Vanha kissa pissaa ja huutaa öisin

pahako ihminen?

Mistä kertoo kun 18-vuotias kissa on alkanut pissata joka päivä jollekin pikkumatolle pikkupläntin? Ennen narttu oli täysin sisäsiisti. Lisäksi jolisee öisin ja valvottaa.

Jotenkin olen ajatellut, että saisi lähteä ns. luonnollisen kuoleman kautta, mutta nyt olen alkanut epäillä yrittääkö kertoa jotain ja pitäisikö sittenkin päästää kärsimyksistä?

Ko. kissalla on myös diabetes, jota on hoidettu insuliinilla jo useamman vuoden ajan.

10

7793

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näin on

      Ehkä olisi aika jo päästää kärsimyksistään.

    • kitpits

      Minulla vanha uroskissa (14-v) rupesi käyttäytymään samalla tavalla. Selvisi hänellä olevan kipuja selässä ja lonkissa. Oli pakko armahtaa ja päästää sateenkaarensillalle

    • pahako ihminen

      Voi ei. Kiitos kuitenkin teille, helpottaa ehkä hieman päätöstä, jota on vaikea tehdä. Olen tarkkaillut silmiä, ihan viime aikoina niihin on tullut sumeampi katse ja luomet ovat painuneet hieman kärsivämpään katseeseen. Nivelrikkoa on jo tassuissa.

      Äärikiltti kissa, ihana ystävä. Juttelee, tulee viereen ja kehrää ja on päivisin ihan hyvinvoivan oloinen. Päätin jo viimeksi etten enää lääkäreillä kiusaa kuin sitten sen viimeisen kerran. Sen verran välinpitämätöntä hoitoa noissa eläinlääkärikeskuksissa vanhalle maatiaiskissalle.

      Onko muuten kukaan onnistunut kasvattamaan kissaa niin, että on todella kuollut luonnollisen kuoleman? Ja jos niin minkäikäiseen. Omat tuttuni ovat aiemmat kuolleet munuaisvikaan.

      • kitpits

        Päätös on vaikea, mutta varmasti oikea. Oli itsellekkin yksi elämän vaikeimmista päätöksistä tehdä ja toteuttaa. En vanhusta edes halunnut kiusata pelolla missään klinikalla, vaan ell tuli kotiin ja vanhaherra sai nukahtaa mamman syliin.. ;( Vanhemmiten hän oli myös erittäin miellyttämisen haluinen ja seurallinen, ei näyttänyt niinkään kipua.. Nyt se siellä sateenkaarensillalla odottaa


      • catlover

        Mun sedällä ja tädillä oli aikanaan 5 kissaa ja kaikki kuolivat luonnollisin tavoin,heidän vanhin kissa kuoli v.1998 viikkoa ennen kuin olisi täyttänyt 21 vuotta,ja muut 4 kissaa kuolivat suunnilleen 16 vuoden iässä.


    • ei vielä loppu

      Kuulostaa virtsatulehdukselta, hoituu usein ihan vain antibioottikuurilla! Ei tuo ole syy lopettaa kissaa, vaan käydä eläinlääkärissä.

    • Catbur

      Hei, minulla on kohta 17 v täyttävä kissa, Olen kasvattanut sen ihan pienestä, rahaa on kulunut kun vanhoilla päivillä aina tulee jotain hampaat huononee ja virtsatie tulehdusta yms..mutta aina olen sen eläinlääkärillä hoidattanut. Vanhuus ei ole
      syy lopettaa, jos kärsimystä liikaa ja lääkärin mielestä ei kannata hoitaa niin sitten asia on. Mutta tuo sinun kissan huutaminen kuulostaa sillä saattaisi olla myös
      dementiaa kuten ihmisellä..silloin kissa huuta öisin ja ei tiedä mihin pissaisi.
      Voi myös unohtaa syödä...

    • kisun ikälisät

      Minulla myös kohta 17 v täyttävä kissa, on näkö ja kuulo heikentynyt, talvella alkoi öisin mouruta äänekkäästi, laitoin yöksi pistorasiaan yövalon, se rauhoitti kissan eikä ole enää mourunnut. Tarpeitaan ei ole tehnyt koskaan muuanne kuin vain hiekkalaatikkoonsa.

    • vanhukset <3

      Vanha ja vanheneva kissa pitäisi käyttää eläinlääkärin tarkastuksessa kerran vuodessa vaikka oireita ei ilmenisikään.

      Kissan vanhetessa tulee erilaisia kremppoja ja sisäelimetkin alkavat piiputtaa. Miksi kissan pitäisi vanhuuden päivinään kärsiä jos hyvä hoito takaisi niille vielä laadukkaita elinvuosia ja onnelliset vanhuudenpäivät?

      Tietysti jos eläinlääkärikulut ovat kukkarolle liikaa, on parasta olla arpomatta kissan vointia vaan viedä se lopetettavaksi jos vähänkin epäilee että sillä ei kaikki ole kunnossa.

      Oma valinta että hoitaako oman "hioutuneen timanttinsa" kunnialla ja antaa sille hyvän loppuelämän, vai käyttääkö piikillä jotta itse pääsee helpommalla ja halvemmalla.

      Oma valinta.

    • valintansa23

      Kun kissa on jo iäkäs,ei ole enää kenenkään etu sen kärsimyksiä pidentää,jos kissa näyttää kärsivältä.Ei auta lääkkeet,jos sisäkalut eivät enää toimi kunnolla.On armeliaampaa nukuttaa kissa,kun antaa sen kuolla itsestään tuskallisesti kitumalla niin kun jotkut tekevät.
      Ei sitä kissan elämää voi ikuisesti pidentää, omistaja näkee kyllä kissastaan kun sen elämästä on elämän ilo kadonnut.Sillon on omistajan tehtävä kissalleen se viimeinen palvelus,ja päästettävä kissa kivuistaan.Asiallisesti eläinlääkärissä tietysti.Se pidentääkö vanhan kissan kärsimystä ja kipuilua lääkkeillä ,on jokaisen omistajan oma valinta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      164
      1703
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      154
      1300
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      219
      936
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      71
      877
    5. 55
      776
    6. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      63
      737
    7. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      46
      735
    8. 89
      701
    9. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      198
      637
    10. Annan aikaa jos sitä vielä tarvit

      mutta loputonta odottamista en kestä. Naiselle
      Ikävä
      52
      592
    Aihe