös, että synnytys tosiaan ei kestä muutamaa tuntia tai korkeintaan vuorokautta enempää, se raskaus kestää sen 9 kuukautta ja sen aikana sinä tulet kasvamaan henkisesti niiiiin paljon, että olet kyllä lopulta valmis kestämään pienen kivun suuren lahjan edessä. Raskaudessa ja etenkin synnytyksessä on myös niin valtavat hormonit jylläämässä kehossasi ( nykyaikaiset lääkkeet auttamassa jos niitä haluaa ottaa), että uskon ettei se synnytys lopulta kuin kirpaise. Ja voihan se olla oikeasti todella kamala kokemuskin jos jokin menee mönkään, mutta kyllä moni "ei enää ikinä" niitä lapsia lisää hankii.

Kun halu voittaa pelon niin silloin olet valmis mihin vain, jopa synnyttämään sen lapsen maailmaan. ;)

Markkinointitutkimuksissa on selvitetty että vanha sanonta: "hyvä kauas kuuluu, paha kahta kauemmaksi" pitää täysin paikkansa. On tutkittu, että positiivinen uutinen leviää n 4 kertaa ja huono uutinen yli 11 kertaa. elikkä todellisuudessa nämä karmivat synnytyskokemukset ovat täysin liioittelua, kun huomoi tuon huonon uutisen moninkertaisen leviämisen edelleen.
Omat synnytykseni ovat olleet varmaan keskivertoa, sillä ensimmäinen oli pitkähkö, enkä silti saanut mitään traumoja, vaikka kaikki ei mennyt protokollan mukaan: tuli kuumetta avautumisvaiheeessa, lapsi sai vastasyntyneen infektion, kun ehti lapsivettä niellä,, jälkeiset eivät syntyneet, nukutettiin ja sain pussillisen vertakin. Toinen oli taas niin nopsa juttu, että kuudelta sairaalaan niin lapsi jo oli syntynyt puoli yhdeksältä. Itse oisin voinut lähteä samantien kotiin. ei mitään vaivaa eikä ongelmaa.
Jokainen synnytys ja syntymä on ainutkertainen. Turha on kyllä lukea mitään kauhukertomuksia. Meillä Suomessa on edelleen erittäin hyvä äitiyshuolto ja jokainen äiti saa todella hyvää hoitoa.
Jos olet terve kaksikymppinen, ei sinulla pitäisi olla mitään ongelmia. Tosin liiallinen laihuus voi vaikeuttaa raskautumista.

Minä synnytin esikoisen 18-vuotiaana, nyt odotan toista lasta.
Esikoisen synnytyksestä jäi hyvä mieli, ei ne kivut loppujenlopuksi kovia ollutkaan, inhottavia tuntemuksia kylläkin, vaikka itsekin olin juttuja lukenut ja vähän hermoillut. Synnytin myös täysin luomuna, eli ilman kipulääkkeitä.
Raskauden aikana (jopa jo ennen, omakustanteisesti) on mahdollista saada apua synnytyspelkoon esim neuvolassa ja neuvolapsykologilla, odottavan äidin ja vatsassa kasvavan lapsen terveys (myös se mielenterveys äidillä) on tärkeintä ja senhän takia juuri siellä neuvolassa käydään.
Synnytyksessä aika kulkee nopeasti, se on ohi ennen kun huomaatkaan. Tsemppiä teille ja muista, että apua pelkoihin on saatavilla!

Minä olen kärsinyt koko elämäni synnytyspelosta ja lykkäsin lasten tekemistä melkein 30v. ikäiseksi asti. Olisinpa vain tajunnut, ettei synnytyspelkoa kannata pohtia lapsista haaveillessaan. Synnytyspelko ja lasten saaminen on kaksi ihan eri asiaa.
Ensinnäkin, monella pelkästään raskaaksitulo parantaa synnytyspelon. Silloin tajuaa, että synnytys on niin mitätön asia sen kaiken muun uuden rinnalla. Mieli kypsyy luonnostaan raskauden aikana ja loppuraskaudessa synnytystä alkaa jo odottaa, vaikka sitä ennen olisi pelännytkin. Minua auttoi myös tieto, että keho valmistautuu synnytykseen koko raskauden ajan. Lihakset ja nivelet veltostuvat jne. Kaikki tähtää vain siihen, että synnytys olisi mahdollisimman helppo.

Synnytyskertomuksia ei kannata lukea. Ne kuulostaa parhaimmillaankin tosi hurjilta, jos ei itse ole synnyttänyt. Synnytyksessä nainen on vähän niin kuin muissa maailmoissa. Se, mitä siinä tapahtuu, voisi olla kauheaa "normaalitilassa", mutta synnytyksessä keskittyy itse asiaan, keho on täynnä hormoneja, adrenaliinia ja kehon omia kivunlievittäjiä (endorfiinejä). Synnytys varmasti näyttää ja kuulostaa pahemmalta kuin mitä se kokijastaan on.

Itse olen synnyttänyt kaksi kertaa. Ensimmäinen oli aika painajainen, imukuppeineen kaikkineen, mutta siitäkin selvisin! :-) Mikä saavutus!
Toinen synnytys meni kuin unelma. Kivuliastakin oli, mutta se kuuluu asiaan. Naisen alapää myös parantuu uskomattoman nopeasti - se on luotu synnyttämään.

Älä siis turhia murehti. Jos lapsen haluaa, kannattaa yrittää tulla raskaaksi. Kaikki muu selviää aikanaan.

Neuvoloista pääsee pelkopoliklinikalle vauvaa odottaessa.
kyllä nykyaikana synnyttäjä saa kaikennäköisiä kivunlievityksiä.
Ja se tulos on niin ihana. Kyllä moni urakan jälkeen vannoo ettei koskaan enää, kuten minäkin, mutta niin on 3 lasta tupsahtanut maailmaan.

Tottakai ,et saa yhtään pelätä kysyä neuvoa neuvolasta, sieltä saat kyllä hyvää tietoa ,lähes jokainen äiti on kokenut jonkinlaista "pelkoa tai siihen liittyvää huolta ennen raskautta tai sen aikana"et saa kuunnella niitä ihme äitejä niitähän on ja riittää joka oksalle

Synnytys sattuu hirveän paljon ja sitä on ihan tervettä pelätä. Ei ole mikään helppo nakki synnyttää lapsi. Synnytystä varten on kuitenkin paljon hyviä kivunlievityskonsteja ja niitä pitää käyttää rohkeasti. Sektio on sitä varten, ettei kaikki mene hyvin ja se huomataan raskausaikana tai vasta synnytyksessä. Synnytys on iso "operaatio" ja siksi tietysti sisältää riskejä. Se on kuitenkin luonnollinen tapahtuma, joten useimmiten kaikki menee kivusta huolimatta hyvin. Kipu joka yleensä on kehon hälytysmerkki siitä, että joku on vikana, täytyy tässä kohtaa psyykata kivuksi joka menee täydellisesti ohi eikä vahingoita sinua. Jos kovasti pelottaa, kannattaa käydä kipupolilla. Ehkä odotella muutama vuosi ja pohtia asiaa. Lapsien hankintaa kannatan lämpimästi jos siltä tuntuu, sillä et tule katumaan. :)
Mahdollista on myös, että kuulut niihin muutamiin onnellisiin joita synnyttäminen ei paljon kirpaise. Kysele miten äitisi ja mummosi ovat synnyttäneet, niin voit ehkä saada viitettä siihen miten se omalla kohdallasi menee. Tietyt jutut voi mennä perintönä (esim. itse synnytyin suht samaan tyyliin kuin mitä äitini).

Jos pelkää niin sektioon vaan. Rahalla saa vaikka mitä ja pysyy se värkkikin oikeassa mittasuhteessa ja ei löysty liikoja.

Usein avioerot ja parisuhteen ongelmat johtuvat löysästä alapäästä.

Myös pettämiset yleisiä, koska nainen lihoo ja alapää löystyy normaalin synnytyksen myötä.Mies haluaa tiukkaa ja ehtaa - ei siis löysää!

Sektioita tehdään nykyään aika paljon ja nämä yksityiset klinikat tekevät bisnestä. Ilmeisemmin samat lääkärit, jotka toimivat julkisella, mutta vetävät kovat rahat yksityisellä.

minulla 3 lasta ja olisin tehnyt lisääkin mutta kerkesin erotaja sopivaa uutta isä ehdokasta en löytänyt ,,,,,,,,ei kovin kivuliaita olleet ne synnytykset ,,,, nyt aikuisena ne lapset mukavia käyvät kylässä ja olen mummi 2 tytölle ,,,mummina olo mukavaa ,tee vaan lapsia ,älä pelkää kaikki menee hyvin ,kun saat taaperon viereesi et muista kipuja hyvä että otit aiheen esille ,hyvää synnytystä ja myös miehellesi kun hän haluaa lapsia

Itsella on kaksi aika erilaista synnytyskokemusta nyt takana, joten kerrompa hieman niista.

Esikoinen syntyi vajaassa 6h, sain epiduraalin ja koska ponnistusvaihe ei edennyt tarpeeksi nopeasti, kaytettiin imukuppia ja valiliha leikattiin. En ollut varautunut synnytykseen muuta kuin pakkaamalla laukun ja en osannut helpottaa omaa oloa mitenkaan suppareiden aikana. Myoskin makasin sairaalasangyssa kokoajan selallani, mika ei kivunlievityksessa auttanut. Kaikki kokee supparit eri tavalla, minusta ne tuntuivat elamani pahimmilta ripulikrampeilta. Epiduraali poisti kivun ja oli hyva olo. Sen laitto ei sattunut, mutta jos olisin tiennyt etta vauva syntyy vaan 1.5h sen laiton jalkeen, en olisi varmaan ottanut koko pistosta. Ei silla etta katuisin. Esikoinen oli 51cm ja 3280g.

Kakkosen kohdalla olin paattanyt etukateen etta en kipulaakitysta halua. Tallakaan kertaa en mennyt synnytysvalmennuksiin jne, mutta sen verran otin selville, etta muistaisin hengittaa ja liikutella lantiota suppareitten aikaan (ja olla pystyasennossa, jotta painovoima auttaa asiaa). Siis asennossa jossa oli mulle paras olla. Suppareiden aikana paastin matalaa ja vaimeaa murinavoikerrusta, joka auttoi muistamaan hengittamaan ja samalla keinuin edestakaisin sivuttain. Tallakertaa ainoa kivunlievitys oli amme ja vaikka se ei tietenkaan vie kipua kokonaan pois, kylla helpotti isosti. Koko synnytys kesti vaan 1h40min, josta 7min ponnistusta. Ponnistus oli koko synnytyksen paras vaihe, oli jotenkin tosi voimaantunut ja euforinen olo kun se oli ohi, vaikka se polttikin aikalailla. Kuopus oli 56cm ja 3900g. Minulle tuli pieni repeama, joka parani ilman etta sita edes koskaan huomasin.

Kummankin synnytyksen jalkeen olo oli heti, etta voisin tehda se pian uudestaan. Kakkosen jalkeen olo oli, etta haluan tehda taman pian uudelleen, oli niin hyva olo (ajattelin olevani hullu, mutta luin etta synnyttamiseen voi jaada koukkuun sen "high" takia mika siita seuraa).

Anyway, synnytys sattuu jne, mutta on paljon nopeampi toiminto kuin raskaus, joka on paljon raastavampaa (ja jota en valttamatta haluaisi enaa kokea).

On ihan tavallista pelätä. Onneksi äiti luonto on järjestänyt asian niin, että kun raskaus lähenee loppuaan, ei halua muuta kuin päästä eroon siitä eturepusta, alkaa tuntua niin tukalalta. Siinä pelot karisevat.

Käy se kipeää, tottakai. Mulla eka synnytys pelotti eniten, ei se itse kipu, vaan pelkäsin selkäni puolesta. Ei mennyt selkä, synnytys oli se vaikea, ensimmäinen kun oli, mutta kipulääkitys yms. toimivat. Komplikaatioita tuli, mutta kun tytön sai ulos puserrettua, klassinen klisee oli, että ne kaikki kivut yms. unohtuivat.

Toinen lapsi olikin sitten se mun unelmasynnytys. Se oli vain plup, ja poika oli siinä. Helppoa ja suht kivutonta. Kohdunkaulan puudutus ehti just sopivasti. Mahtavan energinen kokemus.

Viimeistä lasta tehdessä tulikin sitten loppumetreillä kiirus, vaikka oltiin jo valmiina sairaalassa. Kohdunkaula aukesi salamavauhtia, ei ehtinyt mitään lääkitystä saada, kivut ja rouvan karjuminen oli melkoisen au naturellia tai jotain. Sen muistan, kun lääkäri karjuu, että älä vielä ponnista, meillä ei ole mitään valmiina... Mutta uloshan se oli pukattava.

Kipeää on käynyt joka ikinen kerta, mutta joka kerta on ollut erilainen. Kipu menee ohi, sitä voi lievittää, yleensä se unohtuu melko helposti, kun vauvan saa syliin.

Uskon, että kun aika on valmis, sinäkin olet valmis. Kun olet kypsä yrittämään raskautta, kypsyt samalla ajatukseen synnyttämisestä. Eka synnytys on helpoin, kun ei tiedä mitään. Seuraavissa tiedät jo, että tuskaa tulee, mutta toisaalta tiedät myös sen, miten palkitsevaa se on.

Itse suosittelen kipulääkitystä ehdottomasti. Jopa viimeiseen minulle oli luvattu puudutus, mutta suihkussa ollessani se kohdunkaula siis aukeni salamavauhtia. Lääkäri, joka tuli puudutusta antamaan, joutuikin kätilöksi :) Olin sinnitellyt kivun kanssa, koska minulle oli sanottu, että suihkun jälkeen se piikki minulle annetaan. Opin sen, että kestän yllättävän paljon kipua. Ne kirosanat, jotka kivun kourissa suustani pääsivät, olivat pieni asia sen rinnalla, että poitsu syntyi vauhdilla ja terveenä.

Tsemppiä ap:lle, perheen perustaminen on ihanaa!

Hei,

kysyisin että kun minä haluisin kyllä kovasti lapsen ja minulla on tosi matala kipukynnys ja haluisin keisarileikaukseen nii tekevätkö sen pyynnöstä ?

Ei kai ole mieään mieltä kertoa pitkiä synnytyskokemuksia, kun ei ne ole mikään tae sille että ap:n raskaudet tai pelot tai synnytyskivut menisi samalla lailla, saa vain pelkäämään entistä enemmän! Myös synnytysvideoiden katselu tai synnytysvalmennus on mielestäni turhaa asian ympärillä pyörimistä, kun ei se kuitenkaan vaikuta siihen mitä lopulta tulee synnytyksessä käymään, sillä ei sitä kipua ja tunnetta kuitenkaan osaa etukäteen kuvitella realistisesti, ja jos tulee vaikka akuutti keisarileikkaus niin valmennukset menee aika harakoille. Itselleni kun joku pamautti, että se on kuin menkkakivut potenssiin miljoona, oli aika realistinen ekan kohdalla, sillä synnytys käynnistettiin ja tuntui ensin etenevän hitaasti mutta sitten kävikin lopulta niin nopeasti ettei hoiturit meinanneet pysyä perässä, epiduraalia ei ehtinyt saada ja sattui muuten niin kauheasti etten ikinä sitä unohda edes se ihana käärö sylissä ja lässytilää jotain, ne vaan ei enää siinä vaiheessa päässäni liittyneet lainkaan toisiinsa jotenkin. Silti vaan uudestaan raskaaksi kun nyt tiesin mihin olin itseäni pistämässä eikä se sitä tuntemusta että toisen haluaa, mitenkään estänyt. Tokan kohdalla vaadin epiduraalia niin pian kuin mahdollista niin en tuntenut paljon mitään kipuja ennen ponnistusvaihetta (jonka muuten suoritin hienosti jaloillani seisten ja kyykkien ilman mitään valmentumisia). Ap todennäköisesti tulee kuitenkin suvereenisti ilman mitään kivunlievityksiä tosta vaan punnertamaan montakin tenavaa maailmaan, kunhan ensijännityksestä selviää. ;) Tsemppiä, ajattele miten monta ihmistä täällä maailmassa on, ja jokaisen on joku synnyttänyt, miksi sinä et siitä muka selviäisi? =)

Juuri siitä syystä en itsekään halua lapsia. Tai ei kipu ole siinä suurin ongelma, mutta synnytys on muutenkin niin epämiellyttävä tapahtuma. Pahinta on, ettei sitä voi tehdä yksin, vaan mukana on lääkäri ja muuta henkilökuntaa. Pidän kyllä lapsista, mutta en niin paljon että olisin valmis tekemään mitä tahansa saadakseni niitä.

Jäin lapsettomaksi synnytyspelon vuoksi, no myös se homma jolla lapset laitetaan kasvamaan naisen vatsaan, on ollut niin kivuliasta että se myös lisäsi synnytyspelkoani. Niin että meitä on joka lähtöön pelkojemme kanssa.

Synnytyspelon vuoksi SAA sektion. Itsellä synnytyspelko sitä luokkaa, että sektio ainut vaihtoehto. Esikoinen syntyi sektiolla, toista odottelen viimeisillä viikoilla ja sektiosta päätetty jo. Ei niitä lapsia synnytyspelon vuoksi tarvitse jättää haaveista, paitsi jos pelkää myös sektioa.

Turha sukkeroitua pelkoon synnytyksen suhteen. Kipuja on kaikilla, mutta kaikki niistä selviää. Ne ei todellakaan ole ylitsepääsemättömiä. Itse olen kokenut 3 synnytystä ja tuntenut sen voittajafiiliksen kun siitä on selvinnyt. Normi synnytykset.
Parasta maailmassa mitä olen voinut kokea. Ja parasta maailmassani kaikki nämä 3 poikaa, elämäni valot !
Surullista jos joku ei tee lapsia siinä pelossa ettei selviä siitä.. tai että traumatisoituu.. mutta ehkä niin onkin tarkoitus,, ehkä hänellä ei ole muutenkaan avuja lapsen hoitoon ja siitä muutenkaan huolehtimaan.
Elämä on ..