Masentunut vaimo

terve mies

Eikö vaimo vain voisi päättää, että lopettaa masentuneisuuden. Meillä on kaikki ihan OK. Ollaan keskiluokkainen omassa kerrostaloasunnossa asuva kahden pienen lapsen perhe. Molemmilla on työpaikat ja asiat ovat kehittyneet ihan siihen suuntaan kuin pitääkin perheen ja työn suhteen.

Kuitenkin vaimo joutuu koko ajan syömään masennuslääkkeitä ties kuinka pieniin asioihin. Jos töissä on joku pikku juttu, niin ai että taas jännittää.

Kun oli kaikkein vaikeinta, eli vaimo ei oikeastaan pystynyt edes lapsia hoitamaan, niin minun oli hoidettava koko perhe. En minä ruvennut miettimään mitään omaa masentuneisuutta, vaan hoidin homman ja kannoin vastuun perheestä.

Ihmisillä on nykyään liian helppoa, kun on varaa olla masentunut kaikista pikku asioista.

Omassa lapsuudessani ja nuoruudessa on tapahtunut asioita, joista voisi hyvin kehittää syyn loppuikäiseen masennukseen, mutta olen valinnut pärjäämisen tien. Miksi eivät muut tee niin?

13

3121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • myös vaimo...

      Voi pyhä sylvi...nyt näen punaista, vaimosi takia!!! Hänellä on tosiaan hyvin itsekeskeinen ja itsekäs mies!!! Kuule, en tosiaan usko että vaimosi napsii mas. lääkkeitä syyttä suotta. Masennus on VAKAVA sairaus!!!!!!!!!!! USKO se hyvä mies! Oletko jutellut vaimosi kanssa mikä häntä masentaa? Ehkä pelkäät joutuvasi muuttamaan itse jotain esim. käyttäytymisessäsi. Ei masennusta noin vain "voi antaa pois!!!"
      Kunpa voisikin heittäisin sen ovesta ilomielin enkä tosiaan jäisi kaipaamaan!!
      Poden itse pitkittynyttä masennusta, minulla on aivan ihka oikea doagnoosikin siihen!!! Olen myös työelämässä, siinä pärjään terapian ja lääkityksen turvin!!! Usein on tosi vaikeaa tsempata itseni töihin, vastuulliseen, muisen ihmisten vaikeita asioita ratkovaan työhön.

      Olen myös naimisissa, 3 lasta, mieheni totisesti tukee minua vaikeuksissani. Kyselee miten terapia tänään meni ym..(työn antajani tietää ao.sairaudestani)Meillä on kaunis omakotitalo,molemmilla suht.koht. hyvä palkka ja vakituinen yöpaikka. Asiat siis PITÄISI olla hyvin, vai mitä??
      Mutta ihmismieli on mutkikas kuin labyrintti(ainakin meillä masentujilla)Hurraa että olet terve, et kai ole masentuja tyyppi!!!

      MUTTA, PLEASE. JUTTELE, KYSY MIKÄ VAIMOSI MIELTÄ PAINAA JA ENNEN KAIKKEA:MUUTA ASENTEESI, ME KAIKKI EMME OLE NIIN VAHVOJA KUIN SINÄ...ei millään pahalla!!!! ....ja vielä, lapset ennen kaikkea. He tarvitsevat äidin, hänen ei tarvitse jaksaa pakon edessä olla "terve", hän ei yksin kertaisesti pysty siihen, teeskentely vie suunnattomasti energiaa, usko se.

      Kaikkea hyvää teille, molemmille, taistele vaimosi rinnalla.

      • terve mies

        Kun minä olen kaksi päivää flunssassa, niin vaimo huutaa joistakin sohvalle jääneistä vaatteista, vaikka olen hoitanut kaksi päivää lapsia kotona ja tehnyt kotityöt. Lisäksi hän syyllistää minut siitä, kun olen sairastunut flunssaan ja mahdollisesti tartutan muun perheen.

        Olen kyllästynyt siihen, että minulla pitää aina olla sitä ymmärrystä ja kaikki maailman ikävät asiat ovat aina minun vika. Pitää melkein anteeksi pyydellä, jos on sairastunut flunssaan. Sen sijaan toinen saa olla masentunut ja hänen ongelmiaan pitää yhdessä käsitellä ja ymmärtää.


      • et ymmärrä..
        terve mies kirjoitti:

        Kun minä olen kaksi päivää flunssassa, niin vaimo huutaa joistakin sohvalle jääneistä vaatteista, vaikka olen hoitanut kaksi päivää lapsia kotona ja tehnyt kotityöt. Lisäksi hän syyllistää minut siitä, kun olen sairastunut flunssaan ja mahdollisesti tartutan muun perheen.

        Olen kyllästynyt siihen, että minulla pitää aina olla sitä ymmärrystä ja kaikki maailman ikävät asiat ovat aina minun vika. Pitää melkein anteeksi pyydellä, jos on sairastunut flunssaan. Sen sijaan toinen saa olla masentunut ja hänen ongelmiaan pitää yhdessä käsitellä ja ymmärtää.

        Teillä taitaa olla sopeutumis ongelmia, kummallakin? Tuntematta paremmin teidän tilannettanne lopetan neuvomisen. Yksi on neuvo on kuitenkin ylitse muiden:PUHUKAA JA PUHUKAA,jos ei auta on olemassa esim. avioliitto neuvolat ym.
        Sorry..sinähän et niitä tarvitse!!! EROA SITTEN NIIN PÄÄSET VAIMOSTA JA LAPSISTAKIN!! Avioliito vaatii työtä jaksaakseen hyvin, tai edes jotenkin. Tzau!!


    • mielipide

      Eras sukulaistyttoni on aivan samanlainen kuin tuo vaimosi. Taitaa tosiaan olla siat "liian hyvin". Hanella on aina ollut "pullat paremmin uunissa" ja hyva tyopaikkakin tuli "iskan avustuksella".

      Rahaa riittaa, rakastava aviomies, terve lapsi...

      Voi ...vetti kuinka HUONOSTI hanen asiansa ovatkaan!!

      • Myös vaimo

        Olen itse kärsinyt keskivaikeasta masennuksesta lähes kolme vuotta mutta nyt on elämä jo paremmin. Paljon paremmin! Älkää käykö "terveen miehen" kimppuun noin kovin sanoin, tulee elävästi mieleeni oma mieheni.
        Sivusta masentuneen elämää seuraavaan ja masentuneen kanssa elävän on varmasti vaikea ymmärtää, mistä on kyse. Sitähän ei suurimman osan aikaa ymmärrä itsekään.

        Kuvitelkaa osat toisinpäin, saataisi tulla välillä kerrassaan loppu ymmärtäjän osalle. Tärkeintä olisi puhua ja puhua, käydä edes silloin tällöin yhdessä lääkärissä tai terapeutilla.

        Itse pyysin kerran miehelleni lääkäriltäni sairasloman ja hän sai kuukauden. Kuukauden aikana mieheni sai selvästi myös levätä ja pitää taukoa kaikesta huolesta ja vastuusta, jota hän oli jo pitkään kantanut.


    • masentunut

      ..säälin vaimoasi, jolla ei ole voimaa tuupata SINUA ulos pesästä tai 'ottaa itseään niskasta kiinni' ja jättää tuollaista miestä. Mihin katosi rakkaus?
      Jos joku lapsistasi sairastuisi masennukseen tai vaikkapa kolarissa vammautuisi, hylkäisitkö hänetkin?
      Mene hyvä mies peilin eteen ja katso mikä itsekäs ihminen siellä on. Kysy itseltäsi mitä voisit tehdä että vaimosi tila paranisi. Ajattele toki itseäsikin, mutta terveellä tavalla. Ota omaa aikaa että jaksat vaimosi rinnalla.
      Entinen mieheni piti varmana että jos otan itseäni niskasta kiinni, niin paranen masennuksesta. Otin itseäni niskasta kiinni ja lähdin pois.
      Tänään voin jo paremmin, olen saanut hyvän hoitosuhteen ja nykyinen mieheni osallistuu terapiaan, ymmärryksellä.
      Toivon että löydätte oman mallin toipumiseen.

    • masentunut vaimo, ihana mies

      Päätäpä sinä että lopeta se flunssa johon sairastuit. Kun päättämisestähän se on kiinni eikös totta? Eihän maailmassa mitään vikaa olisi jos ihmiset vain päättäisivät olla ihmisiksi.

      Eipä tässä paljoa tarvitse ihmetellä miksi vaimosi on masentunut. Oma masennus ei johdu miehestä, olen totta puhuen huolissani hänen jaksamisestaan kun on joutunut mun hommia paikkailemaan oman toimen ohella. Mutta vähän on huterat nuo meidän turvaverkot muuten, ollaan kaiken sosiaalisen avun yläpuolella tulojen takia ja isovanhemmat ovat kaukana tai autettavia itse.

      Toivotan voimia vaimollesi jaksaa noin epäempaattisen miehen rinnalla ja toivon että hän päättää viskata sinut pihalle jollet sinä päätä ihan oikeasti auttaa häntä myös sydämellä! Myötä- ja vastamäessä, niinhän se meni? Etkö kestä vastamäkiä? Ja käytät vielä nimimerkkiä TERVE mies?

    • Santtu

      Saamasi vastaukset pitävät paikkansa: masennus on todellakin sairaus, itse ei voi päättää, että nyt toivun, voi vain haluta toipua. Ja toipuminen edellyttää terapiaa, läheisten tukea mahdollisuuksien mukaan ja aikaa. Siksi toivon, että jos et pystyisikään ymmärtämään vaimosi oloa, voisit edes hyväksyä sen. Ja toivon sinulle myös uskoa siihen, että masennuksesta voi parantua, että asiat voivat olla joskus tulevaisuudessa toisinkin.

      Vaimosi masennuksesta huolimatta sinullakin on oikeus olla ja elää, niin myös lapsillanne. Luulemn, etä olisi itse asiassa erittäin tärkeää perheenne jaksamisen suhteen, että sinä voisit mahdollisimman hyvin. Masennus voi joskus saada liian hallitsevan otteen kaikkien masentuneen ympäristössä olevien ihmisten elämästä. Oletko koskaan puhunut vaimosi kanssa siihen sävyyn, että sanoisit ymmärtäväsi, ettei hän voi sairaudelleen mitään, mutta samalla toisit ilmi, ettet sinä aina meinaa jaksaa? Puhuisitte niin, ettet syyllistäisi vaimoasi, mutta niin, että myös sinun elämäsi tulisi otetuksi huomioon. Masentunut voi joskus unohtaa, ettei terveilläkään ole aina helppoa. Voisitteko yhdessä löytää keinoja, joiden avulla sinäkin jaksaisit paremmin?

      Yksi mahdollisuus on myös se, että (älä nyt kauhistu!) kävisit itse purkamassa tuntojasi psykologin luona kerran tai pari... ihan konsultaatiomielessä, kysymässä neuvoa siihen, miten sinä voisit parhaiten suhtautua tilanteeseen ja millaisin keinoin masentuneen omaiset jaksavat. Hänellä voisi olla jotain kerrottavaa myös siitä, miten vaimosi masennuksesta voi puhua lapsille; se ei varmasti ole heillekään helppoa. Puhuminen auttaa, ja psykologilla voisi olla jotain ihan fiksua kerrottavaa.

      Ai niin! Sellainen asia vielä, että masenns ei johdu yhdestä pikku vastoinkäymisestä: vastoinkäyminen saattaa laukaista sen, mutta syyt ovat muualla, varhaisissa kokemuksissa ja/tai ihan aivokemiassa. Syitä ja syy - seuraus -suhteita ei tunneta tarkkaan, ja lääkäritkin ovat niistä toisinaan eri mieltä.

      Toivottavasti sinulla on kuitenkin vielä lämpimiä tunteita vaimoasi kohtaan. Voimaa, rohkeutta, rakkautta, lämpöä, välittämistä ja kaikkea muuta hyvää sinulle, vaimollesi ja lapsillesi. Syökää hyvin ja ulkoilkaa yhdessä!

      • myös vaimo

        Kiitos santtu vastauksestasi "terveelle miehelle" juuri noin olisin kirjoittanut kos minulla tuollainen asian ilmaisu taito!!!
        Kiitän siis terv.miehen "puolesta" HÄNEN LUVATTAAN, sorry terve mies.
        Toivottavasti tilanteenne on helpottanut tai halpottaa.
        Punaisin pihlaja marja terveisin "myös vaimo"


      • Santtu
        myös vaimo kirjoitti:

        Kiitos santtu vastauksestasi "terveelle miehelle" juuri noin olisin kirjoittanut kos minulla tuollainen asian ilmaisu taito!!!
        Kiitän siis terv.miehen "puolesta" HÄNEN LUVATTAAN, sorry terve mies.
        Toivottavasti tilanteenne on helpottanut tai halpottaa.
        Punaisin pihlaja marja terveisin "myös vaimo"

        Kiitos itsellesi kiitoksesta. :)

        Kirpeää, kuulasta ja rohkeaa syksyä!


      • paniikki masennus
        Santtu kirjoitti:

        Kiitos itsellesi kiitoksesta. :)

        Kirpeää, kuulasta ja rohkeaa syksyä!

        Miten kauniisti sinä Santtu osaatkin ihmiselle ilmaista itseäsi.Mulla on myös mies joka ei ymmärrä eikä osaa tukea mua.Olen sairastanut masennusta johon liittyy hurjat paniikki oireet nyt n. kaksi vuotta.Ahdistukset tulivat nyt keväällä niin koviksi etten uskaltanut olla yksin kotona saatikka lähteä kotoa edes ulos.Olin osastolla (ensi kertaa)kuukauden lääkitys nyt auttanut niin että voin olla yksin ja käydä kaupassa jos joku on kanssani.Mutta parantuminen on todella ponnistelua ja vaikeaksi sen tekee mieheni joka sanoo minun teeskentelevän .Hänen kanssaan on todella vaikea keskustella asioista tai ylipäätään mistään.Hän on minua vanhempi mutta niin kovin lapsen kengissä.Onko kaikki miehet yhtä ymmärtämättömiä?Olemme olleet lähes 20v. yhdessä mutta vasta tämän sairauteni aikana olen tullut todella huomaamaan miten kylmä minun mieheni onkaan.Minun pitäisi olla hänen tukenaan nytkin kuten aina ennenkin.Miten sitä saisi toisen tajuamaan omaa oloani kun en todellakaan aina tajua sitä itsekkään.Miten sitä voi täysin terve energinen ihminen yhtäkkiä olla niin pelkojen riivaama että on täysin hysteerisessä kunnossa.Koitan kuitenkin suurimmaksi osaksi ajatella kaikesta positiivisesti niin voin paremmin.Ajatukseni on ettei tämä kestä ikuisesti.Paistaa se päivä joskus risukasaankin.


    • myös vaimo

      Santtu on minun ja "annoit lohtua" ym..monen epävirallinen virtuaali terapeutti!
      Palkaksi saat hyvän mielen itsellesi, osaat kertoa asian niinkuin se on, johon kaikki eivät suinkaan kykene, vaikka sisimmässä samat ajatukset pyöriikin...niitä ei vaan saa sieltä aina ulos!!

      Ja muka terapeutille selittää miten tänään voidaan.. Voimaa meille kaikille ja huumori mielellä santtu.. :o)

    • Santtu

      Ja kiitos vielä kerran, myös vaimo ja paniikki masennus. Lämmittää, kun huomaa, että oma viesti on tullut luetuksi ja että siitä on ollut iloa jollekin.

      Muutama kokoava ajatus tuli vielä mieleeni:
      Ehkä tästä viestiketjusta voisi ottaa opiksi sen, että jos masennusta sairastavilla on vaikeaa, niin masennusta sairastavien läheisilläkin voi olla vaikeaa. Ja siinä, missä masentunut ei voi pakolla parantua, ei masennusta sairastavan läheinenkään voi pakolla ymmärtää. Päin vastoin, pakon tunne voi muodostua esteeksi itsestä lähtevälle, aidolle parantumiselle tai ymmärtämiselle.

      Pitäisi vain yrittää hyväksyä. Niinhän se viime kädessä on aina toisten ihmisten kanssa: emme voi ikinä täysin ymmärtää toisen ihmisen ajatuksen juoksua, mutta silti voimme hyväksyä hänet sellaisenaan - ja odottaa uteliaana, mitä uutta hän tulee itsestään paljastamaan, mitä uutta voimme oppia hänestä. Ja hyväksynnän tulisi olla vastavuoroista: yksipuolinen hyväksyntä on näivettävää.

      Elämä, oma mieli ja toiset ihmiset ovat kovin monimutkaisia asioita, välillä kuitenkin kovin ihania. Syksy on sentään lähes pelkästään ihana!

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9230
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8074
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5850
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2409
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2127
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1769
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1710
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1486
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1458
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1393
    Aihe